tiistai 22. helmikuuta 2011

aurinkoisia aamuja


Jatkoin keltaisten jämäpalojen tuohoamista. Jäin siihen tavallaan koukkuun. Lisukkeeksi kelpasivat oranssit jämät ja piristeeksi hieman vihreää. Eli kevättä odottelen kovasti.



Jokin aika sitten Maija oli tehnyt ihanan hirsimökkipeiton ja kaiken lisäksi hyvään tarkoitukseen. Sitten törmäsin Tiin blogissa hauskaan hirsimökkityöhön. Minunkin teki mieli omaa hirsimökkiä ja siksipä työn tekniikaksi valitsin tuo helpon hirsimökin. Erityisen helpoksi tässä työssä rakentelu tulikin, koska kaitaleiden eikä keskusneliöiden koolla ei ollut mitään väliä. Ompelin kaitaleista suurinpiirtein samankokoisia neliöitä, jotka sitten leikkasin samaan kokoon. Valmiissa työssä neliön koko on 4 x 4 tuumaa eli noin 10 x 10 cm. Reunukseksi löytyi Marimekon raitakangasta, josta parhaiten sopivat pinkki-punainen osuus. Niitä ihan ohuita reunakaitaleita en tehnyt lainkaan, vaan käänsin raitakankaan nurjalle. Koska reunukset ovat leveät ja raidalliset, tein ne normitavastani poiketen kehystyylillä. Inga joskus tilkkukurssilla tuon meille opetti ja yllättävän hyvin raidat osuivat kohdalleen.



Yläkuvassa näkyykin reunuksissa olevat tikkaukset. Eli sitä mistä eniten pidän, vapaata konetikkausta. Yleensä tikkaan rumat kauniiksi, mutta tähän työhön ei millään sopinut mikään koko pinnan täyttävä tikkaus. Siksipä surautin keskelle työtä "auringon" ja siitä hieman laineilevat säteet kohti reunuksia. Jokaisen säteen päähän oli kuitenkin ihan pakko tehdä koukero! Oikealla puolella yksi ylöspäin menevä säde sisältää kirjoituksen: aurinkoisia aamuja.



Ja vastaavasti alas vasemmalle menevässä säteessä lukee: iloisia iltoja. Teksti kulkee alhaalta ylöspäin.



Työn tikkauksessa käytin oranssinkeltaista lankaa, mutta reunukseen vaihdoin langan pinkiksi. Hassua, että tässä työssä on kahta inhokkiväriä eli keltaista ja pinkkiä, mutta yhdistettynä oranssiin ja pirtsakkaan vihreään, siitä tuli niin minulle sopiva kokonaisuus. Pidän tästä räikeähköstä työstä. Sitä katsellessa tulee iloiselle mielelle ihan väkisin. Laitan sen joko eteisen, keittiön tai työhuoneen seinälle antamaan energiaa ja pirteyttä aamuihin. Ja niihin iloisiin iltoihin! Kokoa työllä on 49 x 69 cm.


PS. Kiitoksia aiemman postauksen ihanista kommenteista!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!