keskiviikko 15. toukokuuta 2019

tunnetko Jelly Rollin?

Noita ihania kangaspyörylöitä olen hankkinut useita, mutta en vaan millään raaski käyttää niitä. Aina on mielessä, että kohta tulee jokin parempi malli, säästän siihen. Joiltain messuilta ostamasta jelly rollia nyt kuitenkin rohkaistuin leikkaamaan. Ne kaikkein ihanimmat jäävät vielä odottamaan sitä erittäin upeaa mallia.


Viimeaikoina olen kovasti tykästynyt heksagoneihin. Ilman muuta mieleistä mallia leikkelin pakkauksen 2,5" nauhat hexagonviivainta apuna käyttäen. 
Syntyi heksagonin puolikkaita, joita sitten asettelin peräkkäin ja vierekkäin. Työ etenee ompelemalla palaset kapeista reunoista yhteen. Näin syntyy pitkiä soiroja, jotka ommellaan pitkistä sivuista yhteen. Täytyy olla jo heti alkuvaiheessa tarkkana, että oikean väriset palat osuvat kohdikkain.  


Minä olen juuri tutustunut
 Tämän pakkauksen kankaat olivat hieman paksumpia kuin normaali tilkkutyö puuvilla on. Kankaat riittivät pieneen lapsen/vauvan peittoon. En tehnyt tätä erityisesti kenellekään, ei ole vauvoja syntymässä läheisille. Enemmänkin halusin kokeilla, onko näitä jelly rolleja kiva käyttää. Ja sanon, että on. Ei tarvitse itse leikata kuin valmiista nauhasta tarvittavan kokoisia paloja.


Väritys on kiva. Vierastan noin kukertavia kankaita, mutta valmiissa työssä ne on ihan ok. Ja jokuhan voi kovastikin tykätä kukkaisellisuudesta, omaan makuun on raidat, ruudut, pilkut ja pallot. Ja jotkut kukatkin.
Peiton koko 29" x 39,5" ja senteissä noin 73 x 100.


Taustakankaaksi laitoin flanellia ja välissä on bambuinen vanu.
Kanttaukseen löytyi varastosta juuri sopivaa kangasta. Nyt kun kaikki kankaat on vielä hyvässä järjestyksessä, on helppo löytää etsimänsä. On se vaan jännää, miten hyvin sitä muistaa lähes kaikki kankaat mitä omistaa! Monen muun asian muistamisesta en ole ollenkaan niin varma.


Siinä niitä on, isompia ja pienempiä kukkia. Vihreä on ainoa melkein yksivärinen ja sen yläpuolella oleva ruutukainen ainoa reipas kangas. Kuvassa näkyy tikkaukset hyvin.


Koko jäi niin pieneksi, ettei edes torkkupeitosta käy.


Lemmikit on aikalailla lempikukkia. Ainakin silloin, kun kukkivat ja jossain muualla kuin penkissä. Meillä mökillä on kukkapenkkiin änkenyt jotain villilemmikkiä. Se leviää kovasti ja hetkessä sotkee koko kukkapenkin pitkillä veltoilla varsillaan. Pidän semmoisista ryhtikukista kukkapenkkikukkina paljon enemmän kuin lemmikeistä. Luonnossa ne on ihan ok. No eihän minun penkeissä kummoisia kukkia ole, mutta ainakin niillä jotka on, on vankat varret! 

Lämpimiä päiviä!


19 kommenttia:

  1. Muutama Jelly Roll on tullut ostettua ja hyllyllä ne ovat silmän ilona:) Ongelmana on ollut että en ole löytänyt mieleistä mallia mihin ne malttaisin käyttää. Ompelemasi heksagon on ollut vaihtoehtona mutta kun en omista sopivaa mallinetta leikkaamiseen niin on sekin jäänyt tekemättä:)
    Kauniit värit on kyllä työssäsi! Menikö siihen yksi Jelly Roll-rulla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irma. Tämä ei ollut semmoinen "oikea" jelly roll, vaan joiltain messuilta ostettu. Kangas on hieman paksumpaa ja sitä oli vähemmän kuin niissä tilkkukauppojen myymissä on. Niitä en ole vielä raaskinut avata ollenkaan.

      Poista
  2. Onpa hieno kukallinen peitto, hexagonit ovat kyllä kivoja . Kauniit värit!
    Lemmikit ovat kyllä kauniita, mutta en tykkää niistä myöskään kukkapenkissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Lemmikit käyttäytyy hieman samalla tavalla kuin niittyleinikit!

      Poista
  3. Hienoa noissa jelly rolleissa ja muissa vastaavissa on se, että kankaat on valmiiksi valittu sopimaan yhteen. Minulla kangasvarasto tuppaa olemaan kierrätettyä tai sieltä täältä ostettua tai saatua, joten töiden lopputulos jää helposti pliisuksi. - Noin sievälle peitolle löytyy kyllä varmaan osoite.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, ainakin minun itse valitsemiin kankaisiin eksyy muutama ei niin sopiva. Kiva, kun joku supervärisilmäinen tekee ne valinnat puolestani.

      Poista
  4. En ole raskinut ostaa jelly rolleja, koska pakka- ja palakankaat ovat yleensä edullisempia. Tikkausta odottavan torkkupeiton ohje oli suunniteltu valmiista kaitaleista, mutta katsoessani kangasvarastojani sanoin itselleni: käytä ensin nämä ja leikkaa niistä 2,5":n soiroa! Kiva pikkupeitto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varaston tyhjennystä tämäkin peitto on, ostettu muutamia vuosia sitten. Helpostihan tuota nauhaa saa itsekin leikatuksi, olet oikeassa. Täytyykin katsoa pakkakankaita ”sillä silmällä”.

      Poista
  5. Kaunis peitto tuli! Pari rullaa on tullut ostettua; toisen ompelin lasagnella, mutta pinta jäi liian pieneksi ja lisääminen olikin sitten vähän hankalampaa. Toisesta tuli yllätysyllätys hexagoneja mallinneella!
    Lemmikit täyttää ojanpohjan kauniin siniseksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole koskaan lasagnea tehnyt (kankaasta!), haluaisin jotain kuviota tehdä tai siis blokkeja.

      Poista
  6. Monesti on ollut haaveissa jelly roll ostaa, mutta eipä niitä ole minulle kertynyt. Ihana pieni peite syntyi. Mukavaa loppuviikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt olen päättänyt, että uusia rolleja en osta ennen kuin entiset ovat ommeltuja.

      Poista
  7. Ihan uutta tuo jelly roll. Pitää vielä googlata.
    Lemmikin saa kukkapenkistä irti, mutta esikko on
    toivoton poistettava. Kaunista taas tehokkaasti.
    Hyvä Marle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kerran oikein istutin esikkoa, mutta se katosi. Jelly rollit on käteviä ja niissä on ihanat värit!

      Poista
  8. Meni mulla nyt taa yli hilseen tämä jellyroll. Kuuklasinkin mutta en viisastunut. On tuo tilkkuilu haastavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tule Kristiina kurssille, siellä kaikki selviää!

      Poista
  9. Sievä pikkuinen peitto syntyi!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!