keskiviikko 10. kesäkuuta 2009

kaikki on niin vaikeeta nykyään


Jos joskus jollain ei jokin onnistu, niin minulla kävi juuri niin. Olin suunnitellut tekeväki kameralaukun. Olisin ommellut päälikankaaseen tulostamiani valokuvia laittanut kivoja tikkauksia ja ties mitä. Ei tullut laukkua, ei. Kaikki alkoi vaan mennä pieleen. Siis ihan yksinkertainen vetoketjun ompeleminenkaan ei sujunut. Vaihdoin suunnitelmaa ja päätin tehdä pienelle kameralle pussukan. Sekin oli niin vaikeaa, ikään kuin en olisi ikinä tehnyt ensimmäistäkään käsityötä. Moni suunnittelemani malli kaatui siihen, että en kertakaikkiaan osannut tehdä asioita oikeassa järjestyksessä. Lopulta kangaskin piti vaihtaa, koska se oli jo useasta purkamisesta ja uudelleen ompelusta mennyt niin huonoon kuntoon. Periksi en kuitenkaan antanut ja jonkinlaisen pussukan sain aikaan. Tämä on hyvin hyvin kaukana alkuperäisestä suunnitelmasta, mutta on nyt kuitenkin olemassa. Vetoketju on sivussa, lopultakin, ja yhden valokuvankin sain käytettyä. Käyttämättömiksi jäi useita tulostettuja kukka- ja luontokuvia.



Täytyy tunnustaa, että tämä seuraavakaan pussukka ei syntynyt ongelmitta, eikä siitä edes tullut sellaista mitä aloin tehdä. Ajatuksena oli tehdä semmoinen pieni kiva pussukka, jonka voisi kiinnittää tarralla rannekkeeseen, jollainen piti myös tehdä. Vaihtoehtoiseti sen olisi voinut ripustaa nauhalla kaulaan roikkumaan. Ajattelin, että rannekkeessa oleva pussukka on kätevä kesällä kun kuljeskelee koiran kanssa, eikä ole taskuja missä säilyttäisi avaimet, kakkapussit ym. tarpeelliset tavarat. Tekeminen oli yhtä tuskaa, purin ja ompelin, kuten edellistäkin. Taaskaan en voinut antaa periksi, vaan väkersin väkisin valmiiksi. En kyllä tiedä mitä tällä teen, mutta eipähän jäänyt kesken.



Muun vapaa-ajan olen takkuillut koneiden kanssa. Ompelukone toimii, vaikka siitä putosikin se jokin pikkuruinen juttu, mutta tietokoneet. Olin jo ihan tuskaantunut molempiin, sekä vanhaan hitaaseen ja uuteen kannettavaan uusine ohjelmineen. No nyt kun muutamien päivien alkutaistojen jälkeen olen uuteen käyttöjärjestelmään tutustunut, niin jätän sanomatta sen, että ei aina tarttis kehitellä uusia systeemejä. On ne kuitenkin aika näppäriä. Kannettavan käyttäminen jo sinänsä on ollut aika haasteellista. Silloin tällöin käsi menee oikealle ja etsii hiirtä. Pitäiskö tehdä vaikka kankainen hiiri tuohon pöydälle kököttämään, niin käsi löytäisi jotakin mitä voisi napauttaa sormella.Hymy

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!