omat ja vieraat

Viikonloppuna oli se lintujen kirjauspäivä ja lauantaina minä seistä törrötin pihalla käännellen päätä jokaisen taivaalla liikkuvan suuntaan. Olin ottanut mukaan myös uuden kalenterikirjan, johon saatoin kirjoittaa kaikki tunnistamani linnut.

Heti ensimmäisenä huomasin tuon kirjassa olevan pöllön! No en minä sitä sitten kirjannut ylös. Sain kirjailtua ylös varpusia, harakoita, variksia, sinitiaisia, tavistiaisia, mustarastaita, naakkoja ja yhden käpytikan. Jotenkin hieman turhautti, taisin nähdä enemmän lentokoneita kuin lintuja. Laulava lintukoira ehdotti, että lähde keskustaan, hän on haistanut, että siellä jos missä on hienoja lintuja. No, mikäpä siinä, vein koiran sisälle ja lähdin yksin kaupungille. Lähtö oli niin vauhdikas, että kiikarit jäi kotiin.

Olen hieman oppinut suunnistamaan vainuamalla. Voimakkaasti jalat veti kohti Espaa ja kappas vaan, siellähän niitä lintuja oli vaikka minkälaisia!

Nämä linnut kuuluvat oikeasti Pistot näyttelyyn ja ovat osa Tupu Mentun teosta Elämäni linnut. Jos et ole vielä käynyt katsomassa näyttelyä, niin aikaa on vielä 24.2.2018 asti. Tämän vuoden käsityötekniikka on kirjonta ja näyttelyn töissä sitä on esillä monenlaisessa muodossa peräti 30 taiteilijan töissä.

Tässä on osa Mirja Marschin työstä Sydänmetsä. Taitaa olla mustarastas.

Näyttely on osoitteessa Etelä Esplanadi 4, Craft Corner, Helsinki.

Näe, koe ja inspiroidu!

Omat pistot syntyi siitä, kun pistelin muutaman nuppineulan tämän uuden neulakirjan flanellisivuille. 

Kirjan kansi on kaunista vanhaa käsityötä. Naapurin rouvalta saamastani vanhanaikaisesta päällyslakanasta oli käyttökelpoista enää pitsit ja niitä sitten silloin tällöin laittelen osaksi jotain työtä.

viikonlopun rientoja

Perjantai-illan tervehdys!

Jos et ole käynyt äänestämässä, niin sunnuntaina on viimeinen mahdollisuus!

Älä missaa sitä.

 Viikonloppuna on myös BirdLife pihabongaus, jota voi jokainen harjoittaa omalla pihallaan. Tai jos naapurilla on paremmat eväät lintulaudallaan, niin kiikarit sinne suuntaan.

Olen varautunut minipienillä kiikareilla, joita todelliset lintumaakarit eivät ehkä edes kiikareiksi luokittelisi. Ei niillä kummoisesti näe, mutta voi vaikka katsoa, onko tullut tikkuja sormiin tai jotain muuta tärkeää. Joka tapauksessa olen varustautunut hyvin. Olen saanut valmiiksi yhden villasukan ja voin vaikka vaihdella sitä jalasta toiseen, jos on kylmä. Helmitaulun avulla lasken kuinka monta eri lajia näen. Pienet kiikarit säilyy hyvin uudessa lintukankaisessa pussissa.

Tämä ihanan lintukankangas on yksi ystävältäni yllärilahjaksi saamista kankaista. Kiitos paljon sinulle, Teje! Kiikareille ei voisi parempaa kangasta ollakaan, jos on lintuja menossa tarkkailemaan! En oikein tunne noita kankaan tyyppejä, mutta veikkaisin niiden olevan punatilhiä. Laitoin niille tuohon houkutukseksi pari punaista helmeä, luulevat niitä pihlajanmarjoiksi. Pussi on pieni ja vuoritettu ja tietenkin ryhtiä antamassa ohut laukkuhuopa. Mitä elämä olisi ilman ohutta laukkuhuopaa?! Jotenkin velttoa ja ryhditöntä. Luisuisin itsekin varmaan ihan kasaan. Tikkasin tuollaisia lentäviä lintuja, jotka liihottelevat pitäen toisiaan siiven kärjistä kiinni. 

