Heitän sua kivellä

Tytär tarvitsi uusia tyynynpäällisiä ja tarjouduin tekemään ne, koska minulla oli mustavalkoisia kankaita ja jotain semmoisia hän oli aikeissa ostaa. Tein tosi kovat tyynyt, joilla voi kuitenkin leikkiä tyynysotaa. Ja vaikka hakkaisi kaveria tiilellä otsaan, ei se tuntuisi paljon miltään!

Koviksi nämä tekee nuo kankaat, valemalla Marimekon Tiiliskivi ja toinen on Kivi. Molemmissa tyynyn päällisissä on kiinnityssysteeminä napit. Tiileen laitoin oikein näkyvästi valkoiset napit, mutta Kiven napit ovat toisella puolella ja niitä on vain kaksi. Kuvan on ottanut tytär ja siksi se on hienompi kuin muut kuvat. 

Ammattitaitoinen kuvaaja, senhän näkee.

Kivi-kangasta jäi ja halusin tuhlata sen johonkin. En tahtonut tehdä missään tapauksessa meikkipussia, mutta Kivikova-laukku, sellainen loppukankaista tuli.

Jos joku yrittäisi käydä kimppuun, voisi huitaista oikein täysiä tällä Kivikovalla päähän. Varmasti sattuisi, on siinä niin monta kiveä kuitenkin. Laukku on kasvanut 21 cm pitkäksi ja lihonut melkein samoihin mittoihin.

Sisällä on yksi tasku eikä mitään välivanuja tai -huopia. Kangas on tuommoista aika tomakkaa. Kiva laukku, koska kohta on kesä ja silloin otetaan käyttöön kepeämmät ja pienemmät laukut. Talvilaukuissa täytyy olla paljon enemmän tavaraa kuin kesälaukussa. Talven vakiovarusteisiin kuuluu nenäliinoja pari pakettia, yskänlääkepillereitä, hotapulevria, kuumia kääreitä, hiekotushiekkaa, varavillasukat, jäänestoainetta jne. Kamala kantaa tätä talviturvavarastoa mukana. Olkapää on melkein halvaantunut. Odotan kesää ja silloin laukussa on vain aurinkolasit. Kertakäyttösadetakki on päällä, mutta jos sattuisi paistamaan, tavarat olisi toisin päin. Todella helppoa!

Kun vauhtiin pääsin, tein muutaman muunkin kesälaukun.

Muistaakseni olen tämän kankaan saanut Kristiinalta. Eläinaiheinen kangas, jossa on hauskoja kuvia. Niinkuin tämä kirahvi. Taitaa raukka saada potkun päähänsä, ainakin tuolla vasemmassa yläkulmassa on jonkun jalka lähestymässä vauhdilla. Täytyy varoittaa kirhvia, koska se on hyvä tyyppi. Varmaan marakatin koipi, kukaan muu ei keiku puussa ja maassa olijat eivät yllä pitkäkaulaa potkaisemaan päähän.

Toinen laukku syntyi seepran kuvasta. Hän yrittää ottaa tuosta vetoketjusta roikkuvasta pallukasta kiinni. Nämä laukut ovat noin samaa kokoa kuin Kivikova-laukku.

Nämä ovat ihan parhaita kavereita, bestiksiä. Laukut ovat hieman lapsekkaita ja parhaimmillaan pikkutytön olkapäällä keikkuvina. Tai rohkean, omia polkujaan kulkevan aikuisen. Ehkä kuitenkin naispuolisen.

Vuorin ja päällisen väliin laitoin näihin hieman veltompiin kankaisiin ohuen laukkuhuovan. Se on tikattu vuoreen kiinni. Molemmissa on myös taskut.

Takapuolella lymyää toisessa Antti-elefantti ja toisessa Matti-marakatti.

Aikanaan tein muutaman punaisen laukun Marimekon kankaasta, jonka nimeä en nyt muista tai tiedä. Sitä jäi jonkinmoinen luiska ja nyt pääsin tuhoamaan senkin. Melkein kokonaan.

Samaa mallia ja kokoa kuin edellä. Suttunen kuva, tarkennus ties missä tai ei missään.

