lauantai 17. joulukuuta 2016

pikkuhiljaa valmistuu


Nyt on kaikki ommeltu paikoilleen ja seuraavaksi alkaa tikkaus!
Mietin ensin, että tekisin sen käsin, mutta en kyllä jaksa. Pelkkä ajatuskin alkoi väsyttämään. Vaikka lumisadetikkaus olisi kyllä nättiä. Jos siihen ryhtyisin, ei tämä valmistuisi kuin vasta ensi jouluksi. Tykkään valtavasti tuosta taustakankaasta, se on Marimekon Noki. Ostin aikanaan aika monta metriä ja olen säästeliäästi käyttänyt, eikä loppu vielä häämötä. Se on hyvä. Oletko arvaillut, mikä tästä oikein on tulossa?


Sulo ei enää ehdi leikkiä, kun televisio on alkanut kiehtoa!
Noutavana lintukoirana tietenkin kaikki lintuohjelmat täytyy katsoa.
Hän aikoo opetella tuntemaan myös kaikki pikkulinnut vesilintujen lisäksi. Pitääköhän sille ostaa oma telkka? Sulo tykkää katsoa koira- ja kissavideoita. Kerran näytin yhden koiravideon ja Sulo katsoi sitä jo varmaan viidettä kertaa peräkkäin. Laitoin videon pois ja Sulo alkoi lyömään minua tassulla, että lisää! No annoin katsoa vielä muutaman kerran.


Tässä Sulo katsoo, jos alkaisi vaikka harrastaa agilityä.Taitaa jäädä toistaiseksi mietinnän asteelle, sillä aloittamisessa olisi muutama iso haaste.


Sulo pelkää noita kaikkia vempaimia! Tuskin ikinä uskaltaisi mennä tuommoiseen putkeen tai kipittää keppiviidakossa! Ainoa, mikä ehkä onnistuisi, olisi esteen yli hyppääminen ja kiipeäminen. Toko-koulutuksessa hän käveli jäykin jaloin häntä koipien välissä, koska koulutus pidettiin agility-hallissa ja siellä oli kaikenlaisia pelottavia kapineita. Perjantai-iltaa Sulo vietti katselemalla telkasta tulleen koripallomatsin. Mitähän se siitä ajatteli? 

 Mukavaa viikonloppua!

26 kommenttia:

  1. Ei oo totta, että koira katsoo televisiota :D Liinalta tilkkutyösi näyttää, kivalta sellaiselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonto-ohjelmat ovat ykkösiä, mutta myös urheilu kiinnostaa Suloa. Urheilua katsoo kauempaa, mutta eläimiä on välillä mentävä katsomaan hyvinkin läheltä.

      Poista
  2. Sulolle joululahjaksi oma televisio, ilmanmuuta, ja mieleisiä videoita:) Yläkuvassa näyttää osaavan lukea tekstiäkin;)
    Piäisiköhän jättää arvailut tällä kertaa väliin. On edellisestä arvauksesta niin katkerat muistot:):) Sanon kuienkin että työstäsi valmistuu seinälle "taulu" tai tyyny:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bethowen voisi olla hyvä video, niitä on ainakin kaksi osaa.

      Poista
  3. Tuo pohjakangas on tosiaan kaunis. Arvelen ,että tuo on joku seinävaate tai liina. Voi tuota suloa:D En ole nähnyt ennen noin innokasta television katsoja koiraa:D:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sitten joskus harmittaa, kun tuo kangas loppuu!

      Poista
  4. Aika veikko tuo Sulo. Katsoo opit telkusta ja ei sitten mokaa kavereiden nähden. Sinun työstä tulee hieno tikkasit miten vaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi kiva huomata, että Sulo olisi oppinut jotain telkasta! Tai ihan mistä vaan ; D

      Poista
  5. Tulisiko valmiista tilkkutyöstä Sulolle jouluinen makuualusta? Ja kyllä minäkin olen sitä mieltä, että Sulolle ehdottomasti oma telkku :) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajateltiin, että Sulo voisi katsoa makkarin telkkaa, jos ei halua katsoa samoja ohjelmia muiden kanssa.

