keskiviikko 28. helmikuuta 2007

treenit ja muuta höpinää


Tänään sitten ryhdistäydyin ja menin treeneihin. Kipeä tuo nilkka on vieläkin, mutta en jaksa enää odottaa josko se joskus toipuu täyskuntoon. Täytyyhän sen puolikuntoisena saada tietää mitää on tulossa! Aika kivasti meni treenit, tosin otin aika varovasti. Sunnuntaina olisi pelikin, mutta en mene pelaamaan, koska täytyisi mennä täysillä ja on tietynlainen pelko, että jalka ei sitä kestä. Kiva fiilis tuli harkoista ja venyteltiinkin heti treenien päätteeks. Se kun tahtoo usein jäädä tekemättä. Mutta nyt on ihan lennokas olo.


Ukon kanssa kävin aamulenkillä shoppailemassa. Se aina haluaa noihin eläitarvikekauppoihin. Ostin taas puruluun, jonka sisällä on jotain mahaa, yök, ja keksejä. Heräteostoskin tuli tehtyä, ostin meinaan Ukolle uuden taluttimen. Semmoisen noutajataluttimen ja mustana. Vanha on edellisen koiran perintö ja punainen. Moni luulee, että Ukko on tyttö ja se raivostuttaa sitä. Ukko on semmoinen hoikempi tai kapealinjaisempi, kuten tuomarin arvostelu kuului ja päästäänkin tyttömäinen. Juu, ja tämä uusi talutin on pidempi. On Ukolla valjaatkin, mutta useimmin käytän tuota tavallista talutinta, kun sen saa niin nopiaan pois. Tai ehkä eniten en käytä mitään, koska Ukko menee vapaana ja minä kannan talutinta kädessä. Kotiinpäin tullessa sitten Ukko kantaa sitä talutinta tai minun hanskaa, käpyjä, oksia, tyhjää pulloa tai mitä milloinkin sattuu löytämään. Periaate lienee, että kotiin on aina vietävä jotain. Hyvä niin. Kamalaa olisi, jos se yrittäisi aina viedä jotain kotoa pois, vaikka jotain mun tärkeitä tavaroita.


 

tiistai 27. helmikuuta 2007

käsityöhöpinää


Apua, huomenna on viimeinen päivä ja kuukauden tekele on ihan suunnitelmissa vielä. Aika usein mulle käy näin. Ja joka kerta on vaan pakko ajatella, että paineen alla toimin tehokkaammin. Totta vai tarua, en tiiä itekkään.


Tänään aloin virkkailla niitä tropiikkitäkki paloja. Tein ihan tasasia ja sitten huomasin, että jotkut on tehny paljon monimutkaisempia. Täytyy yrittää tehdä sitten semmoisiakin, jos osaan. Niinku jotain kukkia tai muita sykeröitä. Virkkuu ei oikein ole ominta homaa, mutta yritystä kyllä on, ihan oikeesti. Mummoni oli hyvä virkkaaja. Puikkoja ei käyttänyt, koska vasurina ei osannut neuloa, mutta koukku heilui ahkeraan. Meillä oli kaikilla neljällä lapsella mummon virkaamia pipoja ja kaulaliinoja ja ties mitä. Äiti ei virkaa, neuloo kyllä paljon. Minä sitten hoipertelen kaikkien käsitöiden parissa ihan mielelläni, vaikka ne ei aina kamalan hyvin sujukaan. Oma tytär ei oikein ole käsityöihminen. Pienenä koululaisena teki ketjusolmukkaa ja siltä ne vähän näyttikin, solmukalta. Taisi hän jossain vaiheessa säärystimistä innostua, mutta taisi jäädä kesken, kun oli niin paljon muuta. Omeplukoneella hän on tehnyt ainakin yhden puseron ja hameen. Minä en millään pystyisi laskemaan, miten paljon vaatteita olen tehnyt. Aikanaan tein kaikki tytön vaatteet alusasuista talvihaalareihin ja hattuihin, kaikki kaikki vaan. Sitten tulee se vaihe lapsille, että kotitekoiset ei oikein kelpaa. Ja hyvä niin. Itselleni olen tehnyt myös aika tavalla vaatteita, samoin ystävien lapsille tilauksesta ja teatteriasuja lasten harrastelijateatteriin. Nykyään en pahemmin vaatteita ole ommellut,  patalappuja vaan. Tekeillä on mökkilappuja ihan sarjatyönä, niin tunnen itteni kamalan tehokkaaksi.