Lapsekkaissa laukuissa oli vain yhdet taskut, mutta aikuisemmilla on hyvin tärkeitä tavaroita ainakin kaksi ja ne molemmat tavarat tarvitsevat omat taskut. Minusta nuo eriväriset taskunsuut ovat hauskat ja piristävät. Muutenhan vuori on tylsää valkoista, joka on sata kertaa parempi vaihtoehto kuin tylsä musta.

Ja sitten syntyi vielä nämä kaksoset. Ovat erimunaisia. Toisella raidat pystyssä ja toisella vaaassa. Molemmilla kuitenkin sinisissä vetoketjuissa punaiset vetimet ja niissä roikkuvat punaiset nauhat. Ihanan kesäistä merimiesmuotia! Paitsi joillekin tulee päänsärkyä ja pahimmassa tapauksessa migreeni. Ja jos on hyvin, hyvin herkästi pahoinvoivaksi merellä tuleva, voi pelkästä merimieslaukku-sanasta tulla ihan merisairaaksi. Jotkut on niin herkkiä, voi voi. Minua ei nuo raidat ahdista millään tavalla, ne ei vipata minun silmissä.

Ja molemmissa Meripoika-laukuissa on kaksi taskua erilaisilla reunuksilla.

Ja koko aikuisjengi yhteiskuvassa.

Kävin tänään Korsossa. Se on Vantaalla eli naapurissa. Korson Lumossa on taitavan Maarit Kinnusen näyttely Kädella ja sydämellä. Näyttely on avoinna 27.2 asti ma-pe klo 8 - 22, la 10-16 ja sunnuntaisin suljettu. Jos menee junalla, Lumo näkyy jo asemalle asti eli on ihan siinä lähellä.

Maaritilla on aivan huikeita töitä, suurin osa käsin ommeltuja ja tikattuja. Minusta tämä lehmätyö on ihan mielettömän hauska. On seeprakankainen lehmä, hullu lehmä dalmiskankaasta ja kaikkea muuta.

Tilassa on yksi valtavan iso vitriini täynnä monenlaisia laukkuja ja kasseja ja sitten näitä nalleja. Ihan sairaan ihania. Kaikilla on omannäköiset ilmeet. Niin suloisia, että ottaisin ihan kaikki kotiini piirongin päälle.

Tämä on todellinen nappisilmä!

Minulla kävi hyvä tuuri, kun Maarit oli itse paikalla. En ole häntä aiemmin tavannut ja oli tosi mukava tavata ja jutella. 

Käy ihmeessä katsomassa tämä näyttely, jos suinkin voit. Maikki on itse paikalla klo 15.10 jälkeen. 

Kävin Korson retkelläni myös Cafe Korsossa, jossa oli made in korsolaisten käsitöitä myynnissä. Ostin sieltä Inkun Ideapajan säilytyspurkin, joka on kierrätystä. Avaimenperän on tehnyt tekstiiliartesaani O-Säde. Näistä enemmän Ihan Kivassa Paikassa.

En ehkä käytä avaimenperiä avaimia varten. Voisin napauttaa sillä sormille sitä, joka yrittäisi kähveltää minun laskiaspitkoni. On hyvä valmistautua laskiaiseen jo hyvissä ajoin, ettei tule sitten paniikkia tai koko geimi menisi huomaamatta ohi ja eikä tajuaisi syödä yhtään pullaa!

Tehkää mahdollisimman suuria laskiaispullia. Silloin riittää yksikin. Näinä tänään bussia odottaessani viereisellä penkillä istuvan naisen, joka kaivoi kassistaan laskiaispullan ja söi sen. Sitten hän kaivoi kassistaan toisen laskiaispullan ja söi senkin. Onneksi minun bussi tuli siinä vaiheessa kun täti tunki viimeistä palasta suuhunsa. En olisi kyllä jaksanut katsoa enää kolmannen pullan syömistä, en missään nimessä. Keski-ikäinen ihminen sentään ja syö bussipysäkillä. Jos olisi ollutkin teinityttö, niin sehän olisi ollut ihan eri asia. Ne voi syödä bussipysäkillä vaikka pizzan ja pojat pippuripihvin .

Hyvää viikonloppua!

Sekava tapaus

Tämä Sekava tapaus on todella sekava.

