tiistai 22. kesäkuuta 2021

Farkut päässä ja jalkojen alla

Juuri ennen lomalle lähtöä iski ompeluinnostus! 

Farkkuja on ollut esillä jo pidempään, mutta kun en oikein osannut päättää, teenkö mekon vai mitä, niin keksin tehdä maton. Sitä ei voi tietenkään pukea päälle, mutta sen päällä voi tallustella.


Heti aamutuimaan kävin puistelemassa maton ulkona. Se oli hyvin pölyinen, vaikka oli ihan uusi! Muutoin tuli vaakaraitaa paitsi molempiin päihin laitoin pienistä palasista kootun reunuksen. Hapsujakin ajattelin, mutta hylkäsin aika nopeasti.




Matosta tuli oikein kiva, minulla on nyt sininen kausi menossa. Johtuu varmaan siitä, että tekisi mieli uimaan ja melomaan tai mihin tahansa viileiden vesien äärellä tapahtuvaan. Muutama entisten mustien farkkujen lahje pääsi mukaan. Ei enää pikimustina, vaan hienosti harmaantuneina. En ole koskaan ajatellut, että jotkut farkutkin harmaantuu vanhetessaan samoin kuin joidenkin hiukset. 
Matto on 60 cm leveä ja 130 cm pitkä, erittäin sopiva siihen mihin sen suunnittelin. No tietenkin. Olisihan se ollut typerää tehdä liian iso tai pieni, kun paikan tietää.


Yritin saada enemmän räsymattofiilistä ompelemalla vaaleita siksak-raitoja sinne ja tänne. Jonkun lahkeen käytin nurja puoli ylöspäin saadakseni vaaleampaa raitaa.


Päällisen taustaksi mietin vaikka mitä. Päädyin kuitenkin tähän ikivanhaan Portugalin lomalta noin 30 vuotta sitten ostamaani pyyhkeeseen. Tuli täydellinen kierrätysmatto! Jos kaipaat ideoita isolle farkkukasalle, tee retkipeite. Farkku on vahvaa ja kestää rajujakin retkiä. Seuraavaksi taidan tehdä retkipeiton, vaikka en retkelle menisikään. Aina on kuitenkin hyvä olla varautunut.


Kenen lienee farkut pääsivät  minun päähän. Fidassa oli yhtenä päivänä eurolla monellaisia farkkuja ja ihastuin tähän kuivoon.


Tässä näkyy väri ja paisley-kuvio paremmin.




Tänään tein työpäivän melkein kokonaan parvekkeella. Kun lämpötila kohosi liikaa, siirryin sisälle. Kun pidin nuo verhot alhaalla, pysyi lämpötila kohtuullisena. Viiniköynnös on venynyt pituutta kovasti. En tiedä, pitäisikö se leikata. Muraatti pyrkii vankilastaan ulos.


Tämän pelargonian kukka on kaunis.



Tämmöiset naruamppelit oli muodissa joskus nuoruudessa ja itsekin sellaista yritin värkätä. Tämä on ihan ostotuote, mutta jotenkin olen hieman kiinnostunut makramee tekniikalla tehtävästä Saaristo-valaisimesta. Sellainen kurssikin olisi Taito Etelä-Suomessa.

Ja se loma alkaa juhannuksesta. 

Oikein ihanaa juhannusaikaa ja loma-aikaa ja työaikaa ja vapaa-aikaa ja kaikkia muitakin aikoja!

 


27 kommenttia:

  1. No jopas on kiva matto!! Jos mulla olis farkkuja niin yrittäisin tehdä kans tommosta:)
    Sinulla tuota kekseliäisyyttä riittä:) Sanonkohan tämän jo sadannen kerran:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irma! Suurin osa noista on muiden farkkuja. Omia kahdet, miehen ja tyttären muutamat ja jotkut ostettu kirppikseltä. Joitain paloja jäi Kalasatama laukusta. Ja vielä riittää vaikka siihen retkipeittoon.

      Poista
  2. Hieno matto sopivaan paikkaan. Pelargonian kukat ovat kauniita. Pelargonia toi mieleen muistuman jostain luonnonkukasta. Kurjenpolvi on jalostamaton pelargonia. Kurjenpolvet taitavat kukkia näin juhannuksen aikaan, kun kaikki muutkin ihanat luonnonkasvit ovat ihanimmillaan. Näillä helteillä hellehattu on tarpeen.

    VastaaPoista
  3. Kiitos Kvilttaaja! Kurjenpolvet ovat niin kauniita, sellaisia herkkiä ja eteerisiä. Jos niin voi kukasta sanoa. Luonto on kyllä nyt kauneimmillaan, toivottavasti helle ei vie kukintoja liian pian. Ehkä toivon nyt sadetta. Yöksi vain.

