vettä, väriä ja vähän aurinkoakin

Pidän viikonlopun taukoa mökkeilystä. Jo aamupäivällä starttasin veneen ja kurvasin kotisatamaan Hakaniemen venekerholle. Illalla eli parhaillaan olisi siellä laituritanssit, mutta jääköön nyt väliin. Huomenna alkaa kesän puutyöosuus jo heti aamusta.

Yksi mökkinaapureista jäi eläkkeelle ja tein hänelle nopeasti pikkumuistamiseksi pussukan. He ovat purjehtijakansaa, joten kangasvalinta oli helppo. Eija sai valita tumman ja vaalean välillä. Otti tuon tummemman sinisen.

Tässä kuvassa näkyy siniset sävyt oikein.

Mökillä olen hieman päätellyt villalangan päitä ja jatkanut viimekesänä aloitettua hexagon-työtä. Ja viime keskiviikkona minulle tuli vieraita toisesta kaupunkilaisen kesäparatiisista, Kivinokasta, aurinkovärjäystä opettelemaan. Ilma vaikutti melkoisen hyvältä, mutta sadehan sieltä sitten tuli kuitenkin. Kuivan sään aikaan kierrettiin hieman saarta ja hypittiin tramboliinilla. Paitsi ei kaikki, kaksi pienintä vaan. 

Värjäyspöydät olin jo aamulla viritellyt valmiiksi. Sateen kastamalle pöydälle ei tarvinnut kankaita kostutella. Jokainen "kurssilainen" maalasi itse sekoittamilla väreillä kangasta ja asetteli aiemmin keräämiäni kasveja kuvioita luomaan. Olin taiteiloijoiden assistenttina ja välillä kipaisin hakemaan lisää poimulehtiä. Harmillisesti pieni ja välillä reilumpikin sade päätti pysyä päittemme päällä ja kiikutimme värjäyksen odottamaan kuivumista aurinkovarjon alle. Tässä tapauksessa aurinkovarjo oli siis sateenvarjo. Kurssilaiset joutuivat lähtemään vuorovene M/SLotalla ilman aurinkoisia värjäyksiä. 

Torstaina paistoi aurinko niin kauan kuin sitä värjäilyihin tarvitsin! Kun kaikki oli kuivia ja kerätty narulta, tuli aikamoinen sadekuuro. Tämän päivän hankaluus oli kova tuuli. Mitään kasveja en voinut kuvitellakaan käyttäväni kuvioimiseen ilman apuvälineitä. "Kurssilaisten" värjäilyssä käytettiin kasveja ja yritin pitää niitä paikallaan pienillä "merikristalleilla" eli meren hiomilla lasinpaloilla. Omiin värjäilyihin käytin kuviointiin enimmäkseen painavia esineitä.

Marimekon myymälöistä annetaan vaateostosten yhteydessä kankainen, vaalea kauppakassi ostoksille. Minulle niitä on kertynyt useampikin. Purin kahdesta kassista kokeilumielessä sivu- ja pohjasauman saadakseni niistä helposti värjättävän palan. 

Muutamat kasvikuviot onnistui, kun kiinnitin lehdet nuppineuloilla kankaaseen! Muuten käytin paremmin paikallaan pysyviä, kuten pyöreitä ritiläkoreja (löytyipä niillekin jotain järkikäyttöä!), narua, varrastikkuja, kiviä ja sen sellaisia kapineita.

Kokeilin minulle aika vieraita sävyjä ja oikeastaan pidän niistä. 

Tämä pienempi Marimekon kassi on semmoista tanakkaa kangasta kai markiisia ja se on vain reilu 20 senttiä korkea. Olin sotkenut sen kahvilla, mutta nyt ei kahviläiskät näy ollenkaan. Aiemmin se oli myös vaalea, kuten nuo isommatkin.

Tänään kotona ompelin kankaat takaisin kasseiksi. Alkuperäisestä mallista poiketen tein näihin pohjat ompelemalla kulmakolmiot. Oikealla olevan kassin O-kirjainten sisustan jätin maalamatta ja vasemmalla olevan kassin kirjainten silmukat yritin laittaa pinkillä, mutta  huonolla menestyksellä. Värit levisivät liikaa. Valkoisista O-kirjaimista tuli kyllä oikein hyviä!