Exuberant Color-blogissa olen katsellut sen sivupalkissa olevaa suikaletyötä jo jonkin aikaa. Jotenkin se kiehtoi päivä päivältä enemmän. Tämä Wanda S. Hansonin työ oli kooltaan noin 30" x 30", mutta minä halusin isomman ja kauniimman. Toisessa onnistuin, toisesta en menisi sanomaan samaa. 

Oma silppu- ja suikalekasa alkoi olla niissä mitoissa, että niitä pitäisi käyttää johonkin ja tämä jämäpalatyö olisi just hyvä. Mieliala oli sopiva sekavalle työlle ja siitä se lähti. Olin hieman kuumeessa. Iltaisin vielä luin aika sekavaa kirjaa, että pysyin tunnelmassa. Daniil Harmsin Sattumia. Jos on jollekin tuttu. Kirja tuki hyvin tätä sekamelskaa. Ja lukemisen jälkeen tunsin oloni todellakin oudon levottomaksi.

En miettinyt miten värit sattuisi vierekkäin, sopiiko vai ei. Tuleeko niille tappelu vai avioliitto. Ihan sama, tappelu peitossa olisi melko mielenkiintoinen. Iloiten surauttelin saumoja toinen toisensa perään. Välillä suoristelin syntyneet blokit. Ja taas jatkettiin. Annoin vaan mennä. Todella terapeuttista. Taustalla soi Gladys Knight and The Pips. Midnight Train to Georgia antoi sopivasti vauhtia.

Vuorikankaaksi laitoin vaaleaa keltaista, jossa jotain punertavia pikkuisia kukkia. Ei ihan minun näköistä kangasta, mutta tässä se on paikallaan hyvänä kontrastina toisen puolen rytmeille. Eihän se kangas oikein riittänyt ja siksi yhteen kulmaan tuli aurinkoista oranssia. Samaan kulmaan laitoin pienen nimilapun perustiedoilla eli työn nimi Sekava tapaus ja tekijän nimi sekä vuosiluku. Tikkaus on tiheää kuin paraskin kuusimetsä. Näin tieheään en ole koskaan peittoa tikannut. Välissä bambuvanu. Suoraa tai suorahkoa oli sinänsä helppo tikata, mutta kääntymisiä oli aika paljon. Tikkasin peiton kahtena kappaleena ja lopuksi yhdistin puoliskot etupuolelta koneella ja vuorin käsin ommellen. Reunuksen kiinnitin etupuolelle koneella, taitto takapuolelle  ja siellä kiinnitys käsin ommellen. Semmoisena rauhoittavana ja meditatiivisena osiona. Jos teen koskaan samanlaista, hoidan hommat hieman toisin.

Peitto on vain kuvausta varten tuossa sängyllä. Oikeasti se ei saa jäädä siihen, kaappi on ehkä hyvä paikka toistaiseksi. Koko on 59" x 67" eli 150 cm x170cm. Hyvä koko torkahteluun. Ainoa huono puoli on, että näkee varmaan aika sekavia unia tuon alla. Ja onko se sittenkään huono puoli, tuskin. Sekavat unet ovat hyviä ja mielenkiintoisia. Joka tapauksessa pidän tästä työstä kovasti. Ehkä se kuvastaa minun sielun- ja mielenmaisemaa. Jos meillä olisi paljon sänkyjä, antaisin Sekavan tapauksen olla jonkun sängyn päällä, mutta kun tilanne on tämä mikä on, niin kaappiin joutuu hän. 

Olenkin ollut sairauslomalla, koska sain ihan kamalan flunssan. Törkeetä, että aikuinen ihminen voi sillä tavalla saada jonkun hiton lasten räkätaudin. Aivastelua, pärskimistä ja kompastelua päivästä toiseen. Hävettää tunnustaakin. Nyt olen jo paremmassa kunnossa.

PS. Lisäsin tämän ulkona luonnonvalossa otetun kuvan perjantaina 29.1

Hyvää viikonloppua! Sehän alkaa jo huomenna!!!!!

et taida uskoa

että olen karkkilakossa, vaikka karkkipapereita leijuu joka paikassa. Ja se ei ole mikään sokeriton tammikuu vaan myös helmi-, maalis- ja huhtikuu kuuluuvat tähän ei-niin-makeaa-elämään. 

