lauantai 14. joulukuuta 2019

kissan palju ja muita tuikitärkeitä juttuja



Näinhän siinä kävi, että ei yhdet sukat ja uudet kantapäät riittänyt. Pitkästyin odottamaan seuraavaa ohjetta. Otin uudet värit ja samalla mallilla sitten uutta vartta ja kantapäätä tekemään. Tykkään noista tiimalasikantapäiden tekemisestä niin paljon, että ajattelin perustaa kantapääneulomon.


Siinä ne varret on suut auki. Huutavat siinä toisilleen.


Näistä väreistä en aikanaan tykännyt yhtään, olivat oikein inhokkeja. Ajat muuttuvat ja minun mielipiteet siinä mukana. Lempparivärejä nykyään. 



Nämä toisetkin sukat tuli määränpäähän ennen seuraavaa ohjeosaa ja marimekon kankaat oli sopivasti pöydän kulmalla, joten niistä sitten kippoa tekemään. Kissa on niin iloinen, kun sai oman paljun. Siellä saa kylpeä vaikka joka päivä.


Paljun tein jo aikaisemmin ja siinä on pystytikkaukset.
Kaikki kankaat vuoria myöten on marimekkoa. Omenakopan tikkaukset menikin sitten vaakaan. Ja ovat muuten väriävaihtavalla langalla tikattu, toinen ihan tavis valkealla.


Silloin, kun innostuin tekemään kehyskukkaroita, keskityin vain yksinkertaisiin. Olin kyllä hankkinut kaksisuisen kehyksen, mutta en sitä osannut tehdä.


Kun olin tarpeeksi opiskellut tekotapaa, syntyi tämmöinen kiva kukkaro. Kangas on artekin ja kukkaroon aatetta antava merkki on lempparini, Epäonnistunut tyttö-sarjasta. Vuoren hevoskenkäkangas tuo sitten sitä onnea, eli tasoissa ollaan!


Kävin tänään Tilkkutarhassa vanuostoksilla ja vihdoin viimein hankin tämän minun maailman hienoimman silitysraudan. Kantapäätehtaan lisäksi voin aloittaa myös silityspalvelun. Olen aina pitänyt silittämisestä ja nyt ihan erityisesti! Silitysstudiollani olisi jonotusnumerot ja ihmiset tulisi pyykkiensä kanssa ja joisivat kahvia tai jotain muuta sen aikaa, kun silittäisin heidän pyykit. Tunnelma olisi varmaan kuin höyrysaunassa, lämmin ja kostea. Rillit huurussa työntäisin rautaa edestakaisin. Se on ihanan painava ja osaa hypätä koivilleen, kun irrottaa otteen kahvasta. Mahtava peli.


Joissain asioissa toimin hyvissä ajoin. Ostin muutaman Aurifilin lankarullan myös. Valkoinen ompelulanka ihan akuuttiin tarpeeseen, mutta punaisen tikkauslangan ostin joulupeittoa varten. Siihen ei ole vielä leikattu ensimmäistäkään palaa, mutta minulla on ajatus. Kyseessä on siis ehkä jo vuoden 2020 joulupeitto. Voi mennä myöhemmäksikin.
Huomenna sukellan joulufiilikseen Weisteen Wanhassa Villassa joulukoristeiden ympäröimänä. Ehkä hankin jotain hurmaavaa uutta lasitettua parveketta koristamaan.
Anteeksi, taas tuli kamalan pitkä luritus.

Huomenna onkin jo 3 adventti, joten hyvää sellaista!



23 kommenttia:

  1. Hyvää advettia myös. Tuli ihan tuskan hiki tuost silityspalvelustasi. Maailmassa ei ole mitään kamalampaa kuin silittäminen. Vai oliskohan se tekniikkalaji. Mutta hienot sukat tulossa taas, kantapaan tiimalasi on varmasti hyvä myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta silittäminen on kivaa, näkee työnsä jäljen heti.

