tiistai 28. huhtikuuta 2020

pieniä ja nopeita käsitöitä


Moikka!

Edellisen postauksen kommenteissa Ulla muisteli, että joskus 80-luvulla oli tuommoisia ampparipehmoja. Ja samanlaiset muistot tuli sitten minullekin.
En voinut olla kokeilematta, miten Sugaridoo amppari toimisi pikkupehmona.




Ystäväni Eija taas totesi: #pelastapörriäinen kampanja


Siinä se nyt leijuu parvekkeella ja ilahduttaa ohikulkijoita.


Tilkkutarha-asioinnin kaupanpäälliskankaasta syntyi kässäpussukka neuleelle.
Tämä neule on ollut kesken muutaman vuoden, no ehkä 5 vuotta,  ja nyt se saa pesitytyä rauhassa tuossa uudessa kodissaan.



Pussukan malli on helppo, ehkä helpoin maailmassa. Onnistuin tekemään kuitenkin melko monta virhettä. Mutta valmiiksi tuli. Tikkaukset tein vapaana konetikkauksena kirjoitellen esim. virkkuukoukku, silmukoita, oikein ja nurin. Sitten olin tekevinäni neulepintaa, mutta siitä tuli sotkeutunut lankasöhry. Välissä on bambuvanua ja tämähän on melko kookas; 24 x 16 x 11 cm.


Tällä mallilla on helppo tehdä monen kokoisia pussukoita ja sisältöön pääsee hyvin käsiksi.


Koskahan saan hankituksi kunnollisen suunnitteluseinän?
Nyt on monen väriset muuttolinnut saapuneet.



22 kommenttia:

  1. Voi jestas kun kiva pehmopörriäinen tuosta tulikin:) Eipä taas juolahtanut mieleen että noinkin voisi tehdä;)
    Ehkä jonakin päivänä kun pussukan avaat siellä odottaakin yllätys ja langoista on syntynyt jotain valmista;)
    Joo, ehkä vähän isompi suunnitteluseinä olisi tarpeellinen:) Kivaat linnut!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suunnitteluseinää olen suunnitellut varmaan kaksi vuotta. Pörriäinen on hauskannäköinen, ehkä teen niitä muutaman lisää tuonne parvekkeelle liihottelemaan.

      Poista
  2. Olet pelastanut pörriäisen. Itseasiassa minäkin ompelin lapsilleni pehmopörriäisen. Kiva pussukan malli. Lintuja lentelee ulkona. Äsken ihastelin kurkipariskuntaa lammen rannalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa olisi tukevampaa kangasta odottamassa, josta voisi tehdä isomman pörriäisen. Minun työhuoneen ikkunasta olen pitkin päivää seurannut punarintaa ja kävi tuossa rusakko istumassa ja tuijottamassa suoraan sisälle. Kurkia olisi kiva nähdä, ovat niin uljaita.

      Poista
  3. Voi, kyllä onkin hauska pörriäinen, tuollaisen voisi tehdä vaikka terassille, heti useamman! Hyvä idea!
    Pussukka malli on kyllä niitä helpoimpia, olen joskus tehnyt tällä mallilla ja tilava.
    Miten kivoja lintuja ja suunnitteluseinä voisi olla kyllä isompi, vähän tulee linnuille ruuhkaa)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska siitä tuli ja lisää on jo leikattuna. Täytyisi pikaisesti tehdä toinen pussukka, että tulisi kerralla onnistunut, eikä muistiin jäisi tuo monen mutkan kautta valmistunut. Linnuilla tulee todella ahdasta, jos en kohta saa isompaa ja kunnollista alustaa hankituksi.

      Poista
  4. Tulipa kiva pörriäinen! Tuota neuletta kannattaa säilöä ainakin toinen mokoma, kun on noin kiva säilytin! Lintublokki on kiva! Ostin eilen Prismasta jonkun minulle uuden tilkkulehden ja siinä oli kiva blokki, jossa oli lentävä lintu. Meinasin testata, kun vaan ehdin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pörriäinen näyttää aika hauskalle tuolta kadulta katsottuna. Se kyllä kaipaa kavereita. Veikkaan, että neule saattaa unohtua tuohon pussukkaan kokonaan. Ei innosta yhtään, ihan tyhmä olin, kun edes aloitin tuollaista. Etsin lentäviä lintuja ja pinterestissä muistin nähneeni vaan n enää löytänyt. Päädyin nyt sitten näihin seisoskelijoihin. Odotan sinun linnun liihottelua.

      Poista
  5. Kylläpä siitä tuli hieno ja kiltin näköinen hymykin pikku pörriäisellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ulla, että muistit tuon pehmon. En olisi itse varmaan muistanut, vaikka alitajunnassa pörriäinen näytti tutulta.

      Poista
  6. No todellakin pörriäisesi ilahduttaa ohikulkijoita! Hyvä pussukka tuli ja sen käyttötarkoitus tuntuu jo olevan selvillä. Teillepä on tullut komeita muuttolintuja - pesimistä odotellen, hauskaa vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeitakin pörriäisiä on käynyt katsomassa isoa tyyppiä lasin toisella puolella. Vapun tienoolla muuttolinnutkin on tavallista värikkäämpiä.

      Poista
  7. Neuleen värisessä hienossa pussukassa sehän saattaa valmistua ihan itsekseen! Pidäpä silmällä.
    Pelasta pörriäinen on hieno kampanja, voisit noita pörrejä levitellä pitkin kaupunkia, oikein kivoja ovat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä valmistumisen ihmettä tässä odotellaan! Joskus levittelin virkattuja lintuja Haginsen Torkkelin huudeille ja tietty tänne Pohjois-Helsinkiin.

      Poista
  8. Pelasta pörriäinen, parasta!
    Mielenkiinnolla odotan, minne linnut palvelevat. :o)

    VastaaPoista
  9. Pörriäiset ovat ihania ja niin tuiki tarpeellisia <3

    VastaaPoista
  10. Amppari on tosi liikkis :). Henkarisuunnitteluseinä on kätevä, sen voi panna tarvittaessa kaappiin ja ripustaa siihen vaikka housut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähänkö nauratti tuo housujen ripustus! Totta, jos leikkaisi reilun palan flanellia ja niittaisi sen huolella molemmista päistä puurimoihin. Kun tarvitsisi suunnittelu seinää, kiinnittäisi housuhenkarin keskelle ylärimaa ja siinä se roikkuisi, matkamalli suunnitteluseinästä. Tämä on hyvä idea!

      Poista

Kiitos kommentista!