Näiden papereiden sisällöstä olen sentään syönyt aika paljon. Joulun aikaan sitä ei ollut oikein muuta tekemistä kuin syödä karkkia ja lukea kirjoja. Tytär on myös kantanut kortensa kekoon oikein kiitettävällä tavalla ja nyt hänkin on samassa jamassa tuon ei-niin-makean elämän kanssa. Tsempit vaan sullekin, Laku. (=tyttären lempinimi)

Veljen vaimo tilasi lahjaksi ystävälleen iPhonelle suojuksen ja tein hieman eri vaihtoehtoja. Geishapapereista oli myös yksi, mutta se meni kaupaksi ennen kuin ehdin kuvata. Geshat onkin todella hyviä.

Julia on niin kiiltävä tuossa yläkuvassa, että täytyi laittaa lisäkuva. Papereiden päällä oleva kristallimuovi on hankala kuvattava, kamalan kova kiiltämään. Ehkä siksi sen nimi on kristallimuovi, kiiltelee kuin kristallit.

Tähän kuvaan on tullut yksi Da Capo-suojus lisää. DaCapot on ihan mun suosikkeja ja siksi tein myös omalle kännykälle makean kodin. Muutamaan ensimmäiseen laitoin ohuen huovan, mutta sitten aloin pitää sitä ihan hulluna turhuutena. Karkkipaperit on silitetty liimakovikkeelle ja tikattu vähintään päällekkäin olevia reunoja pitkin niin, että siinä on alla vielä joku puuvillakangas. Lisää tukevuutta tulee kristallimuovista ja virallisesta vuoresta. Ihan napakoita ilman huopaakin. Kiinnitys näppärästi tarralla.

Muutaman pikkuraha- tai mikävaankukkaron tein myös. Täytyy tunnustaa, että alemman kukkaron muumipaperit ovat ihan tuoreita. Voitin Johannan Ilonen kulkuri-blogista liput matkailumessuille ja siellä oli Fazerin myyntialue tyyliin tax free shop. Menin sinne katselemaan nimenomaan hienojen papereiden toivossa ja nämä Muumit sitten osuivat kohdalle. Siinä oli myyjärouva järjestelemässä viereisiä konvehtirasioita ja sanoi, että ne Muumit vasta ovatkin herkullisia. Sanoin, ettei minua sisältö kiinnosta, ainoastaan paperit. Hän katsahti ihmettelevästi, joten näytin kännykkäkoteloani ja sanoin, että tällaisia varten ja siksi olen kiinnostunut papereista enemmän kuin patukoista. Hän ihasteli DaCapo-koteloa, otti sen käteensä ja sanoi, että voinko mennä näyttämään tuonne kassoille tätä ja meni samantien. Huikkasin perään, että vastaa vaan, jos se kännykkä soi ja ryhdyin laskemaan tarpeellista määrää Muumipatukoita. Hän palautti kotelon innostuneena hyvästä ideasta käyttää karkkipapereita, heidän papereita. Menin kassalle maksamaan namuseni.....

...ja otin esiin uutuutta kiiltävän lompakkoni! Siitähän siellä riemu syntyi. "Oliko se äsken täällä nähty kännykkäkotelo sinun? Miten ihmeessä! Oletko tehnyt myös lompakon? Saanko katsoa?"  Siinä oli Fazerin työntekijät ihan innoissaan omista karkkipapereistaan. Hauskaa kuin mikä! Ja muuten, se veljen vaimon tilaama kännykkäkotelo menee lahjaksi nimenomaan Fasulla töissä olevalle naiselle.

Lompakon takapuolella on vetskaritasku kolikoille. Huomaa tuo valtavan hieno kangas tuossa alla. Se löytyi Eurokankaan palalaatikosta. Olen jokseenkin hennosti päättänyt, että en pahemmin ostele kankaita ja en kyllä ostelekaan. Ihan joskus vaan, kun en muista tätä säästöelämää. Ja en tiedä mitä hittoa minä uudella lompakolla teen, kun joudun työttömäksi ihan kohta. Ei sitten ole mitään palkkoja tulossa, mitä lompakkoon laittaisi. Pahus.

 Mutta arvaa vaan, miten olen säikähtänyt kun avaan käsilaukun ja siellä näkyy Da Capoa! Pelästyn, että olen vahingossa ostanut karkkia. Sitten kun katselen vaikka tätä lompakkoa, tunnen Da capon ihanan maun ja sen hyvä tuoksuk leijuu nenäni edessä. Aika kiduttavaa. Pitäisi kai tehdä jostain kinkkupaperista uusi lompakko.

