maanantai 27. marraskuuta 2017

ryhdistäydyin kirjoittamaan pari sanaa

Hello pitkästä aikaa!
Tilkkutien Tiinatei kirjoitteli blogissaan asiasta, joka minuakin on mietityttänyt eli blogikirjoitusten harvenemisesta. Minun kirjoitusten harvenemisen syy on yksinkertainen, en ole oikein koskaan osannut blogata keskeneräisistä töistä, koska en usko ketään kiinnostavan minun epämääräiset visiot jostain, mikä ei ehkä koskaan valmistu. Turha minun olisi esitellä, että hei, olen valinnut nämä kankaat seuraavaan työhön, sillä jo sillä välin kun kävelisin tästä koneelta ompeluhuoneeseen, olisi lajitelma jo muuttunut. Olen kai niin häilyväinen. Toinen syy on aikapula. Ompeluksia olen olen tehnyt, mutta enimmäkseen jotain blokkeja ja kurssille malleiksi sitä sun tätä. En minä niitäkään ole juuri innostunut esittelemään. Ja siitä päästäänkin siihen kolmanteen syyhyn eli laiskuuteen. Saatan ottaa kameralla kuvia jostain työstä, mutta en sitten jaksakaan ladata niitä koneelle ja kirjoittaa jotain. 


Tämän kukkaron tein malliksi tilkkukurssille. Kangas on tavallista tilkkuiluun käytettävää puuvillaa tukevampaa, joten sopi erityisen hyvin tähän tarkoitukseen. Tuolla selässä, josta lähtee nuo oranssit nyörit, on vetoketjullinen tasku vaikka kolikoita varten.


Sisutukseen kuuluu 5 koloa korteille ja tuon päälliskankaisen läpän takana on tasku, jonne mahtuu esimerkiksi kännykkä (ilman applen kansia) tai reipas setelitukko. Ulkomitat: leveys 17 cm ja korkeus 11 cm.


Olin joskus luvannut ystävälle, että teen uudet päälliset heidän sohvaan ja nojatuoleihin. Kamala urakka ja maailman tylsintä hommaa. 


Kangas on oikeasti kaunista maitokahvin ruskeaa, mutta ainoat piristykset tähän yksitoikkoiseen tekemiseen oli nuo hiivatin tereet! Join tosi monta sammiollista kahvia näitä ommellessa. Heti kun ne valmistui, halusin hieman revitellä värien kanssa!


Tuskaisessa värinkaipuussa tartuin hulpioihin ja surautin pari pannulappua täysin ilman tarvetta (ja järkeä). Sain laitettua oikein aidoista kanttinauhoista reunukset ja kuten huomaat, nekin oli niitä kaikkein lyhyimpiä pätkiä, joita jatkoin lähinnä sopivimmilla väreillä. 


En ole joulukangasihminen, mutta tämän kankaan kelpuutin jotain pientä juttua varten. Sitähän jäi ja nyt pääsi osa jäännöksestä patalappujen takapuolta komistamaan.


Joskus muinoin tein vastaavia tuotteita. Nämä on tosi tärkeitä ja tarpeellisia. Muuta en niistä sano. Arvaa ite, mitä ne on.


Tein ystävälleni neulakirjan, jossa on vain pari sivua.
Opin tänään espanjantunnilla että se on un librito, kirjanen.


Kirja suljetaan kiepauttamalla puuvillanyöri napin ympäri.


Sulo on aika pettyneen näköinen, kun kerroin, ettei pääsekään messukeskukseen suureen koiranäyttelyyn. Ei Sulo olisi mihinkään kauneuskisaan mennyt, vaan koirien herkkuradalle kultsujen joukkueeseen! Siinä on ideana, että koira on radan toisessa päässä ja emäntä/isäntä toisessa. Radan molemmin puolin on kaikkia houkutuksia leluista herkkuihin ja koiran pitäisi muina miehinä juosta suoraa päätä omistajansa luo eikä suinkaan haukata makkaraa, riepottaa nallea tai pysähtyä ihan kunnon courment-aterialle. Me oltaisiin oltu sunnuntaina radalla, mutta jouduin perumaan kun lähdenkin Imatralle. Onhan sinne hieman pidempi matka kuin tuohon messukeskukseen, enkä ihan tarkkaa sijaintia osaa hahmottaa, mutta itää kohti lähdetään ajamaan. Sulo ei pääse sinnekään, mennään tyttären kanssa kahdestaan. Haetaan evakot etelään. Tyttären valokuvanäyttely Evakkotarinoita on ollut esillä Imatran ortodoksisen kirkon seurakuntasalissa ja seuraava koti heille on Espoossa, Kansainvälisessä kohtaamispaikka Trapesassa Kirkkojärventie 1. Ovat paikallaan  12.12 alkaen.
Ehkä Sulo tuosta pettymyksestä toipuu pian ja vien hänet vaikka omatekemälle herkkuradalle. Siellä ei ole niin nokonuukaa, koska tulee maaliin vai tuleeko ollenkaan.  


