Näytetään tekstit, joissa on tunniste itselle tehtyä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste itselle tehtyä. Näytä kaikki tekstit

lauantai 3. lokakuuta 2026

Valkeaa ja heti perään värejä

 Syyskuu vilahti ohi ihan tuosta vaan. Kuvitelma, että aika kuluu nopeammin kuin ennen, ei pidä paikkaansa. Minä vaan olen tullut hitaammaksi!

Elokuussa Lappeenrannan tilkkuilu tapahtumassa näin ystävälläni Tarjalla ihanan neuletakin ja sain linkin ohjeeseen. Minun neuleesta ei tullut lainkaan samanlaista, koska ei ollut saatavilla ohjeen mukaisia lankoja ja hommiin oli päästävä heti. En pidä lainkaan päättömistä kuvista sillä ne on kertakaikkiaan kammottavia ajatuksia herättäviä; tuolta on katkaistu kaula. Tässä nyt kuitenkin yksi sellainen kuva. Samoin kokovartalokuva ei saa katketa nilkkojen tai ranteiden kohdalta.


Malli on Dropsin Meringue Bliss Gardigan ja ohje on ilmainen. Minulla oli ohjeista poikkeavat langat: Knitting for Olive Heavy merino ja saman Oliven Soft Silk Merino. Koon kanssa jouduin säätämään, mutta sopivan onnistuin saamaan. Taas päätin, että enää en tee muilla kuin ohjeiden langoilla. Liian raskasta säätöä.


Valkean neuleen jälkeen oli pakko sada värejä! Säkkikangasta löytyi kaapista ja lankoja on yllin kyllin, joten ryhdyin ryjyä ompelemaan. Tarkkaa suunitelmaa ei ole, joten fiiliksen mukaan mennään.


Tein pienen maskotin mosaiikkikirjonnalla pitkästä aikaa. Kuvassa Reino on mennyt lankasilppupurkkiin odottamaan täytettä sisuksiinsa. Leikkaan pieniksi pätkiksi villalangan pätkät ja säilön ne puolentoista litran lasipurkkiin. Niillä on hyvä täyttää muutenkin luonnonkuiduista tehtyjä pieniä maskotteja.


Reino on urheilumiehiä ja hyvässä kunnossa. Ei ole kovin pullukka. Linnut taitavat kohta lähteä muuttomatkalle ja tilalle kaivelen jonkun toisen työn. Tämä tilkkutyö on kesäajan kesähuoneen (lasitettu parveke) seinällä.


Reinolla on pikkuinen ryijysolmuilla tehty tupsuhäntä.


Nämä pienet maskotit sopivat myös "turvaleluiksi" niin lapsille kuin aikuisillekin. Jos (lasta) jännittää tai pelottaa, voi pienen ystävän pitäminen käsissä rauhoittaa. Näille voi myös kertoa huolet, murheet ja salaisuudet.



Tällaisella hökötyksellä en ole aikaisemmin punonut nyöriä, mutta nyt tuli sekin kokeiltua. Välineen mallin piirsin yhden kurssilaiseni omasta läpyskästä ja sain ohjeet kuinka nyöriä punotaan. Kotona askartelin tukevasta pahvista vastaavanlaisen. Ensin tuli hieman löysähköä nyöriä, mutta työ tekijäänsä neuvoo. Lopulta tuli ihan kelvollista ja sen osuuden käytin Reinoon. Nyt hänet voi laittaa roikkumaan vaikka laukkuun. Nyöri näkyy ylläolevissa kuvissa hyvin. Vielä pitää harjoitella värien käyttöä ja erilaisia lankoja. Tämä nyöri on tehty helmilangoilla.





Farkkupaita sai muutaman mosaiikkikirjonnan lisää.
Kiltti koira ja papukaija. En tunne lintujen muotoja kovin hyvin, siksi papukaijasta tuli ehkä liian raskastekoinen. Tuskin pääse lentoon.


Tämä pieni, ehkä reilun metrin korkuinen mänty on yksi lähistön kauneimmista puista. Ja ympäri vuoden.


Syystie on jo ihan syksyisen näköinen.