Onneksi on olemassa semmoisia käsitöitä, joihin en ole hurahtanut. Ainakaan maton tai kankaan kudonta ei kiinnosta yhtään, eikä oikein poppanat. En tykkää koko sanasta, poppana. Naapuri kutoo työväenopistolla kankaita. En jaksaisi lähteä erikseen jonnekin kutomaan, ja mitä niillä kankailla sitten tekisi, matonkuteita ehkä ja sitten pitäis mennä taas kutomaan mattoja jonnekin. Kamalan helposti sitä keksii kaikkea negaa semmoisesta mistä ei ole innostunut! Voihan se kangaspuiden paiskominen olla ihan hauskaakin tai sitten ei! Ainakin se on kamalan pikkutarkkaa. Virheiden korjaaminen on varmaan tosi rankaa. Itkua ja hammasten kiristelyä, sitä se on.

sunnuntai 25. helmikuuta 2007

talvimökkeilyä


Olimme jälleen mökillä. Menimme eilen aamulla ja jäimme yöksi. Ulkona oli pakkasta -12 astetta ja sisällä -11. Ahkeralla lämmityksellä se tönö saatiin siedettävän lämpimäksi. Harrastimme muiden mökkiläisten kanssa pulkkailua ja oli siinä jonkinlainen kisakin, mutta jäi hieman epäselväksi sekä säännöt että voittaja. Hauskaa kuitenkin oli. Meitä rohkeita yöpyjiä oli peräti kuudessa mökissä. Illalla istuimme meidän mökissä kuin sillit suolassa. Nämä mökit ovat semmoisia siirtolapuutarhamökkejäkin pienempiä. Mutta mukavia. Koska tiesin juovani olutta pakkasessa, tein kotona oluenlämmittimen. Se on vuorattu pannulappueristeellä, sillä laminoidulla ja toimii kesällä coolerina.         


Yritin tehdä siitä majakan näköisen, saaressa kun ollaan. Hattu nostetaan pois ja sitten vaan kulauttelemaan!


                  


Saaressa on pumppukaivo ja viime viikonloppuna se toimi mainiosti ja oli toiminut viikollakin, mutta nyt se oli jäätynyt. Sulatimme lunta ja miehet kaatoivat sitä kiehuvan kuumaa vettä pumpusta sisään ja kas vain, se suli ja toimi jälleen. Polttelimme illalla risuja ja katkeilleita puita ulkona. Kiva nuotiofiilis. Ei nähty kettuja, ei. Palokärki teki haketta muutamasta puusta. Tänään sitten kiersin koko saaren Ukon kanssa. Lunta ei ole paljoa, joten kävely oli helppoa, mutta paikoin vaarallista. Kallioilla oli pikkasen lunta ja alla jäätä. Liukasteluun tosin totuttiin jo meren jäällä. Nyt tuuli oli puhaltanut lumet pois ja luistimilla olisi päässyt mainiosti. Ja paljon siellä olikin luistelijoita. Hienon näköistä, kun pari-kolmekymmentä retkiluistelijaa liiteli pitkin jäätä. Menipä siellä potkurieta ja yksi fillari.    


