maanantai 10. lokakuuta 2011

peiton laajennus


Syksy on jo pitkällä ja työviksen kurssit ja kiltaillat alkaneet. Kurssin jouduin perumaan, kun en olisi päässyt kuin silloin tällöin. Harmittaa, mutta ehkä joskus toiste tai toiselle kurssille. Pidin kovasti tästä meidän päivätilkkuilijoiden ryhmästä ja opesta.


Syyringissä on jo ollut muutamia kiltailtoja, joten tilkkuilua on ollut. Tosin enemmän puheissa kuin teoissa! Syyringillä on nyt uudistetut kotisivut, kannattaa käydä tuttustumassa. Keväällä on tulossa näyttely Kustaankartanoon ja aiheena on lapsen peitto. Minulla on ollut jo jonkin aikaa työn alla ystäväni lapsen tilkkupeiton korjaustyö. Alkuaan tämä oli pieni peittonen ja sitä piti sitten isontaa. Peiton on tehnyt joku tilkkuilija ja se on ostettu joltain kirppikseltä. Päällipuolen laajennuksen tein simppelisti, koska se oli minulle aika vieras tekniikka. Panostinkin vuoren tekoon enemmän. Halutessaan peittoa voi käyttää kummin päin tahansa.



Kissoille laitoin mininapeista  silmät ja langalla suun seudun. Yksi katti sai päähänsä kruunun, on semmoinen koko jengin prinsessa.



Tämä peitto ei siis ole näyttelyyn menossa, mutta sinne olen aloitellut tekemään tuommoista sinisävyistä tilkkupintaa. Ei tähän mitään sen kummempaa suunnitelma ole, kunhan teen ja katsotaan sitten mitä tulee.



Eipä ole ihan viimeaikoina silitetty tuotakaan!  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!