Mukavaa viikkoa!






32 kommenttia:

  1. Olipa kiva lukea postaustasi, kaikkea kivaa olet saanut aikaiseksi. Mutta tärkein, Sulo olis kyllä voittanut sen herkkuradan, jos ei nopeudessa niin kaiken herkun syönnissä. Älä vaan kerro Sulolle että epäilin hänen itsekuriaan. Terv. eräs jonka nimi ei tule peräs (yli puolivuotta blogitaukoa pitänyt).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lea! Olisi kyllä ollut hauska mennä Sulon kanssa sinne radalle, mutta ehkä ensi kerralla sitten.

      Poista
  2. Kyllä sun postaukset ovat aina niin iloisia ja leikkisiä. Kiitos, kun piristät harmaata marraskuuta. Jospa vielä saisimme perinteisen joulukalenterisi, olisi aivan ihanaa. Instagram ja facebook kilpailevat kovasti blogien kanssa, niihin on helppoa laittaa kuva viitteellisellä selityksellä. Blogeissa kuvat ja teksti vuorottelevat mukavasti. Teit näköjään sanattoman libreton.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kvilttaaja. Kuten huomaat, joulukalenterista ei ole häivähdystäkään!

      Poista
  3. Kyllä yksivärisen sohvanpäällisen voi olla puuduttavan tylsää puuhaa. Nuo raidalliset patalaput hivelevät silmää värikylläisyydellä. Neulakirja on hauska. Edellä taisi olla kaksi kännykkäpussia. Tuskin niissä on herkkuja Sulolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt muistan, että en enää lähes ikinä lupaudu tuommoisiin hommiin! Ei ollut kännykkäpusseja, ei! Ei myöskään Sulon herkkuja varten tehtyjä.

      Poista
  4. Näkisin kyllä mielelläni niitä kursseillekin valmistamia ompeluksia, ei haittaisi vaikka olisivat keskeneräisiä;)
    Kukkarokin on tosi kiva -jälleen kerran- kuten yleensäkin kaikki mitä ompelet.
    Sohvanpäällisiä en kyllä ikinä rupeaisi tekemään en mistään hinnasta!!!:) Verhojenkin ylä- ja alareunojen ompelu on tarpeeksi tylsää mutta sitä on vaan tehtävä silloin tällöin. Nytkin ompelin tyttären verhot mutta siitäpä pääsikin herkkupöydän ääreen;)
    Minä en usko että Suloa harmittaa messukeskuksesta pois jääminen. Aika kurja koettelemus tuollainen mietipä omalle kohdallesi;):) Varmasti oma ratasi on paljon mukavampi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irma! Oli viimeiset sohvan päälliset minun kohdalla. Sulo olisi tehnyt mitä olisi huvittanut. Eihän se mitenkään ryppyotsainen kisa olisi ollut.

      Poista
  5. Kiitos, otit vihjeestä vaarin (vai mummon?) Hauska kukkaro ja kivoja muitakin ompeluksia. Taidan tietää, mihin neulakirja matkasi :D Poiketkaahan Imatran reissulla, keitän kyllä kaffet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä sen mummon kuitenkin. Kiitos, kukkaro on kätevä.

      Poista
  6. Kiva kuulla sinusta pitkästä aikaa! Kivoja ompeluksia. Minulta olisi nuo sohvanpäälliset jääneet kyllä ompelematta :) Sulo siellä kurkkii taas niin supersuloisena! Mukavaa viikonjatkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän nyt hieman useammin kirjoitella täällä, muuten tulee semmoisia mammuuttijuttuja, joita kukaan ei jaksa lukea : )

      Poista
  7. Oi miten kiva lompakko! Olisikohan ohjeet mahdollista saada? Tuollaisen voisin ommella vielä näiden muiden pussukoiden jälkeen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina, kirjakin on jo kotona, joten eiköhän tässä kohtapuoleen saa ohjeen laittettua matkaan.

      Poista
  8. Kivoja ja värikkäitä töitä olet ommellut. Patalaput mahtavaa väri-ilotulitusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Amalia! Välillä täytyy revitellä väreillä, etenkin pimeenä aikana.

