lauantai 25. lokakuuta 2014

aplikoiden

Tilkkukilta Syyrinki päätti tehdä hieman hyväntekeväisyyttä tilkkuillen. Edessä on valtava urakka, mutta aikaakin on reilusti, ainakin tässä vaiheessa tuntuu siltä.
Teemme tällaisen Kim McLeanin suunnitteleman peiton. Juu, ihan tuosta vaan. Kaavat on ostettu ja Töölön Tilkkupaja lahjoitti taustakankaan. Kiltailloissa olemme valinneet tuomistamme kankaista sopivia aplikaatioiden tekoon.


Jokainen sai halutessaan ottaa niin monta mallia ja taustakangasta kuin oletti tekevänsä. Halusin ihan hirveästi aloittaa tällä yhdellä mallilla. Jokaista mallia kun pitää tehdä kaksi kappaletta. Meillä on ihanan suurpiirteiset ohjeet. Ei tarvitse tehdä niistä kahdesta identtisiä. Viime torstaina otin sitten rohkeasti kaksi uutta mallia. Toisesta minun ei tosin tarvitse tehdä kuin yksi kappale.


Jos et millään jaksa kurkistaa peiton kuvaa tuosta linkistä, niin tässä pieni palanen. 

Koko vuoden kestävässä nimppari-kangasvaihdossa oli tällä viikolla yksi onnellinen nimpparisankari


Lähetin hänelle omasta mielestäni suloista, tosin aika kesäistä, vihreää kangasta, jossa on pirtsakoittamassa pinkkisiä kukkia. Ehkä oli viisasta lähettää kesäistä kangasta, niin ei tule mitään paniikkia käytön kanssa. Jos olisin laittanut joulukangasta (useimmat ovat aika yököttäviäkin), niin ystäväni olisi saattanut saada ahdistusta ja ties mitä näppylää, kun olisi  tuskissaan yrittänyt tehdä puoliväkisin jotain jouluompelusta. 
Korttikin on ompeluaiheinen, tosin hieman synkeällä taustalla. Varastoissani oli vain ihan tavallisia valkoisia kirjekuoria, mutta serveteillä niistä saa vaikka miten hienoja. Desiqualin servetistä (käyttämättömästä) leikkasin palan, jossa pöllöilee lintu. Kuvan yläosa mätsää hienosti väriensä puolesta korttiin. Servetin kiinnitin liimaharsolla ja  muistin irroittaa ihan kaikki valkoiset kerrokset servetin toiselta puolelta. Ihan vaan vihjeeksi, jos haluat kokeilla samaa.


Terveiset kirjamessuilta. Enemmän aikaa meni ruokapuolella kaiken maailman herkkuja hämmästellessä. Niinku mitä nääkin nyt sitten on? Omenoita? Tikkareita? Ainakin ne oli isoja, semmosia isohkon omenan kokoisia.


Onneksi rahat oli jo loppu, eikä kortti käynyt juuri missään. Jäi nämä herkut hankkimatta. Jos olet aikeissa mennä sunnuntaina messukeskukseen ja etenkin ruoka- ja viinipuolelle, ota paljon käteistä mukaan. Hyvin harvassa paikassa kävi kortti. Minulta jäi ihanat suklaat saamatta, kun korttilaite ei toiminut, ehkä liian ruuhkaista. Olin tunkenut jo ostokset kassiini ja yhden käsilaukkuun matkaevääksi, mutta harmistuneena jouduin niitä kaivelemaan takaisin tiskille. Palautin kaikki, vaikka suklaalla päällystetyt mantelit teki mieli jättää sinne käsilaukkuun.  Kyllä vain, automaatteja on kaksikin kappaletta, mutta puoli tuntia jonossa, ei kiitos. Ostin minä sieltä herkkuja iltakaffeelle, mutta syötiin ne jo, ja sanon, että erittäin hyviä olivat. Italialaisia makoisia kummallisuuksia.

Mukavaa loppuviikonloppua! 







12 kommenttia:

  1. Kauniita applikointeja ja iso urakka teillä edessä, mutta yhdessä sitä onkin kiva tehdä:)
    Ah, mitä herkkuja!!

    VastaaPoista
  2. Jopas on herkkuja kuvissa, niin suklaisia kuin tilkkuisia! Hauska nähdä millainen vaativasta peitteestä tulee valmiina. Hatun nosto urakoitsijoille!

    VastaaPoista
  3. Kiitos kirjekuoren tuunausvikistä, tulen varmasti kokeilemaan sitä:)
    Ehkä noiden messuherkkujen kohdalla onkin parempi ettei rahaa ole taskussa, jää kalorit saamatta tosin kyllä makunautintokin jvaikka se on joskus tärkeämpää kuin mikään muu:). Luulisi että näinä päivinä joka myyjällä olisi kortin käyttömahdollisuus. Minun ainakin tulee harvoin varattua rahaa mukaan kun on niin tottunut korttia käyttämään.
    Hieno työ valmistuu hyväntekeväisyyteenne. Yksin tehden siinä olisi aika urakka mutta porukalla on varmasti mukava tehdä:)

    VastaaPoista
  4. Kävin kurkkaamassa kokonaista peittoa ja hienolta näyttää. Noh huh huh, onpa siinä aikamoinen homma, mutta onhan teitä osaava porukka sitä tekemässä. Somat aplikaatiot olet pistellyt ja vielä on odotettavissa lisääkin. Hyvää tarjontaa on ollut kirja-ja herkkumessuilla. Kivaa, kun pääsee nautiskelemaan edes näin kuvia katsellen. Kiitos siitä.

    VastaaPoista
  5. Peitostanne tulee mahtava. Kauniit ovat sinun applikoimat palat, paljon on varmasti vielä työtä jäljellä. Ihanat herkut, onneksi on messut saavuttamattomissa.

    VastaaPoista
  6. Hurmaava peitto tulossa! Iso kiitos nimpparikankaasta ja kiitos, että et valinnut joulukangasta :-D

    VastaaPoista
  7. Kaunis on malli mitä olette aloittaneet! Hyvä että teitä on monta tekemässä, tsemppiä vaan! Messuilla tuntuu olleen herkullista :)

    VastaaPoista
  8. Voi herttileera mikä peitto, kaikkien tilkkupeittojen äiti!!! Kyllä nyt tulee niin upeeta että köyhät kyykkyyn.

    Kuola valuu näppäimistölle kun noita herkkuja tiirailee, menee tietska oikosulkuun kohta.
    Toivotan sinulle hyviä hetkiä punaisten kankaitten kanssa!

    VastaaPoista
  9. Peittoprojektinne on aivan mahtava! Kiitokset kirjekuoren tuunausvinkistä. Onko siulla ihan oikeasti pinkki leikkausalusta? Mistäköhän noita saa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan oikeasti on! Se on merkkiä Olfa ja ostettu joitain vuosia sitten Wanhan Sataman messuilta, mutta ei hajuakaan keneltä. Toisella puolella tuumat (käytän tätä puolta) ja toisella sentit.

      Poista
  10. Ai, ai, vesi kielellä! On se hyvä että jäi messut messuamatta...

    VastaaPoista
  11. Aikamoisen urakan olette ottaneet työn alle! Lopputulos on varmaan upea. Harmitti taatusti ostajaa sekä myyjää kun jäi noin ihanat herkut ostamatt

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!