Näyttelyt

perjantai 17. joulukuuta 2021

No onkos tullut kesä nyt talven keskelle... #kässäjoulukalenteri


Tämä on Käsityöblogit FB ryhmän joulukalenteriin liitetty postaus, luukku 17 ja edellisen luukun 16 postaus löytyy 

blogista Knitgrammer

ja luukku nro 18 

Jonnan koukkuja

Muut luukut ja paljon muuta löytyvät 

Käsityöblogi


 Huomasin, että työkaverilla oli käsityöpussukkana muovipussi. Minua sellainen alkoi heti kauhistuttaa! Päätin, että teen hänelle joululahjaksi kankaisen kässäpussukan. Nautin aina, kun keksin jonkun kohteen, jolle voin tehdä tarpeellisen tavaran. Itsellä on yksi jos toinen pussukka ja aina on kiva kokeilla uutta mallia tai ideaa, mutta eihän yksi ihminen mahdottomia määriä kässäpussukoita tarvitse! Siksi on kiva saada kiinni jokui muovipussin käyttäjä ja saada hänestä kohde seuraavalle työlle.

Minulla oli viimeisellä kerralla tilkkukursin aiheena EPP eli English Paper Piecing ja samalla tekniikalla toteutin kässäpussin.




Perhosen siivet saa helposti salmiakin muotoisesta paperimallineesta leikkaamalla yhden terävän kulman pois. Näitä mallineita voi piirtää itse tai estiä netistä.


Kangas harsitaan  tai kiinnitetään kuvassa käytetyillä pistoilla paperimallineen ympärille. Kuvan pistoilla kun kiinnittää kankaan, pistot eivät mene paperin läpi, eikä niitä tarvitse poistaa saadakseen paperin pois. 
Pidä paperi paikoillaan, kun ompelet kaksi palaa yhteen aivan reunoista pienillä aivepistoilla. Ennen pohjakankaaseen kiinnittämistä ota paperit kuitenkin pois! 
Siipiosien väliin olen laittanut palan tummaa kangasta ilman mallinetta. Siipien terävät kulmat voivat jäädä kuvan mukaisesti, sillä vartalopala tulee niiden päälle. Ompele vielä tuntosarvet muliinilangan muutamalla säikellä ja perhonen on valmis!


Heksagoneista voisi tehdä kukkia perhosten joukkoon.





 Käsinompelu on hyvin rauhoittavaa. Jokaiseen pistoon täytyy keskittyä ja katsoa, että pistot ovat tarpeeksi sileitä, siistejä ja lähes näkymättömiä. 
Pidän tällaisesta hidasteluompeluista. Pisto pistolla eteenpäin sanoi o-pistosihteeri!




Toisella puolella perhoset jatkavat liitelyä. Jokainen on omanlainen. Lankavyyhdin alla on lahjan saajan nimikirjaimet. Pohjakangas on pellavaa ja nyörit pyörittelin puuvillalangoista. Pussissa ei ole vuorta ja se on ommeltu laakasaumoilla.



Jatkoin käsinompelua tehden mini-pienen joulusukan.

Hyvää Joulunaikaa satunnaisille vierailijoille!




20 kommenttia:

  1. Oi kuinka upea siitä tuli <3 Kyllä taas nauratti pistosihteerin tekstit ja ajatukset makeasti! ..."saada kiinni joku muovipussin käyttäjä ja saada hänestä kohde seuraavalle työlle", kuin lainaus jostain dekkarista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisimme perustaa pussukka -tarkkailuryhmän. Heti, kun silmiin osuisi ystävä tai puolituttu muovikassin heiluttelija, saisimme kohteen seuraavalle pussukalle!