Tilhistä tuli mieleen yksi pieni tarina. Olin silloin hyvin nuori, mutta tarpeeksi vanha asioimaan alkossa. Asuin kimppakämpässä ja minun oli määrä käydä ostamassa puteli kotimatkalla, niin kuin iltahyväksi. No poikkesin viinakauppaan, mutta en just vuoroni tullessa muistanut mitä piti ostaa. Selitin sitten vanhemmalle miespuoliselle myyjälle, että tiedäthän sen viinin, missä tilhet istuu puussa? Niin, ottaisin sellaista yhden pullon, kiitos. Vinosti hymyillen myyjä haki pullon Pihlajanmarja-viiniä eli tiesi mitä tarkoitin. Kaikenlaista sitä tuleekin mieleen. Tilhistä.

Lempi ja Sulo vai Sulo ja Lempi. Ovat niin samanväriset, etten heti meinannut tunnistaa, kumi on kumpi. Arvaa sinä!

Mukavaa viikonloppua!

kiihkeä raportti

 Makeimmat jutut ensin, eli kaunis ja ihan liian hyvä suklaa! Tämän paksun ja melkein A4 kokoisen levyn saimme työpaikalle. Siinä ne vuoden viimeiset päivät menikin mukavasti suunseutu suklaassa. 

Useana vuonna minulla on ollut täällä blogissa joulukalenteri, jossa joinain vuosina luukku aukesi jokaisena aamuna, toisina taas harvemmin. Nyt ei auennut ollenkaan, ei ollut yhtään sellaista fiilistä, että hip-hei, nyt kalenteria tekemään! 

Sen sijaan sain aikaiseksi seinälle ripustettavan kalenterin, jonka jokaiseen lahjapakettiin voi laittaa pienen yllätyksen. Tosin itse hieman enemmän toiminnan ihmisenä laittaisin paperille vihjeen, mistä kannattaa yllätystä etsiä. Pienelle lapselle voisi piirtää asunnon pohjapiirustuksen ja siihen jalanjälkiä, joita pitäisi seurata. Ei tietenkään suorinta tietä, vaan hieman kierrellen vaikka saunan kautta! Kalenterin monesta lahjasta jäi puuttumaan numero, kun ei ollut käyttötarvetta. Kalenteri on 50 x 50 cm.

Teen varmaan kaksi kertaa vuodessa näitä hengenpelastajia! Kivoja pieniä juttuja, joita voi laitella vaikka kirjekuoreen tai tunkea naapurin postilaatikkoon. Ellei sitten halua itse olla kuin joulukuusi täysissä valoissa tuolla pimeydessä.

Ehkäpä alan laittamaan niitä salaa ihmisten takkeihin! Junassa, bussissa, kaupan jonossa ja ties missä! 

Sulo sai joululahjaksi uuden, entistä isomman pallon. Vanha on taas pesukonetta vailla. Uudesta en tiedä, mahtuuko edes koneeseen.

Joulun olinkin oikein hyvässä flunssassa eikä jouluruoat maistuneet miltään. Ihan sama, oliko suussa kinkkua vai bataattilaatikkoa, maku oli sama eli mauton. Suutuntuma antoi hieman vihjeitä siitä, mitä sinne höpöttimeen oli joutunut. Mutta tavallaan kivaa sekin, siis kipeily. Heräsin ja vähän ihmettelin, sitten menin jo nukkumaan herätäkseni taas hieman haahuilemaan. Ainoa jouluruoka, jonka tein, oli kylmäsavulohikääryleet. Olen jo vuosia sitten päättänyt, että se on se jouluruoka, joka pitää aina olla. Ilman lohirullia ei joulu ole joulu. Leivoin itsellekin yllätyksenä aattoiltana joulutorttuja. Teki mieli kahvin kanssa jotain. No olisi voinut jäädä leipomatta, maistuivat pahvilta. Olisi minulla ollut parikin kaunista pientä pahvilaatikkoa, tortut ei olleet edes kauniita.