Seteleille on oma osastonsa ja sieltä pilkottaa viimeinen vitonen. Korteille on omat paikkansa ja nythän minulla niitä on. Peräti kolme kappaletta! Kerroin jossain vaiheessa, että kadotin yhden kortin eikä jäljelle jääneeseen ollut tunnuslukua . Se oli kadonnut muististani jo vuosia sitten. Tilasin siihen uudet tunnarit tuossa kortittomassa hädässäni. Tilasin myös uuden kortin, hieman erilaisen kadonneen tilalle. Odotin ja odotin ja raivostuinkin pari kertaa, kun ei ollut korttia millä maksaa tai nostaa käteistä. No sitten niitä kortteja alkoi tulla. Automaattisesti kuulemma lähttävät kadonneen tilalle, sitä en tiennyt, ja sitten se oma tilaus. Niin että kyllä nyt kortteja riittää vaikkei palkasta ole kohta tietoakaan. Voiko kolmella kortilla pelta jotain peliä?

Kerrankin muistin kuvata vuorikankaan. Tämä on siis tuossa Muumikukkarossa. Nämä ovat ihan virallisia onnen norsuja. Tämän kukkaron omistajalle tulee paljon kaikkea onnea eikä siltä häviä se kukkaro eikä kortit eikä mikään, eikä koskaan. Ja tämä on aika pitkälle totta.

Paljon hyviä asioita tälle viikolle ihan kaikille ihmisille! Ja miksei samantien myös koirille, kissoille, lehmille, hevosille ja muille monijalkaisille. Ei kuitenkaan myrkkyhämpeille. 

Kanalan kaunottaret

Ihan ensimmäiseksi kiitokset ihanista kommenteistanne edelliseen postaukseen. Ja muihinkin. Täytyy sanoa, että joskus ehkä teen tuon taulun näköisen peiton. Sitten kun saan kerätyksi täydelliset kankaat. Voi mennä ikuisuus. Tai enemmänkin.

Kauan, kauan aikaa sitten, kun olin mysteerikko eli mukana ryhmässä, jossa teimme Marittan  ohjauksessa blokki kerralaan peiton, Maalaismysteerin. Yksi blokeista oli kana. Minä ihastuin siihen kovasti, mutta muistan jonkun jättäneen koko kanan tekemättä. Ehkä hän oli allerginen höyhenille, munille tai koko kanalle.Jotkut myös pelkäävät kanoja. Minulle kana jäi muhimaan mieleeni ja nyt niitä tuli sitten tehtyä 20 kappaletta. Minulla on siis ihan hyvän kokoinen kanala! (Olen asunut lapsena jokun ajan lähellä maalaistaloa jossa oli kanala. Kävimme melkoisen tyhminä siskon kanssa heittelemässä niille kanoille kiviä ja joskus lepyttelimme niitä leivällä.) Ai niin, tein 21 kanaa, mutta yksi ei päässyt peittoon kun oli karkuteillä, mutta on sittemmin löytynyt. Oli mennyt kangaskoppaan munimaan. Jätin sen sinne omaan rauhaan.

Kanat orrella.

Kanat maassa.

Ja joskus hyppäävät pensaaseenkin.

On se vaan niin kumma, että aina joukossa pitää olla yksi uppiniskainen. Tämä yksi ei suostu menemään samaan suuntaan muiden kanssa, vaan loikkii omille teilleen.

Muut ovat jo kelpokanoja, vaan yksi on keltanokka. Se näyttää etenevän hyppimällä ja sillä on pilkkusilmät. Voisi luulla, että kyseessä on pilkkuhomeen (joskus jyvissä) aiheuttama sairaus, mutta ei ole. Pilkkusilmät ovat ihan tavallisia joillakin Pilkkusiipikanoilla ja joillain muillakin kanoilla. 

