perjantai 7. kesäkuuta 2019

ommel 2019

Tänään alkoi kolmipäiväinen ommel 2019 Espoossa. Olihan siellä piipahdettava, kun en viime vuonna päässyt.


Paikalle oli järjestetty ilmainen bussikuljetus Kiasman pysäkiltä ja sama reitti jatkuu läpi viikonlopun. Olisi minulla matkakorttikin, mutta Espoo on minulle paikoitellen aikamoinen musta aukko. Päivän ensimmäinen bussi lähti klo 12 ja oli tupaten täynnä. Osassa penkkejä istui kolmekin ihmistä kahden paikalla ja käytävällä seistiin vieri vieressä. Onneksi bussissa oli hyvä ilmastointi. Perillä oli myös ruuhkaa joihinkin putiikkeihin.


Tilkkutöitä oli jonkin verran esillä ja tietenkin niitä tutkailin tarkasti. 


Kiinnostavia, taitavasti tehtyjä vaatteita oli esillä. Tämän paidan keltainen helmaosa oli muodikkaasti tikattu!


Kaunista jälkeä.


Nämä kudotut huivit olivat erittäin kauniita. Nämä ovat ammattiopisto Tavastian  oppilastöitä.



Tämä farkkukankainen teos on takki.


Siinä on paljon erikoisia yksityiskohtia.



Espoon tilkkukilta ja samalla Finn Quilt oli paikalla toisessa kerroksessa ja Ihalaisen Pirjon ohjauksessa ryhdyin ompeluhommiin.
He olivat stanssanneet kirjastossa kasakaupalla kuvioita kankaista joissa oli liimaharso valmiiksi silitettynä. Näistä paloista sai koota mieleisensä työn. 


Otin tällaisen kirahvin työstettäväksi. Silitin ja ompelin farkun lahkeelle. Saa nähdä, mitä tästä syntyy. Tämä olikin ainoa työpaja, johon osallistuin. Työpajoja olisi ollut monenlaisia pientä maksua vastaan, jotkut taisi olla ilmaisia.



Kun yhtään tilkkukangaskauppiasta ei tielleni osunut (siis niitä ei ollut), ihastelin niin kovasti trikoita, että huomaamatta olin jo kassajonossa kangasnipun kanssa. Jonossa takanaolevalle naiselle sanoin, että palaan tähän kohtaan takaisin, käyn vaan vielä hakemassa tuon bambi-kankaan. Se on niin söpöä! Samoin tuo pupukangas. Näistä tulee joillekin pienille jotain. Mustavaloisesta teen puseron ja ihan reunimmaisesta mekon.

Illan aikana ompelin itselleni yhden tunikan, mutta en mistään näistä kankaista. 


Valmista syntyi tästä lakukankaasta. En jaksa enää kuvata mokomaa, ehkä joskus toiste. Vaikka yhteiskuva muiden valmistuneiden kanssa.

Aurinkoista viikonloppua!

14 kommenttia:

  1. En pääse tuonne tänäkään vuonna, mutta toisaalta rahaa säästyy :)

    VastaaPoista
  2. asioilla on aina se hyväkin puoli! : )

    VastaaPoista
  3. Minunkin teki mieli lähteä tapahtumaan, mutta monien yhteensattumien vuoksi jäi väliin. Jaa, rahan säästö lienee plussaa! Kivoja ostoksia sinulle on kertynyt. Bambi- ja pupukankaat ovat viehättäviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeasti ei olisi minunkaan pitänyt mennä tai ainakaan ostella kankaita. Mutta onhan ne ihania, nuo kaikki.

      Poista
  4. Mielenkiintoista! Miniä oli ajatellut että tulemme tänään, mutta meillä olikin jobi yu-kilpailujen kansliassa. Paidan helman japanilaiset kirjailut näyttävät kovin tutuilta :) Ja eikun kirjailemaan omaakin puseroa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä siellä tilkkuilijoille paljoakaan ollut, kankaita ei ollenkaan. Tuossa olisi vieressä kirjailulankoja, puuttuu vain se idea mitä kirjoisi.

      Poista
  5. Ihana kiraffi <3 Mielenkiinnolla odotan näkeväni miksi ihanuudeksi se jatkojalostuukaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeastaan odotan itsekin, minkälainen lopputulos tuosta tulee. Ei pidä jalostaa paljoa, voi tulla kaikkia sairauksia liikajalostuksen sivutuotteena, Joku pussukka varmaan.

      Poista
  6. Onpa kiva tilkku-päivä. Miksei näistä ilmoiteta vähän laajemmin, olisi ollut kiva täältä pohjois-uudeltamaaltakin käväistä. Mutta ihana on tuo lakupalakangas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No harmi, ettei tieto ole sinne asti kiirinyt. Ensi vuonna täytyy mainostaa vaikka omassa blogissa, niin lukijat ainakin saavat tiedon.

      Poista
  7. Poikkesin myös tuolla ja ihan mukava tapahtuma se oli, vaikka ei tilkkujuttuja oikein ollutkaan. Kaikki käsityö on kiinnostavaa!

    VastaaPoista
  8. Kiva tapahtuma varmaan, olisi joskus kiva käydä päiväseltään. Kivat ostokset sinulla on mukaan lähteneet!

    VastaaPoista
  9. Seilistä löytyy tosi paljon tietoa netistä. Kannattaa kyllä perusasiat lukea etukäteen niin näkökulma paikkoihin ja asiaan on parempi, erilainen kuin kylmiltään.

    VastaaPoista
  10. Haa, täällähän se oli mainittukin että applikointikuvat oli stanssattu. Oispa varsin kätevää kun itselläkin olisi tuollainen applikoitavien kuvioiden varasto.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!