joulukalenteri 5. luukku

Minulla on useita veneileviä ystäviä ja sitten muutama, joka haaveilee veneestä. Hieman yhtä haaveilijaa ajatellen, tein kukkaron. 

Tämä ei ole ihan pieni kukkaro, koska veneet ovat kalliita ja tarvitaan tosi paljon rahaa. Kokoa on 15 x 11 cm. Taustalla näkyy vanha "Valokuva-albumi" työni. Siinä on kaikkiaan 4 tilkkumaalaustekniikalla tehtyä  merellistä "valokuvaa". Laitoin perinteisen lenksun sijaan nyörin pätkän, joka on mukavasti solmussa. Vuorena on purjevenekangasta, mutta kuvaa ei ole, pitää itse mielikuvitella se. Pohjaväri vaalea sininen, muut värit valkoinen ja punaisen eri sävyjä.

Arvaa, minkä sanojen palasia nuo oma ja vene ovat? Yksi oikein arvanneista voittaa yhden palkinnon, joka on vielä salaisuus. Ehkä sitä ei ole vielä edes olemassakaan.

joulukalenteri 4. luukku

Eilen illalla sattui semmoinen juttu, että meidän ovikello pimpahti hyvin vienosti. Ensin ei edes tajuttu, että mikä juttu se oikein oli. Hiippailin ovelle ja kurkistin ovisilmästä ja siellä ne seisoivat, naapurin herrantertut!

Tytöt olivat leikkineet Luciaa ja kaikki olivat pukeutuneet Lucioiksi. Se on kyllä järkevää, että kaikki saa olla. Minun mielestä pojatkin, jos haluavat. Sattui oikea valokuvaajankin paikalle. Hän osasi asetella nuo yleensä melkoisina riiviöinä esiintyvät sisarukset kauniisti. Trio lauloi hyvin moniäänisesti, olin kuulevinani paljon enemmän kuin kolme ääntä. Jotenkin minusta tuntui, että heille piti antaa jonkinlaista palkkiota. Rahaa minulla ei ollut eikä karkkiakaan, kun kaikki oli syöty. Onneksi olin ihan sattumalta tehnyt kolme pikkuista kukkaroa.

Anni, kaikista vanhin, sanoi säästävänsä kukkaroonsa kolikoita. Tummapukuinen Lilja suunnitteli laittavansa kaikki suklaamunakorut omaansa ja pienin tytöistä, Polla, aikoi säästää kaikki irtoavat hampaansa kukkarossa. Niistä voi sitten tehdä vaikka tekohampaat mummolle. Olipa hyvä, että annoin kukkarot tytöille, sillä jokainen keksi heti omalleen käyttöä. Iloisina he hyppelivät kotiinsa.

Minullapas kävi tänään sillä lailla, että käväisin töistä tullessa Lasipalatsissa olevassa pop-up kaupassa. Kävelin suoraan ihanien tuotteiden luo ja kysyin, ovatko nämä saippuoita? Ei, ne ovat suklaata. No voi, hillitsin itseni ja jätin ne ostamatta. Monta muuta juttua kylläkin lähti mukaani. Paikalla oli nyt Tampereelta Tallipihan kauppiaiden tuotteita. Kaikenlaista ihanaa. No, kun saavuin kotikulmille, menin kukkakuppaan tilaamaan kukkavihkoa hautajaisiin. Näin ihania, laihoja ja hyvin korkeita ruusukuosisia paketteja. Kysyin, onko pahvilaatikon sisällä joku kukka. Ei ollut, vaan oli suklaata. No en ostanut, vaikka mieli teki ihan kamalasti. Tilasin mitä piti ja kotiin ostin pari hyasinttiä. Ja entäpä, kun pääsin kotiin! Minua odotti kirje, semmoinen tukeva. Ja ha-haa, sieltä paljastui sulkaalevy ja hauska kortti!

Ensimmäisen luukun kohdalla mainitsin, ettei minulla ole koskaan ollut suklaakalenteria. Niiden suklaat on yleensä ihan pahoja. Ihana tilkkuystävä Tilkku  oli lähettänyt minulle tämän herkullisen suklaan. Kolmas kerta toden sanoo. Ja tämä on just se kolmas kerta, kun törmään sulkaaseen tänään. Voisin pitää tätä semmoisena omana erityisenä suklaakalenterina. Siinä on 18 palaa eli hyvin riittää jouluaattoon asti. Luulisin. Vielä en ole ottanut yhtään.

