perjantai 22. toukokuuta 2015

matkalle mukaan

otettava yrttiviljelmä!


Joku naapureista oli jättänyt roskiksen viereen vanhan matkalaukun ja täyttänyt sen astioilla. Hain kotoa pahvilaatikon ja siirsin astiat kauniisti siihen ja otin matkalaukun itselleni, vaikka en matkaa suunnitellutkaan. 
Aurinkoisen päivän innoittamana polkaisin lähimpään puutarhamyymälään taimiostoksille. Laukkuun pakkasin ainakin curry-yrttin, basilikan, ananssalvian, appelsiinimintun ja muita en sitten muistakaan. Kaikkea kivaa kuitenkin. Ihania tuoksuja ja makuja. Laitoin yhden ryhdikkäimmistä kesäkurpitsan taimista yrttiporukoiden joukkoon. Se saattaa siellä voimistua kun katsoo hieman muista kasvunmallia. Ja saa voimia sekavasta mullasta. Siinä on hyvä coctail yrttimultaa, kesäkukkamultaa, taimimultaa ja mustaamultaa. Kohta laitan sinne lannotuspuikkoja, niin johan räjähtävät kasvuun. Loput kurpitsan taimet kurkistelee porrastuolilla olevasta puulaatikosta. Ne vahvimmat. Heikot makaa siellä ihan ristiin rastiin, mutta levätköön. Tietenkin ostin myös lavendelin. Olen ihan hulluna niihin. Niitä ei tietääkseni voi syödä, mutta ne tuoksuu niin hyvälle. Jos muistaa, niin voi niistä tehdä tuoksupusseja.
On ihan eri asia roudata multaa, taimia ja kaikkea muuta fillarilla kuin autolla. Itse kävin multaa ostamassa lähikaupasta pariin kertaan, mutta ihaillen katsoin puutarhamyymälästä tulevaa vanhempaa miestä. Hän pokli ryhdikkäänä vaihteetonta fillariaan ja pakkarilla rötkötti kaksi 40 litran multasäkkiä! Minä tungin omat taimet tavarakoriin ja osan reppuun. 
Aika iso kasvatustehtävä tuosta tuli. Jos olisin pannut vähemmän multaa, saisin kannen kiinni ja kasvit mahtuisi olemaan laukussa hyvin. Voisin ottaa sen mökille mukaan. Pitäisköhän laittaa tuohon hantaakiin semmoinen nimilappu?
Viikonloppua!

22 kommenttia:

  1. Voisikohan tuo laukku olla ompelukoneen kantolaukku. Äidilläni on 1960-luvun lopulla hankittu sähkö-Singer, jota säilytettiin tuollaisessa laukussa. Ruutuvuori näyttää tutulle. Hyvä jatkokäyttö laukulle joka tapauksessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Ei tullut mieleenkään, mutta meillä oli lapsuudessa polkukone, mutta tädilläni oli juuri tuollainen boksi.

      Poista
  2. Ihana idea! Onnea ja pitkää ikää kasveillesi! :-)

    VastaaPoista
  3. Hauska idea! Ja nimenomaan noin kansi auki... Laukusta pilkistävä rosmariini tosin pitää huolen siitä ettet kohta kantta pääsekään sulkemaan ;)

    Autottomuuden iskiessä sitä välillä kyllä saa hämmästellä mitä kaikkea fillarilla saakaan kulkemaan kun on pakko! Hyvä niin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks, siis rosmariini on tuo pitkänhuiskea pöheikkö.

      Poista
  4. Hauska idea ja näyttää upealta! Ihana seurata blogeista kun monella on "kevätkylvöt" käynnissä. Täällä Saksassa on paljon kukka- ja taimimyymälöitä. Kukantaimet näyttävät olevan hieman halvempia täällä. Odotan innolla, että pääsen istuttamaan kukkia parvekkeelle:) Tuollainen yrttitarha olis IHANA!

    VastaaPoista
  5. Onpa hauska ja kivan näkönen yrttitarha.

    VastaaPoista
  6. Mahtava löytö. Näyttää hiukan vanhalta ompelukoneen laukulta :) Ihana idea aittaa sinne yrtit kasvamaan. Mukavaa lauantaita!

    VastaaPoista
  7. Loistava laukku tuohon tarkoitukseen. Kyllä se yhden kesän hyvin kestää, kunhat et liikuta sitä. Ajattelin heti, että on jonkun laitteen (kirjoituskoneen) laukku, mutta Tiinatein kommentin luettuani veikkaan Singerin ompelukonelaukkua. Äidilläni oli punainen tuollainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suojasin sisuksen vahvalla jätesäkkimuovilla, ettei kasteluvedet mädännytä salkkua ihan heti.

      Poista
  8. Maukasta kesää on odotettavissa pakatusta yrttitarhastasi. Kiva idea.

    VastaaPoista
  9. Mahtava idea, nimilappu todellakin viimeistelisi kokonaisuuden!!
    Äidin turkoosiin vivahtava Singer asusti juuri samanlaisessa kapsäkissä - enimmäkseen vain siellä, koska aina esiin nostettaessa Äiti sai tikin täysin sekaisin... olen perinyt Äitini kyvykkyyden saumurin kanssa (ja just pamahti päähäni, että olen unohtanut noutaa sen huollosta...).

    VastaaPoista
  10. Hieno idea yrttitarhaksi ja nimilappu olisi vielä piste i:n päälle:)
    Vanha ompelukoneen laukku näyttää olevan, minulla on vanha singeri vähän uudemman mallisen laukun sisällä vielä tallella.
    Ah, laventeli ja yrttien tuoksut kesällä!

    VastaaPoista
  11. Kerrassaan upea kapsäkki, sisältö kukoistaa! Eipä aikaakaan niin sinulla on aika pöheikkö kun kurpitsat intoutuvat vahvistumaan.

    VastaaPoista
  12. Kiva kun pelastit laukun. Nyt se näyttää olevan hyvässä ja persoonallisessa käytössä.

    VastaaPoista
  13. Hyvää helluntaita myös. Mikä loistoidea: yrttisalkku! Ja matkalle mukaan, mökille mukaan tai asuntoautoon mukaan. Tosi kiva ja hauska.

    VastaaPoista
  14. Hauska! Värikin on hyvä kun on valkoinen, sopii kaikkeen sisustukseen!

    VastaaPoista
  15. Upea keksintö.
    Mainioita ovat nuo farkkukangasompeluksetkin.
    Tarmokkuutta tuntuu riittävän. Kiva.

    VastaaPoista
  16. Oletpa taas keksinyt mahtavan idean. Kuva voisi olla jostain lasten elokuvasta missä kasvit itsekseen matkustelevat. Tilaisuuden tullen tönäisevät kannen auki ja ryhtyvät kurkistelemaan että missä sitä nyt tällä kertaa ollaan. Joku hirmu syöjätär niitä kumminkin jahtaa....

    VastaaPoista
  17. Hih, juuri näin matkalaukkuruukun kierrätyskeskuksen pihalla. Hauska nähdä sellainen myös oikeassa käytössä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!