torstai 12. helmikuuta 2015

koukussa, kamala tehtävä ja kiva teline


O-ou, olen hankkinut itselleni kaikenlaista uutta virikettä! Eilen olin Pukinmäen kirjastossa Novellikoukussa. Siellä oli tarjolla lankoja ja ohjeita vauvan lapasiin ja junasukkiin. Ohjeet löytyivät myös neulepalasiin, joista kirjastotäti jo kokosikin peittoa. Kaikki on semmoista hyväntekeväisyyspuuhaa. Saa tehdä myös omia juttuja tai olla tekemättä mitään. Ja novelli puoli. En muista kuka niitä novelleja luki, mutta sen muistan oikein hyvin, mitä hän luki. Ensin Roald Dahlin Liftari ja sitten Tove Janssonin Lokki. Molemmat milenkiintoisia. Ensi kerralla eli 17.3 siellä on ennen varsinaista novelliosuutta Molla Mills! Täältä löytyy aikatauluja muihinkin Novellikoukku-tapahtumiin. Minä en neulonut mitään, vaan otin mukaan palan Syyringin hyväntekeväisyysprojektia. Aplikoin kukkia ja lehtiä ja kuuntelin kun kerrankin joku lukee minulle ääneen! Aivan ihanaa, mene kuuntelemaan jonnekin, jos mahdollista. 

Olin kertonut Kristiinalle aikeistani mennä tuonne kirjastoon ja hän tuli myös ja sain ihanan ystispäivälahjan. 


Pöllö-kirjanmerkki! Eikös ole söde.

Inhoan kaikkia haasteita ja jotain tunnustuksia, joita ainakin Vuodatuksen puolelle sateli tuon tuosta. Raskainta niisä on, kun niitä pitää jakaa eteenpäin. Se tuottaa vaivaa ja mietintää ja ties mitä. Tilkku & Tilkku haastoi minua vastaamaan kamaliin kysymyksiin ja ensin kieltäydyin. Nyt sitten ajattelin, että kai sitä voisi TÄMÄN kerran sanoa jotain, mutta ketään en haasta, joten voit lukea ihan rauhassa loppuun asti, jos huvittaa. Siellä ei lue sinun eikä kenenkään nimeä. En ole haastaja.

Ekaks 11 asiaa minusta:
1. Asun Helsingissä
2. Kesämökki on Helsingissä
3. Ihan paras kesäkaupunki on Helsinki
4. En kuitenkaan ole syntynyt Helsingissä
5. Olen ulkoilmaihminen
6. Pidän koirista, sen sijaan lehmät on aika pelottavia ja linnut epämääräisiä poukkoilijoita
7. Vasen ja oikea menee sekaisin, minusta ei ole hyväksi kartanlukijaksi
8. Olen iltaihminen, aamut on nukkumista varten ja illat kukkumista. Ihan parhaat ideat tulee vasta puolenyön jälkeen. Se on ihmeellinen totuus.
9. Pidän fillaroinnista, kick bike-ajelusta, lenkkeilystä ja sisälajeista koriksesta.
10. Olen aika utelias kaikkeen minulle uuteen
11. Olen ihan surkea kasvien kanssa. Terveiset vaan puolikuolleelta basilikalta. Eilen se oli vielä kaunis ja innokas, nyt melkein vainaa. Semmoisia ne ovat, eivät viihdy meillä.

Huh, ja sitten vielä Tilkun kysymyksiin vastauksia:

1. Ompelukone vai neula?
Ompelukone, tietenkin. Ja ihan mikä kone vaan. Pidän kaikista koneista, niin kuin kahvinkeittimistä ja leivänpaahtimista.
2. Modernit vai perinteiset tilkkutyöt?
Aika sekasin kaikkea.
3. Ompeletko mieluiten yksin vai hakeudutko ompelutapahtumiin?
Molempia. Sosiaaliset tapahtumat ovat kyllä niin kivoja, että jos pitäisi valita kumpaa tekisi loppuelämänsä, valitsisin jengit. Porukoissa on iloisempi tunnelma ja onhan niitä erilaisia porukoita joissa voisi luuhata. 
4. Annatko tekemäsi tilkkutyöt pois vai säilötkö ne kaappeihin?
Sekä että. Annan mielelläni, jos tiedän saajan ymmärtävän mitä saa ja arvostavan sitä. Mutta kyllä noita töitä löytyy omista nurkista aika paljon.
5. Montako työtä sinulla on kesken tällä hetkellä?
Ettäs kehtaatkin kysyä! Varmaan kymmenen ellei enemmänkin. Peittoja muistelen olevan 5 keskeneräistä plus sitten kaikkea muuta hömppää.
6. Onko suvussasi muita käsitöiden tekijöitä?
Mummo oli hyvä ompelija ja virkkuri. Vasurina ei neuleet oikein luontunut. Äiti taas neuloi, mutta ei tiennyt mitä virkkuukoululla tehdään eikä myöskään ommellut. No minä nyt sitten hallitsen kaiken ; D Ompelukone, semmoinen polku-singeri, meille tuli, kun vinguin sellaista. Jostain mummon vintiltä se minun ja siskon huoneeseen tuotiin. Aloitin nukenvaatteista ja olin kai 10 v. Tyttärellä ei oikein taida pysyä mikään käsityöväline hanskoissa, mutta hän on tajuttoman hyvä piirtämään, muotoilemaan ja kuvaamaan.
7. Mikä oli ensimmäinen tilkkutyösi?
Tyttären opettajalle lahjaksi ränsistyneen nojatuolin päälle peitto. Ope luki perjantaisin siinä tuolissa lapsille satukirjaa. Siitä tuli aika kamala, jos nyt arvostelisin. Siis teknistä puolta. Muuten kiva ja iloinen. Pienet 5 x 5 cm leikattiin koko perheen voimin ihan vaan saksilla. Ainoa kerta, kun mieheni osallistui tilkkuiluun ja ihan innoissaan. Eikä tajunnut lankasuorasta mitään enkä minä siitä jaksanut jankuttaa. Tuli hieman sitä ja tätä.
8. Onko tilkkuilu ykkösharrastuksesi?
Kyllä se on. Sitten tulee järjestystä vaihdellen lukeminen, liikunta eri muodoissa, päivittäin ainakin koiralenkkeily, höpöttely, kirjoittelu ja välillä raju sisustusmania. Joskus saatan innostua (hyvin, hyvin harvoin) ruoanlaitosta tai leivonnasta. Mutta se on niin harvinaista, ettei mainittavaa haittaa synny kenellekään.
9. Viettäsitkö kesäisen viikonlopun mielummin meren vai järven  rannalla?
Ehdottomasti meren! Järvet ovat hieman katalia ja arvaamattomia. Saattavat näyttää leppoisilta, pehmeiltä ja lämpimiltä, mutta ovatkin äkkisyviä mustia nieluja. Ja on kiehtovaa ajatella, että merta pitkin pääsisi lähes minne vaan!
0. Matkustaisitko mielummin Lappiin vai etelän rannoille talvilomalla?
Lappiin. Nyt kun olen ihan Rovaniemellä asti käynyt, haluaisin mennä sinne uudelleen ja sukellella nietoksiin ja nähdä revontulet.  Joka yö. Ja hiihtää kuutamossa kauniissa metsässä. Oikeasti en uskaltaisi mennä sinne metsään, koska siellä seisoisi kuitenkin jonkun puun takana karhu. Vaikka ne nukkuu talviunia, niin tämä yksi valtava ruskeakarhu olisi hereillä.
11. Rentoudutko tilkkutöiden lomassa mieluiten sohvalla, punttisalilla vai lenkillä?
Lenkillä. 
Vaikka vastustelen näitä kysymyksiä, niin haluan vastata semmoiseen kysymykseen, mitä ei minulta kysytty, mutta Tilkulta kysyttiin. Varastin sen sieltä Tilkulta:
Minne Euroopan kaupunkiin haluaisit matkustaa?
No tietenkin Turkuun!


Selvisin tuosta. Tässä esittelen uuden tärkeän hankinnan. Se on tuo rekki, johon olen laittanut muutamat peitot lepäilemään. Ostin rekin entisestä työpaikastani edullisesti ja tämän saa 205 cm korkeaksi ja leveyttä jotain 220. Jos menis kirppikselle myymään vaatteita, tähän mahtuisi aikamoinen määrä puseroita ja mekkoja. Silloin laskisin sen tietenkin matalammalle tasolle. Rekki on vahvaa tekoa ja siinä on neljä pyörää joista kahdessa lukitus. Sitä voi siis talutella tuolla kaduilla.


