lauantai 11. heinäkuuta 2015

vettä, väriä ja vähän aurinkoakin

Pidän viikonlopun taukoa mökkeilystä. Jo aamupäivällä starttasin veneen ja kurvasin kotisatamaan Hakaniemen venekerholle. Illalla eli parhaillaan olisi siellä laituritanssit, mutta jääköön nyt väliin. Huomenna alkaa kesän puutyöosuus jo heti aamusta.



Yksi mökkinaapureista jäi eläkkeelle ja tein hänelle nopeasti pikkumuistamiseksi pussukan. He ovat purjehtijakansaa, joten kangasvalinta oli helppo. Eija sai valita tumman ja vaalean välillä. Otti tuon tummemman sinisen.



Tässä kuvassa näkyy siniset sävyt oikein.

Mökillä olen hieman päätellyt villalangan päitä ja jatkanut viimekesänä aloitettua hexagon-työtä. Ja viime keskiviikkona minulle tuli vieraita toisesta kaupunkilaisen kesäparatiisista, Kivinokasta, aurinkovärjäystä opettelemaan. Ilma vaikutti melkoisen hyvältä, mutta sadehan sieltä sitten tuli kuitenkin. Kuivan sään aikaan kierrettiin hieman saarta ja hypittiin tramboliinilla. Paitsi ei kaikki, kaksi pienintä vaan. 
Värjäyspöydät olin jo aamulla viritellyt valmiiksi. Sateen kastamalle pöydälle ei tarvinnut kankaita kostutella. Jokainen "kurssilainen" maalasi itse sekoittamilla väreillä kangasta ja asetteli aiemmin keräämiäni kasveja kuvioita luomaan. Olin taiteiloijoiden assistenttina ja välillä kipaisin hakemaan lisää poimulehtiä. Harmillisesti pieni ja välillä reilumpikin sade päätti pysyä päittemme päällä ja kiikutimme värjäyksen odottamaan kuivumista aurinkovarjon alle. Tässä tapauksessa aurinkovarjo oli siis sateenvarjo. Kurssilaiset joutuivat lähtemään vuorovene M/SLotalla ilman aurinkoisia värjäyksiä. 




Torstaina paistoi aurinko niin kauan kuin sitä värjäilyihin tarvitsin! Kun kaikki oli kuivia ja kerätty narulta, tuli aikamoinen sadekuuro. Tämän päivän hankaluus oli kova tuuli. Mitään kasveja en voinut kuvitellakaan käyttäväni kuvioimiseen ilman apuvälineitä. "Kurssilaisten" värjäilyssä käytettiin kasveja ja yritin pitää niitä paikallaan pienillä "merikristalleilla" eli meren hiomilla lasinpaloilla. Omiin värjäilyihin käytin kuviointiin enimmäkseen painavia esineitä.




Marimekon myymälöistä annetaan vaateostosten yhteydessä kankainen, vaalea kauppakassi ostoksille. Minulle niitä on kertynyt useampikin. Purin kahdesta kassista kokeilumielessä sivu- ja pohjasauman saadakseni niistä helposti värjättävän palan. 


Muutamat kasvikuviot onnistui, kun kiinnitin lehdet nuppineuloilla kankaaseen! Muuten käytin paremmin paikallaan pysyviä, kuten pyöreitä ritiläkoreja (löytyipä niillekin jotain järkikäyttöä!), narua, varrastikkuja, kiviä ja sen sellaisia kapineita.



Kokeilin minulle aika vieraita sävyjä ja oikeastaan pidän niistä. 


Tämä pienempi Marimekon kassi on semmoista tanakkaa kangasta kai markiisia ja se on vain reilu 20 senttiä korkea. Olin sotkenut sen kahvilla, mutta nyt ei kahviläiskät näy ollenkaan. Aiemmin se oli myös vaalea, kuten nuo isommatkin.


Tänään kotona ompelin kankaat takaisin kasseiksi. Alkuperäisestä mallista poiketen tein näihin pohjat ompelemalla kulmakolmiot. Oikealla olevan kassin O-kirjainten sisustan jätin maalamatta ja vasemmalla olevan kassin kirjainten silmukat yritin laittaa pinkillä, mutta  huonolla menestyksellä. Värit levisivät liikaa. Valkoisista O-kirjaimista tuli kyllä oikein hyviä!