      Poista
  2. Kursseilla käydessä kuulee sanottavan että aina sitä pussukoita ihminen tarvitsee. Olen miettinyt että mihin tarvitsen ne kaikki pussukat mitä mulla on ja jos niihin kaikkiin jotain laitan niin miten muistan mitä missäkin on;):) Toki onhan noita käytössä mutta on enenmmän käyttämättömänä.
    Mutta tuo sun ajatus ja huomio toisen muovipussista on hyvä! Kuka muovipussia käyttää käsityöpussina, puistattaa jo ajatuskin;) Hyvä että korjasit asian:) Hienon ja lämminhenkisen pussin teit. Aika näpertäminen on ollut noin pienessä joulusukassa mutta sekin on kiva niinkuin aina kaikki sun käsityösi tarinoineen!!!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minullakin on varastossa pussukoita, niitä vetoketjullisia. Mutta tuskin lähellekään niin monta kuin sinulla! Tänään tosin keksin kohteen yhdelle. Joulusukan kuvan nähtyäni ajattelin tehdä vaikka viisi, mutta yhden tehtyäni ajattelin, että hyvä kun valmistui, enempää en tee! Liian pientä näpräämistä.

      Poista
  3. Kaunista, tarpeellista ja niin hauskaa! Meidän tehtävähän ON levittää kangaspussien ja -kassien käytön ilosanomaa! Tunnelmallista joulunaikaa myös pistosihteerille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati, otetaan ensi vuoden agendaan tämä ilosanoman jakaminen!

      Poista
  4. Miten huomaavaista ystävääsi kohtaan. Minä en onnistunut ystäväni kohdalla yhtä hyvin: ompelin eläköityvälle lahjaksi käsityöpussin, johon oikein kirjailin, mihin sitä käytetään, mutta henkilö käyttää edelleen muovikassia...Monta perjosta olet jaksanut näpertää. Joulusukka on kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi, että ystäväsi ei ole ymmärtänyt mihin pussi on tarkoitettu, vaikka on kirjailutkin.

      Poista
  5. Ihana perhospussukka, onnellinen täytyy olla ystäväsi, joka sen saa! Hyvää joulua ja mukavaa alkavaa uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hän oli tyytyväinen, ei malttanut odottaa jouluun paketin kanssa.

      Poista
  6. Tosi kaunis perhospussukka. Liityn mielelläni muovipussitarkkailijoihin. :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, yritetään käännyttää kaikki kunnon pussukkaihmisiksi!

      Poista
  7. Tuli ihan kesä mieleen tuosta perhospussukasta. Kiitos tästä postauksesta, nyt minäkin viimein ymmärsin, miten tuota paperia oikein hyödynnetään tilkkuilussa... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. EPP on saattanut olla monelle outo juttu samoin kuin pienet erimalliset paperimallineet. Tämä on suosittua matkakäsityötä. Ei tarvita kuin pieniä kangaspaloja tai vaiokka kotona valmiiksi leikattuja erivärisiä kaitalenauhoja, joita voi sitten työstää junassa, bussissa, omassa autossa matkustajana ollessa tai lentokoneessa.

      Poista
  8. Onpa kaunis! Pitäisikin ottaa joku käsinompelu kevääksi! Soma on pieni sukkakin :)

    VastaaPoista
  9. Edellinen kommentti näyttää olevan joku spam, mutta tämä on ihan hyvässä tarkoituksessa kirjoitettu. Tuli ihan kesä talven keskelle perhosiasi ihaillessa. Muovikassi on kyllä kurja kässäpussi, ainakin puikot menee siitä läpi. Onneksi pelastit ystäväsi muovikassien turmiolta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi noita spammeja tulee nykyään harvakseltaan! Ystävä on ollut oikein tyytyväinen lahjaansa.

      Poista
  10. Tosi hieno kässäpussi ystävälle ja kiva kun ei enää muovipussissa tarvitse säilyttää käsitöitä. Käsin ompelu on rauhoittavaa, pitäisi enemmän tehdä. Suloinen joulusukka!
    Hyvää Uutta Vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ompelukonetta olen pääasiassa käyttänyt vaateompelussa. Muuten käsinompelua ja neulontaa.

      Poista

Kiitos kommentista!