keskiviikko 2. toukokuuta 2018

Tähtien sota

Edellinen postaus oli hieman sotaisa ja samalla linjalla jatketaan. Pehmeää sotaa tämäkin eikä lainkaan kylmää sotaa! Nyt ollaan tähtien sodassa! Se on aikamoista räiskettä se. Oikeita sotia en hyväksy mitenkään!



Tähän peittoon aioin upottaa kaikki minun pienet tilkunpalat, mutta eihän ne tähän loppuneet. Olisi pitänyt tehdä koko avaruus, että tilkkukopat olisivat tyhjentyneet. Peitto on kooltaan 205 x 158 cm, muistaakseni. En jaksa nyt mitata, koska se ei varmaan ole ihan maailman tärkein asia.


Peitossa on monen värisiä tähtiä. Olen ainakin kerran nähnyt henkilökohtaisia tähtiä, kun löin pääni liian matalalla olleeseen kattoon. Ne tähdet oli hyvin värikkäitä. Ei siinä paljoa ehtinyt niihin kiinnittää huomiota, kun tuli se kova kiroilun tarve niin voimakkaana. 


Ja kyllä se aina tahtoo olla niin, ettei minulta löydy tarpeeksi suurta taustakangasta koskaan. Olen ostanut pitkiä pätkiä, mutta sitten leikannut niistä johonkin "todella tärkeään" semmoisen paljon tarvetta suuremman palan. Hölmöläisen hommia, mutta mielettömän kivaa!  


Tikkasin kamalia tähtiä peiton täyteen. Ikinä en ole ollut niin tyytymätön tikkauksiin kuin tämän peiton kohdalla. Mutta ei sekään haittaa. Ensin aloitin keltaoranssilla väriä vaihtavalla langalla. Oli rumaa, purin hampaita ja purin tähtiä. Sitten otin sinisen, ettei näkyisi niin hyvin. Eihän ne kauniimmiksi muuttuneet, mutta eivät niin silmiinpistäviä kuin edelliset. Tikkauslanka loppui pariin kertaan, joten peitossa on kolmea eri sinistä tikkausta. Todellinen keräilyerä koko peitto! Tästä peiton reunalla olevasta rivistä on helppo huomata, että tähdet eivät ole suorissa riveissä. Ei pystyyn eikä vaakaan. Ja jokaisella vaakarivillä on yksi muita isompi tähti.

Oikeasti tein tuon peiton sitä varten, että voin kesän valoisina öinä ottaa oman tähtitaivaan esiin ihan milloin vain! Kyllästyn kuitenkin valoisiin öihin ja kaipaan syksyn pimeyttä ja kauniita tähtitaivaita. Silloin voin vetää tähtipeiton silmille ja siinä se sitten on. Mitään en näe, mutta tiedän tähtien tuikkivan. On niin helppo huijata itseään. Tässäkin asiassa.


Viikonloppuna pyörähdin työpaikan järkkäämällä Kulttuurimatka Tarttoon-reissulla. Oli erinomainen matka. Tartto on superihana kaupunki. Kävimme ERM:ssä (Estonian National Museum, Eesti Rahva Museum). Sen museokaupasta ostin itselleni tuliaisiksi perhoskorvikset ja rintakorun. 
Tartossa on yli kaksikymmentä museoa!


Samaisessa kaupassa oli kaunis asu, varmasti kansallispuku. Tuollainen valkoinen paita olisi oikein ihana kesähelteillä! Suojaisi, ettei iho pala auringossa, mutta olisi kuitenkin aika ilmava.


Tutustuimme myös Tampere majaan. Jos ikinä menet Tarttoon ja haluat yöpyä jossain muualla kuin perushotellissa (me olimme Londonissa), niin tämä olisi kiinnostava vaihtoehto.  Täältä ostin nuo toiset korvikset. 

