lauantai 3. tammikuuta 2009

ilolintuja


Blogikierroksella kurkistin Keskiäkäisen blogiin ja siellä liihotteli ihania lintuja. Sopivan pieniä töitä ja jämälankojen upotuspaikkoja. Eilen illalla meillä lenteli jo muutamia lintua ja tänään niitä pörähti pari lisää.



Linnuiksi kelpaisi ne ei niin pyöreät patalaput, jos semmoisia sattuisi olemaan. Näitä lintuja ajattelin virkkailla enemmänkin, aina kun ei ole muuta tekemistä ja sitten voin lähettää niitä ystäville niin kuin muuttolintuina kevättä tuomaan.



Näitä tehdessä voin opetella joitain hienousvirkkauksia ja olen opetellutkin jo, kuten huomaat. Aika upeita pallukoita olen saanut aikaan! Ensimmäiset tein ihan tavallista kiinteää silmukkaa, kunnes keksin kokeilla koristeellisempiakin silmukoita. Silminä on pienet helmet, napitkin kävisivät hyvin. Pyrstölangat koostuvat pääosin työssä käytetyistä langoista. Kun vaihdoin väriä, jätin pitkän pätkän ylimääräistä pyrstöä varten. Lopuksi, ennen reunojen yhteenvirkkaamista vedin kaikki langanpätkät takapuoleen ja alitin yhdistämisen pyrstön alapuolelta. Nokat virkkasin viimeisiksi. Tummalle linnulle tein hieman päätäkin, kun muuten näytti jotenkin vajavaiselta. Linnuille on tarkoitus laittaa roikotuslangat selän keskikohtaan josta ne voi ripustaa vaikka ikkunaan liihottelemaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!