      Poista
  2. Marimekon kankaiden yhteensopivuus on hieno ominaisuus. Laitapa elävä kissa paljuun, jossa on vettä. Kissathan tunnetusti kammoavat vettä, kun koiria vetävät lätäköt puoleensa. Kivat kirjosukat. Toivottavasti saat kärjellekin ohjeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tulisi mieleenkään laittaa elävää kissaa vesipaljuun! Koiria olen vetänyt lätäköiden suunnasta pois. Ainakin tänään tuli lisää ohjetta, kärki vielä puuttuu.

      Poista
  3. Minulta kesti tovin, ennen kuin ymmärsin, mikä on kissan palju! Hah-haa. Ihana juttu. En ole neulonut koskaan tiimalasikantapäätä, mutta koneella neuloen teen sen aina. Hyvä, että on suunnitelma seuraavaakin joulua ajatellen. Hyvää 3. adventtia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, mitenkäs se oikein on, jos olet niitä koneella tehnyt, mutta et itse koskaan! Kissa näytti ihan samalta kuin tuossa naapurustossa isäntä istui paljussaan pipo päässä.

      Poista
  4. Sukissa myös minun suosikkivärit, todella kauniit! Ihania kipposiakin siellä on valmistunut ja kätevä kehyskukkaro. Joulutapahtumissa on kiva kierrellä joulufiilistä etsimässä. Ilma ulkona on märkä ja ankea, mutta ei välitetä siitä. Mukavaa päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ulkoilma ei tunnelmaa tuo, mutta nythän on melkein aina pimeää, ettei sitä juuri ehdi huomata, millainen sää on. Paitsi ulkoillessa kastuu.

      Poista
  5. Nuo värithän on suoraan 70-luvulta, hienoimmat keittiöt ja vessan pöntöt oli oliivin vihreitä, oransseja tai ruskeita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! lapsuuden fiilishän noissa sukissa pesii!

      Poista
  6. Jopas innostuita sukista, ja kantapäästä. Mä oon tehny yhden kerran (tai kaks) tiimalasikantapään mutta enää en tee en. En tykkää sen tekemisestä eikä se istu kunnolla kenenkään tuntemani jalkaan. Niih.
    Ihanat värit on sukassa. Ja paljutkin on nättejä.
    Uusi silittäjä kuulostaa liian hyvältä mutta kai se totta on. Välineet on tärketä kaikessa harrastuksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun jalkaan tuntuu sopivan erinomaisesti tuo tiimalasikantapää. Eli ei tarvita tiimalasivartaloa tämän kantapään sopivuutta takaamaan! Oi, oi, nyt olen päässyt silittämisen hurmaan ihan toden teolla.

      Poista
  7. Voi ihanuus, koska voi asettua silitysjonoon kaffepöytääsi?

    VastaaPoista
  8. Vapaata on heti joulun jälkeen! Tervetuloa, leivon jotain kahvin lisukkeeksi.

    VastaaPoista
  9. Jokainen kissahan nyt paljun tarvitsee! Ihana palju ja kauniit värit sukanvarsissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulo olisi ainakin iloinen, jos saisi oman paljun. Harmikseni huomasin, että vihreä lanka ei tule riittämään, täytyy kehitellä vaihtoehtoja.

      Poista
  10. Tykkään paljuista, sukista, kukkarosta, kissasta, kaikista. Voisin varata jonotusnumeron, kiitos!

    VastaaPoista
  11. Iloisia paljuja ja mukavia tarinoita! Harmi että on niin pitkä matka silityspalveluusi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ehkä kiertävä silittämö olisi paikallaan.

      Poista
  12. Niin kivat paljut ja sukat ovat todellakin kuin 70-luvulta väritykseltään, ihanat!
    Minäkin voisin tulla sinun silitysjonoosi, mutta kun on niin pitkä matka. Olison silitysrauta kuulostaa hyvältä ja sitä varmasti onkin, hyviä silityksiä:) Kiva kukkaro, minullakin on yksi tuollainen, mutta en ole vielä uskaltautunut tekemään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 70-luvun vihreä vaan loppuu kesken, täytyy keksiä jotain muuta. nykyään täytyy koko ajan pyykätä, että saan silitettävää. Jotenkin arvasin, että kehyksistä siinä oli kyse!

      Poista

Kiitos kommentista!