lauantai 19. joulukuuta 2015

19. joulukkuta

Patalappuja olen tehnyt aika paljon ja läväytän tässä näytille erinäisiä kappaleita.


Jouluiset, malli Aku Ankan kengät.


Sama malli, eri kuosit. Kukalliset ovat Iines Ankan kotitossut.


Pianistille oktaavin verran näppäilyharjoitusta, nuotit mukana.


Formulakuskit voivat ottaa joulun ajan rauhallisemmin, myös menopelien kanssa.
Rakastan tuota Kleinbussikangasta.


Pöllö talvi- ja kesäpuvussaan. Siis tosi kylmänä talvena, kun ollaan ihan jmelkein palelluttu kuoliaiksi. Myös puun oksa on muuttunut jo mustaksi.


Näistä silpuista alkoi minun oma Star War / Tähtien Sota.


Tähtien keskusta on valmiina 2 " neliö. Tässä vielä sakarat ovat kiinnittämättä keskustaan.


Sakarat valmistin ilman mallia eli ihan vapaasti tehtyjä. Kuka minkäkin kokoinen ja värikin vaihtelee vihreästä vaaleaan siniseen, keltaiseen ja beigeen.



Tähtien Sodassa on kaikenlaisia örkkejä, joten ei ihme, että tästä sodasta syntyi kaksipäinen patalappu. Taustalla seisoo minun hyvin vanha, mutta äärettömän hyvä pipari-patakinnas. En muista mitä sinne laitoin eristeeksi, mutta ei pala sormet, ei. Punaisessa kulhossa oli kuvaushetkellä vielä hieman jäljellä aivan huippuihanaa näkkäriä. Kotona Annin kanssa -blogissa oli linkki näkkkärin alkulähteille. Olin aivan iloinen, kun meidän ruokakaapista löytyi kaikkia aineita paitsi ruisleseitä. Ne korvasin kauraleseillä. Laitoin innostuneena jauhoja, leseitä, siemeniä ja toisia ja kolmansiakin siemeniä kerroksittain lasipurkkiin. Sitä kauneutta sitten aikani ihailin. Sen piti olla joululahja, mutta sitten teki niin mieli kokeilla, miten se näkkäri onnistuisi ja maistuisi. Jotkut ainekset loppuivat tuota lasipurkkia täytellessä, joten en voinut tehdä itselle uutta taikinaa, vaan kaadoin lasipurkin sisällön kulhoon, vettä päälle ja puolen tunnin kulkuttu pellille ja uuniin. Siitä tuli niin hyvää, etten ole ikinä syönyt noin hyvää näkkäriä! Jopa mies, joka ei ole noita kovia siemenmiehiä, kehui kovasti. Huomenna menen kauppaan ja ostan lisää aineita. Kaikki sukulaiset saa lahjaksi näkkäriaineet. Jo nyt minusta tuntuu, että ensi vuonna he kaikki huokailevat, että ei tule joulua ilman Marlen näkkäriä! Voi minua. Kaikki haluaa sitä joka joulu ja minä teen ja teen. Ehkä alan laittamaan uusia makuja ja yrttejä ja ryhdyn näkkärimaakariksi. Säästän kauniita lasipurkkeja läpi vuoden ja täyttelen niitä heti joulukuun alusta alkaen. Mene sinäkin nyt katsomaan se resepti ja tee taikina, paista ja maista. Hullaannut varmaan.

Hyvää viikonloppua!

21 kommenttia:

  1. Upeita patalappuja ja kiva että pidit tästä ihanasta reseptistä. Itsekin olen tuohon kovin ihastunut. Tällaiset ruokalahjat ovat kivoja antaa ja saada ja voihan siihen purkinkylkeen liittää vielä mukaan kauniit patalaputkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Patalapun liittäminen purkin kylkeen onkin hyvä idea, kiitos siitä.

      Poista
  2. Minä niin olin ajatellut että tuohon näkkärihommaan en lähde vaikka ohjeita olen lukenut sieltä ja täältä mutta sana- ja kirjoitustaidollasi sait innostumaan:) Nyt etsin reseptin ja lähden kauppaan............

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika samoin kävi minulle, ensin vastustin ja nyt olen hulluna niihin.

      Poista
  3. Minä niin olin ajatellut että tuohon näkkärihommaan en lähde vaikka ohjeita olen lukenut sieltä ja täältä mutta sana- ja kirjoitustaidollasi sait innostumaan:) Nyt etsin reseptin ja lähden kauppaan............

    VastaaPoista
  4. Hyvaa viikonloppua sinullekin Marle! Voi etta kirjoitat hauskasti! Patalappuja ei ole koskaan liikaa. Taas pitais vaihtaa kun eras kokki saa ne kauhean nakoisiksi alta aika yksikon. Nyt varsinkin tuo piano-juttu innostaa. Myos tahdet, pollot ja autot ovat tosi hyvia! Ps. mukit on sotkenu unet niin monena yona etta eilen laitoin projektin vireille. x Teje

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Teje, Seurakunnan arpajaisista palautui tänään voittona tekemäni patalaput! Ne tahtoi takaisin kotiin. Odotan innolla sinun mukiprojektin valmistumista.

      Poista
  5. Valtava määrä patalappuja. Olet ihailtavan nopea suoltamaan moninaisia pieniä tilkkutyöprojekteja. Saisikohan munkin silpuista aikaan tuollaisia Star Wars tähtiä. Ehkä kokeilen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti saa ja sinun silput on ihanan värisiä.

      Poista
  6. Jo toinen kommentoimani blogi tänä aamuna, missä on joululahjavinkkejä. Mitenköhän muistaisin nämä vuoden päästä? Patalappusi ovat hurmaavia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensi vuonna taidankin tehdä joulukalenterin marraskuussa!

      Poista
  7. Keittiössä ei siis tarvitse olla likaista ja surullista. Iloiset patalaput ja näkkäriä, a vot!

    VastaaPoista
  8. Oletpas ahkeroinut, ihania patalappija kaikki ♥

    VastaaPoista
  9. Näkkärin ohetta olen kuullut muidenkin kehuvan, mutta en ole itse vielä innostunut, täytyypä tutkistella sit:) Jo on kivoja patalappuja kaikki ja lopuksi vielä tähtinenkin, ihana!

    VastaaPoista
  10. Aivan hengästyttää miten ahkera olet ollut! Kivoja kankaita ja malleja. Ainakin Star Wars teemaa pitäisi kokeilla...
    Minäkin olen saanut yhden napostelunäkkärireseptin - napostelu ei lopu ennenkuin ne on syöty kaikki.

    VastaaPoista
  11. Ihan mahtavia patalappuja kaikki, ja tosi mukavan mallisia, noilla akuankan kengillä on hyvä ootta pellistä tai pannusta kiinni.

    VastaaPoista
  12. Ihana pipari, ja koska näkkäriäkin noin ihanaksi kehuttu, niin pitänee sitäkin testata. Ja koukuttua?

    VastaaPoista
  13. Piti laittaa ompelukone joululomalle, mutta kun katselee noita ihania patalappuja, tähtiä ja Tilkkurepun joulupukkeja tekisi mieli alkaa surruttamaan:)

    VastaaPoista
  14. Niin ihania pannulappuja, etten kyllä raaskisi käyttää noita ollenkaan. ;)

    VastaaPoista
  15. Hei-hei!
    I love your doings!
    Very nice potholders and
    your "star war" set is just wonderful!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!