perjantai 2. tammikuuta 2015

arvonnan voittajat ja ohjeet kivaan koteloon

Oikein hyvää alkanutta vuotta 2015!

Lupasin tuolla joulukuun puolella arpoa muutaman kauppakassin ja tänään sitten mies sai huudella numeroita ja minä katsoin kenelle kassit lähetetään. Sohvanpohjalta hän sitten kertoi päätyneensä numeroihin 4, 6 ja 8. Minä katsoin listaani ja samoilta kohdin löytyi nimet Tilkkutaiwaan Hannele,  Anonyymi ukm ja Tilkkuilo. Toivottavasti Anonyymi ukm huomaa tämän ja laittaa minulle sähköpostiin marletekee  @ gmail.com viestiä, jossa keroo osoitteensa, niin pistän kassin postiin. Hannelen ja Tilkkuilon osoitteet minulla onkin. Vien paketit postiin maanantaina. 
Onnittelut voittajille!

Joulukalenterissa lupailin myös ohjetta monikäyttöiselle kotelolle ja joku kyseli minkälaista se Peruskukka-tikkausmalli on verrattuna Kansankukka-tikkaukseen. Kaikki selviää tässä postauksessa.


Tässä näkyy hyvin Peruskukan tikkausmalli. Se on vapaampaa, kuin Kansankukka. Kansakoulussa piirrettiin kukkaset opettajan käskyn mukaan ja siksi Kansankukkaset-tikkausmalli on melko yksitoikkoista saman kuvion toistoa. Muuten saa viivoittimesta näpeilleen. Peruskoulussa sallitiin jo luova ajattelu, siihen jopa kannustettiin. Jokainen sai piirtää minkälaisia kukkasia tahansa. Tästä vapautuneena itsekin piirsin monet oppikirjat ja teinikalenterit täyteen kaikenmaailman kukkia ja kiekuroita. Tikkausmalli Peruskukka on huomattavasti eläväisempi ja moniuloitteisempi kuin Kansankukka.
Ja sitten ohjeeseen, joka ei ole ihan maailman tarkoin ja selkein, mutta toivon ettei virheitä ole. Ja jos on, niin huomauta ihmeessä.
 Tee haluamasi kokoinen tilkkupinta. Itse tein esim. leveys 5" x pituus 16 " eli noin 12 x 40 cm. Valmis kotelo on 6,5" x 4" (16,5 x 10 cm) ja läpän osuus 1 3/4" (4,5 cm). Muokkaa mittoja tarpeesi mukaan, mutta läpän kokoon on varattava kuitenkin noin 2" (5 cm). Tikkaa pinta ja vanu/huopa toisiinsa kivoilla kuvioilla. 


Leikkaa vuorikappale hieman (muutama sentti) lyhyemmäksi kuin päällinen. Tee sulkemislenksu napin koon mukaan ja ompele se toiseen kapeaan reunaan oikealle puolelle = läppäreuna. Voit käyttää myös valmista nyöriä tai laittaa magneetin, tarran tai nepparin. Älä hämmästele kuvaa suotta, olen tässä tehnyt kaksi koteloa yhtä aikaa.


Aseta vuori ja päällinen oikeat puolet vastakkain ja ompele ensin kappaleet yläreunasta yhteen. Kappaleiden väliin jää kiinnityslenksu, jos teit sen. Sitten merkitse kynällä läppäosuuteen, noin 2" (5 cm), sivureunojen ompeleiden paikat niin, että ne lähtevät vasemmanpuoleiseen koteloon merkitsemien nuppareiden kohdalta ja päätyvät noi tuuman verran  (2,5 cm) yläreunasta keskelle päin. Ompele saumat ja leikkaa ylimääräiset lerpakkeet pois, kuten oikeanpuoleisessa on jo tehty. Voit venyttää vuorta sivusuunnassa niin, että se jää hieman pienemmäksi kuin päällinen. Silloin se ei tursua kääntämisen jälkeen oikealle puolelle. (Jos käytät tarraa/magneettia sulkemiseen, käännä läppä ompelun jälkeen oikeinpäin ja kiinnitä toinen puolisko läppään ja toinen osa toiseen päähän.)
Halutessasi voit tehdä tästä läppäkappaleesta myös pyöristetyn version tai jättää reunat suoriksi. Suorareunaisissa on vain se vika, että siinä kulmat alkavat helposti lerputella miten sattuu. Ompele nyt yhteen kappaleiden toiset lyhyet päät.



Sitten aseta päällinen oikeat puolet vastakkain ja ompele molemmat pitkät sivut. Lopeta ommel niin, ettei se mene vuorin puolelle yhtään. Vuori on kuvassa käännetty ylhäälle ja ommel lopetetaan päällisen ja vuorin liittymäkohtaan. Tässä jo mallikappalekin vaihtui! 