Ja Sulo on tosiaan uimamaisteri. Vappuna käppäilin hänen kanssa Vantaa-joen rannalla. Ihmisten laiturit ovat yhä maalle vedettyinä ja Sulo haluaa aina käydä niillä patsastelemassa. Tavallaan hän kysyy luvan, että saako mennä ja nytkin sanoin, että saat mennä ja niinpä tämä nopsajalka juoksi vauhdilla laiturille ja pitkä loikka laiturin päästä suoraan jokeen. Hyvä, etten itse joutunut perässä. Onneksi fleksissä riitti pituutta! 

Mukavaa loppuviikkoa!
Kohta on taas viikonloppu ja aurinkoinen sellainen!




22 kommenttia:

  1. Ihanat tähdet! Tämähän on sopiva May the fourth be with you teemaan tuossa parin päivän päästä... :-)

    VastaaPoista
  2. No totta vie! Tuota en muistanutkaan.

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos Laura, oikein kun siristää silmiä, tähdet melkein tuikkivat.

      Poista
  4. Tarto on käymisen arvoinen paikka!Ja kyllä tuo tähtipeitto näyttää kauniille!

    VastaaPoista
  5. Oli taas niin hauskaa luettavaa, kiitos :o)
    Tähtipeitto on upea ja dramaattinen, tumma pohjaväri ja värikkäät tähtöset ovat maagiset yhdessä, tykkään.
    Voi Sulo poika, vesikoirako hänestä on tullut ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Taivas on tosi synkkä, mutta onneksi on nuo tähdet. Kyllä vain, Sulo on vedestä noutava lintukoira!

      Poista
  6. IHANA jämäpeitto <3 Mua nyt jo naurattaa se kuinka tulen kuulaina kesäöinä miettimään oletko jo käpertynyt peiton alle katselemaan tähtiä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä on sellaista puolisalaista kylmään kesään varautumista ; )

      Poista
  7. Nätti peitto. Tuo wonky star malli taitaa olla meidän monien suosittu tapa käyttää pikkutilkkuja, vaihtelemalla taustakangasta muuttuu työkin vaikka kesäkedoksi. Raita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Malli on helppo, siksi se onnistui minultakin! Totta, saisihan tuosta hauskan kukkakedonkin.

      Poista
  8. Herkkupala peitoksi! Nauratti lukea, että tikkasit rumasti. Muka! 😂😂😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On parempi tikata rumasti kuin sanoa. Osaan kyllä molempia, oikein hyvin osaankin.

      Poista
  9. Ihanan näköinen tähtien sota. Ei tähtien kuulukaan olla rivissä tai samankokoisia. Tartto on kiva paikka. Olen käynyt kerran ja löytänyt sieltä tosi edullista silkki-villalankaa. Kivat korut oletkin bongannut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, turvallinen ja lämmittävä tähtien sota. Harmikseni emme juurikaan ehtineet Tartossa kauppoihin, oli paljon ohjelmaa.

      Poista
  10. On noissa tähdissä ollut leikkaamista ja kokoamista, ennenkuin niistä peitto tuli. Hyvä ajatus vetää tähdet silmille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leikkamista oli oli vain tähden keskustassa ja taivaan paloissa. Sakarat otettiin tilkkukopasta ja niistä leikattiin vasta ompelun jälkeen ylimääräiset pois. Helppoa kuin...

      Poista
  11. Hieno peitto! Kivoja tuollaiset reissut! Ihana Sulo❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päde, matkoista jää jälkitaudiksi reissukuume.

      Poista
  12. Se on niin kaunis! Tuo näyttää tosi hyvältä kun tausta ei olekkaan ihan tasa värinen. Mainio jämäpalatyö!

    VastaaPoista
  13. Mikä ihana ilotulitus! Näitä tähtiä minäkin tahtoisin katsella. Se on kyllä kumma miten vähän kankaita yhteen peittoon saa kulumaan. Jämäpalat jotenkin lisääntyy vain koko ajan. Hieno matka Tartossa!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!