Eilen laitoin rekille, peittojen päälle bambuvanun ja se toimi kivasti suunnitteluseinänä. Lätkin siihen minikokoisia taloblokkeja. Taloja näin Saijan blogissa ja sieltä matka jatkui eteenpäin ja ohjeet löyttyivät täältä. Myös Tilkkuilo on tehnyt näitä taloja. Ensin onnistuin tekemään peilikuvana, mutta sitten en enää onnistunut, vaan tuli sitä mitä pitikin.  Pienet ovat 3½" x 3½" ja iso 6½" x 6½" . Niissä nuo puolet tuumat ovat saumavaroja. 
On ihan eri asia asetella blokkeja lattialle kuin pystysuoralle seinälle. Voi katsoa vähän kauempaa. Lattialla olevia on vaikea katsoa kauempaa ja ihan lyhyt ihminen joutuu kiipeämään pöydälle, että saa hieman etäisyyttä. Ja entäs, jos siellä pöydällä alkaa pyörryttää! Putoaa alas kuin kivi ja käsi katkeaa, ainakin toinen. Siihen jää sitten tilkkuilu joksikin aikaa.

Ehkä hankin tähän vaaleaa fleeciä, siinä blokit pysyy myös hyvin. Luulen, että tuo "seinä" innostaa tekemään blokkeja kiihtyvällä vauhdilla, koska on "kiva nähdä miltä nyt tämän blokin jälkeen työ näyttää!" Menenkin nyt takaisin harrastamaan.

Kiitoksia ihanista kommenteista! Hauskoja oivalluksi ja ideoita.
Hyvää loppuviikkoa!











10 kommenttia:

  1. Jatka ihmeessä harrastamista ja tätä blogikirjoittelua. Tätä on aina yhtä ihanan piristävä lukea Ihan vinkiksi lapissa joskus käyneenä, ei siellä talvella karhuja näy, mutta porot saattavat tehdä seuraa latulenkillä :) Poroistakin pääsee jos ottaa koiran kaveriksi.

    VastaaPoista
  2. Kiitos, että vastasit haasteeseen! Tätä oli niiiin kiva lukea! Jätit kuitenkin kertomatta, että pienenä harrastit kiinnostavaa saksimista. Tai ehkä sitä ei niin kysytty. Ja on sulla hieno rekki!

    VastaaPoista
  3. Tosi hieno rekki, tuohon on kiva ripustella valmiita ja keskeneräisiä töitä!
    Mukavaa luettavaa ja olen myös koira-ihminen:)

    VastaaPoista
  4. Mukavaa oli lukea haastevastauksesi. Hieno rekki ja kivat blokkitalopalat.

    VastaaPoista
  5. Oli kyll tosi kiva tuo Novellikoukku. Suosittelen kaikille, joilla vaan on mahdollisuus osallistua. Ja kiva oli tavata sinutkin piiiitkästä aikaa.
    Heh, huvittava näky ku Marle ulkoiluttaa tilkkutäkkejään Espalla rekkiä vedellen. (Espa nyt vaan tuli mun näkyviin mun mielikuvassa, voi se olla muukin katu tai puisto)

    VastaaPoista
  6. Voi kun mainio säilytysrekki, mistähän meille saataisiin... Suunnitteluseinänä just hyvä. Mun talot edistyy mutta niin hitaasti. Taidan tehdä minäkin isompia taloja joukkoon niin tulis joskus valmiiksi.

    VastaaPoista
  7. Olipas käyttökelpoinen rekki - sehän tarvitaan joka kotiin. Sinun asuntoalueesi kasvaakin kovaa vauhtia, ahkerat timpurit, eivätkä ole edes kaataneet kaikkia puita. Meillä ei ole tapahtunut mitään :(
    Kiva kun jaksoit kertoa itsestäsi, vaikka haastehommat onkin harmittavia.
    No Turkuunpa tietysti, aivan selvä juttu :)

    VastaaPoista
  8. Tuo rekki on ollut todellakin hyvä ostos vasrsinkin kun sille on monenlaista käyttöä. Suunnittelukangas seinällä!peukutan!
    Asuinkaupungin kirjastossa oli myös luku-neulomistaphtuma, ensimmäiseen en päässyt ja sitten se jäi. Pitääpä tutkia vieläkö niitä järjestetään:)

    VastaaPoista
  9. Tuo koukuttuminen kuulostaa hyvältä, pitääpä ehdottaa lähikirjaston tädille tuollaista. Mukavaa, kun vastasit kysymyksiin. Teline on hieno, nyt vaan katukierrokselle pitämään tilkkutyönäyttelyä.

    VastaaPoista
  10. Muakin on houkuttanut noi novellikoukut, mutta ne menivät entisillä kotikulmilla just päällekkäin tilkkuterapian kanssa, jota tietenkin piti priorisoida :). Täytyykin selvittää onko uudessa "kotikirjastossa" niitä jonain muuna päivänä!

    Huiman upea kuorrute sun rekillä!!! Upeita peittoja!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!