Näyttelyt

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

joulukalenterin 23.luukku

 
Jatketaan keittiössä, sehän on Jouluna kodin sydän. Helsingin messuilla Tilkkutarhan Minnalla oli ihanaa keittiöaiheista paneelikangasta myynnissä. Päätin heti ostaa sitä, jälleen ilman ajatusta mihin se lopulta päätyy. No Minna esitteli paneeleihin liittyvän keittiöaiheisen kankaan ja sitäkin oitis ostin. Aika nopeasti päätin tehdä pöytätabletteja näistä kankaista. Meidän kodin väreihin ne ie oikein sovi, mutta tiedän perheen jonne oikeastaan ihan kuuluvat. Joten lahjapakettiin meni nämä neljä tablettia.
 
 
Alemmassa kuvassa näkyy nuo erilaiset paneelin palaset. Leikkasin ne irrallisiksi ja ompelin takaisin yhteen. Näin sain niistä sopivamman kokoiisia ja pystyin valitsemaan ne kappaleet joita haluan käyttää. Kankaita jäi vielä hieman, joten ehkä patalappuja tai jotain muuta.
 
 
Kuten viime vuonnakin tämä kalenteri loppui tähän 23. päivään, niin nytkin.
 
Toivotan teile kaikille lukijoilleni oikein rentouttavaa Joulunaikaa ja uusin ideoin kohti Uutta Vuotta 2013!
 
Tässä Ukko-koira näyttää mallia siitä kuinka riehakkaasti hän aikoo Joulunajan viettää.
 
 Pientä leikkimistä
 kaikenlaista mutustelua
ja lopulta riepasta menoa umpihangessa!


16 kommenttia:

  1. Pirtsakat tabletit!
    Hyvää Joulua ja Uutta Vuotta!

    VastaaPoista
  2. Katselin noita kankaita Minnan kaupassa ja mietin mitä niistä voisi tehdä:) Tableteissahan ne ovat ihan kohdillaan, kivoja!
    Hyvää Joulua sinullekin:)

    VastaaPoista
  3. Ihania tabletteja. Ostin Minnalta samoja kankaita Tampereen messuilta. Minkä kokoiset tablettisi ovat?
    Vielä kerran hyvää joulua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan tarkkaa en osaa sanoa kun tabletit ovat paketissa, mutta tarkoitus oli tehdä niistä 31 x 39 cm. Korkeus tulee siitä kun leikkaa kupongit irti ja ompelee kolme päällekäin 0,6 mm saumavaralla.

      Poista
  4. Iloista joulua myös siulle!

    Kovin samanlaiselta näyttää Ukon lumiriemut kuin miunkin koiruuden.

    VastaaPoista
  5. Kiitos mukavasta joulukalenteristasi, olen ominut siitä paljon vinkkejä.
    Hyvää ja onnellista joulua sinulle!

    VastaaPoista
  6. Kiitokset joulukalenteristasi. Ihanaa joulua.

    VastaaPoista
  7. Kiitos kalenteristasi! Tuo pienikuvioinen keittiökangas on ihanaa. Hyvää ja levollista joulua sinulle!

    VastaaPoista
  8. Kiitos kalenterista ja oikein mukavaa joulua!

    Hauskoja tabletteja olet saanut aikaiseksi.

    VastaaPoista
  9. Hyvää Joulua ja kiitos ihanasta kalenterista. On ollut ilo seurata mitä kaikkea kivaa oletkaan keksinyt.

    VastaaPoista
  10. Kiitos, samoin sinulle Rauhallista Joulua!

    VastaaPoista
  11. Hyvää Joulua myös Sinulle! Kirsi Kirsin käsitöitä-blogista

    VastaaPoista
  12. Oikein hyvää joulua sinullekin.

    VastaaPoista
  13. Kiitos mielenkiintoisesta joulukalenterista ja oikein hyvää uutta vuotta!!!!!!

    VastaaPoista
  14. Mukavaa Uutta Vutta! Käväiseppä katsomassa, minun blogissani olisi sinulle jotain!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!