tiistai 30. syyskuuta 2008

pieniä tekoja ja suuria suunnitelmia


Viikonloppuna olimme mökillä ja minulla oli tietenkin käsityöpussukka mukana. Huolimattomasti olin tarvikkeet pussiin laittanut, kun puuttui yksi sukkapuikko. No eipä tullut sitten neulottua. Jotain teki mieli kuitenkin näpertää ja parempien ideoiden puutteessa leikkelin tuikkulyhtyjen kuorista tähtiä. Nämä sitten hieman koristelin ja sidoin toisiinsa siimalla.




Ripustin aikaansaannokset roikkumaan vessan ikkunalle. Sunnuntaina tein lauantai-illalla poltetuista kynttilöistä lisää tähtiä. Niitä en ehtinyt sitoa toisiinsa, koska meille tuli äkkilähtö kotiin. Sää muuttui ja ensimmäisen sadekuuron mentyä ohi päätimme lähteä suunniteltua aiemmin. Kovaa myrskyäkin oli luvassa ja kyllähän se melko mukavasti tuulikin.


Menin jo aiemmin mukaan TilkkuSadun muffinssivaihtoon ja nyt on minun muffinssit valmiit. Postiin ehkä huomenna ja kuvia joskus myöhemmin.




Huovutusta olen miettinyt jo toista vuotta, vaan en ole päässyt mietintää pitemmälle. Paitsi kerran unissani huovuin lakanoihin kiinni. Tarkoitan nyt oikein sellaista vedellä ja saippualla omin kätösin huovutusta, en mitään pesukonejuttua. Nyt kun ilmoittauduin tuohon Risulinnun huovutushaasteeseen, on kertakaikkiaan pakko ottaa itseään niskasta kiinni ja upottaa sormet villaan. Aikaa on lokakuun loppuun, joten ei kiirettä, ei mitään kiirettä.


Muutama valokuva uivista lehdistä.





Näihin kuviin ja tunnelmiin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!