tiistai 31. joulukuuta 2013

vuoden vikat teokset

Kaikki alkoi siitä, kun luin jonkun ystävän blogista, että hän oli tehnyt junasukkia. En ole ikinä niitä tehnyt ja päätin nyt kerrankin kokeilla. Sukille ei ollut mitään kohdetta, kun sukulais- eikä ystäväpiirissäkään ole ihan pikkuisa sukankuluttajia. Alku oli hyvä, mutta muistin yhden ystävän, jonka ranteita paleltaa töissä ja niinpä näistä tekeleistä sukeutui oivat ranteenlämmittäjät!



Aika hullun näköiset ilman sisällyksiä.
En muista oliko sama blogi vai joku toinen, missä esiteltiin Treppenviertel sukat.
Sellaiset minäkin halusin. Langaksi valiintui Nallen pinkki. Aika kamala väri.


Varsi näyttää kovin kiireiseltä ja kovaa vauhtia menossa eteenpäin. Tämä on oikea väri.


Valitettavasti tässä kuvassa väri on väärä, tämmöinen vadelmanpunainen olisi ollut tosi makea. Kovasti nämä muistuttaa portaikkoa. Oli todella kivat kutoa eli neuloa ja saatan tehdä toisetkin. Näitä tehdessä jo suunnittelin seuraavaksi tekeväni räsymatto-sukat. Eli ne olisi sellaiset, joihin laittaisin kaikkia jämälankoja. 



Tuli vallattoman hienot räsymatot. Ajattelin, että jos olisi jotenkin ihan poikkeuksellisen suuret jalat, voisi tehdä omiin räsymattoihin (sellaiset tietysti olisi, jos olisi niin suuret jalat) sopivat sukat ja istua sohvalla jalat matolla eikä kukaan huomaisi jalkojen suurta kokoa, koska ne sulautuisivat mattoon niin hyvin. Tietysti joku saattaisi astua jalan päälle, mutta sitten vaan olisi niinkuin ei oliskaan. Tein näitä molempia sukkia yhtä aikaa ja se on ihan järkevää. No räsymattojen kanssa siksikin, että tulee jonkinlaista symmetriaa väritykseen. Aiemmin olen tehnyt sukan kerrallaan ja jo ensimmäisen jälkeen on ahdistanut se, että pitää tehdä toinenkin. Nyt tuli tavallaan yhdellä kerralla kaksi valmista ja oli kiva aloittaa heti jotain uutta.


Toivotan teille kaikille ihanille ystävilleni ainakin yhtä värikästä vuotta 2014 kuin nämä räsymattosukat ovat!  Ja kaikkea muutakin hyvää, niin kuin onnea, hyviä tuulia ja sopivia sateita ja maukkaita ruokia, paljon kankaita  ja lankoja ja mitä vaan mieleen tulee ja vähän sen päällekin!

Colourfull New Year 2014!


23 kommenttia:

  1. Hienot räsymattosukat, niissä oli mun lempiväri eli monivärinen! Mahtavaa uutta vuotta, pidä blogisi käynnissä koska sitä on niin kiva lukea!

    VastaaPoista
  2. Kaikkea samaa mukavaa toivottelen Sinullekin ensi vuodeksi! Blogisi on lempparini!

    VastaaPoista
  3. Kiitos iloisista ja mukavista hetkistä joita olet meille antanut:)
    Hyvää Uutta Vuotta ja uusia kujeita odotellen:)

    VastaaPoista
  4. Mukavaa käsityövuotta sinullekkin. Ihanat kirjavat sukat.

    VastaaPoista
  5. Aivan ihanat nuo ranteenlämmittäjät ja kaikki sukat,pisteenä i:n päälle nuo räsymatot!
    Hauskaa ja idearikasta käsityövuotta 2014!

    VastaaPoista
  6. Ai, kuinka makeita sukkia. On tosi tarkkaa hommaa tehdä kaksi samanlaista sukkaa jämistä. Kudoitko pyöröpuikolla? Hyvää uutta vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei, en kutonut pyöröillä. Se taito on jäänyt hankkimatta. Lealta en saanut mitään rohkaisevaa siihen hommaan.

      Poista
  7. Kiitos kivasta toivotusrimpsusta, siinä on jokaiselle jotakin:)
    Kivan vuoden olet blogisi välityksellä lukijoillesi antanut. Kunpa jaksaisit ensi vuonnakin olla yhtä hersyvä tarinankertoja.
    Oikein hyvää uutta vuotta Sinulle.

    VastaaPoista
  8. No ei se komenttini näy Nyt sitten uusi yritys.
    Pidän sukistasi.
    Sinulle myös oikein hyvää uutta Vuotta!

    VastaaPoista
  9. Ihanat räsymattosukat - Hyvää Uutta Vuotta!

    VastaaPoista
  10. Pitää kai laittaa räsymatot itsellekin puiäkoille, niin kivat nuo ovat. Minulla on jo kolmannet Treppenviertelit menossa, malli taisi jäädä ainakin minulle ihan vakikäyttöön.
    Toivottavasti saamme lukea ihania blogitarinoitasi tänäkin vuonna! Kaikkea hyvää sinulle!

    VastaaPoista
  11. Hyvää uutta vuotta 2014 ! Kiitos menneen vuoden hauskoista ja innostavista jutuistasi.

    VastaaPoista
  12. Räsymattosukat ovat todella kauniit! Neulerikasta uutta vuotta siulle!

    VastaaPoista
  13. Ihania sukkia sulla, noita toisia en ole edes koskaan nähnytkään ja nuo räsymatot (meillä rättimatot) on kyllä ihan mielettömän hienot! Minä teen aina kahta sukkaa kerralla, teen ne sitten millaisesta langasta tahansa :) teen aina saman vaiheen kerralla molempiin sukkiin.
    Onnellista Alkanutta Uutta Vuotta sulle ja mulle ja meille kaikille!

    VastaaPoista
  14. Hurmaavat räsymatot ja ihanaa ajatuksenjuoksua suurijalkaisia ajatellen :) Uuden vuoden myötä kohti uusia kujeita!

    VastaaPoista
  15. Ihanat sukat! Hyvää uutta vuotta Sinullekin!

    VastaaPoista
  16. Ihanan värisiä juttuja. Hyvää väririkasta uutta vuotta myös.

    VastaaPoista
  17. Voi kun kauniita sukkia!! Molemmat aivan ihanat + ranteenlämmittimet. Ne on hauskat !!

    VastaaPoista
  18. Ihanat räsymattosukat! Tuollaiset minäkin haluaisin neuloa :-) Hyvää tätä vuotta!

    VastaaPoista
  19. Vekkuleita sukkia. Hyvää alkanutta vuotta. Olkoon se erittäin satoisa.
    Kiitos myös siitä että jaksoit pitää joulukalenteria. Se kyllä piristi ankeina aamuina.

    VastaaPoista
  20. Kauniita sukkia ja ranteiden lämmittäjät. Ihanan värisiä lankoja olet löytänyt :)

    VastaaPoista
  21. Olkoon uusi vuosi pirteä kuin räsymatto :)

    VastaaPoista
  22. Kyllä on makeet räsymattosukat ja oot vielä vähän tehnyt kirjoneulettakin sinne sekaan. On ihan syötävät.
    Jännät noi yksväriset ja kiva idea käyttää junasukkamallia käpälän lämmittimissä.
    Riemunkirjavaa vuodenjatkoa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!