Näyttelyt

perjantai 29. marraskuuta 2013

pitkittyvä mysteeri

Alkuperäisen maalaismysteerin blokit tuli valmiiksi jo aiemmin, mutta halusin työstä pitemmän ja saatuani luvan jatkopaloihin tein vielä yhden rivin.


Perus ruutublokki ja 


hirsimökit. Sitten piti keksiä kaksi muuta blokkia ja tytär ehdotti "jotain kukkia, vaikka tulppaaneja" ja niihin sain mallin reunuksiin tulevista aplikaatioista.


Olisiko hieman aneemien, ehkä tarvitsee jotain täydennystä?


Leena-lammas on käynyt keräämässsä kukkia kummallisen talon takapihalta. Lammas on oma keksimä aplikaatio. Täytyy vielä ommella nämä yhteen riviksi ja sitten muiden jatkoksi. Sen jälkeen tuleekin reunuksia ja niihin aplikaatioita.

Kävin viime viikonloppuna Elma-messuilla ja hieman katselin kankaita. Taisin jotain ostaakin. Kässä-Marttojen tumppujen tekoon tunisialaisella virkkuukoukulla sain opetusta ja kokeilin tehdä sitä. Se oli sen verran mielenkiinoista, että aion kokeilla jossain vaiheessa kotioloissa. Eläimet siellä messuilla oli tosi kivoja. Niinkuin esimerkiksi laamat ja alpakat. Myös lehmäeläimet olivat kauniita ja niillä on niin ihanat silmät! Näin myös ihan vallattoman suuren kanin. Se oli kuin joku pallo ja ihanan pehmeä ja pitkätakkinen.  En ole  erityisesti kanien perään, mutta tämä yksilö voisi kököttää jossain sohvan kulmalla. Ostin ranskalaiselta rouvalta suuhunpantavaa mantelien muodossa. Valitsin suklaa- inkivääri- ja kanelimanteleita. Ne oli tajuttoman hyviä, osta ihmeessä ja maistele. 

Sunnuntaina kävin Porvoossa melkein huvikseni. Katsastin teetee-myymälässä olleen porvoolaiskillan Lehti näyttelyn. Kauniita töitä joista joitain voit tästä hieman katsella. Pahus, en muistanut kirjoittaa muistiin kenen mikäkin työ on.


Hauska aurikovärjäyksenä lehdistä tehty hemmo.



Tämä syksyinen metsä oli yksi suosikeistani. Sen edessä kasvoi puu, jossa oli lehden muotoisia avaimenperiä.


Tämän työn blokkien keskukset on virkattu.


Yksityiskohta syksyisestä metsästä.

Porvoossa on niin ihana vanhakaupunki, että siellä voisi olla vaikka viikon pyörimässä. Etenkin kesällä. Ja paljon kivoja ihmisiä ja ihania kahviloita. 


Käväisin tässä Fannyssä. Kuvasta huomaat, miten ihanan kakkupalan ostin! Todella herullista, ajattelin syödä myös tuolla takanani näkyvän muffinssin (en sano kuppikakku, koska en pidä siitä sanasta yhtään), mutta en jaksanut. Annoin sen tuolle tuikealle herralle. 




Brundbergille löysin seuraamalla ihanaa tuoksua! Sieltä ostin hieman matkaevästä. Ei pitäisi syödä niin paljoa herkkuja, kohta en mahdu kävelemään noita kapeita kujia ja paljon mielenkiintoista jää näkemättä.

Tänne eteläiseen Suomeen on annettu talvivaara, joten turvallista viikonloppua!
Jos on vaikka pikkujoulut.



sunnuntai 17. marraskuuta 2013

kuusikko

Viimeinen virallinen maalaismysteerin blokki on tehty! Kuusikkoni näyttää kuvassa hieman vinolta, muttta tämä myrsky ei ole niitä huojuttanut. Vika on ollut kuvaajassa.


Innostuksissani ompelin jo kaikki palikat toisiinsa ja vasta sen jälkeen muistin, että kuuset on kuvaamatta. Blokkien valmistumista juhlistin leipomalla muffinsseja. 


Jonkun lehden takakannessa oli resepti suklaa-appelsiini muffareihin. Suklaa ja appelsiini maistuu minun suussa erittäin hyvin, myös yhdessä. 

Pysykää pystyssä, vaikka tuuli saattaa tempoa kovaakin.

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

kerrassaan kolme mysteeriä

Nyt puuttuu maalaismysteeristä enää yksi blokki. Kolme viimeksi valmistunuttta ovat


Kummallinen Koti


Kukkien kukka


ja punapallopuu, jossa istuu uhanalainen ja siksi suojeltu sinihaukka.
Kannattaa ihmetellä kovasti, vaikka ihan ääneen, kuinka olen jaksanut tehdä aplikaatioina nämä kaksi blokkia. Vuosi sitten en olisi millään viitsinyt, vaan olisin liimaharsolla tehnyt kaikki. Alan jopa pitää tästä tekniikasta ja tiedän, että näitä hommia on tässä mysteerissä vielä edessä.

Erinomaista viikkoa sinulle!