perjantai 23. marraskuuta 2018

sshhh, täällä nukutaan vielä!

Syysväsymys on iskenyt Pinkku-pingviiniin ja hänen ystäväänsä Kalaan.


Hyvät on unenlahjat kaveruksilla; vaikka ompelukone hurisi ja neula taisi osua heihinkin, ei uni keskeytynyt. Miten olenkaan mieltynyt tällaisiin nukkuviin tyyppeihin. Jokunen aika sitten tein nukkuvan karhutyynyn ja nyt tämä. Voisiko se kuvastaa omaa väsymyksen tilaa? No en oikeesti ole noin poikki, vaikka välillä hieman väsyttää, yleensä aamuisin. Karhulle tein silmälasit, että sain sille avonaiset silmät, mutta Pinkku saa luvan nukkua.
Kaikenlaisia väsymyksiä niitä onkin. Kevätväsymys, syysväsymys ja kaamosväsymys. Välissä on kesä ja silloin ei kai ole mitään erityisväsymystä, ihan vaan tavallista perusväsymystä. Aika kamalaa. Koko vuosi pelkkää väsyä, jos huonosti sattuisi. 


Uusimmassa Love Patchwork & Quilting lehdessä oli ohjeet mm. tähän pieneen työhön. Lehdessä se oli seinävaate, minulta syntyi vauvanpeitto. Laitoin tilkkutäkkiin molempiin suuntiin yhden rivin lisää. Ja levitin myös lakanaa hieman. Työstä tuli tällä tavalla suurennettuna melkein 18" x 21" (46 x 53 cm). Lehden työn koko on 14" x 17". Ja nyt siellä jo jollain laskukone raksuttaa, että minkäs kokonen yksi neliö on? Kyllä, se on valmiina 3,5".



Laittelin kaikkia ihania kangaspaloja, omia ja saatuja tilkkutäkkiin. Taustakankaasi flanellia ja välissä puuvillavanu. 


Tikkasin peitto-osuuden ruutujen kulmasta kulmaan ja Piknkun aluslakanan vapaalla konetikkauksella. Sydämiä pyörittelin, kun kerran kangaskin on niin sydämellinen. Aika suoria noista tikkauksita tuli, vaikka en malttanut käyttää apuvälineitä enkä piirtää liidulla suoria.


Nyt on tämä hulpiopussukoiden teko tehty niin helpoksi! Ei tarvitse etsiä kankaista sopivia hulpioita, kun on keksitty valmistaa kangasta, joka on pelkkää hulpiota! Väripallukoiden väleihin on laitettu mukavia lauseita. Tykkään tästä kankaasta melkein yhtä paljon kuin tuosta Pinkusta.
Nyt on kello jo niin niin paljon, että pitäisi kömpiä itsekin peiton alle ja panna silmät kiinni.

Huomenna Kaapelitehtaalle Martin markkinoille. Tuossa peitossa on muuten nimenomaan Martinpäivän hanhi oikeassa alakulmassa. 

Iloista viikonloppua!


17 kommenttia:

  1. Supersuloisia ompeluksia taas siellä valmistunut. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Superihana peitto💙Pussukka myös. Tuo väsymysanayysi on osuva😅

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena! Pienissä peitoissa on oma viehättävyytensä.

      Poista
  3. En kyllä ymmärrä miten luen ko.lehtiä kun en koskaan löydä niistä noita kivoja juttuja mitä sinä huomaat:) Jouluinen lehti on minulla viimeinen postissa tullut joten olisiko kaupassa saatavilla uudempi;) ja tuo malli siitä. Toivottavasti on etten tuntisi itseäni ihan pöhköksi:)
    Pussukka ja sen kangas on kivoja! Pääsee vaan liian helpolla kun ei tarvitse ommella hulpioita erikseen:):)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on lehdestä 67. Luet varmaan niin nopeasti, ettet ehdi huomata, mitä luit! : D Kyllä minä kerään niitä hulpioita, vaikka kangastakin on tarjolla. Ei aina voi mennä sieltä missä aita on matalin.

      Poista
    2. Ilmankos, tätä lehteä ei ole vielä tullut meille, viimeisin on nro 66. Niin ja selaan lehden kyllä monta kertaa. Ilmeisesti en vaan osaa bongata kivoja juttuja:( Uskon ja tiedän että käytät hulpioita, olenhan nähnyt livenä sun tekevän niistä hienot tossutkin tai mitkä ne ovatkaan oikealta nimeltään.

      Poista
  4. Hellyttävä vauvanpeitto. Kelpaa sen alla tuhista. Tuo hulpiokangas sai minut nauramaan ääneen, en ole moista vielä nähnyt. Hyvää viikonvaihdetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Helena. Minustakin tuo hulpiokangas on hauskaa noine teksteineen.

      Poista
  5. Suloinen pingu peitto, täytyypä katsella uusinta lehteä jos löytyisi tuo malli. Hulpiokangas on hauska!
    Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  6. Kiitos, pingut on niin kivoja, ehkä vähän koomisiakin.

    VastaaPoista
  7. Hauska Pinkku-peitto! Miten on jäänyt huomaamatta, vaikka samaa lehteä olen lueskellut? Tuo hulpiokangas vaikuttaa kyllä hieman fuskaamiselle... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuppupeittojen teko innosti tekemään pieniä peittoja ja tietenkin niiden nopea valmistuminen. Minusta on mukava hieman huijata ; D

      Poista
  8. Nyt tilkkupeiton alla nukkuu onnelliset ystävykset! Hauska malli! Minullakin on jotain tuollaista fuskukangasta - kiitos kun muistutit. Siitähän tuli mainio pussi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyytyväisiltä näyttävät kaverukset. Fuskulla saa nopeasti pussukan aikaan, tai ihan minkä vaan.

      Poista
  9. Ihana pikkuinen peitto, tosi söpö! Minulla on tuo sama hulpiokangas turkoosina menossa yhden peiton taustaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saija. Tuo onkin hauska taustakankaaksi. Turkoosia en ole nähnytkään, mutta varmasti hyvännäköistä sekin.

      Poista

Kiitos kommentista!