Muutamalla Helmikanalla on vihreät silmät ja sen takia ne ovat hyvin erityisiä. Tiedän, että niiden munista saa eniten kaikkea. Vitamiineja, kolestrooleja ja muita tärkeitä juttuja. Kappas vaan, hän on oikein vetäissyt saappaat jalkaan! Mokomakin hienostelija. Sen alapuolella oleva Kirjokana on yksi lemppareistani. Sen nimi on Mariska. Kaikilla on kyllä nimet, mutta en minä niitä tässä ryhdy esittelemään, menisitte vaan ihan sekaisin. 

Peiton tausta on pikkukukkaista, koska kanat pitävät niiden siemenistä. Siis sitten kun kukat kuihtuu ja niihin tulee ne siemenet. Siinä niille on sitten ruokakin valmiina. 

Työn nimi on Kanalan kaunottaret. Oikein muliinilangalla väkersin äitikanan ja pikkukanan sekä tikkukirjaimilla työn nimen ja vuosiluvun. Myös oman nimen,  mutta olen sen tuossa alareunassa peittänyt valkoisen kankaan suikaleella. Peitto on semmoinen torkkujan peitto eli kokoa on 48" x 64" ja sama senteissä 122 x 162,5 cm. Välissä on bambuvanu, kanat pitävät siitä enemmän kuin muista. Ja minäkin pidän, koska Tilkkutarhassa ei muuta ollut. Tikkaus vapaata konetikkausta, mallin nimi Munaus. Kanojen koivet ompelin vaihtuvanvärisellä tikkauslangalla, kenelle minkälaisetkin. Näistä koivista ei ole syötäviksi, ovat ihan lihattomia laihoja tikkujalkoja kaikki. Joidenkin herkkua on kanan koivet. Itse olen enemmän rintafileihminen.

Kuvat ehdin ottaa ennen tämänpäiväistä lumituiskua! Nyt ei voisi päästää peitosta irti, lähtisivät kanat lentoon. Tosin kanan lento on kuulemma lyhyt.

Joulukalenterissani olleen arpajaisten palkinnot ovat saapuneet voittajille. Laitoin pakettiin ekstrana pienen kukkaron ja pingviiniheijastimen. Pelkkä kassi olisi ollut aika tyhmä.

Aina silloin tällöin saan terveisiä näiltä rescue-koirilta. Ennen joulua tuli Denimiltä tervehdys oikein kuvan kanssa. Hän sai uuden hyvän kodin Kemistä ja on kotiutunut erittäin hyvin. Demin oli niin stadilainen kuin vain voi olla. Punavuoren hipsteri, joka tiesi kaikki stadin parhaat ruokaroskikset. Nyt hän peuhaa pohjoisen nietoksissa. Emäntä on neulonut Deminille ihanan punaisen pipon ja koira vaikuttaa niin tyytyväiseltä. Olen todella iloinen, että Marjo-Riitta on pitänyt tästä pikkuisesta todella hyvää huolta.  

Lumituiskuisin terveisin, 

Marle

mekon palaset

Joka jouluksi ostan itselleni yhden lahjan. Se on ollut joskus huonekalu ja joskus mistä milloinkin olen haaveillut. Kauan aikaa olen haaveillut täydellisestä grafiikanlehdestä, maalauksesta tai muusta taulusta, mutta tarpeeksi minunlaista ei ole osunut kohdalle. Kävin ennen joulua Kaapelitehtaan myyjäisissä ja kävellessä yhden myyntipöydän ohi, silmäni osuivat aivan ihanaan tauluun. Jatkoin matkaa ja kierreltyäni koko paikan, palasin takaisin.  

Viivi Kemppaisen kaunistakin kauniimpi printtityö. Aivan loistava tilkkuilevalle minulle ja varmasti myös jollekin toiselle tilkkuilijalle ja vaikka tilkuilemattomallekin. Päätin saada tämän lahjaksi. Työllä ei ole nimeä, mutta jos olisi, se olisi Tilkkuilo. Kuvaaminen oli aika hankalaa, kun koko ajan tuli heijastuksia lasiin. Mieheni muuten luuli, että tämä on joku minun tekemä tilkkutyö, jonka olen kehystyttänyt. Oho, olisinpa noin taitava! Talulle ei ole vielä löytynyt parasta paikkaa. Haluaisin nähdä sen nojatuolista, jossa yleensä istun. Siis silloin kun istun olkkarissa.

 Kirjavan taulun innopittamana otin värikkäät kankaat esiin ja aloin silputa. 