Kävelylenkillä näkyi Viikkarikin saapuvan satamaan. Jotenkin hassun näköistä, kun vettä ei näy mutta laiva menee ihan kuin lumisella pellolla. Tapasin turistejakin, pari englanninkielistä retkeilijää sunnuntaikävelyllä. Suomalaisia retkeilijöitä oli sitten enemmänkin. Nyt on aika väsynyt olo. Muuten, mökissä oli sisällä tänään itikka tai joku sen sukulainen. Heräsi varmaan talviunesta, kun mökki lämpeni.  Ja syksyllä ikkunalaudalle unohtunut valkosipulin kynsi oli kasvattanut komean vihreän verson. Kevättä on ilmassa, minä melkein haistan sen.


 


 

maanantai 19. helmikuuta 2007

mökkimatka


Hio-hoi, kävimme mökillä piknikillä! Jäitä pitkin köpöttelimme saareen. Merellä oli hieman tuulista, mutta ei paleltanut. Ukko oli ihan innoissaan, kun sai vapaana juosta. Sopivasti oli lunta jäällä, joten hyvin pysyttiin pystyssä. Mökillä juotiin ja syötiin eväät, kierreltiin saarta ja tavattiin yksi mökkinaapuri vedenhakureissulla. Hän oli myöhään syksyllä lähtenyt verkoille pikkuveneellään. Reissu oli kestänyt muutaman tunnin ja yllätys oli melkoinen, kun paluumatkalla oli laittanut täydet kaasut. Kamala rääkäisy oli kuulunut ja salamatkustajana ollut valtava minkki oli tullut penkin alta esiin ja lopulta hypännyt mereen! Minkki jäniksenä laivassa! Hui, jos tämä olisi sattunut minulle, olisin hypännyt ennen minkkiä. Ne on niin kauheita petoja. Ketunkin tämä naapuri oli siellä nähnyt myyräjahdissa. Aika jännää, jos kettu jäisi sinne kesäksi. Saarella on paljon koiria, joten olisi tosi mielenkiintoista seurata miten ne tulisivat toimeen. Tietenkin tämä kettu olisi kaunis, hyvätapainen ja terveeksi todettu. Ehkä myös leikkisä, eikä söisi pupuja vaan olisi erikoistunut minkkien pyydystämiseen. Minkit sitten pelkäisi sitä ja uisivat vaikka Santahaminaan, jossa iloiset armeijan pojat niitä metsästäisi. 


              


Pieni laituri talviasussaan. Vesi on loiskinut laiturille ja jäätynyt siihen. Jossain vaiheessa vesi yli metrin normaalia korkeammalla. Onneksi ei niin korkealla kuin edellisenä vuonna, jolloin muutaman mökin lattia sai pesun.


                              


Ukko katselee aika totisena poikana. Kyllä noilla koirilla on energiaa. Kotiin päästyä me ihmiset olitiin ihan poikki, mutta Ukko olisi halunnut lisää liikuntaa! Eihän ne edes nuku koskaan kunnolla. Heti kun jotain tapahtuu, esim. avaan siivouskaapin oven, ja hiljaa, sillä eihän siitä mitään eritysmeteliä synny, koira on valppaana vieressä, vaikka olisi ollut toisessa huoneessa "nukkumassa". Ukko meinaan rakastaa imuroimista ja kuvittelee, että joka kerta kun avaan tuon ihanan kaapin oven, otan imurin ja alan imuroimaan, häntä. Välillä en millään jaksaisi sitä koiran imurointia, mutta aina hellyn kuitenkin. Ehkä Ukosta sitten putoaa edes kolme karvaa vähemmän lattialle. Inhoan imurin meteliä. MP3 korvilla se menettelee kun ite vielä laulaa mukana vaikka Eva Dahlgeria.   

perjantai 16. helmikuuta 2007

voi että olen tumpelo


Sen lisäksi, että istuin tänään ohi tuolin ja lensin selälleni keittiön lattialle, olen yrittänyt tehdä ittelleni tuommoista ihanaa omaa nappia. Kaikilla muilla on, mutta minä en osaa : (  Aloin muokkaamaan yhtä valokuvaa sopivaksi ja olen siihen melkein tyytyväinen, mutta en onnistu laittamaan sitä tuonne laatikkoon. Tai saan sen sinne mutta jos laitan siihen linkin, se muuttuu joksikin rumaksi ruksiboxiksi. Tyhmää, alan kohta itkemään tai jotain.


