Näyttelyt

tiistai 24. maaliskuuta 2015

räsymattoja

Minusta kakki räsymatot ovat aivan ihania. Sekä uudet että vanhat. Jos asuisin jossain valtavan suuressa talossa, hankkisin ne matonkutomispuut. Tietenkin olisin jostain oppinut käyttämään niitä niin, että syntyisi toinen toistaan hienompia mattoja. 


Tässä vaiheessa, kun ei ole niitä kudontapuita eikä juuri taitojakaan, täytyy tyytyä "vähän sen näkösiin" juttuihin. 


Tulin iloiseksi, kun silmiini osui tämä räsymattoinen tukeva puuvilla. Näin sen samantien pinkeinä farkkumallisina shortseina, joiden lahkeensuut jätetään huolittelematta ja hieman jopa puretaan niin, että lankoja pikkaisen roikkuu. Tämän idean annoin ihan ilmaiseksi myyjälle, joka oli nuori, notkea ja pitkäsäärinen huitukka. Hän innostui ideasta ja mallaili kangasta vyötäisilleen. Täti-ihmisenä pidättäydyn kaikista mikroshortseista. Toinen näky oli tämä pieni veska solmittuine hapsuineen. Semmoisen voi täti-ihminenkin tehdä. Kivan näköinen yksiväristen vaatteiden kanssa. Luulisin.


Kalalangasta vielä hupsuhapsu vetskarin pienen vetimen käyttöä helpottamaan.


Kun nyt tälle räsymatto tielle lähdettiin, niin läväytetään kaikki peliin! Aloin tehdä itselleni "räsymatto villatakkia". Innoituksen sain Sanna Valtasen Jämälanka kirjasta. Siinä on ohjeet räsymatto tunikaan, mutta en minä sellaista halua. Villatakin tahdon minä. Tämän valmistumisella ei ole mitään aikarajaa, ehkä syksyksi tai ens vuonna. Lankoja löytyi omasta varastosta kasapäin, mutta ainahan siinä käy niin, että jotkut kauniit, kirkaat värit loppuu kesken. Hieman olen ostanut kirppiksiltä pieniä nöttösiä. Valmiina on takakappale ja etukappaleet jo kainaloissa! Olen ollut aika ahkera tämän kanssa ja siksi epäilenkin, että innostus saataa hiipua piakkoin.


Yhdet Räsymattosukat on valmistuneet, siis neulomisen osalta. Kaikki langanpäät on päättelemättä. 


Tässä kaikki yhteiskuvassa, semmoisessa perhepotretissa.


Myös Ukko-koira halusi perhepotrettiin uuden pikkukoiransa kanssa. Veikkaan, että pikkukoiralta irtoaa kohta kieli tai korva, ne on Ukon mielestä hyviä kantokahvoja. 


Aurinkoisia päivä!

24 kommenttia:

  1. Kauniita kirjavia käsitöitä. Tuo pikkulaukku on ihan huippu!

    VastaaPoista
  2. Miten keksitkin aina jotain kivaa:) Veska on kertakaikkisen hieno. Haluisin kantaa sitä olallani!!!

    VastaaPoista
  3. Kyllä löysit taas mainion kankaan! Pirteännäköistä jälkeä tulee langannöttösistä. Just tunnistan tuon innostumisen. Tsemppiä vaan että pääset maaliin. Mulla on ollut Afrikan kukkia tekeillä jo aika kauan...

    VastaaPoista
  4. Voi miten ihania ja toi veska on kyllä mageimmista magein noine somisteineen. Villatakista on tulossa sellainen "oksat pois"-malli, ei varmaan löydy koskaan ihan samanlaista. Multa saattais löytyä niitä nöttösiä jonkun verran.
    Ukko onkin varsinainen lelusyöppö, onneksi tuokin on lelu vaikka ihan elävältä näyttääkin.

    VastaaPoista
  5. Räsymatot ovat aivan ihania, mutta kangaspuut vievät niin älyttömästi tilaa. Laukkukangas on aivan ihastuttavaa, mutta Ukko on aivan hurjan söpö.

    VastaaPoista
  6. Vallan mainiota kangasta. Samaisen kirjan mukaan yritin minäkin tehdä neuletakkia. Ei onnistanut kokeilemani malli (ihan ite kehitin), ja seiskaveikasta kun neuloin, tuli ihan julmetun painava. Toivottavasti sinun takkisi on kevyt pitää :)

    VastaaPoista
  7. Ihanat perhepotretit! Tuo räsymattoveska on tosi pirtsakka.