Jonain päivänä virkosin ja ompelin pienen koiratyynyn ihan vaan siitä ilosta, että olin pystyssä ja tein mitä huvitti. En esim. pahasti kesken olevaa mysteerityötä.

Ennen joulua tein ystävän toiveesta avainkoteloita. Näyttävät nukkien kahvipannujen myssyiltä.

Joululahjoiksi ompelin muutamia pussukoita. Vihaan edelleen tuota sanaa, mutta ei ole parempaakaan. Kukkaro on pieni, kuten kuvasta näkyy, sisälle sopii kortit ja jokunen kymppi. Jos sattuu olemaan. Isompi oli muistaakseni noin kaksikymmentäviisi senttiä leveä ja alle kaksikymmentä korkea.

Imatran reissulta mukaan pääsi pieni punainen hippo. Aika kaukaa haettu, kun olisin sen ihan tuosta naapuristakin voinut hankkia. Filantropiaa tuettu kympillä. Vihreä jouluhirvi on omien kätten töitä. Vähän niinkuin vahtii tuota Keniasta asti matkannutta hippoa, ettei vaan karkaa karsinastaan.

Olen varautunut hyvin tulevaan.

Tiedän mihin mennä ja milloin.

Tosin vielä en ole mitään tähän ihanaan

seinäkalenteriin laittanut, on niin tuore vielä.

Mira Malliuksen piirtämä.

Tuo villisika on aika raju aloitus vuodelle, mutta eiköhän se siitä 

kevättä kohden kevene.

Ai missä se kiihkeys? No ei sitten niin missään! : D

Erinomaista vuotta 2018!

ryhdistäydyin kirjoittamaan pari sanaa

Hello pitkästä aikaa!

Tilkkutien Tiinatei kirjoitteli blogissaan asiasta, joka minuakin on mietityttänyt eli blogikirjoitusten harvenemisesta. Minun kirjoitusten harvenemisen syy on yksinkertainen, en ole oikein koskaan osannut blogata keskeneräisistä töistä, koska en usko ketään kiinnostavan minun epämääräiset visiot jostain, mikä ei ehkä koskaan valmistu. Turha minun olisi esitellä, että hei, olen valinnut nämä kankaat seuraavaan työhön, sillä jo sillä välin kun kävelisin tästä koneelta ompeluhuoneeseen, olisi lajitelma jo muuttunut. Olen kai niin häilyväinen. Toinen syy on aikapula. Ompeluksia olen olen tehnyt, mutta enimmäkseen jotain blokkeja ja kurssille malleiksi sitä sun tätä. En minä niitäkään ole juuri innostunut esittelemään. Ja siitä päästäänkin siihen kolmanteen syyhyn eli laiskuuteen. Saatan ottaa kameralla kuvia jostain työstä, mutta en sitten jaksakaan ladata niitä koneelle ja kirjoittaa jotain. 

Tämän kukkaron tein malliksi tilkkukurssille. Kangas on tavallista tilkkuiluun käytettävää puuvillaa tukevampaa, joten sopi erityisen hyvin tähän tarkoitukseen. Tuolla selässä, josta lähtee nuo oranssit nyörit, on vetoketjullinen tasku vaikka kolikoita varten.

Sisutukseen kuuluu 5 koloa korteille ja tuon päälliskankaisen läpän takana on tasku, jonne mahtuu esimerkiksi kännykkä (ilman applen kansia) tai reipas setelitukko. Ulkomitat: leveys 17 cm ja korkeus 11 cm.

Olin joskus luvannut ystävälle, että teen uudet päälliset heidän sohvaan ja nojatuoleihin. Kamala urakka ja maailman tylsintä hommaa. 

