maanantai 13. huhtikuuta 2020

Ajankohtainen peitto

Heissan!

Tämän peiton pinta syntyi melko nopeasti ja yllättävän nopeasti myös pinnasta kehkeytyi peitto. Malli on Plaid-ish, jonka ohjeen voi ladata netistä veloituksetta.



Minusta tämä näyttää juuri hyvältä piknik-peitolta. Tuohon vaan eväskori ja piknik voi alkaa. Vaikka vappuna ellei sada. Kohta on ihan parhaat piknik-ajat, mutta täytyy nyt malttaa mieli vielä, antaa koronan laantua ja vasta sitten räväytetään peitot nurmelle.





Sopivaa kuvauspaikkaa kovin tuulisena päivänä etsiessä hyväksi valikoitui naapuritaloyhtiön nurmikko. Siellä oli pieniä kukkapusikoita sopivasti luomassa kevätfiilistä. Jotenkin se nurmi näytti vihreämmältä aidan takana, mutta eipä kuvissa näytä yhtään paremmalta kuin oma piha. 




Naapurissa on myös lastentarha, joka on ollut suljettuna koko alkuvuoden. Sielläkin metsästin hyviä paikkoja, mutta enimmäkseen tuli kuvia, joissa peitto on kääntynyt tausta päällepäin, kun tuulen puuska kieputti peittoa.



Oli haasteellista löytää kankaista tarvittavat voimakkuudet, vaalea, keski ja tumma. Yhden blokin jouduin tekemään uusiksi liian tummuuden vuoksi. Onneksi muistin, että minullahan on jossain jemmassa aurinkovärjättyjä kankaita ja niitä sainkin tähän peittoon laitettua kivasti. Sekä tummiin että keskivoimakkaisiin blokkeihin. Ovat jääneet ihan unholaan.


Mukana on ystäviltä saatuja kankaita, ainakin neljän ystävän kangasta on päässyt mukaan. Tikkaukset näkyvät tässä kuvassa parhaiten.




Mietiskelin kovasti työlle sopivaa nimeä. Korona tuli kovasti mieleen ja syitä sille nimelle löytyy paitsi vallitsevasta tilanteesta, myös THL:n ohjeistuksesta.
Pitää vältellä kohtaamisia ja väistellä vastaantulijoita. Yläpuolen kuvassa näet, miten keltainen pala on hieman väistänyt oikealle, samoin tikkaus tekee mutkan. Ja tämä ei ole ainoa kohta, missä ohjeita on noudatettu. Niitä on paljon enemmän kuin tottelemattomia, jotka eivät yhtään ole väistäneet.


Kanttia kiinnittäessäni mietin, että taisi tulla taas peitto, jossa tausta on parempi kuin paraatipuoli. Sellainen peitto, joka kuuluu osastoon "viedään mökille". Niitä on tullut tehtyä paljon. Voisin pitää mökkisaaressa epätoivoisten tilkkupeittojen näyttelyn! No en ole kaikkia peittoja sinne vienyt, kun on niin pieni mökki. 



Mutta yllätys, pidän tästä puolesta enemmän kuin taustasta, vaikka sekin on mieleinen. Peiton koko on 64" x 82" eli 162,5 x 208 cm.

Mukavaa alkavaa viikkoa! Onneksi se on lyhyt, ettei töihin palaaminen tunnu monen päivän vapaan jälkeen pahalta. Tai liian raskaalta. Kamalaa, ulkona sataa juuri nyt räntää. 


Tein tänä vuonna tällaisia sydän-tipuja. Mallin löysin pinterestistä. Helppo ja nopea tehdä. Tällä tyypillä on pieni, sattumalta löytynyt tupsu pyrstönä, muille en tehnyt mitään. 


22 kommenttia:

  1. Kyllä peiton oikea puoli on hieno ja tykkään tikkauksesta. Tähän malliin saisi mukavasti (ehkä) käytettyä jämäpalojakin:)
    Sydäntipu on kiva, aina jaksat tehdä noita hauskoja juttuja!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, tähän uppoaa jämäpaloja hyvin. Siksipä mietin jo toisen tekemistä.

      Poista
  2. Kaunis peite ja kiva tipumalli - tehtailijoille montakin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hannele, tipuja tein kunnon porukan, niillä kun ei ole mitään kokoontumissäännöksiä.

      Poista
  3. Tykkään peiton väreistä oikein paljon. Hieno!!

    VastaaPoista
  4. Kauniit värit peitossasi ja tipu on hellyttävä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maarit, tipuhan on ihan pelkkä sydän, johon laitetaan sitten nokka, heltta ja jalat.

      Poista
  5. Keväisiä eväsretkiä onkin mukava odotella kun on noin hieno retkipeitto! Tänään ilma on kyllä kaikkea muuta kuin keväinen :) Kivaa viikonjatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, on sentään peitto valmiina eväsretkeä varten. Ilma on tänään ollut hyvin, hyvin vahteleva. Nyt sataa räntää/lunta todella sakeasti.

      Poista
  6. Hieno peitto, pitää sisällään monta erisävyistä kangasta. Vaatii taitoa valita oikeat tummuusasteet. Pikkutipu piristää mukavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Helena, tummuusasteiden kanssa olikin hieman haastetta, mutta parhaiten ne huomaa mustavalkoisesta kuvasta.

      Poista
  7. Ihana peitto, niin kivan värikäs! Mukavaa alkanutta viikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, värejä ja kuoseja on todellakin runsaasti.

      Poista
  8. Mahtava picnic-peite! Picnicit onkin nyt hyvä vaihtoehto, kun minnekään muualle ei ulos pääse syömäänkään! ;o)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Paula, näyttää siltä, että piknikit pidetään olohuoneen lattialla!

      Poista
  9. Toi on kyl just picnik peitto, semmoinen kivasti vanhanaikainen. Mikäs olis nurmella istuskella ja kaffetta nauttia. Ehkä ensi vuonna;)

    VastaaPoista
  10. Tuli kyllä komea peitto! Tarkkaan pitää katsoa millaiselle maalle sen raskii levittää. Toivottavasti sentään kesän kuluessa jonnekin, ehdottaisin kalliolle, niin pysyy puhtaampana. Vähän tekisi mieli kokeilla ruudutusta, löytyykö sopivia kankaita... Oikein sydämellinen tipu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati, pidän itsekin tästä ja kiva nähdä ekan pesun jälkeen, minkälaiselta näyttää.Kokeile vaan, tähän saa uppoamaan paljon yksinäisiä kankaita.

      Poista
  11. Vaikka tausta onkin kaunis, niin kyllä etupuoli on monin verroin kauniimpi. Kyllä kelpaa piknikillä käydä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä paras piknik-paikka on kotiparvekkeella. Näin tänään Sulossa jo ensimmäisen punkin. Ehkä ei olisi kiinnittynyt, koska tänään Sulo sai punkkitabletin, 12 viikkoa pitäisi olla suojattuna.

      Poista

Kiitos kommentista!