torstai 23. helmikuuta 2017

apua tulossa!

Tein viime kesänä serkulleni mökkituliaisiksi peinen ensiapupussukan ja nyt oli suuremmalle tarvetta. Ei serkkuni niin tohelo ole, että koko ajan kompuroisi ja tarvitsisi valtavat varastot laastareita ja desifiointiaineita, vaan Siltamäen Nuorisoseura kaipasi uutta entisen ensiapulaukkunsa tilalle.  


Tämä ei ole mikään pussukka, vaan reilun kokoinen laukku. Leveyttä 32 ja korkeutta 22 cm. Pohjan leveys n. 7 cm.



Laukun toisella puolella huristelee ambulanssi. Kusina on nainen ja hän ajaa melko rauhallisesti. Eli ei kiireellinen tapaus, ilman hälytystä körötellään. Tämä on Siltamäen Nuorisoseuran oma ambulanssi, siksi nuo kirjaimet ikkunassa. Renkaat eivät ole kulumisesta tuolla lailla läikikkäät, vaan kuljettaja rouva hankki pirssiinsä kukalliset renkaat! Ne on nyt suurinta muotia. Harmi, että renkaat ovat juuri nyt sellaisessa asennossa, että kukallisuus ei tule parhaalla mahdollisella tavalla esiin.


Vuori on nuorekkaasta nukke- ja pupukuvioisesta kankaasta. 


Toiselle puolelle tein kaksi taskua, joihin mahtuu paljon tavaraa. Yläreunassa kulkee kuminauha kokoamassa taskupussien suuaukkoja kasaan, ettei ne ihan retkota avoimena. Toisella puolella on vain yksi normaali tasku.





Laukun toisella kyljellä on hoitaja valmiina auttamaan. Hän on hyvän koulutuksen saanut, mutta täytyy muistaa, että tästä kassista löytyy vain ensiapua, isoissa jutuissa on paras mennä päivystykseen!


Tämän puolen tikkasin punaisella langalla, kun taas....


toisella puolella sama kuvio on valkoisella tikattuna. Tämän kuvan näytin jo aiemmin ja kyselin, arvaako kukaan mitä on tulossa. Teje arvasi oikein ja hänelle on pieni palkinto hyvästä arvauksesta, vaikka en sitä mitenkään erityisesti kilpailuksi mainostanutkaan! Onnittelut Tejelle!


Nyt täytyy vaan toivoa, että siltamäkeläiset ovat tyytyväisiä laukkuunsa!

Mukavaa loppuviikkoa! Käykää hiihtämässä tai jossain, ettei mene ihan pelkäksi kisojen katsomiseksi tai ompeluhommiksi!

30 kommenttia:

  1. Kyllä on hieno ja miten taidokasta. Idea on aivan loistava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vekki! Tämän toivoisi olevan turhake, siis ettei sitä tarvitsisi käyttää.

      Poista
  2. Upea työ. Nuo hoitajahahmot persoonallisine ilmeineen ovat hienot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos TP! Juuri noita tyyppejä on kiva tehdä.

      Poista
  3. Oi, kuinka upea laukku ensiaputarpeille! Eipä tule heti vastaan samanlaista kassia!

    VastaaPoista
  4. Olet taas ylittänyt itsesi. Nuo tikkaukset ovat kuin piste i:n päällä !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Itsekin ihmettelen mistä keksinkin tikata tuollaista kuviota!

      Poista
  5. Varmasti nuorisoseuralaiset ovat tyytyväisiä laukkuun, voiko tuon parempaa ja osuvanpaa ja hienon näköistä ensiapulaukkua olla:)
    Taitava suoritus taas sinulta:)

    VastaaPoista
  6. Hieno on! Varmaan ei jää epäselväksi, mistä ensiaputarvikkeet löytyvät. Onpa muuten hieno kuvausmiljöö löytynyt kassille. T. EA-pussukan omistaja-serkku :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tässä on ihan parhaat kuvauspaikat nurkalla!

      Poista
  7. Jälleen kerran ihan uskomattoman ihana! Hämmästyn joka kerta uudelleen ja uudelleen kuinka taiva olet =). Ihanaa alkavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katinka! Ihan tässä muutun yhtä punaiseksi kuin tuo laukku : )

      Poista
  8. Niin kiva ja hauskat kuvat!!! Suorastaan toivoo, että tulisi haava ja pääsisi ottamaan kassin esille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saija, sain muuten 2 haavaa tuota tehdessä! Leikkurilla vetäisin molempiin käsiin. Onneksi olivat pieniä, mutta toinen hieman syvempi vuoti aika paljon.

      Poista
  9. Hyvä laukku ja tarina. Sinun käsistä ei lähde mitään puolinaista. Aina täydennetty hauskoilla ykdityiskohdilla.

    VastaaPoista
  10. Nalle-vanteet olen nähnyt, mutta että oikein kukalliset renkaat!! Upeaa! Valtavan näppärä laukku - taitaa kelvata! Niin huolella koristeltukin.
    Hiihdelläänpä hyvinkin :) Hommaa on myös "metsurin" apulaisena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu-u, kukkarenkaat on suurinta huutoa maailmalla! Ostakaa tekin tai tilatkaa ulkomailta. Ei niitä taida vielä Suomesta saada.

      Poista
  11. Ihanan hyväntuulinen ensiapulaukku! Upea!

    VastaaPoista
  12. Superihana laukku! Tuosta on ilo ottaa tarvikkeita, pipi paranee alta aikayksikön!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maarit! Toivottavasti kenenkään ei tarvitse kovin usein laukulla käydä.

      Poista
  13. Ihana ensiapulaukku. Hienoja yksityiskohtia ommeltuna. Tikkaus on kyllä mainio.

    VastaaPoista
  14. Aivan ihana ensiapulaukku, kyllä kelpaa varmasti nuorisoseuralle! Hyvä tikkaus ja kuvat, ei voi erehtyä missä tarkoituksessa laukku toimii:)

    VastaaPoista
  15. Kyllähän on tosi upea ensiapulaukku. Ei taatusti ole kenelläkään muulla noin hienoa.

    VastaaPoista
  16. Huippu! Kuvat on niin kivat ja sisus käytännöllinen. Sinulta tuo erilaisten kuvien ompelu näyttää sujuvan, ja aina tulee kivannäköistä jälkeä. Ilmeisesti olet myös hyvä piirtäjä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!