Tuo tuolin ohi istuminen oikeasti nauratti, ei edes sattunut. Tuli ihan sama fiilis, kun kerran Ukkoa ulkoiluttaessa lensin yht´äkkiä persuksilleni! Se vasta oli hauskaa! Ensin kävelee ihan rauhassa omissa ajatuksissaan ja hups, sitten makaa selällään maassa. Eikä silloin ollut mitenkään erityisen liukasta. Kukaan ei tainnut nähdä sillä kertaa. Kerran näki ambulanssimiehet, kun olin sotkeutunut koiran talutushihnaan ja lensin nurin tuossa sairaalan jyrkässä mäessä. Ukko oli silloin ihan nuori ja se hyppi innoissan, kun emäntä noin kivasti heittäytyi maahan. Ambulanssimiehet pysähtyivät ja kysyivät tarviinko apua. En tarvinnut, sanoin muuten vaan istuskelevani. Heidän ilme kyllä paljasti, että olivat nähneet kompurointini. Yleensä melkein aina pysyn pystyssä, ei tarvitse kuvitella, että tämä on jokapäiväistä, tämä kaatuilu. Ei ole.


 

torstai 15. helmikuuta 2007

Tropiikkitäkki-virkkausta


 Kävin katselemassa kaiken maailman sivuja ja törmäsin tällaiseen. Liityin mukaan ja nyt voi virkkailla värikkäitä lankoja vapaavirkkauksella. Tosin en tiedä, mitä se on, mutta kai se selviää myöhemmin. Sen virakatun palan tulee olla noin 10 x 10 senttiä tai voi olla isompikin. Jännää alkaa tekemään semmoista, mistä ei tiedä mitään!

On näköjään melkoinen tovi vierähtänyt edellisestä bloggauksesta. Olen viettänyt paljon aikaa Smyrran kanssa kun hän nyt kerran on Suomessa. Käsitöitä olen tehnyt kuitenkin aika paljon. Sukkia on kudottu hyvä varasto ja eilen kävi äiti hakemassa tyynynpäälisensä. Pipoja on valmistunut muutama, mutta en nyt jaksa alkaa niitä kuvaamaan, kun unohdin eilen. Laitan kuvaa niistä sitten, kun pari keskeneräistäkin on valmiina.


                     


                      Sukkien takana on patalappuja, jälleen! Nyt virkattuja versioita.


                     


             Oikeesti meidän sohva ei ole tuon värinen, vaan luonnonvalkoinen. Ärsyttää, kun salamalla otetut kuvat on näillä kuvaustaidoilla aina ihmeen värisiä.

torstai 8. helmikuuta 2007

Suurenmoista ?


Olin eilen illalla HKT:ssä katsomassa komediaa Suurenmoista. Oli tosi paha pettymys, ei naurattanut yhtään. Esitys kertoo amerikkalaisesta sopraanosta, Florence Foster Jenkinsinistä, joka eli 1868-1944. Hän oli surkea laulaja ja saatuaan isänsä suuren perinnön rahojaan tuhlailematta järjesti hyväntekeväisyyskonsertteja ja levytti omalla kustannuksellaan mieleisiään oopperoita. Kukaan hänen ystävistä ei kehdannut sanoa, että hän lauloi aivan surkeasti. Juonesta olisi saanut ehkä oikeasti hauskan näytelmän, mutta tämä oli ihan floppi. Välillä tuntui, että katson pienille lapsille tarkoitettua satunäytelmää, mutta katsomossa ei ollut lapsia. Uskon, että heitä olisi vilpittömästi huvittanut pianisti, joka sai potkut liiallisen piereskelyn takia sekä Florencen (Riitta Havukainen) ystävän (Eija Vilpas) ja hänen koiran outo tapa liikkua. Florencen espanjaa kailottava kokki (Heidi Herala) jäi myös torsoksi. Kaikki roolit oli jotenkin hiomattomia. Mitään suurta naurun remakkaa ei esitys saanut aikaan koko yleisöön, tosin joitain naurunpurskahduksia sieltä täältä kuului. Olisin ollut valmis lähtemään heti puoliajan jälkeen, mutta Smyrra esti aikeeni. No kiduin loppuun asti.

