tiistai 9. helmikuuta 2010

atc-kortteja ja näyttelytunnelmia



Noita paperisia atc-kortteja olen ihaillut monessa blogissa, mutta en ole niitä itse alkanut värkkäämään. Syynä on liima-paperi ja pikkutilpehöörit. Ne vaan ei ole mun juttuja. Tilkkukurssilla kuitenkin innokkaana kortintekijänä sellaisten atc-korttien tekoon, joiden päämateliaali on kangas. Meillä oli aiheena ystävänpäivä. Hieman riepoi tuo tarkka koko, minä kun olen tottunut tekemään hieman sen kokoisia kun sattuu tulemaan. Kunhan mahtuvat kirjekuoreen. Muuten, Inga-opemme oli perehtynyt muutamiin blogeihin, joissa on näitä atc-kortteja ja esitteli niiden blogien sivuja meille. Yksi niistä oli Marlin Neuliksen maailma.



En ehtinyt reunoja siksakata, mutta kyllä ne kasassa pysyvät tuolla suorallakin ompeleella. Kuten kuvasta huomaa, kortit on tehty yhtenä levynä ja jälkeenpäin leikelty niihin sairaan tarkkoihhin mittoihin. Suunnilleen.


Viikko sitten kävin Kustaankartanon vanhustentalolla katsomassa Syyringin talvisen tilkkutyönäyttelyn. Paljon upeita töitä pienistä suuriin peittoihin. Laitan tähän kuvia kahden tilkkuilijan töistä ihan luvan kanssa. Molemmat ovat samalla tilkkutyökurssilla.


Syyringissä oli ollut Maija Brummer pitämässä kurssin ja tuon kurssin tuotokset olivat todella upeita. Työt oli ripustettu ikkunaan ja aurinko paistoi vinosti saaden värit hehkumaan. Tämä on Silja Laamasen työ Jääkukkia. Pohjana tylli.



Maijan Talvipuutarhassa seikkailevat kukkien keskellä kirahvi ja perhonen.



Perinteistä tilkkuilua edustaa Maijan lapsenlapselleen tekemä Leikkimökin talvipeitto. Peitossa on kaunis, heleä väritys ja kiva rytmi.



Ehkä kaikkein poikkeavin työ osui silmiini ensimmäisenä. Työ on Silja Laamasen Tallukkaat. Silja kertoi, että työn lähtökohtana oli olleet vanhat tupsut. Ne onkin säästämisen arvoiset, muhkeat pullukat ja oivallinen tapa saada niille näkyvä käyttö, oli laittaa ne seinätekstiiliin. Minusta tämä on hyvin hauska ja "lämmin" työ.



Näyttelyssä oli aivan ihania pikkutöitä, joiden aihe oli 15. Samasta aiheesta oli syntynyt eri tekijöiden käsistä aivan erilaisia töitä. Pidin näistä pikkuisista kovin paljon. Niistä oikein loisti naisten luovuus. Jos suinkin mahdollista, kannattaa käydä katsomassa näyttely. Se on Kustaankartanon ruokalassa, samalla voi vaikka syödä. Näyttely on auki arkisin klo 8-15 ja viikonloppuisin 10-15. Osoite on Kivalterintie 16, K talo. 


No mitä jäi käteen näyttelystä? Iloinen mieli, ihastelua tekijöiden kädentaidoista, mielikuvituksesta ja taiteellisuudesta. Innostusta itselle, halu kokeilla Maija Brummerin oppien kaltaista tekniikkaa ja paljon uusia ideoita. Henkistä hyvinvointia, koska kauniiden asioiden katselu on niin voimaannuttavaa. Kiitos kaikille töiden tekijöille näistä hyvistä fiiliksistä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!