keskiviikko 10. syyskuuta 2008

shoppailua ja heppailua


Sunnuntaina ehdin kipaista Wanhan Sataman käsityö- ja lahjatavaramessuilla. Näytästää siltä, että tällä hetkellä neulominen ja virkkaus on in. Tilkkukankaita ei monestakaan pöydästä löytynyt. Tildailulla oli suuri osasto, jossa sai itse tehdä jonkun pallon, jota en tehnyt sekä kukkasen, jollaisen väkersin. Sukkalankoja ostin muutaman kerän. Ihanin on Noro-sukkalanka, josta en voi tehdä kuin itselleni ihanat sukat! Hankin jo kauan suunnitelmissa olleen Rose-kukkais-laitteen ja paperinarua sitä varten. Tässä kuvassa kaikki ostokseni taitaakin olla.


 


Pari pientä palaa pellavakangasta, samoin tilkkukangasta. Eikös ole ihana tuo oikealla oleva Riihipeikon pussukka! Se oli aivan pakko ostaa.


Eilen illalla olin hoitamassa mökkinaapureiden pikkutyttöä ja täytyihän hänelle jokin tuliainen viedä. Henni tykkää hepoista ja siksipä teinkin hänelle Sweet Pretty Homestylen kaavoilla hevosen. Kuten ehkä olen aiemminkin maininnut, en ole hurahtanut noihin Tildailuihin syvälle. Siksi tämäkin työn toteutuin ihan omalla tavallani.


 


Kangas on tilkkutyöhön tarkoitettua puuvillaa. Ompelin hieman kukkasia koristeeksi. Harja on villalankaa ja etuhiuksina pieni tupsu.


                


Heppa laukkaa tässä Ukon petillä, jonka olen joskus vuosia sitten tehnyt. Alussa se oli mökin seinällä, mutta sittemmin tuotu kotiin ja pudotettu lattialle. Kankaat siinä alkaa olla jo kulahtaneita monien pesujen jälkeen. Kiinnostuneille tiedoksi, että Ukko voi hyvin. Maanantaina aamuleinkillä hän jälleen määrätietoisesti käveli elänlääkäriin. Tällä kertaa menimme sisälle ja varasin ajan tikkien poistoon. Se tapahtuu 17. päivä ja siihen asti pitää kauluria keikutella. Välillä olen kotona antanut Ukon olla ilman kauluria. Ihan kiltisti hän antaa laittaa sen takaisin, mutta kostoksi menee sänkyyn nukkumaan. Hah-haa, menköön vaan, en minä siitä piittaa.


Minä keräilen aina hienoja kiviä, jos kohdalle osuu. Siis ihan tavallisia, ei mitään hiottuja hienouksia. Virkkailen sopivista mansikoita ja mitä milloinkin. Mökillä niitä on aika tavalla koristamassa paikkoja. Eilen osui taas silmiini hyvän muotoinen kivi, jonka otin mukaani. Vasta kotona huomasin, että se onkin aivan erinomaisen hauska! Tosin olisi voinut olla iloisempi ilme tällä kaverilla.


       


Tänään alkoi tilkkukurssi. Hieman jännitti, onko meitä tarpeeksi, jotta kurssi toteutuu ja kyllä meitä on ihan tarvittava määrä eli 10 innostunutta. Mukana on muutama aloittelija ja sitten muutama konkari ja loput välimaaston porukkaa, johon itsenikin lasken. Pienen hirsimökki-blokin ehdin ommella, mutta siitä joskus myöhemmin, kunhan saan sille muutaman kaverin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!