Kaiken maailman kankaanpalasia joita yhdistää yksi asia: Marimekko.

Kaitaleet ovat ihan hieman vajaan tuuman levyisiä ja melkein kolme pitkiä. Tikkaukset ovat aika tökeröt. Suoraa viivaa, eikä sekään täydellisen suoraa!

Minulla oli yksi ihana pieni pala Marimekon kangasta, en tiedä sen nimeä, ja olin sitä säästellyt pitkään. Tämä palanen sai olla kokomallina muille palasille eli siitä tuli mitat muillekin. Kävi vaan niin, että tätä kaunista kankaanpalaa ei sitten ole tässä ollenkaan. En huomannut käyttää sitä, vaan koko ajan odotin, että tulee vähän parempi, näyttävämpi kohta mihin sen laitan, vaan ei tullut. Huomasin tämän yksinäisen palan kököttävän yhä muutaman muun ylijäämäpalan kanssa pöydällä ja pouch oli jo valmis. Ehkä ensikerralla on sen vuoro päästä mukaan. Ei lohduta sitten yhtään.

Tikkasin muutamilla erivärisillä langoilla, vakkei sitä helposti huomaa. Joka tapauksessa lankoja on vaalea, vihreä, keltainen, oranssi ja punainen.

Yhtään en joustanut, vaan vuorenkin tein Marimekosta. Ja taskun, se pitää aina olla.

Pohja on 2½ " ja korkeus koko komeudella 7½", leveys noin 10". Samat senteissä: pohja 

6½ cm, korkeus 19 cm ja leveys 25 cm.

Voisihan tätä sanoa Kirjavaksi kanaksikin, mutta ei sanota kuitenkaan. Olkoon Mekon palaset-niminen. Olen kyllä oppinut oikean tavan valmistaa kanaa ja menen sen kimppuun nyt. Ihan kuin Tove Janssonin kirjassa Vilijonkka oli unohtanut kaiken muun, paitsi oikean tavan valmistaa mantelikalaa.

Hyvää loppuviikkoa! Kohta on taas viikonloppu :>D

arvonnan voittajat ja ohjeet kivaan koteloon

Oikein hyvää alkanutta vuotta 2015!

Lupasin tuolla joulukuun puolella arpoa muutaman kauppakassin ja tänään sitten mies sai huudella numeroita ja minä katsoin kenelle kassit lähetetään. Sohvanpohjalta hän sitten kertoi päätyneensä numeroihin 4, 6 ja 8. Minä katsoin listaani ja samoilta kohdin löytyi nimet Tilkkutaiwaan Hannele,  Anonyymi ukm ja Tilkkuilo. Toivottavasti Anonyymi ukm huomaa tämän ja laittaa minulle sähköpostiin marletekee  @ gmail.com viestiä, jossa keroo osoitteensa, niin pistän kassin postiin. Hannelen ja Tilkkuilon osoitteet minulla onkin. Vien paketit postiin maanantaina. 

Onnittelut voittajille!

Joulukalenterissa lupailin myös ohjetta monikäyttöiselle kotelolle ja joku kyseli minkälaista se Peruskukka-tikkausmalli on verrattuna Kansankukka-tikkaukseen. Kaikki selviää tässä postauksessa.

Tässä näkyy hyvin Peruskukan tikkausmalli. Se on vapaampaa, kuin Kansankukka. Kansakoulussa piirrettiin kukkaset opettajan käskyn mukaan ja siksi Kansankukkaset-tikkausmalli on melko yksitoikkoista saman kuvion toistoa. Muuten saa viivoittimesta näpeilleen. Peruskoulussa sallitiin jo luova ajattelu, siihen jopa kannustettiin. Jokainen sai piirtää minkälaisia kukkasia tahansa. Tästä vapautuneena itsekin piirsin monet oppikirjat ja teinikalenterit täyteen kaikenmaailman kukkia ja kiekuroita. Tikkausmalli Peruskukka on huomattavasti eläväisempi ja moniuloitteisempi kuin Kansankukka.

Ja sitten ohjeeseen, joka ei ole ihan maailman tarkoin ja selkein, mutta toivon ettei virheitä ole. Ja jos on, niin huomauta ihmeessä.