Kiitos Tilkku ja Tilkku ihan valtavan paljon. Tämä oli niin ihana ylläri.

Ja kiitokset kaikille ihanista kommenteista! 

joulukalenterin 3. luukku

En muista, olenko kertonut minun serkustani Karinista. Hän on aika turhamainen ja muuttuvainen ihminen ja nyt hän on sitten alkanut suurin elkein kasvissyöjäksi. Kuuntelin vuolasta kerrontaa siitä, miten ihmiset eivät ota vakavasti hänen erityistä ruokavaliotaan, vaan tarjoavat kinkkupiirasta ja maksapihvejä koko ajan. Työpaikallakin hän on havainnut huvittuneita katseita, kun on valitsemassa lautaselleen lounasta noutopöydästä. Karin on kyllä aina osannut tehdä suuren numeron kaikesta tekemisistään. Minua alkoi jo risoa koko höpötys. Kasvissyöjät on ihan ok. Jopa oikein hyvä, jos tarjolla on vaikka broileria appelsiinikastikkeessa ja minä saan ne kaikki broiskut. Voin antaa omat tomaatit vaihtareina. No mietin kovasti, mitä laittaisin Karinille joulukortin mukana  lahjaksi ja hieman oli semmoinen  tunnelma, että jotain kasvissyöjälle sopivaa sen pitäisi olla. 

Juoksin tuohon lähikauppaan ja ostin pari pakkausta pakastekasviksia ja söin ne äkkiä pois. Pussit pesasin ja kuivauksen jälkeen kiiruhdin ompelimooni ja tein Karinille juuri parhaan lahjan. Vuorikin oli jotain teemaan sopivaa kangasta, mutta jäi kuvaamatta.

Hän on niin turhamainen, että varmasti kantaa tätä pussukkaa mukanaan joka paikkaan. Etenkin lounaille ja varmaan ihan illallisellekin, jos joku hänet vahingossa kutsuu mukaansa. Ei sen puoleen, Karin on oikein hauska seuraihminen, kun unohtaa itsensä. Voin jo kuulla, miten hän kertoo kuinka "tämä raikas kukkaro kuvastaa minua, minun puhdasta ihoanai, notkeaa vartaloani, kirkkaita silmiäni ja tasaista, harmonista mielenlaatua. Me oikeastaan olemme yhtä, minä ja kasviskukkaro".  Että sellainen tapaus tällä kertaa.

joulukalenteri, 2. luukku

Käväisin Ykä Malmin kotona, kun ajattelin piristää sitä Sinikka-rouvaa. Ykä on taas reissussa. Tiesin, että Sinikka rakastaa Elvistä ja on yrittänyt saada miehensäkin näyttämään Elvikseltä. Ja kyllä se  kieltämättä näyttääkin. On niin hassu kontrasti, kun Ykä ajaa isoa rekka-autoa ja hypää ohjaamosta Elvis-asussa. Hiukset on pikimustat ja kiiltävät kilpaa pusakan niittien kanssa. On siinä kyllä erikoinen näky.

Vein Sinikalle pari Elviksen levyä, kun tiesin, että sillä on vain ikivanhoja C-kasetteja, joiden nauhat on venyneet ja tahtovat takertua kasettipesään. Sinikka tykkää myös Beatlesista ja kaikki neljä poikaa on saaneet nimensä Beatlejen mukaan. 

Pojat olivat saaneet lahjaksi levysoittimen, mutta levyjä ei vielä ollut. Beatlesien levyt annoin lapsille ja he laittoivat ne heti soimaan!

Tosi hyvät bileet saatiin aikaan. Olisi hauskaa, jos olisin saanut ottaa kuvia pojista, kun soittivat ilmakitaraa, mutta en saanut. He ovat kyllä tosi veikeä kvartetti patakampauksissaan. No Jhonilla on semmoinen liehuletti ja pyöreät rillit.

joulukalenteri,, 1.luukku

Ihanaa, kun saa taas availla joulukalenteria! En ole koskaan omistanut suklaakalenteria, enkä sellaista edes haluaisi, mutta kaikki muut kalenterit kyllä kelpaavat. Ja tämä ei tarkoita sitä, ettenkö pitäisi suklaasta, päin vastoin. Tuntuu, etten voi elää ilman sitä.

Ihan tässä itteänikin jännittää, mitä kaikkea tässä kalenterissa tänä vuonna on!

Ensimmäisenä päivänä esittelen pari taloa ihan tästä läheltä.