      Poista
  9. Hei Marle ja Sulo! Ensinna valtavat kiitokset neula kirjasesta! Se on minulle suloinen aarre monien muiden kanssa! Yleensakin blogit ovat hiljenneet ja jokaisella se jatkuu oman elaman ja arjen luomien mahdollisuuksien mukaan. Mina olen aina nauttinut valtavasti kirjoittamisesta ja kaikkien kuvien laittamisesta. Nain olen saanut rakkaita ystavien ympari maailman ja aina ihania kommentteja ja viesteja. Tuo lompakko pussi on super hyva! Juu nykyaan ei viitsi ommella mitaan tylsaa vaan tilkku- ym. 'omia' juttuja. Kohta paasen levittamaan epp projektini, kankaat, neulat ym. Ehka sitten jopa alkaa taas ilmaantua jotain blogiini jonka hiljaisuudesta olen ollut tosi surullinen. Halaukset Sulolle! x Teje

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tykkään kyllä lukea blogeja, vaikka oma blogi on jäänyt hunningolle. Jospa vuoden alusta alkaisin kirjoittamaan useammin. Sinulla on niin ihana blogi, täynnä kauniita kuvia. Kyllä sellaisen parissa viettäisi aikaa vaikka kuinka paljon.

      Poista
  10. Tuntuu että monella on vähän väsymystä, kun blogeja lukee. Minulla myös. Fb on myös olemassa ja siellä monet myös käy. Täytyy odotella, josko ne inspiraatiot iskisivät taas.
    Tuo lompakko on tosi kiva. Sulosta puhumattakaan.

    VastaaPoista
  11. Mukavia pieniä tavaroita olet ommellut! Ja sen yhden vähän isomman - kova homma! Lompakko on tosi hieno. En ole vielä saanut tehdyksi sellaista vaikka monta kertaa olen ohjeita selannut. Kuvien katseluun tässä aika hupenee... Sitku-elämää, vaikka pitäis muistaa olla nyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tilkkuilo! Samat on harrastukset täälläkin! Kuvia vaan katsellaan.

      Poista
  12. Kiva ku näin silloin tällöin näytät ompeluksia ja Suloa. Kukin bloggaa tahdillaan. Se kyll on reilua, että jos lopettaa niin siitä ilmoittaa mutta muuten on ihan ok hitaampikin tahti. Mullakin on kirjoituksen välillä vähissä, joskus sit enempi tiuhempaan.
    Hyvää joulukuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän tässä mennään, fiiliksen mukaan. Kirjoitellaan silloin kun on aikaa ja innostusta.

      Poista
  13. Paljon hauskoja juttuja olet ommellut. Joskus on samanlaisia bloggausfiiliksiä minullakin. Mukava kun jaksat kirjoittaa ja lukemistostahan sitä huomaa koska uutta juttua on tullut.
    Herkkurata kuulostaa huipulta, sepä olisi hauska nähdä kuinka Sulo suoriutuisi :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukemisto on kyllä fiksu juttu! Olisin itsekin halunnut nähdä Sulon siellä poukkoilemassa laidasta laitaan herkkujen perässä!

      Poista
  14. Pirtsakka lompakko ja patalaput! Ymmärrän tuskasi noiden tylsien sohvanpäällisten kanssa. Joskus sitä hyvää hyvyyttään lupaa tuollaista, eikä sitten voi perua! Mukavaa Itsenäisyyspäiväviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maarit! Hyvää Itsenäisyyspäivää sinullekin!

      Poista
  15. Oli sinulla piiiiiiiiiiiiiiitkä postaus tällä kertaa, kirjoitit ett olet laiska, mutta et varppena ole kun noin paljon olet saanut aikaiseksi.
    Minä olen ainakin huomannut että sen jälkeen kun liityin naamakirjaan niin monet postaukset eivät enää yllä sinne blogin puolelle. Hyvää Joulua Sulolle perheineen ♥ ♥ ♥

    VastaaPoista
  16. You've made lots of pretty finishes. I like the wallet the best.

    I like reading about work that is in progress - it gives me ideas about the kinds of decisions people make while they are making things.

    VastaaPoista
  17. Neulaiset libritot sitten kevään kurssiohjelmaan, kiitos <3

    VastaaPoista
  18. Aika aikaa kutakin, sanoi meidän äiti aikanaan. -
    Nyt toivotan Sinulle Marle ja läheisillesi oikein hyvää Joulua ja ajallaan Uutta-Vuotta!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!