 Tee haluamasi kokoinen tilkkupinta. Itse tein esim. leveys 5" x pituus 16 " eli noin 12 x 40 cm. Valmis kotelo on 6,5" x 4" (16,5 x 10 cm) ja läpän osuus 1 3/4" (4,5 cm). Muokkaa mittoja tarpeesi mukaan, mutta läpän kokoon on varattava kuitenkin noin 2" (5 cm). Tikkaa pinta ja vanu/huopa toisiinsa kivoilla kuvioilla. 

Leikkaa vuorikappale hieman (muutama sentti) lyhyemmäksi kuin päällinen. Tee sulkemislenksu napin koon mukaan ja ompele se toiseen kapeaan reunaan oikealle puolelle = läppäreuna. Voit käyttää myös valmista nyöriä tai laittaa magneetin, tarran tai nepparin. Älä hämmästele kuvaa suotta, olen tässä tehnyt kaksi koteloa yhtä aikaa.

Aseta vuori ja päällinen oikeat puolet vastakkain ja ompele ensin kappaleet yläreunasta yhteen. Kappaleiden väliin jää kiinnityslenksu, jos teit sen. Sitten merkitse kynällä läppäosuuteen, noin 2" (5 cm), sivureunojen ompeleiden paikat niin, että ne lähtevät vasemmanpuoleiseen koteloon merkitsemien nuppareiden kohdalta ja päätyvät noi tuuman verran  (2,5 cm) yläreunasta keskelle päin. Ompele saumat ja leikkaa ylimääräiset lerpakkeet pois, kuten oikeanpuoleisessa on jo tehty. Voit venyttää vuorta sivusuunnassa niin, että se jää hieman pienemmäksi kuin päällinen. Silloin se ei tursua kääntämisen jälkeen oikealle puolelle. (Jos käytät tarraa/magneettia sulkemiseen, käännä läppä ompelun jälkeen oikeinpäin ja kiinnitä toinen puolisko läppään ja toinen osa toiseen päähän.)

Halutessasi voit tehdä tästä läppäkappaleesta myös pyöristetyn version tai jättää reunat suoriksi. Suorareunaisissa on vain se vika, että siinä kulmat alkavat helposti lerputella miten sattuu. Ompele nyt yhteen kappaleiden toiset lyhyet päät.

Sitten aseta päällinen oikeat puolet vastakkain ja ompele molemmat pitkät sivut. Lopeta ommel niin, ettei se mene vuorin puolelle yhtään. Vuori on kuvassa käännetty ylhäälle ja ommel lopetetaan päällisen ja vuorin liittymäkohtaan. Tässä jo mallikappalekin vaihtui! 

Seuraavaksi ompele vuoren toinen sivu niin, että lopetat omleen tasan tuohon läppäompeleeseen. Päällinen näkyy kuvassa alhaalla. Toista sivua ommellessa jätä kääntöaukko, jonka ompelet kääntämisen jälkeen joko käsin tai koneella. Ihan sama, koska ei sitä kukaan sieltä sisältä käy kurkkimassa. 

Ylempi kotelo on sen näköinen kuin sen pitää olla ennen kuin se käännetään oikeinpäin tuosta ihan oikeassa reunassa näkyvästä aukosta. Kuvassa alempi kotelo on jo käännetty oikein päin, mutta vuori vielä ulkona. Vuorin kääntöaukko on jo ommeltu kiinni ja vuori vaan työnnetään sisälle, niin siinä se on. Silitä tai prässää läppä oikeaan asentoon. Voit myös ommella tikkauksen läpän reunaa pitkin.

Sitten valitsemaan nappeja! Vasemmanpuoleinen sai tuommoisen vanhanaikaisen liivinnapin ja oikeanpuoleinen jonkun kirppislöydön verhoomoyrittäjän pöydältä.

Takapuolen tilkkuvalintoja.

Näissä voi säilyttää vaikka mitä; nenäliinapakkaus, karkkia, suklaata, kännykkä, silmälasit, muistivihko ja kynä ja ihan mitä vaan. 

Hyvää loppuviikkoa! 

PS. Helmis huomautti virheestä mitoista ja olen korjannut oikeat tuumamitat punaisella! Toivottavasti olet käyttänyt senttejä, ne sentään osui kohdalleen.

Pahoitteluni virheestä ja kiitokset Helmikselle tarkkaavaisuudesta!