Aurinkoisia syyspäivä!







torstai 3. syyskuuta 2026

Tilkkukonferenssi ja uutta opppimassa

 Jokunen viikko sitten vietettiin Tilkkukirurgien kanssa mukava viikonloppu Lappeenrannan kanavan varrella sijaitsevassa Kanavan Onnissa.

Olimme siellä jo toista kertaa, mitä sitä paikkaa vaihtamaan, jos talo on kuin luotu tilkkuilijoiden viikonloppuun. Kanavaa pitkin kulkee yksi risteilyalus, Camilla. 


Tarpeeksi pitkälle pöydälle mahduimme koneinemme ja ompelu sujui.


Vahvuuteemme on kuulunut tämä söpö Mila-koira, joka matkustaa Suomeen kesänviettoon Saksasta. Hän ei ole juuri kiinnostunut kankaista tai ompeluhommista, mutta emäntäänsä ei tahdo päästää silmistään.



Tein muutaman pussukan vanhasta suomalaisesta kankaasta.


Instasta tuli vastaan tämmöinen kiva kolmion mallinen minipussukka. Olihan sellaista kokeiltava.


Hieman koneompelua, mutta enemmän käsinompelua. Tässä voi säilyttää vaikka silmukkamerkkejä.


Nyöristä vetämällä pussukan saa suljettua.


Teijan tekemisestä innostuneena ompelin nämä blokit. En tiedä, miten jatkuu ja mitä näistä tulee.




Paikallinen taiteilijaystävämme kävi pyynnöstämme näyttämässä teoksiaan ja ihastelimme hänen taitojaan. Kannattaa seurata instassa @tarja.hasa 


Kotipuolessa olen ilmoittautunut Taito Etelä-Suomen Seniori Käsityöklubiin. Kamalan mukavaa! Käsityökurssit on niin kivoja, mukavia ihmisiä ja on ilo oppia uutta! 
En ole koskaan tehnyt makrameeta. Solmuja on aikaisemmin syntynyt veneen köysiin. Onneksi ei elämässä ole ollut suuria solmuja.


Minun ryhmä kokoontuu Tapanilan kylätalolla jonne on lyhyt matka, pyörällä hujautan sen alle 10 minuutin. Meidän ohjaaja on Taitokeskus Hyvinkään Hanna Karesjoki.
Ohjeen seuraaminen on vaatinut tarkkuutta ja purkamaankin olen joutunut. Tästä syntyy pannun alunen, ainakin ohjeen mukaan.


Tein siskolle kolme lippusta, siis ei lippistä vaan lippusta. Siinä vauhdissa tein itelle tämän Pentikin Kardemumma kankaisen lippuksen. Sain tuon ihanan kultaisennoutajan kuvan Lappeenrannassa Teijalta, jolla on kangas täynnä toinen toistaan hauskempia kuvia. Tämä on virallinen Sulon talutuslakki.




Opistojen kurssit alkavat pääasiassa ensi viikolla, mutta minun ensimmäinen kurssi-ilta on jo huomenna Espoon työviksessä mosaiikkikirjontaa opettaessa. Helsingin opistoissa Etelä-Helsingin kansalaisopistossa seuraavilla kursseilla on tilaa: https://uusi.opistopalvelut.fi/etko/fi/course/6099 boro
https://uusi.opistopalvelut.fi/etko/fi/course/6100 tilkkutyöt
https://uusi.opistopalvelut.fi/etko/fi/course/6101 kawandi
https://uusi.opistopalvelut.fi/etko/fi/course/6102 kirjonta (kasvot)
Kalliolan kansalaisopistossa:
https://opisto.kalliola.fi/kurssit/kadentaidot/ riehakas ryijy
Kaikki kurssit ovat korkeintaan viiden kerran kursseja.


perjantai 13. joulukuuta 2024

Vaatteita ommellen ja neuloen

 Ostin joskus Kaffe Fassetin kala-kankaan taustaksi johonkin tilkkutyöhön, mutta en sitten ole sitä käyttänyt mihinkään. Ehkäpä siksi, että mikkään tilkkupeitto ei ole valmistunut siihen pisteeseen, että olisi taustaa vailla! Tarkemmin sanottuna en ole saanut hankittua välivanua, se minulta puuttuu. Eipä mitään, ihastelin kangasta niin kovasti, että se alkoi silmissä muuttua paitapuseroksi. 