Toisessa talossa asuu Tapani Vainio ja toisessa Ykä Malmi perheineen. Vaikka  talot näyttää aika pieniltä,  niin niissä asuu isot perheet. Lapsiakin varmaan kymmenen. Kuljen usein näiden ohi koiran kanssa ja siinä sivussa olen tutustunut näihin perheisiin.  

Tämä on Tapani Vainion talo. Heillä on myös kanoja. Ne on semmoisia luonnonkanoja, että kuljeskelevat ulkona talvisinkin. Tekevät kinokseen pesän ja munivat sinne. Muistaakseni rotu oli Siperian kirjava. Onneksi niiden munat on värikkäitä, valkoisia olisi hangesta niin hankala löytää. Jopa mahdotonta. Ja hankeen munitut munat säilyvät pidempään tuoreina kuin lämpöisiin paikkoihin munitut. Ja nyt ihan ilkikurisesti sanon, että tässä perheessä munii muutkin kuin kanat!

Ykä Malmi on matkatöissä ja siksi harvoin kotona. Rouva hoitaa lapsia ja kaikkea mitä rouvien pitää hoitaa.  

kaksoset

Kauhean hiljaista on tässä blogissa ollut. En vaan ole saanut mitään aikaiseksi. Kaikenlaista puolivalmista kyllä on, mutta loppuun asti viimeisteleminen on jäänyt. Ja näitä valmiita ei ole huvittanut kuvata, kun on aina pimeää. Tänään sitten pinkaisin parvekkeelle päivänvaloon kameran kanssa. Siellä istutin nämä kaksoset nätisti penkille ja napsin muutamat kuvat. Ensin huusivat suut auki, kun niille tämä oli ensimmäinen vierailu ulkona.

Nämä eivät ole identtisiä, kuten huomaat. Sisäinen pilkkukuume vaivaa molempia, mutta se on vaaraton lastentauti. Toisella on kiduksissaan hieman valkovihreää ja toisella punaista.

Ulkopuoleleta he näyttävät hyvin samannäköisiltä, mutta kyllä niissä on muutama eroavaisuus. Toisen vetskarissa on harmaa vedin ja toisella joku outo väri, ehkä kummalinnen liila. 

Tykkään pukea kaksoset samanlaisiin (Mari)mekkoihin. Vapaalla konetikkauksella ajelin ympäri kummallisten kukkien ja lehtien. Koska nyt on oikeasti talvi ja lunta ja kaikkea, näillä on  mekon ja alusasun välissä ohut, mutta hyvin lämmin huopa. Se tukee pienokaisia niin, että pysyvät jo pystyssä, vaikka ovat vasta 3 tuntia vanhoja! Syntymämitat ovat leveys 23 cm ja pituus 20 cm ja toisella vastaavasti 24,5 ja 19 cm. Siis hieman pulskempi ja 10 minuuttia vanhempi. Olenkin huomenna vielä (vanhempain)vapaalla ja voin hoitaa heitä koko päivän.

Tilkkukilta Syyringin hyväntekeväisyyspeittoon askaroimani blokit sain myös kuvattua.

Yhteensä aplikoin 5 blokkia ja näistä neljästä oikean yläkulman blokki on ollut jo aiemmin esillä. Niitä oli  (ja on vieläkin) kaksi samanlaista ja tähän kuvaan otin toisen, että näyttää hienommalta kokonaisuudelta. Ylä vasurin blokkia tein vain yhden, koska Tilkunviilaaja teki sille parin. Harmi, ettei näitä blokkeja ollut enempää. Pidin niiden ompelusta ja siitä, kun tasaisin välisjoin sanoin AI. Se jotenkin rytmitti koko ompelusession kivasti. Yhtään ei tullut verta mihinkään. Osasin niin hellästi aina pistää sillä saakelin terävällä neulalla. Se on oikea aplikaationeula, joita ostin vartavasten Tilkkutarhasta. 

Kohta täytyy alkaa miettiä joulukalenteria. Jos saan hyvin miteittyä, niin eka luukku aukeaa reilun viikon kuluttua. Aika monena vuonna olen onnistunut viemään kalenterin loppuun asti. Joskus on ollut hieman paniikinomaista kiirettä, mutta se kuuluu asiaan, kun tilanne elää ja tarinat polveilee. 

Nämäkin vois olla kaksoset. Melkein. Aikas hyvää suklaata, mutta kyllä päällinen on parempi kuin sisus. Loistavia näyttelijöitä molemmat. Siis niin häikäiseviä, että vielä tässäkin vaiheessa loistavat, jopa liikaa. Eihän sille mitään voi, jos on niin valovoimainen.