Seuraavaksi ompele vuoren toinen sivu niin, että lopetat omleen tasan tuohon läppäompeleeseen. Päällinen näkyy kuvassa alhaalla. Toista sivua ommellessa jätä kääntöaukko, jonka ompelet kääntämisen jälkeen joko käsin tai koneella. Ihan sama, koska ei sitä kukaan sieltä sisältä käy kurkkimassa. 


Ylempi kotelo on sen näköinen kuin sen pitää olla ennen kuin se käännetään oikeinpäin tuosta ihan oikeassa reunassa näkyvästä aukosta. Kuvassa alempi kotelo on jo käännetty oikein päin, mutta vuori vielä ulkona. Vuorin kääntöaukko on jo ommeltu kiinni ja vuori vaan työnnetään sisälle, niin siinä se on. Silitä tai prässää läppä oikeaan asentoon. Voit myös ommella tikkauksen läpän reunaa pitkin.


Sitten valitsemaan nappeja! Vasemmanpuoleinen sai tuommoisen vanhanaikaisen liivinnapin ja oikeanpuoleinen jonkun kirppislöydön verhoomoyrittäjän pöydältä.



Takapuolen tilkkuvalintoja.


Näissä voi säilyttää vaikka mitä; nenäliinapakkaus, karkkia, suklaata, kännykkä, silmälasit, muistivihko ja kynä ja ihan mitä vaan. 

Hyvää loppuviikkoa! 

PS. Helmis huomautti virheestä mitoista ja olen korjannut oikeat tuumamitat punaisella! Toivottavasti olet käyttänyt senttejä, ne sentään osui kohdalleen.
Pahoitteluni virheestä ja kiitokset Helmikselle tarkkaavaisuudesta!










16 kommenttia:

  1. Hurraaa, vuosihan alkoi mainiosti!!! Kiitos, kumarrus ja tuuletus!
    Ja sormet syyhyävät kotelontekoon :)

    VastaaPoista
  2. Onnittelut arvonnan voitoista voittajille!

    Kiva kun laitoit peruskotelon ohjeen meille muillekin kokeiltavaksi ja kukkasia piirtelin minäkin kaikkiin paperin reunoihin koulussa ja kotona:)

    VastaaPoista
  3. Voi, miten hienosti lähtee vuosi käyntiin, kun heti arvontavoitto tupsahtaa! Kyllä täti-Hannele menee ensi viikolla kaupoille ja kassi heiluu ylpeästi näin :D Kiitos sinulle, kun järjestit arvonnan.

    VastaaPoista
  4. Ensin peikko meinasi kokeilla, mutta sitten se pisti sormeensa eikä enää halunnutkaan :) Olisi noloa kulkea metsässä jos pussintekele olisi ommeltu kämmeneen kiinni :)

    VastaaPoista
  5. Kivat ohjeet olet väsännyt, kiitos!
    Oikein hyvää alkanutta uutta ompeluvuotta sinne Marlemaahan!!!!!!

    VastaaPoista
  6. Kiitos ohjeesta. Mukavaa ompeluvuotta ;D

    VastaaPoista
  7. Hyvää vuoden jatkoa! Kiitos ohjeesta: Oli tarkka ja selkeä ja sen seurauksena minullakin on nyt pussukka nappia vaille valmis.
    Onnittelu kassien voittajille

    VastaaPoista
  8. Aloitan heti pussukan väsäämisen! Kiitos ohjeesta ja idearikasta käsityövuotta Sinulle!

    VastaaPoista
  9. Kiitos ohjeesta! Tulee varmasti kokeiltua.

    VastaaPoista
  10. Kiitos ohjeesta, sitä jo odottelikin. Harmi kun meni noi arpajaiset ohi!!

    VastaaPoista
  11. Hauskoja kukkasia ja ihania purnukoitakin sulta näkyy löytyvän ihanien pussukoiden lisäksi :)

    VastaaPoista
  12. Keväsen näköset pussukat, melkei alko multa tuaksuu ;)

    VastaaPoista
  13. Kiitos ohjeesta!
    Onkohan noissa ekoissa mitoissa joku pieni pilkkuvirhe, kun en nyt oikein hahmota tuumien ja senttien vastaavuuksia :D....
    Nimim. aion vielä kokeilla tätä ohjetta, kunhan onnistun suomentamaan nuo mitat :).

    VastaaPoista
  14. Kiitos Helmis, nyt on ohje en mitat korjattu!

    VastaaPoista
  15. Kiitos kiittämästä :). Ja kiitos ohjeesta! Nyt sain pari ensimmäistä pussukkaversiota valmiiksi. Kylläpäs onkin näppärä tapa tehdä vuorillinen pussi, oikein piti ihmetellä, että näinkös kätevästi tämä syntyy. Sain pussukka nro 2:een jopa tarranauhan ommeltua jokseenkin oikeaan kohtaan. Kyllä on muikea olo.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!