Ja siivousrätit. Niistä tulee aina niin jänniä, että pakkohan ne on säästää. Selvää korttikamaa. Teen varmaan toisenkin kerran näitä aurinkovärjäilyjä.  Silloin maltan odottaa oikeanlaista päivää. Ei voimakasta tuulta eikä edes sateen uhkaa. Ei vaan voi tietää, tuleeko tänä kesänä sellaista säätä. Täytyy olla koko ajan valppaana syöksymään kankaiden kanssa pihalle.


Eilen illalla ei satanut ja tämä kuva on otettu venelaiturilta kaupunkiin päin. Aurinko tulee kuvan vasemmasta reunasta eli ei ihan suoraan vastavaloon, mutta melkein. Kuvassa erottuu ainakin Kallion kirkko. 



Pidän kovasti unikoista ja pioneista. No niitä ei minulla ole, nek´hän tarvitsisi jotain hoitoa. Nämäkin unikot on lintujen lahjat. Yhtenä kesänä tupsahtivat lintulaudan alle ja siitä sitten syksyllä siirsin kukkapenkkiin. Saavat tutustua muihin kukkiin.


Vaikkaolen huono kasvattaja, olen hyvä kerääjä. Etenkin tällaiset liila-sini-puna-valko-väriset kimput ovat olleet tämän kesän suosikkeja. Vielä on tulossa sormustinkukat ja maitohorsmat, niistä saakin isoja kimppuja, semmoisia korkeita. Jotka tuuli sitten kaataa koko ajan. Kyllä, siellä on sika kiipeämssä puuhun. Vasemman puoleinen "maljakko" on jo aika haalistunut. Ompelin sen monta vuotta sitten, eikä ole vieläkään mennyt rikki. : D Sisäpuolella voi käyttää niitä lettukesteissä tyhjentyneitä hillopurkkeja. Ja jos ei ole kukkia, voi kangasmaljakon viikata litteäksi ja tunkea jonnekin kaapinrakoon.


Pieni määrä luonto-oppia:
Tämä on meriharkka ja hyvin kuuluva. Pitää kovaa meteliä.
Näitä meriharakoita on tänä kesänä tullut seurattua. Yksi meinasi törmätä ikkunaan. (Se siis tarkoittaa, etä olen pessyt ne ikkunat lähiaikoina.) Melkein putosin tuolilta, kun näin jonkun lentävän kohti ikkunaa, jonka ääressä istuin ja vaistomaisesti yritin väistää. Onneksi lintu ehti tehdä äkkikäännöksen ja minä tarrata pöydänreunaan. Kohta harakka hiippaili ikkunan alle alkaen nokkia nurmikkoa. 
Kun lintua lähestyy esimerkiksi polulla, se kirkuu ja lähtee juoksemaan polkua pitkin lähestyjän edellä. Näin se yrittää saada mahdollisen vaaran eli minut seuraamaan itseään. Jos olisin pahis peto, yrittäisin saada sen kiinni ja minulta jäisi huomaamatta helpommat saaliit eli poikaset, jotka kököttäisivät jonkin puskan juurella. Sieltä ne kurkkisivat ja toisivat pitkät nokkansa näkyviin. Tällä tavalla toimien emo suojelee poikasiaan. Joskus tekisi mieli sanoa tuolle emolle: "Hahaa, tiedän että yrität hämätä, olen lukenut teidän käytöksestä lintukirjasta ja nyt menenkin nappaamaan sinun poikaset tuolta kiven takaa." No en sano, ettei syytetä eläinrääkkäyksestä.