Kangas on oikeasti kaunista maitokahvin ruskeaa, mutta ainoat piristykset tähän yksitoikkoiseen tekemiseen oli nuo hiivatin tereet! Join tosi monta sammiollista kahvia näitä ommellessa. Heti kun ne valmistui, halusin hieman revitellä värien kanssa!

Tuskaisessa värinkaipuussa tartuin hulpioihin ja surautin pari pannulappua täysin ilman tarvetta (ja järkeä). Sain laitettua oikein aidoista kanttinauhoista reunukset ja kuten huomaat, nekin oli niitä kaikkein lyhyimpiä pätkiä, joita jatkoin lähinnä sopivimmilla väreillä. 

En ole joulukangasihminen, mutta tämän kankaan kelpuutin jotain pientä juttua varten. Sitähän jäi ja nyt pääsi osa jäännöksestä patalappujen takapuolta komistamaan.

Joskus muinoin tein vastaavia tuotteita. Nämä on tosi tärkeitä ja tarpeellisia. Muuta en niistä sano. Arvaa ite, mitä ne on.

Tein ystävälleni neulakirjan, jossa on vain pari sivua.

Opin tänään espanjantunnilla että se on un librito, kirjanen.

Kirja suljetaan kiepauttamalla puuvillanyöri napin ympäri.

Sulo on aika pettyneen näköinen, kun kerroin, ettei pääsekään messukeskukseen suureen koiranäyttelyyn. Ei Sulo olisi mihinkään kauneuskisaan mennyt, vaan koirien herkkuradalle kultsujen joukkueeseen! Siinä on ideana, että koira on radan toisessa päässä ja emäntä/isäntä toisessa. Radan molemmin puolin on kaikkia houkutuksia leluista herkkuihin ja koiran pitäisi muina miehinä juosta suoraa päätä omistajansa luo eikä suinkaan haukata makkaraa, riepottaa nallea tai pysähtyä ihan kunnon courment-aterialle. Me oltaisiin oltu sunnuntaina radalla, mutta jouduin perumaan kun lähdenkin Imatralle. Onhan sinne hieman pidempi matka kuin tuohon messukeskukseen, enkä ihan tarkkaa sijaintia osaa hahmottaa, mutta itää kohti lähdetään ajamaan. Sulo ei pääse sinnekään, mennään tyttären kanssa kahdestaan. Haetaan evakot etelään. Tyttären valokuvanäyttely Evakkotarinoita on ollut esillä Imatran ortodoksisen kirkon seurakuntasalissa ja seuraava koti heille on Espoossa, Kansainvälisessä kohtaamispaikka Trapesassa Kirkkojärventie 1. Ovat paikallaan  12.12 alkaen.

Ehkä Sulo tuosta pettymyksestä toipuu pian ja vien hänet vaikka omatekemälle herkkuradalle. Siellä ei ole niin nokonuukaa, koska tulee maaliin vai tuleeko ollenkaan.  

Mukavaa viikkoa!

pienistä paloista

Huomenta! Tämä laiskamato yrittää ryhdistäytyä muutaman sanan verran. 

Syyskuussa olin Päivölän kansalaisopistolla Sanna Parangon tilkkusilppukurssilla. Siellä sitä ommeltiin hyvässä seurassa koko viikonloppu. Minun työpiste oli ihan sotkuisen näköinen heti, toisin kuin naapurin!

Nämä hulpiotossut tein ihan ensimmäiseksi! Pallolliset hulpiot riittivät juuri ja juuri yksiin tossuihin. 

Ulkopohja on nahkaa. Sen ja sisäpohjan välissä on parketinalushuopaa, sitä mitä tehdään lumpuista ja päällimmäisenä on flanellia. 