Ja niinpä siitä sitten täytyi se pusero ommella.
Kuva on otettu eilen illalla, joten se on hieman tumman sävyinen.


Tässä värit ovat lähempänä totuutta. Ensin laitoin typerän väriset muovinapit, kun muitakaan ei varastoistani löytynyt. Sittemmin kävin keskustassa nappikaupoilla. Metallinappeja alun alkaenkin himoitsin käyttää ja ne sopivatkin tähän erittäin hyvin. 


En ole aikoihin tehnyt paitapuseroa ja täytyi tarkasti lukea ohjetta, kuinka hihan halkiot tehdään. Ohje on Suuri Käsityö-lehden vuoden 2024 numerosta 2. Ohjeessa on helmat pyöristetty, mutta minä suoristin ja hieman lyhensin puseron pituutta. Se oli outoa, koska pitkänä ihmisenä yleensä lisään kaikkiin kaavoihin pituutta ainakin semmoiset 5 senttiä!


Taakse tuli laskokset väljyyttä antamaan. Kovin hyvin ne ei näy, mutta ovat tuossa kalapariskunnan alapuolella. Minulle tulee tästä kankaasta hieman mieleen jotkut marimekon kuosit. Kaikkinensa paidasta tuli oikein onnistunut ja jo olen kaivellut kangasvarastoja tehdäkseni toisenkin paitapuseron.


Vihdoin sain villatakin viimeisteltyä ja hankittua napit. Kaulukseen en ole tyytyväinen ja saatan sen jonain sopivana hetkenä purkaa ja tehdä toisin. 


Tässä kuvassa värit ovat oikeat. Ruskeat (3 eri sävyä) ovat kesällä mökillä värjätty lepän edellisen vuoden kävyillä. Tummin on ensimmäinen liemi ja sen jälkeen toinen ja kolmas liemi. Turkoosi-viher-sininen on värjätty tarhakäenkaalilla. Luonnonvalkoista en ole värjännyt :D millään. Pidän näistä väreistä kovasti! Villatakki on neulottu ylhäältä alas ympyränä ja steekattu auki. Melkolailla onnistunut ensimmäiseksi tällä tavalla tehdyksi vaatteeksi, erityisesti, kun tarvitsin villatakkia!



Siskolle olen ommellut muutaman kangaspuseron/tunikan. Tästä samaisesta kankaasta olen aikoinaan tehnyt hänelle mekon ja kangasta jäi vielä tähän puseroon ja vielä johonkin muuhun. 


Kangas on afrikkalaista ja yläkuvasta siitä ei oikein tahdo saada mitään tolkkua, mutta tässä kuvio selkeänä.

e


Toinen siskolle tekemistäni puseroista on saman suunnan kankaista. Kangas näytti niin erikoiselta, että jouduin miettimään miten saan siitä jotenkin järkevän oloisen vaatteen. Kuvassa sivuilla tummana näkyvät kohdat ovat todellakin mustia.




Tässä kuvassa näkyy tuo musta hyvin. Juuri nämä mustat pistivät miettimään, miten kangasta käytän. Onneksi sitä oli ja on yhä edelleen niin reilusti, että ei ollut pelkoa kankaan loppumisesta.


Helmaan otin kankaan toisesta reunasta hieman toisella tapaa raidoitettua kanngasta ja laitoin sen pystyyn. Helmaan tein taskut ja leikkasin kankaan niin, että kankaassa olleet pyöreät merkit tulivat näkyviin. Kankaan värit ovat tässä oikeat eli melko kirkkaat. 
Tästä tuli niin kiva, että teen myös itselle jotain. Olen siis saanut tuota samaista kangasta tuliaiseksi ja sitäkin on oikein riittävästi.

Kiitos ja moikka!
Mukavaa talvista viikonloppua!