sunnuntai 8. joulukuuta 2019

vähän joka lähtöön


Hyvää toisen adventin iltaa!
En ole aikaisemmin osallistunut joulukalenteri- tai adventtisukkien neulontaan, mutta nyt sitten innostuin. Lähdin mukaan Sweet things-blogin Adventtisukat-neulontaan. Tämä sopii tänä vuonna paremmin kuin oman joulukalenterin teko.


Ja katsopas! Elämäni ensimmäiset tiimalasikantapäät!
Ensimmäisessä taisi tulla hieman virheitä, mutta ei haittaa. Tässä vaiheessa kun kokeilin, niin vaikutti hyvin istuvalta jalkaan. 


Joulutyyny pilkoitti jo edellisessä kuvassa, tässä ihan reilusti koko komeus.


Yläpuolen kuvassa näkyy, miten kävi, kun yläsyöttäjän kanssa ompelin lumihiutaleita. Kuusenkoristeena oleva nauha tuli kauniisti, mutta lumihiutaleessa kone ompelee moneen eri suuntaan, sivuille, eteen- ja taaksepäin ja silloin ei yläsyöttäjää voi minun koneessa käyttää. Sitten olin vielä niin tyhmä, että ompelin ja ompelin ja ihmettelin, miksi tulee rumaa jälkeä.



Tältä se lumihiutale sitten näytti, kun vaihdoin tavalliseen paininjalkaan.


Hieman vapaammin kasvaneita kuusia on syntynyt pienen metsän verran.


Suikalelaatikkoa penkoessa keräsin jouluvärejä ja niistä syntyi pienen tyynyn kokoinen pinta. Ei vielä ihan valmis, mutta melkein. Ja kuka sen nyt määrää, että nuo olisi jouluvärejä. Voihan jokaisella olla omat jouluvärit ja ne voi olla vaikka ruskeita ja kretuliineja. Oikeammin pitäisi sanoa, että käytin punaisia ja vihreitä suikaleita.


 Pieniä vaatteita vauvalle. 


Itsenäisyyspäivän perinteisiin on meillä kuulunut kautta vuosisatojen joulupiparien paisto. Ja perinteeseen on aina kuulunut myös ensimmäisen, joskus muutaman muunkin,  pellillisen polttaminen. Niin tälläkin kertaa syntyi nokijäniksiä ja lumiukolla likimain oikean värinen silinteri päässä. Mustan kissan paksut posket, mustankissanpaksutposket....
Kaikki ei tietenkään kärähtäneet ja tummatkin saa vaalennettua koristelulla.


Pitkäkuonot toivottaa hyvää viikkoa!






18 kommenttia:

  1. Samaan ongelmaan olen törmännyt yläsyöttäjän kanssa tehdessä kuvioita. No, nyt sekin selvisi, syy ei olekaan minussa:):)
    Vapaana kasvaneet kuuset ovat kivan näköisiä!! Myös sukassa on kivat värit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan jo kerran tajunneeni tuon saman asian, mutta ehkä seurascalla kerralla oivallan heti vaihtaa paininjalan tavikseen. Juu, tykkään niistä, kun ovat... mitä ovat!

      Poista
  2. Miten kauniit sukat tulossa! Suloisia vauvan vaatteita💕
    Vapassti kasvaneet ja tyynyn kuusi on niin hauskan näköisiä.
    Tänä syksynä tuntuu olevan kuusiteema kovin suosittua, meilläkin on ollut opistolla kurssiohjelmassa, en ole vain vielä kerinnyt tekemään, mutta kauhiasti alkas syyhyttää, kun näin nämä sinun omasi:) Ahkera olet ollut kaikkia kivaa tehnyt, ihanat pitkäkuonot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen huomannut monenlaisia kuusia, kiva olisi kaikkia kokeilla!

      Poista
  3. Ihania joulupuuhia. Pipareita paistoin minäkin jo torstai-iltana ja taisi olla ensimmäinen kerta kun yhtään peltiä en polttanut. Kivaa joulun odotusta sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En muista, onko meillä koskaan käynyt niin, että ei olisi tullut tummia.

      Poista
  4. Kauniit adventtisukat. Ja kuusimetsä houkuttelee tekemään sinne retken. Kivasti olet hyödyntänyt punaisia ja vihreitä tilkkuja, seassa myös pala tähtitaivasta. Meilläkin on vuosikymmenien ajan leivottu piparit itsenäisyyspäivänä, myös tänä vuonna. Mukavia puuhia joulun odotukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Helena! Kuusien teko oli mukavaa ja kiva saada joskus edes hieman noita soiroja käytettyä.

      Poista
  5. Komeat sukat tulossa! Kantapää näyttää hyvältä. Joulutyynyssä on oikein juhlakuusi, sanoisin että se on vapaasti kasvanut kun on niin muotovalio. Toiset kasvaneet ahtaammassa kun ovat hoikempia :) Eläinkuosit ovat suosittuja vauvoilla, suloista ku mikä! Hyviä joulunaluspäiviä pitkäkuonoille - ja muille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hyvin perusteltu tuo kuusien muoto! Taidat olla metsätyttö! Kyllä, lapsekkaat kankaat on supersuloisia.

      Poista
  6. Kivat sukat tulollaan. Mä etsin mutta en oikein löytänyt kalenteritekemisiä muuta kuin Ravelrystä. Miten se on niin vaikeeta löytää sitä mitä haluu, kaikkee muuta kyllä tulee vastan.
    Just luin Susun blogia ja sielläkin oli eka pellillinen pipareita palanut. Mä en niitä leivo niin ei tuu palaneitakaan.
    Pitkäkuonot on kivat, mulla on Vanha Nalle, joka kuulemma on pitkäkuonoisten rotua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle tämä sukkailu on eka kerta. Niin kivaa, että aloitin jo toisista väreistä uudet. Leipomattomuus olisi minulle ainoa konsti selvitä palamattomista! Sekin kun taitaa kuulua perinteisiin. Pitkäkuonoisten rotu on kivaa porukkaa.

      Poista
  7. Kyllä oletkin ehtinyt kaikkea kivaa tehdä. Sukat on tosi nätit, samoin kuusi-jutut. Pitkäkuonoille terkkuja täältä, myös Karkilta.

    VastaaPoista
  8. Kun harvakseen postailee, tulee ahkeran ihmisen maine!😂 Pitkäkuonot ovat iloisia toisen pitkäkuonon terveisistä.

    VastaaPoista
  9. Voi mikä jouluperinne tuo teidän piparien polttelu!! 🤣 Ihania kuusia 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olemme vaalineet tätä perinnettä jo muutaman vuosikymmenen ajan. Aina yhtä jännää, onnistutaanko, eikä pettymyksiä ole tullut.

      Poista
  10. Olet tosi tuottelias ja upeita töitä olet taas saanut aikaan. Tuo joulukuusityyny on lempparini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura, kuusityynystä tuli söpö, vaikka hieman mokailinkin.

      Poista

Kiitos kommentista!