perjantai 1. joulukuuta 2006

Uusi kissatuttavuus


Olin viikolla ystäväni luona kylillä ja hänellä oli hoitolapsena pojan kissa. Olipa suloinen kaveri tämä Jatsi. Ensin hän piileskeli sängyn alla, mutta aikansa sieltä kurkittuaan rohkaistui tekemään tuttavuutta. Lopulta jo leikittiinkin ihan luottavaisin mielin, kumpikin.


Tänään sain vihdoinkin kiinni siskoni asunnon remontin työnvalvojan. Jos olisin etukäteen tiennyt, miten ylimielinen tyyppi on kyseessä, en olisi kovin ahkerasti yrittänyt häntä tavoitella! Apua! Ja sen kanssa sitten pitää yrittää tehdä jonkunlaista yhteistyötä. Maanantaina on työnaloittamiskokous, jonne tämä ylimys sentään hyväksyi minut mukaan. Sisko asuu ulkomailla ja ei voi itse kärsiä tätä hommaa. Pahus. Kaikkea sitä tulee luvatuksikin. Kyseessä on täysin palanut asunto, jonka vakuutusyhtiö korjauttaa johonkin kuntoon. Ihmeellistä, että esim. vessan pönttö ja lavuaari pitää itse hankkia, ne eivät siis kuulu asunnon normaaliin kalustukseen. Tosi outoa. En ole ikinä kuullut, että jossainolisi myyty asunto ilman pönttöä! Joka päivä sitä oppii jotain.


Onhan kaikilla joulukalenteri? Ilman sitä ei tule joulua eikä mitään. Avasin tänään vasta ekan luukun ja vaikka sieltä ei tullut juuri mitään, jotkut sukset vaan, olin ihan innoissani. Minulla on myös adventtikynttilä, jota poltetaan pätkä kerrallaan. Kova vahtiminen siinäkin, ettei vahingossa polta jo huomista päivää. Se olis aika traagista. Lapsena meillä oli samallainen kynttilä ja kamala kisa neljän lapsen kesken kuka saa sen puhaltaa sammuksiin. Ihanaa, kun nyt saan aina ite puhaltaa. Uskotko, että joulupukki tulee savupiipusta vai ovesta? Itse kannatan ovi.vaihtoehtoa. Ainakinmeidän mökillä on laiha savupiippu, ei sieltä pukki mahdu. Laitan kuvan tähän, niin näet itsekin. Se savupiippuilu on jenkkien höpinää.


 

1 kommentti:

Kiitos kommentista!