Ukolta terveisiä: 
"En ole oikeastaan koskaan uinut, enkä ui. Olen enemmän sellainen rantaleijona, joka viihtyy rantakallioilla ja joskus kastelee hieman nilkkoja. Jos on ihan hirveä helle, emäntä hakee kuitenkin kaivolta kylmää vettä kastelukannulla ja saan siitä vilvoittavan suihkun. Se sopii minulle paremmin ja rouvallakin on sitten jotain voimapuuhaa, kun niitä vesiä pumppaa ja kantaa. Voisin ehkä uida, jos minut vietäisiin uimahalliin, kirkkaisiin vesiin polskimaan. Mutta eivät vie, usuttavat vaan tuonne ties minkälaisten kalojen ja levien joukkoon, mutta en mene. Jos emäntä tai isäntä alkaisi metsästää ja ampuisi vaikka sorsan, nauraisin partaani, kun joutuisivat itse uimalla sen noutamaan. Saalin rannalle tuoneelle antaisin hyvät kehu-haukut ja heittäisin tassulla ylävitoset."

Siinäpä sitä satua tällä kertaa.
Mukavaa viikonloppua!

26 kommenttia:

  1. Mukavia satuja taas kirjoittelit. MItä värejä käytät aurinkovärjäyksessä? Värjäyskurssista on vierähtänyt 20 vuotta, joten epäilen etten ole enää ihan ajan tasalla. Onhan se hyvä, ettei Ukko lähde yksikseen uimaan ulapalle. Mitä siitäkin seuraisi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt heitän ulkomuistista, kun värit on möksällä ja minä kotona. Emo-tuotannon ruiskuemulsioon sekoitetaan saman firman väripigmenttiä pienstä pullosta. Ukon suhteen tuo on totta. Jos näin kävisi, kaikki olisi niin hämmästyneitä, etteivät kykenisi liikahtamaankaan, jos apua tarvittaisiin.

      Poista
  2. Olipa mielenkiintoinen postaus. Upeita tuotoksia olette saanaat aurinkovärjäyksellä aikaan vaikka keli olikin haasteellinen. Ukolle terkkuja Viiviltä joka ei myöskään uimisesta välitä.

    VastaaPoista
  3. "paitsi ei kaikki" :D Kiitos vielä kerran ihanasta kurssipäivästä! Nyt opit saatuamme osaamme homman aurinkoisenakin päivänä. Pitää jo kerätä kasveja prässääntymään aurinkoa odotellessa. Voi Ukkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotapas, kun saan toimitetuksi teidän taideteoksen! Siitä tuli upea! Moni kikka ja idea kuvioiden aikaansaamiseksi jäi kertomatta. Niistä lisää sitten myöhemmin.

      Poista
  4. Mielenkiintoisia juttuja kirjoittelit;)
    Lisää odotellessa:)

    VastaaPoista
  5. Mukavia satuja ja kiva päivä aurinkovärjäyksen parissa, pitää itsekin tänä vuonaa värjäillä pienempien kanssa kun sopiva päivä tulee, hienoja värjäyksiä ja kiva tuo kangasmaljakko.

    VastaaPoista
  6. Enemmän aurinkoa ja vähemmän sadetta mökkipäiviisi!

    VastaaPoista
  7. Kylläpä tuli hienoja värejä! Vaivan arvoista. Maljakko on just niin hieno - tahtoo sellaisen(kin). Hyvin tunnet Ukon ajatukset :) Mukavaa kesänjatkoa. Ei haittais vaikka joku päivä menis ilman sadesuihkua.

    VastaaPoista
  8. Tosi onnistun eita värjäyksiä!!
    Hih, jouduin katsomaan useampaankin kertaan ennen kuin tajusin maljakon kankaiseksi. Olin se ekalla silmäyksellä mieltänyt Nuutajärven klassikko-maljakoski, enkä ollut millään luopua näkemyksestäni. :o)

    VastaaPoista
  9. Aurinkovärjäys on kivaa, värit odottaa mökillä sopivaa keliä! Hienoja teidän tuotokset! Kiva lahja tuo merimiespussukka!

    VastaaPoista
  10. Hienoja tuotoksia aurinkovärjäyksessä pienistä hankaluuksista huolimatta, kauniita värejä, etenkin tuo lila. Kivat pussukat, hauska tarinointi, kauniit kukkakimput maljakoineen, opettavaa luontotietoa ja ihana Ukko-koira, täydellinen postaus. Toivottavasti ne aurinkoiset päivät tulevat pian.