Todella mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

Be Happy!

En muista, koska aloitin tämän peiton tekemisen, mutta sanotaan niin, että on siitä jo hieman aikaa. Jostain tämä villitys alkoi ja monessa blogissa tehtiin vastaavia jämäpalapeittoja. Luulen, että muilla on ollut omansa valmiina jo ajat sitten.

Olin jo tuonne takapuolelle laittanut vuosiluvun 2014, joten tuli kiire saada työ valmiiksi tämän vuoden aikana. Peiton pinta eli nuo ympyrät olivat jo valmiina, samoin reunan värikaitaleet aika pitkälti. Tai niitä olin tehnyt joskus aikaisemmin ilman mitään määränpäätä, mutta tähän ne sitten päätyivät. Taustakin oli valmiina, eli vain tikkaukset puuttuivat. Niin ja sitä vaihetta ennen tehtävä harsinta. Voisihan sitä kiinnittää neuloillakin, mutta haluan olla vanhanaikainen ja harsia. (Ainakin siihen asti, kunnes joku keksii sellaisen laseraseen, millä voi kiinnittää kerroksia huomaamattomasti.) Tämä on varmasti ainoa työ, missä harsin. Edes vetoketjuja vaatteisiin ommellessa en harsi niitä, enkä istutettuja hihojakaan. Neuloilla vaan ja sitten tikkiä perään ja hyvä tulee. Harsinta-sanasta tulee aina mieleen Pitkäperjantai. En tiedä miksi.

Tikkausmallin miettimiseen olisi mennyt varmasti aikaa vaikka sata tuntia, mutta en jaksanut enää ajatella mitään, halusin vain ajaa koneella. Ja mieluiten lujaa. Työ on kuitenkin sen verran kookas, etten päässyt hurjastelemaan. Pyöritin ja pyöritin peittoa koneessa niin paljon, että se melkein voi jo pahoin. Välillä otin sen pois ompelukoneelta ja oikasin sen hetkeksi  hengähtämään. Heti kun huomasin sen rentoutuneen, ängin raukan rullalle ja paininjalan puristukseen. Kuvasta näkee miten valkoiset alueet on tikattu. Pätkä suoraa ja käännös, pätkä suoraa ja käännös. Värikkäät osat on tikkauksella jaettu neljään osaan. Se taisi olla tikkaamisen helpoin osa, mutta en voinut hurjastella siinäkään. Yritin pysyä mahdollisimman tarkasti saumojen välisessä "urassa". Urauduin aika hyvin.

Viime kesä meni Pharrell Williamsin Happyä laulellessa ja sehän on niin mielettömän energinen ja piristävä biisi. Sitä kuunnellessa tulee väkisin iloiseksi, vaikka yrittäisi ihan jotain muuta. Tämä peitto kaikine sateenkaaren väreineen on hyvä piriste tähän melko värittömään vuodenaikaan. Siksipä peitto sai nimenkeen Be Happy. Takapuolella on yksi neljäsosa pala ympyrästä ja siihen ompelukone kirjoitti nimen ja vuosiluvun. Noissa  vihreissä palasissa lukee minun nimi oikeasti ihan melko hienosti, mutta tuhrasin sukunimen epäselväksi kuvankäsittelyssä.

Takamuksessa on myös väriä ja vipinää, pyörrettä ja ympyrää, mutta huomattavasti vähemmän kuin etupuolella. Muuten olen työhön tyytyväinen, mutta aloin tuossa miettiä, että olisiko tumma reunus pitänyt kuitenkin tehdä valkeaksi. Valkoinen on semmoinen luonnonvalkoinen. Toisaalta, en tiedä mihin tämä peite joutuu, niin saattahan se olla, että tumma reunus siellä jossain sitten miellyttääkin silmää. Turha näitä on tässä pohtia.

Peitto on kooltaan 50" x 72" eli jotain 127 x 182 cm. Koska ulkona sataa ja on pimeää, taidan ottaa peiton semmoisena iloisena myttynä kainaloon ja laittaa Happyn soimaan. Tämän kanssa on varmaan tosi kiva jorata! Kokeile sinä vaikka tyynyn kanssa, mutta vain, jos siinä on värikäs päälinen. Tulee kiva fiilis. Tai puolison, lapsen tai naapurin kanssa, mutta vähintään se havaji paita pitäisi  olla, ellei mitään räväkämpää satu löytymään.

Ilokasta alkavaa viikkoa!