Kun olin kaksi päivää ommellut toinen toistaan kirjavampia juttuja, täytyi välillä tehdä jotain rauhallisempaa. Kokosin musta-harmaa-valkea tilkkukorista kivoja kankaita ja tein niistä pinnan, jonka tikkasin laukkuhuovalle.

Mukaan olin ottanut metriketjua ja se oli paras valinta tähän pussukkaan. Vuoriksi otin rumista kankaista itse värjätyn ja kärpäskuvioilla painetun kankaan. Jos olisi laittanut jonkun muovitetun kankaan, voisi tässä kuljettaa vaikka sähköhammasharjaa.

Pidän mallista ja siksi tein kotona muutaman hieman pienemmän. Passelin kokoisia vaikka kynäkoteloiksi.

Olen saanut monilta ystäviltä tilkkusilppuja joita käytin kurssilla ahkerasti, mutta niistä joku toinen kerta.

Tämän työn kaikki pintamateriaalin vihreitä lukuunottamatta on ylijäämiä Kvilttaajan varastoista. Suurin osa blokeista oli valmiina! Muutamia hanhia ompelin, sekä yhden blokin keskustaan. Ei mennyt kovin paljoa aikaa tämän pienen (50 x 62 cm) peiton tekoon.

Väliin laitoin ohuen vanun ja vuorina on flanelli.

Tikkasin työhön kukkasia vaihtuvanvärisellä langalla. Jotenkin en enää tykkää noista vaihtuvanvärisistä, mutta ehkä taas joskus niihin ihastun uudelleen. 

Viikko sitten sunnuntaina nostettiin vene talviteloille. Ilma oli mitä upein ja kotiin tultua otin oman ratsun ja fillaroin Viikkiin ja Hertsikaan. Niiden ohi oltiin autolla ajettu ja halusin mennä ihailemaan ruskan värejä ihan ulkoillen. Pidän näistä puistolehmuksista, jotka seisovat hienossa rivissä, ihan kuin lapsuudessa koulun portaiden juuressa, kun opettaja soitti kelloa välitunnin päätteeksi. Siinä meitä seisoi jokainen luokka omissa jonoissa ja sisään päästettiin aina parhaiten ojennuksessa oleva jengi. Minunkin luokka joskus.

Hertsikan Kirsikkapuisto on kaunis myös syksyllä.

Sulon kanssa kierrettiin Jollaksessa rantoja pitkin, kun odoteltiin miestä ja venettä tulevaksi. Tarkoitus oli mennä telakan viereiseen koirapuistoon, mutta siellä oli ilmakitaraa soittava reilusti keski-ikäinen nainen aikamoisen humpan kierteessä riehakkaan koiransa kanssa. Niinpä sitten jatkettiin matkaa ohi koirapuiston ja löydettiin tie upeille kallioille. Sulon teki varmaan mieli mennä uimaan.

Mukavaa tulevaa viikkoa!

pieni suuri apuväline

Ompelulaneilla @tiukuliina tokaisi, että käytättekö te tällaista? En edes ollut nähnyt moista, joten en käyttänyt. En ollut ainoa, jolle tuote oli uusi.

Se juttu ei ole tämä blokki, vaan tuo huopa-alunen, jonka päällä blokki lepää.

Alustassa on kaksi ohutta ( 2 mm) laukkuhuopaa päällekkäin. Toiseen silitin liimakankaan ja toinen on ihan naturel. Kiinnitin kappaleet toisiinsa keskeltä pysty- ja vaakatasoon menevillä ompeleilla ja reunoista. Reunat olisi tietenkin kiinnittynyt jo pelkästään tuolla reunakantilla, mutta ompelin kuitenkin ihan vaan varmuuden välttämiseksi.

Ja onhan tuo blokkikin kaunis.

Tein alustasta saman kokoisen kuin @tiukuliina oli tehnyt eli 15" x 15". Taipuisuuden vuoksi alusta on helppo pakata mukaan. Ja blokkien palat pysyvät hienosti paikoillaan, kun niitä tuohon sommittelee ja voi kannella huoneesta toiseen. Kun on leikannut blokin palat valmiiksi ja asettelee ne tähän, huomaa helposti, jos on leikannut jonkun palan väärin eikä tule ommelluksi ihan outoja versioita. Ei paljon kannata mietiskellä, vaan äkkiä tekemään tämmöinen suunnittelualusta. 