    Tosi kaunis kiitos "karkkipussukka"- ohjeista. Pakko kokeilla... ja mennä karkkikauppaan etsimään sävy-sävyyn kankaita;)

    VastaaPoista
  8. No onkin räsymaton näköinen kangas, tosi kiva! Pirtsakan värinen setti kun laitat nuo kaikki päälle :) Joo, kangaspuut on mutta se valtavan suuri talo puuttuu...

    VastaaPoista
  9. Ihania, kaikki-kaikki, villatakki (älä nyt jätä kesken!), sukat, veska!

    Voi, mäkin niiiiin tykkään kaikesta räsymattomaisesta :).
    Mä en muuten läheskään aina päättele noita jämälanka/räsymattosukkia. Ainakaan, jos ne on mulle itselleni. Oon vaan solminut langat tiukasti (jos en ole jo neulonut niitä työn sisälle) ja pätkinyt ne melko lyhyiksi. Sukat ei edes kulu niin nopeasti puhki, kun siellä sisällä on lankaa "vuorittamassa", langasta riippuen ne pätkät joskus vähän huovuttuukin,.
    Toki tämä on makuasia, kaikki ei tykkää, kun sukassa on solmuja sisäpuolella :/..

    VastaaPoista
  10. Kiva räsymattokangas. Sinulta ei tule puuttumaan noita pussukoita. Ehditkö käyttämään kaikkia teoksiasi ? Ukolle terkkuja.

    VastaaPoista
  11. Ihania töitä. Olet moniosaaja!

    VastaaPoista
  12. Voi, kuinka kivoja räsymattokuosisia juttuja olet tekemässä. Laitan sp. siitä sitruunakassista, kun tässä tämän viikon kiireet hellittää.

    VastaaPoista
  13. Onhan kivan kuosinen kangas ja veska. Räsymattosukat ja villatakki aivan huippuja!
    Näin tuota räsymattokangasta jossain ja piti oikein mennä hipelöimäänn, kun näytti niin aidolta, hauska!

    VastaaPoista
  14. Räsymattokangas näytti niin aidolta matolta, että luulinkin sinun saksineen mattosi laukuksi. Komea perhepotretti. Ihana Ukko-koira!

    VastaaPoista
  15. Niin ihania "räsymattoja", just love it!

    VastaaPoista
  16. Täytyi oikein kahdesti katsoa että onhan se räsymattokangas. Oli niin aidon näköinen kuva hapsuineen kaikkineen. Minunkin tekisi sitä mieleni. Kassisi on upea, kaikki työt mukavan värikkäitä. Kangaspuuni ovat tilan puutteen vuoksi "hoidossa" ystävättärelläni.

    VastaaPoista
  17. Ihastuttavia käsitöitä; kangas kyllä huijasi silmää pahemman kerran!

    VastaaPoista
  18. Ne matonkutomispuut on kangaspuut ja mulla on sellaiset tuolla alakerrassa, tänä talvena on pari mattoa tullut paukuteltua :)
    Mutta sun räsymatot on ihania näissäkin käsityömuodoissa! Mä haluisin kanssa tollasen pikkulaukun ja villatakin mattoteemalla :)

    *Ihania juttuja taas!

    VastaaPoista
  19. Luulin kun katsoin kuvaa et olit tehnyt laukun räsymatosta siis :) Ihana on kangas kelpais mullekkin, mutta mini sortsit jättäisin minäkin nuoremmille !! Sukat on ihanat, josta sainki inspiksen tehdä tuollaiset ihanat raita sukat!! Mukavaa Trulli aikaa!!

    VastaaPoista
  20. Miten ihana kangas ja luulin aluksi että olet kaivanut vanhan räsymaton laukkuaineeksi. Värikkäät on sukatkin ja oikein kivasti tehty.

    VastaaPoista
  21. Mielenkiinnolla odotan villatakkisi valmistumista! Varmasti upea ilmestys!

    VastaaPoista
  22. Hiano koera, tai kaksi. :) Kummin päin tulevat kude ja loimi mikroshortseissa? Kumpi roikkuu... peikko jäi oikein miättimään asiaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuule Peikko, minä en oikein tiedä kumpi on kumpi. Täytyy ottaa selvää asiantuntijoilta.

      Poista

Kiitos kommentista!