torstai 27. toukokuuta 2010

lepohetkiin


tein Ukolle pienen makuualustan. Hän esittelee itse peittonsa mielellään. Ukolla on tapana silloin tällöin (eli kun vien mattoja ulos) olla apurina siivouksessa. Retuuttaa omia peittojaan ja pieniä mattoja pitkin pihaa. Se on ihan sallittua lumikeleillä, ei mielellään muulloin. Mökillä hän saattaa saada siivouspuuskan ja ihan oma-alotteiseti kantaa petinsä ulos ja juoksee se hampaissa pitkin pihaa.



Peitto on jämäpaloista koottu. En muista mistä idea tähän lähti, jostain jenkkiblogista ehkä. Olen heitellyt muista töistä jääneet suikaleet yhteen laatikkoon ja sieltä erottelin tummat ja vaaleat omiin kasoihin. Yhdessä ruudussa on erilevyisiä suikaleta yhdistettynä niin, että sain blokista leikattua 4" + sv neliöitä. Vaaleita ja tummia neliöitä asettelin vuoron perään niin, että  suikaleet meni eri suuntiin. Peitto on 34 x 34" eli noin 87 x 87 cm.



Jotenkin tästä tulee mieleen vanhat riemunkirjavat räsymatot. Tikkauksia mietin tovin jos toisenkin, eikä mikään oikein sykähdyttänyt. Mikään selkeä ja suoraviivainen tikkaus ei tullut kysymykseenkään. Sitten pistin työn koneen alle ja aloin vaan kiemurtamaan.



Ukko on niin kiitollinen hemmo, että sille kelpaa ihan mitkä tikkaukset vaan. Eikä värilläkään ole mitään väliä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!