tiistai 6. huhtikuuta 2010

Karhut ovat...


heränneet talviunilta, sanoivat uutisissa ja tottahan se on.



Lainasin tilkkukurssikaverilta Patchwork Bears-kirjan ja siinä oli tämmöinen kännykkäkarhu. Pää on tehty paper piecing-tekniikalla. Päällisen ja vuorin välissä on vanu, jonka tikkasin päällyskankaan raitojen mukaan. Tässä ihanassa kankaassa on kangaspakkoja päällekkäin, ostin sen Tampereelta. Silmiksi oli tarkoitus laittaa mustat helmet, mutta ei minulla sellaisia ollut. Täytyi tyytyä noihin ruskeisiin jotka ovat liian vaaleat.


Pikkukarhu, joka näyttää kovasti koiralta, on samasta kirjasta.


 


Vaikka se murisi uhkaavasti, selätin sen alta sekunnin ja murinan syykin selvisi.



Sen mahassa oli neuloja!


Pikkukarhukoira on 3 " eli noin 8cm pitkä. Ompelin kankaisiin kiinni vanulevyä, mahapuolelle kaksikin. Jalkoihin tungin täytteeksi pallovanua, samoin päähän.  Eläin kiinnitetään parilla napilla mahan alta ja sen jälkeen se seisookin jaloillaan. Ainakin vuoden olen suunnitellut tekeväni neulakirjan, mutta vielä se ei ole ajatusta kummempaan vaiheeseen päässyt. No nyt voin laittaa neuloja tähän tyyppiin, mutta semmoisen hienon, oikean neulakirjan teen vielä. Joskus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!