sunnuntai 4. helmikuuta 2007

punaviinikastiketta ja kylppärijuhlat


Tein eilen oikein gourmet ruokaa;fetajuustolla ja aurinkokuivatulla tomaatilla täytettyä porsaanfileetä ja punaviinikastiketta. Todella harvoin tulee tehtyä tuommoisia kastikkeita joita pitää keittää kokoon tolkuttomia aikoja. Jotenkin tyhmää laittaa kattilaan mausteiden sekaan 3 desiä punkkua ja keittää sitä sitten niin kauan, että jäljellä on vain desi! :o Laittaisi kattilaan vain desin ja joisi ne kaski, turha sitä on hyvää viiniä haihduttaa pois. Ehkä maku hieman kärsisi. Lihalientä piti sitten lisätä siihen haihtuneeseen punaviiniin ja haihduttaa sekin. Täytyy sanoa, että hyvää siitä kastikkeesta tuli. Ensi kerralla teen heti paljon suuremman määrän, kun valmistus kestää niin kauan.


Eilen illalla meidät oli kutsuttu tuonne yläkerrokseen kylpyhuoneen vihkiäisiin. Siellä oli vihdoinkin valmistunut kylppäriremontti. Pukeuduimme mieheni kanssa kylpytakkeihin ja pyyhe hartioilla, oluet taskussa sitten soitimme ovikelloa. Emäntä repesi nauruun, kun näki asumme. Oli meillä ihan normaalit vaatteet alla ja kylpytakit jätettiin naulakkoon. Emännällä oli hetken käynyt mielessä, että tultiinko me tosiaankin heille saunomaan ja suihkuun. Hän oli laittanut hauskasti leveän silkkinauhan kylppärin oveen ja sain kunnian leikata sen. Kohottelimme kuohuviinilaseja juhlakalun kunniaksi. Tarjolla oli ihania piirakoita ja hyviä juomia, nam. Meni aika myöhään.

Kitty


Löysin Prinsessa Seinäruususen blogista suloisen kissan ja pitihän minunkin semmoinen tehdä. Annan tämän lahjaksi pienelle tytölle, joka pitää kissoista.


                  


Muotoilin kasvoja hieman. Jätin pois tukan ja selkäjutun. Silmät ompelin kirjontalangalla ja nenu on pieni kangaspala. Nappisilmät oli suunnitelmissa, mutta ei löytynyt kivoja nappeja varastosta tai oikeammin en löytänyt koko varastoa! Taas olen siivonnut ja järkkäillyt ja sen jälkeen en yleensä löydä mitään. Kuvittelen aina, että tämä on parempi paikka näille ja näille tavaroille sillä seurauksella, että kaikki on kadoksissa. 

perjantai 2. helmikuuta 2007

kirjainmeemi


 


Löysin tämän Satun blogista


VASTAA OMALLA ALKUKIRJAIMELLA ALKAVALLA SANALLA


Olen: Marle
Haluan: Munkkeja, sellaisia pieniä
Minulla on: Maanantaiahdistusta ;)
Toivon: Muistia lisää
Vihaan: Maiskutusta
Pelkään: Matelijoita
Kuulen: Musiikkia
Pohdin: Mitä milloinkin
Rakastan: Miestäni
Minuun koskee: Murtuma
Minä aina: Mietin
Minä en ole: Määräilijä
Laulan: Musiikkia kuunnellessa!!!
Itken: Menestyksellisesti :)
En ole aina: Marssikunnossa!