tiistai 11. joulukuuta 2018

joulukalenterin 10 laatikko ja arvauskilpailu jatkuu

Salme oli osunut oikeaan!


Leikkurin varateriä kahdessakin paketissa.


No mitähän piileskelee tässä vihreässä laatikossa? 
Kangas on vanhaa ja kaunista, mutta sisällä on ihan uutta tavaraa.


Tilkkulehden pallon kaavalla tein kolme pientä omenaa. Ei niitä kaikkein kauniimpia, mutta varmasti kestäviä ilman säilöntäaineita. 


Yksi on samettinen ja kaksi ihan käsityöpuuvillaa. Yhteen omppuun napsin roskakorista vihreät palaset ja siitä tuli monipuolinen omena. Kannat ovat ruskeaa kengännauhaa ja lehdet huopaa. Ihan söpöjä pieniä sisustusjuttuja. Sellaisia coctailomenoita, noin kokonsa puolesta. Voisi laittaa vaikka kuuseen, jos olisi kuusi. Huonekuusi, jonka yhdeksi jouluksi ostin, alkoi hikoilla ihan kamalasti. Sen neulasten päistä alkoi tulla vettä ja sitten se vaan menehtyi. Ostaessani kysyin kukkakaupppiaalta, kuinka kauan tämä elää. Hän sanoi, että niin kauan kuin haluat tai saattaa tulla katto vastaan. Ei tullut ja olisin minä sen mielelläni vielä pitänyt. Saatan hankkia taas uuden puun. Tulee hyvä tuoksu.
En oikein osannut hahmottaa omenan kokoa ja ensimmäinen omena, joka ei ole yksikään näistä, osoittautui kamalan suureksi. Siitä tulee ihan jotain muuta. Saatte nähdä, kunhan valmistuu.




10 kommenttia:

  1. No olipas kiva, kun arvasin oikein �� Laitetaanpas lisää arvauksia, seuraavassa laatikossa on neppareita, t. Salme

    VastaaPoista
  2. Nyt kyllä on polvekenauhoja, kun et edelliseen niitä laittanut.

    VastaaPoista
  3. Täytyy arvara tällä kertaa nappeja! Ihanat pikkuomput :)

    VastaaPoista
  4. Kivoja omppuja. Arvaan tällä kertaa hakasia.

    VastaaPoista
  5. Voi kuinka hauskan pestin ovat kengännauhat saaneetkaan <3

    VastaaPoista
  6. Nyt sanon että Kimmo, vaikka en tiedä mahtuuko se sinne. Hauskat omput värkkäsit! Eikö Sulo nappaa niitä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Sulo haluaisi myös omput, mutta ne on pöydällä eikä sieltä saa ottaa mitään.

      Poista

Kiitos kommentista!