Sen lisäksi, että istuin tänään ohi tuolin ja lensin selälleni keittiön lattialle, olen yrittänyt tehdä ittelleni tuommoista ihanaa omaa nappia. Kaikilla muilla on, mutta minä en osaa : ( Aloin muokkaamaan yhtä valokuvaa sopivaksi ja olen siihen melkein tyytyväinen, mutta en onnistu laittamaan sitä tuonne laatikkoon. Tai saan sen sinne mutta jos laitan siihen linkin, se muuttuu joksikin rumaksi ruksiboxiksi. Tyhmää, alan kohta itkemään tai jotain.
Tuo tuolin ohi istuminen oikeasti nauratti, ei edes sattunut. Tuli ihan sama fiilis, kun kerran Ukkoa ulkoiluttaessa lensin yht´äkkiä persuksilleni! Se vasta oli hauskaa! Ensin kävelee ihan rauhassa omissa ajatuksissaan ja hups, sitten makaa selällään maassa. Eikä silloin ollut mitenkään erityisen liukasta. Kukaan ei tainnut nähdä sillä kertaa. Kerran näki ambulanssimiehet, kun olin sotkeutunut koiran talutushihnaan ja lensin nurin tuossa sairaalan jyrkässä mäessä. Ukko oli silloin ihan nuori ja se hyppi innoissan, kun emäntä noin kivasti heittäytyi maahan. Ambulanssimiehet pysähtyivät ja kysyivät tarviinko apua. En tarvinnut, sanoin muuten vaan istuskelevani. Heidän ilme kyllä paljasti, että olivat nähneet kompurointini. Yleensä melkein aina pysyn pystyssä, ei tarvitse kuvitella, että tämä on jokapäiväistä, tämä kaatuilu. Ei ole.