    VastaaPoista
  11. Olin pari vuotta sitten kankaiden värjäyskurssilla, ja siellä myös kokeiltiin tuota "aurinkovärjäystä". Kurssin opettaja sanoi silloin, että auringolla ei ole mitään tekemistä tuon värjäyksen kanssa, vaan kurssillakin me värjäsimme ja annoimme kankaiden kuivua ihan sisätiloissa! Opettaja itse sanoi kuivattavansa kankaat kotonaan saunassa, eli ihan pimeässä. Hän on siis asiaa testannut, eikä esimerkiksi valoisuudella tai lämpötilalla ole vaikutusta "aurinkovärjäyksen" lopputulokseen. Siitä siis vain jatkossa värjäilemään sisälläkin, voi värjätä ihania kankaita myös vaikka talvella! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä tiedossa, mutta "kurssilaiset" ei voineet jäädä yöksi värjäyksen kuivumista odottelemaan ja suurin syy ulkovärjäykseen on mökin koko! Pieneen puutarhamökkiin ei pahemmin levitellä kankaita tasoina kuivumaan. Auringossa on se etu, että näkee tuloksen nopeammin ja pystyy "säätelemään" värejä helpommin.

      Poista
  12. Olipa kiva lukea kesäisist touhuistasi!

    VastaaPoista
  13. Hiano uusi konsti. Se on paljon ovelampi kuin vihantamäen laskeminen valkoiset housut jalassa. :)

    VastaaPoista
  14. Voi kun teillä on ollut kiva kurssi siellä ja niin mukavia kesäisiä touhuja :)

    VastaaPoista
  15. Hauskan värisiä tuli noista Marimekon kasseista! Kivoja kesätarinoita:)

    VastaaPoista
  16. Kauniita pussukoita ja hienoja värjäyksiä.

    VastaaPoista
  17. Kiva idea tuo Marimekkokassien tuunaaminen. Noutajana Ukkohan voisi kyllä uida.

    VastaaPoista
  18. Ihanat värjäykset. Värit on kauniit ! Mukavaa mökkeilyä!

    VastaaPoista
  19. Me keskellä talvea koulussa tehtiin aurinkovärjäystä. Juu sisällä. Ikkunalle laitettiin kuivumaan,että ois edes valoa. Kuivuminen tietysti kesti kauan,mutta ihan kivoja tuli. Tosi somia nuo Marimekon laukut ja myös meriaiheiset. Voi meidän Sindi hyökkää uimaan missä vaan vettä on,julki ja salaa. Sillä niin helposti tulehtuu uimisesta korvat,että ei aina päästetä veteen. Se ui niin,että kuono vaan näkyy kaukana järven selällä.

    VastaaPoista
  20. Hei, olet saanut leikkimielisen haasteen: http://tilkkupeitto-poppys.blogspot.fi/2015/07/yksi-pieni-kasityoblogi-heitti-haasteen.html

    VastaaPoista
  21. Such nice pictures! Your bags are so pretty!

    VastaaPoista
  22. Kyllä oli taas mukavaa luettavaa alusta loppuun. Aurinkovärjäyksestä sen verran, että valoa siihen ei välttämättä tarvita, mutta kuivumisnopeudella on merkitystä ja sitä kautta valolla ja lämmölläkin. Värjäsin muutama vuosi sitten ulkona kuumana, aurinkoisena kesäpäivänä, jolloin piti kiirettä saada väri ja esineet paikoilleen ennen kuin kangas alkoi kuivua. Mutta esim. sarvimakaroneilla tuli hauska lopputulos, kun väri kuivui niin nopeasti, että makaronien kohdat olivat ihan valkoiset ja varjotkin näkyivät kankaassa vaaleampina :) Sisätiloissa kun oppilaat sitten kankaani nähtyään myös kokeilivat makaroneja, niin tulos oli "vaisumpi": makaronin muotoinen vaalea alue, jonka reunat "epäterävät". Varsinkin sisätiloissa kannattaa käyttää tiukasti kankaan pintaa vasten asettuvia esineitä, jos haluaa selvät ääriviivat.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!