lauantai 3. huhtikuuta 2010

Iloista Pääsiäistä


Pari viikkoa on mennyt pitkiä työpäiviä tehdessä eikä harrastuksille ole oikein jäänyt aikaa. Pääsiäiskortit jäi lähettämättä ja osa niistäkin on keskeneräisenä ompelukoneen vieressä. Vapaata otiun sen verran, että ehdin keskiviikon tilkkukurssille. Teimme kangaskulhoja, omani on kesen ja siitä joskus myöhemmin. Kirjavien kanasten sijaan esittelen muuta kirjavaa. Muutaman virkkauksen olen saanut valmiiksi. Nekin "ilman järjen hiventä" tehtyinä eli otin koukun ja langan käteen ja ilman sen mitään mallia aloin virkata. Tähän työhön ryhtyessä oli mielessä pipo, mutta jotenkin syntyi tossut. Kuvassa ne on äidin jalassa ja hän ne saikin kun kerran halusi.



Seuraavaksi oikein päätin, että teen sen pipon ja Hercule Poirotin seurassa se valmistui. Aika oudon mallinen, sellainen kirjava Vappupipo.



Mökkikausi lähestyy ja sinne tarvitsen lämpöiset tossut. Jos vaikka Vapuksi saisi veneen vesille ja pääsisi mökille Vapunviettoon. Isuisin auringossa pipo päässä ja Vapputossut jalassa. Nyt tossut ovat vielä Tuhkimo-vaiheessa eli yksi tossu on valmis, toinen vielä hieman vaiheessa.



Jos laittaisin noihin nahkapohjat, voisin hyvin hyppiä niillä mökkipihan kivityksellä ja puutasoilla. Niin molemmat tossut kuin pipokin on omasta päästä virkattuja, siis ohjeettomia ja ties millä langoilla. Tossut eivät ole tasan identtiset, koska joitain lankoja oli vain hyvin vähän. Ohuemmat langat virkkasin kaksinkertaisena.


Tytär kommenteissa totesi, että keväiset kortit ovat hieman ristiriidassa lumisade-sivupohjan kanssa. Luntahan vielä on, mutta lumisateet toivottavasti taaksejääneitä. Vaihdoin tuon sivupohjan nyt sitten keväisemmäksi.


Oikein Iloista Pääsiäistä teille kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!