      Poista
  6. Voi ihana Sulo! Luulen kylla etta Sulosta voi viela tulla agilityn harrastaja kunhan teini-ian arkuus jaa pois. Se oliskin tosi hyvaa energian purkamiseen. Onpa kiva etta Sulo on loytanyt lempi ohjelmia. Huomasin etta Paris-labradorkin unohtui kerran katsomaan telkkaa tosi pitkaksi ajaksi. Joku elainohjelmahan se oli. Siispa Sulolle varmaan oma tv ja siihen kaikki elain kanavat. Talvi metsa tyosta tulee aivan mahtavan ihana ja taustakangas on paras mahdollinen! Siita vois tulle tyyny Sulolle kun on auttanut tekemisessa, ehka ei ruokailu alustaa kun sitten kivat kuvat jais piiloon. Hauskaa viikonloppua! Teje, Nero ja Hanna ja Nellikin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saattaa siinä niinkin käydä! Mökillä Sulo yritti kiivetä tikapuita pitkin parvelle ja koirapuistossa tykkää juosta penkki+pöytä+penkki kovalla vauhdilla. Kohtapuoleen alkaa olla valmista ja saatat hämmästyä mitä siitä syntyikään! Terveisiä koko porukalle

      Poista
  7. Mukavannäköistä valmistuu, ihan mihin vain! Miksei minun tielleni ole osunut Noki-kangasta!! (Sinä ostit tietysti kaiken.) Kyllä Sulo varmaan oppii ettei tarvitse säikkyä kun moneen kertaan katsoo toisten kulkemisia ja on kiinnostunut asiasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ostanut kaikkea ja hieman se harmittaa! Jos vaikka lopettavat valmistuksen.

      Poista
  8. Noki-kangas on kyllä kivaa ja sopii tausta kankaaksi hyvin, en osaa arvata mikä olisi tulossa, mutta kivan näköistä tulee!
    Toiset koirat ovat kyllä ahkeria katsomaan televisiota ja varsinkin luonto-ohjemat kiinnostavat kovasti:) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etenkin harmaa Noki on ihanaa! Olen nähnyt myös tiilen väristä, mutta jätin ostamatta.

      Poista
  9. Hyvä Sulo! Kyllähän lintukoiran pitää lintuohjelmat katsella, sehän selvä. Ihana työ sinulla tulossa taas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vekki, Sulo tuolla ulkona on kovasti kiinnostunut linnuista.

      Poista
  10. Kiva talvinen maisema puhuttelisi minua verhona eniten. Voi, noita Sulon temppuja.

    VastaaPoista
  11. Työ näyttää taas niin lupaavalta, innolla odotan tikkauksia ja tietoa miksi tämä päätyykään!

    VastaaPoista
  12. Tämä oli ylettömän hauska joulukalenteriluukku! Kiitos tästä! Olen tosi iloinen siitä, että Sulo osaa nauttia televisio-ohjelmista. Hienoa, että hän katsoo valikoiden eikä istu vain tylsänä ja katso sitä mitä tuutista sattuu tulemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, Sulo valikoi tarkkaan sen, mitä katsoo. Olisi kiva, jos tulisi erilaisia opetusohjelmia.

      Poista
  13. Telkkari on oikein oiva viihdyke, koirallekin! :o)
    Edesmennyt Ikäneito lienee edellisessä elämässään ollut jalkapallohuligaani!? Sekosi jalkapallon nähdessään, pakko potkia! Lenkillä piti vältellä jalkapallokenttiä, matka jatkui vasta erätauolla. Telkkaristakin seurasi vai fudismatseja. :o)

    VastaaPoista
  14. Kiva jos saat seuraa korismatsin katseluun. Olette siis korisperhe ihan koiraa myöden!!!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!