    VastaaPoista
  4. Minullakin on muutamat lapsilta jääneet farkut, joista olen suunnitellut mattoa punontatekniikalla, mutta tuo sinun versiosi näyttää kyllä mukavalta. Kesähattu on tyylikäs. Minullakin on tuollaisia naruamppeleita, osa vielä käytössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punontatekniikka kuulostaa kiinnostavalta! Minun tekniikkani taitaa olla nopeampi toteuttaa.

      Poista
  5. Farkkumatto on upea ja ideasi retkipeitosta hyvä. Minullakin on kassillinen tilkkuja vanhoista farkuista, kauppakasseja olin ajatellut niistä tehdä, mutta ehkäpä teenkin peiton vaikka auringonottoa ajatellen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Farkkukassit ovat kivoja, mutta nyt tuota edellisen postauksen Kalasatamaa kannettuani voin todeta, että se on aika painava. Retkipeitto on minullakin mielessä!

      Poista
  6. Loistava idea farkkumatto! Hieno matto ja hellehattu, hattua nyt kyllä siellä etelän lämmössä tarvitaan. Retkipeittokin olisi kiva idea. Hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Matosta tuli hyvä ja retkipeitto jo suunnitelmissa. Eilinen rankkasade, myrskytuuli ja ukkonen viilensivät ilmaa, niin että aamulla oli vain reilut 20 astetta. Sulo oli heti pirteämpi.

      Poista
  7. Kunnon maton teitkin! Jämäkkää kierrätystä, hienolta näyttää! Algarvessa mekin muinoin lomailtiin :) Hattu istuu hyvin päässäsi, kuviollinen farkkukangas sopii mainiosti hatuksi. Voi ihana kesä! Onnellisia lomapäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati! Hatun farkku on tavallista farkkua ohuempaa ja siksikin parempi vaihtoehto hatuksi. Tänään vielä töitä ja sitten se loma alkaa!

      Poista
  8. Täydellinen matto tuohon paikkaan. Sen verran paksukin että pitää varpaat sopivan lämpöisinä vaikka olisivat paljaat. Veneillesäkö lierilätsä pysyi päässä?
    Ihanaa juhannuksen aikaa ja kesälomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina! Ei pysy läätsä päässä koko matkaa, mutta Skattalta kotisatamaan pitää ajaa hiljaa, silloin pysyy hyvin.

      Poista
  9. Kiitos kauniista viilennyksestä. Mukavaa lomaa!

    VastaaPoista
  10. Ihan mahtava matto! Harmi kun vein opiston kierrätyslaatikkoon kasan farkkuja, olis kiva kokeilla tuollaista. Mukavia lomapäiviä ja toivottavasti lämpöä riittää vielä heinäkuullekkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saija, eiköhän niitä farkkuja kerry pikkuhiljaa. Minulla tytär on ollut avulias niiden kerryttämisessä.

      Poista
  11. Kivan maton olet tehnyt! Hyvää ja aurinkoista lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maarit, kyllä se retkipeittokin täytyy tehdä, monenlaisia ideoita on putkahdellut mieleen.

      Poista
  12. Sivuvintissä rohmelsin viikonloppuna, siellä on laatikkokaupalla vanhoja farkkuja. Kunhan Pupunen muuttaa yläkertaan meidän makkariimme (ja me muutamme nukkumaan alakertaan hänen päivähuoneeseensa), aion sisustaa uuden luolan farkkuiseksi, myös mattoja jo suunnittelin. Mutta siihen on vielä monta vuotta, sitä ennen voisinkin toteuttaa tuon retkipeiteidean!! Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi sinä onnen tyttö! Ja kaikeksi onneksi sinulla on vielä aikaa farkkuluolan rakentamiseen ja hyvänä pohjana sille on farkkuinen retkipeitto. Ehkä sillekin löytyy jokin paikka sitten Pupusen huoneesta.

      Poista
  13. Hienoja farkkutöitä, matto etenkin on ihan huippu! Hienot raidoitukset olet saanut aikaan. Pysyyhän hattusi päässä myös veneretkillä, ettei sitä tarvitse kalastaa Suomenlahdesta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, jokunen raita syntyi, kun laitoin farkkua väärin päin. Ei, ei pysy hattu ihan aina päässä, mutta hiljaa ajettaessa tuulettomana päivän pysyy mainiosti.

      Poista
  14. Hyvää lomaa! Tosi kiva onkin tuo matto. Lakki myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, lomalla on mukavaa, vaikka parhaillaan sataakin.

      Poista
  15. Ihana matto! Se on juuri sellainen, mitä olen pitkään suunnitellut, kun on noita vanhoja farkkuja kertynyt melkoisesti. Nuo "toisinpäin" olevat raidat maton päissä ovat mainiot, niistä tuli ainakin minulle heti mieleen ne hapsut :-)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!