maanantai 23. joulukuuta 2013

joulukalenterin 23. luukku

Meille tuli yllätysvieras! 
Juuri oltiin puheltu mieheni kanssa, että miksi jouluruokiin ei kuulu lammas. Jospa tehtäisiinkin joululammasta, kun ei kerran kinkkua tai kalkkunaa laiteta. Ja mitä seisoi oven takana!!



Vanha koulukaverini Laila Lammas siellä soitteli ovikelloa. Hän oli juuri saapunut Englannista, jonne hän lähti vaihto-oppilaaksi ja unohtui sinne kokonaan. Eipä siinä mitään, mehän kutsuttiin Laila sisälle eikä miehen kanssa enää puhuttu lammaspaistista sanaakaan.



Laila on hieman eri kaliberia kuin me ja hän sai istua pöydänreunalla kahvittelemassa. Samalla hän kertoili mielenkiintoisesta elämästään. Hänellä oli ollut tilkkukangaskauppa Lontoossa. 



Laila jää meille asumaan, ainakin toistaiseksi. Eikös hänellä ole viehättävä katse! Hän toi minulle joululahjan, mutta saan avata sen vasta huomenna. Kyllä nyt jännittää, mitähän siellä paketissa on? Toivottavasti ei mitään englantilaista puddingia.

**********************************


Laila istuu Ineke BerlyninThe Quilted Object -kirjan päällä. Kirjasta löytyy ohjeet lampaan tekoon. Minulle tämän teko oli paljon helpompaa kuin lammaspaistin kanssa sählääminen olisi ollut. Tekemisen mukavuutta lisäsi se, ettei mitään saumoja huoliteltu, vaan kaikki sai jäädä vähän miten sattuu. Vartaloon käytin siskon puuvilla/pellavapuseron jämäpalat ja raajat ovat jostain muusta jutusta jäänytttä samaista materiaalia. Hoikkaraajainen neito on pyöristyttänyt vatsansa ahtamalla sen täyteen vanua. Jos itse lampaan tekeminen oli rentoa sinnepäin hommaa, niin mekkoon sitten panostin. Etenkin kankaan löytämiseen. Muistin, että minulla on jossain hyvä pala kirjottua pöytäliinaa, mutta se oli joutunut kateisiin. Olin kuitenkin päättänyt jo heti alkumetreillä tehdä mekon tästä kankaasta ja etsin kunnes löysin sen. Ikävä kyllä, mekon takapuolella on pieni kahviläikkä juuri takamuksen kohteilla. No, Lailan on paras vaan istuskella ettei kukaan huomaa mitään. 

Muuten, jos sinulla ei vielä ole joulustressiä, ei sitä enää kannata ottaa. Et ehdi siitä pahemmin kärsimään, kun jouluaatto on jo huomenna! Ehkä ensi vuonna sitten paremmalla ajalla. 


10 kommenttia:

  1. Ihanan ladylike Laila - mukavaa että ehti maailmalta joulun viettoon luoksenne. Yllätysvieraat ovat aina kivoja.

    VastaaPoista
  2. Voi mikä söpöliini! Eihän tuon jälkeen kyllä tee mieli lammasta pataan laittaakaan. Kasvisruoilla joulu elettäköön! Hyvää Joulua teille kaikille!

    VastaaPoista
  3. Hyvää joulua teille ja tietysti myös Lailalle!

    VastaaPoista
  4. Jos ei joku muu niin ainakin tämä sun joulujutustelu vie ihan kaiken stressin alunkin taivaan tuuliin. Ihana Laila.

    VastaaPoista
  5. Kivoja tuollaiset yllätysvieraat! Hyvää Joulua!

    VastaaPoista
  6. Kiitos taas mukavasta kalenterista ja oikein mukavaa joulua teille koko porukalle!

    VastaaPoista
  7. Kiitokset joulukalenterista. Sen ansiosta ei ole joulustressiä ilmestynyt. Ihanaa ja rauhallista joulua.

    VastaaPoista
  8. kiitokset tàstà kivasta joulukalenterista, yllàtyksià ja mukavia vihjeità tuleviin tòihin. leppoista joulunaikaa ja uusia ideoita uudelle alkavalle vuodelle. terveisin Raita

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!