lauantai 12. tammikuuta 2013

Outo päärynä

 
Hello ystävät! Ja hyvää alkanutta vuotta.
Sain viime vuoden viimeisenä päivänä postipaketin ystävältäni Marlilta. Me tapasimme  Tampereen messuilla ja jo siellä Marli antoi minulle nyssäkän, joka sisälsi sadetakki kangasta, nyöriä ja ties mitä. Nyt tuli jatkolähetys tuohon edelliseen liittyen.
 


Tällaisia tarvikkeita paketeista löytyi. Nuo siniset sadetakkipalat ovat valmiiksi leikattuja rukkasen paloja. Nyöri on hyvää kassien sankoihin. Paketissa oli myös metriketjua, jollaista en ole ennen käyttänyt.
 
 
Paketista löytyi myös lasten sydvestin kupuja.  Kaikki on roskiskamaa, jota MarLi  on ystävällisesti dyykkaillut. Hän sanoi, että kyllä sinä jotain käyttöä näille keksit ja keksinhän minä.
Sadetakkikangas on oikein hyvä materiaali esimerkiksi uimahallipussukkaan. Tilkunviilaaja antaa aina kaikille töilleen nimen ja minä annan nyt tälle pussukalle nimeksi Outo päärynä.
 
 
Yläosan päällinen on Marimekon päärynäkangasta ja alaosana sadetakkikankainen sydvestin kupu. Vuori, josta en sitten ottanut kuvaa, on alaosastaan samanlainen kupu ja yläosa on tuota ensimmäinen kuvan etanakangasta, siis sadetakkia sekin. Tähän pussukkaan voi paiskata vaikka litimärät simpparit ja muut tarvikkeet, ei tule vesi läpi. Muuten, tuota mustaa nyöriä, jolla pussukka suljetaan, löytyi myös Marlin paketista ja vielä jotain muutakin, jota en nyt muista. Kiitos paljon, MarLi!
 
Nyt on jo kevättä ilmassa!
 
Sammakko se kurkistelee hangesta.
 
 
 



13 kommenttia:

  1. Nimi tuskin voisi olla osuvampi. Hauska pussukka.

    VastaaPoista
  2. Hienoa, sait todella käytännöllisen pussukan jämäpaloista. Mitä vielä lopuista tuleekaaan....

    VastaaPoista
  3. No niin, mä tiesin että otat haasteen vastaan ja täällä on pian joku kiva juttu tehtynä roskiskamasta :) Outo päärynä ei ole ollenkana outo, vaan oiken näppärä ja hieno!
    Ideasi on loistava! Mulle ei olis tullut mieleen tulleesti korottaa tuota sydvestin reunaa noin korkeaksi pussukaksi! Ja tuohon tarkoitukseen sopii loistavasti tuo sadetakkikangas! Hyvä Marle!

    VastaaPoista
  4. Hieno! Kiva, että annoit pussille hauskan nimen. Ai uikkarit voi olla simpparit, uusi sana minulle. Kiitos, opin tänäänkin jotain uutta.

    VastaaPoista
  5. Mullakin olis niin käyttöä tollaiselle pussukalle! Pitänee kaivella "muut kankaat"-laatikkoa ja kattella jos jotain vahakangasta tms. löytyis :)

    VastaaPoista
  6. Hyvä idea,ja uusiokäyttöä! Tälläinen on hyvä uimahallissa! Ennenkaikkea on vielä kauniskin!

    VastaaPoista
  7. Ihana idea! Tuommoinen kosteutta kestävä pussi - ja vielä voin kaunista - on kätevä.

    VastaaPoista
  8. Pakkohan se oli tulla kurkkaamaan ku näin otsikon Outo päärynä. Herätti uteliaisuuden.
    Kivoja on tullaiset saamiset joita voi näin kekseliäästi käyttää.

    VastaaPoista
  9. Loistava idea etenkin paljon uimahalleissa käyville!! Pitäisköhän äidille tuollainen synttärilahjaksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä sun täytyy äidille tehdä uimahallipussukka.

      Poista
  10. Hyvin keksitty, ei tarte rumaa muovipussia retuttaa joukossa. Niin eikö olekin ärsyttävää kun haluaisi nopeasti tehdä blogipostauksen ja sitten joutuukin käyttämään niitä harmaita. Latasin Picasa 3:sen eilen ja on mielenkiintoinen ohjelma, kunhan nyt vain saa vähän rutiinia sen kanssa.
    Hyvää alkanutta viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  11. Tein kierroksen täällä. Ihana blogi .-paljon kaikkea kivaa löytyi

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!