Näytetään tekstit, joissa on tunniste kangaskengät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kangaskengät. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 17. heinäkuuta 2024

Sekalaisia käsitöitä kevään ja kesän varrelta

 

Perinteistä kesämökkipuuhaa on villalankojen värjäys.

Vielä odottelen järviröyhyjen "valmistumista" värjäyskuntoon, mutta lepän viimevuotisilla kävyillä tein kolme vyyhtiä. Kaikki samasta liemestä.




Kun alkuun oli turhan kylmät ilmat, tartuin puikkoihin ja neuloin kunnon pipon. Lankana on viime vuonna keittovärjätty bluefacedleicester ja Armi Yarnsista ostettu ihana Woolmeonce.


Lankaa riitti vielä kämmekkäisiin.


Toukokuussa olin jälleen kenkäkurssilla, tällä kertaa Keravalla.


Nämä tein tyttärelle hänen Beninistä tuomasta kankaasta. 
Aika ihanat!!



sunnuntai 17. joulukuuta 2023

no onkos tullut kesä...

 Eipä ole, vaikka kesälomaa vietän ja kesäkengät valmistui tänään.


Kalliolan kansalaisopiston viikonlopun kangaskenkäkurssilla  valmistui kepeät kengät kesään. 


Kankaaksi valitsin marimekkoa, kuinkas muuten! Vuori, nauhat, pohjat ja muut tuli kurssilta. Vaihtoehtoina olisi ollut matalat varret tai sitten nämä minun valitsemat puolikorkeat tai korkeat maiharit. Täytyy todeta, että kyllä on monia vaiheita kenkien teossa!


Ompelua oli vähän, mutta liimaamista sitäkin enemmän. Ihan kivoilta kengät tuntuu jaloissa ja minun pohjalliset mahtuivat hyvin kenkiin. Kengät rakennettiin lestien päälle ja jännitti, saanko lestit pois valmiista kengistä. Onneksi ohjaaja Nelli sai, minä en.


Hieman teki mieli tehdä kirjoneuletta ja eihän siihen auta muu kuin tarttua puikkoihin ja lankakeriin. En ole suunnitellut koko sukan kuvioita tarkasti etukäteen, mutta sen verran kuitenkin, että värit on valittu ja kuviot piirrelty paperille. Lankana Novitan Nallea.