Perjantaina alusta pääsee ensimmäiselle retkelleen, kun pakkaan sen mukaan Päivölään, Sanna Parankon kurssille. On se jännää niin alustalle kuin minullekin! En ole Päivölässä koskaan ollutkaan. Sinne mahtuu vielä mukaan, jos sinulle iski hillitön himo ommella jengissä. 

Nyt lähdenkin tästä tutkimaan tilkkusilppuja ja hulpioita!

Ja viikon Sulo.

Tässä hän harjoittelee kiipeilyä keikkuvalla puunrungolla.

Hyvin menee, jatka vaan!

pitkäkorvat

 En nyt oikein tiedä, olisiko pupu minun lempieläin, mutta tusinan verran pupuja tilkkupeitossa on oikein hyvä. Meillä päin on niitä citykaneja ja siksi noihin pupuihin on hieman kaksijakoinen suhde. 

Elizabeth Hartmanin totiset Bunnyt ovat kuitenkin tosi söpöjä, näillä ei ole mitään tekemistä citykanien kanssa. Taustalla Giant rabbit katselee tätä uutta porukkaa. Luuleekohan se, että nämä on sen jälkeläisiä. Kaksi pupuista on mykkää, niillä ei edes ole suuta. Mutta en oikein tiedä, mahtaako puput edes puhua mitään. No nämä kaksi suutonta ei kai sitten syö mitään. Peitto on kokoa lapsi eli 36" x 53" (92 cm x 135 cm).

Sain Lealta Keminreissun jälkeen paketillisen käyriä hakaneuloja ja nyt tuli niille käyttöä. Huomattavasti nopeampaa oli kerrosten kiinnittäminen tikkausta varten yhteen kuin harsimalla! Aika hurjilta nuo puput näyttää, kun on hakaneuloja pitkin naamaa! Oikeita punkkareita.

Oma possu sai jäädä, kun Sulo miettii minkä pupun valitsisi. 

Karhu on valintansa tehnyt! Vapise pitkäkorva!

Tikkasin varsin vapaasti hieman aaltoilevia kuvioita vaakaan ja pystyyn. Vanu on bambua. 

Taustakangas on tyttömäinen ja pienelle tytölle tämä peitto meneekin. Laitoin tuommoisen joskus jostain ostamani painetun kangaskupongin kulmaan. Kuvan tytöllä ei ole likainen mekko, vaan sottasin valokuvasta saajan nimen ja muita tietoja.

Meillä peiton puput oli koko ajan kauhusta jäykkiä, kun ympärillä pyöri liian lähelle tuppaava koira ja karhutyynykin pelotti. Tytär vei peiton kotiinsa rauhoittumaan ja lähetti muutaman kuvan siitä, kuinka siellä viihdytään.

Minusta ihan näyttää siltä, että peiton porukka on jo paljon rennomman oloista, kun ovat päässeet kaltaistensa luokse. Vasemmanpuoleinen pupu on kohta 30 vuotias! Sen poikakaveri on muuttanut tämän tyttöpupun luokse myöhemmin, eikä sen ikä ole selvillä. Ehkä samaa ikäluokkaa, koska korvat eivät ole enää pystyssä. Olen kuullut, että vanhemmiten pupujen korvat veltostuu ja niistä tulee luppakorvia. Kiva ja sopuisa pariskunta kuitenkin. Saavat nyt yhdessä hoivailla ja rauhoitella tuota nuorisoa. Vaikeaahan se olisi antaa lahjaksi peitto, joka olisi pelosta aivan tönkkö-jäykkä! Peiton pitää olla pehmeä <3

Hyvää alkanutta syksyä!