Ja siivousrätit. Niistä tulee aina niin jänniä, että pakkohan ne on säästää. Selvää korttikamaa. Teen varmaan toisenkin kerran näitä aurinkovärjäilyjä.  Silloin maltan odottaa oikeanlaista päivää. Ei voimakasta tuulta eikä edes sateen uhkaa. Ei vaan voi tietää, tuleeko tänä kesänä sellaista säätä. Täytyy olla koko ajan valppaana syöksymään kankaiden kanssa pihalle.

Eilen illalla ei satanut ja tämä kuva on otettu venelaiturilta kaupunkiin päin. Aurinko tulee kuvan vasemmasta reunasta eli ei ihan suoraan vastavaloon, mutta melkein. Kuvassa erottuu ainakin Kallion kirkko. 

Pidän kovasti unikoista ja pioneista. No niitä ei minulla ole, nek´hän tarvitsisi jotain hoitoa. Nämäkin unikot on lintujen lahjat. Yhtenä kesänä tupsahtivat lintulaudan alle ja siitä sitten syksyllä siirsin kukkapenkkiin. Saavat tutustua muihin kukkiin.

Vaikkaolen huono kasvattaja, olen hyvä kerääjä. Etenkin tällaiset liila-sini-puna-valko-väriset kimput ovat olleet tämän kesän suosikkeja. Vielä on tulossa sormustinkukat ja maitohorsmat, niistä saakin isoja kimppuja, semmoisia korkeita. Jotka tuuli sitten kaataa koko ajan. Kyllä, siellä on sika kiipeämssä puuhun. Vasemman puoleinen "maljakko" on jo aika haalistunut. Ompelin sen monta vuotta sitten, eikä ole vieläkään mennyt rikki. : D Sisäpuolella voi käyttää niitä lettukesteissä tyhjentyneitä hillopurkkeja. Ja jos ei ole kukkia, voi kangasmaljakon viikata litteäksi ja tunkea jonnekin kaapinrakoon.

Pieni määrä luonto-oppia:

Tämä on meriharkka ja hyvin kuuluva. Pitää kovaa meteliä.

Näitä meriharakoita on tänä kesänä tullut seurattua. Yksi meinasi törmätä ikkunaan. (Se siis tarkoittaa, etä olen pessyt ne ikkunat lähiaikoina.) Melkein putosin tuolilta, kun näin jonkun lentävän kohti ikkunaa, jonka ääressä istuin ja vaistomaisesti yritin väistää. Onneksi lintu ehti tehdä äkkikäännöksen ja minä tarrata pöydänreunaan. Kohta harakka hiippaili ikkunan alle alkaen nokkia nurmikkoa. 

Kun lintua lähestyy esimerkiksi polulla, se kirkuu ja lähtee juoksemaan polkua pitkin lähestyjän edellä. Näin se yrittää saada mahdollisen vaaran eli minut seuraamaan itseään. Jos olisin pahis peto, yrittäisin saada sen kiinni ja minulta jäisi huomaamatta helpommat saaliit eli poikaset, jotka kököttäisivät jonkin puskan juurella. Sieltä ne kurkkisivat ja toisivat pitkät nokkansa näkyviin. Tällä tavalla toimien emo suojelee poikasiaan. Joskus tekisi mieli sanoa tuolle emolle: "Hahaa, tiedän että yrität hämätä, olen lukenut teidän käytöksestä lintukirjasta ja nyt menenkin nappaamaan sinun poikaset tuolta kiven takaa." No en sano, ettei syytetä eläinrääkkäyksestä.

Ukolta terveisiä: 

"En ole oikeastaan koskaan uinut, enkä ui. Olen enemmän sellainen rantaleijona, joka viihtyy rantakallioilla ja joskus kastelee hieman nilkkoja. Jos on ihan hirveä helle, emäntä hakee kuitenkin kaivolta kylmää vettä kastelukannulla ja saan siitä vilvoittavan suihkun. Se sopii minulle paremmin ja rouvallakin on sitten jotain voimapuuhaa, kun niitä vesiä pumppaa ja kantaa. Voisin ehkä uida, jos minut vietäisiin uimahalliin, kirkkaisiin vesiin polskimaan. Mutta eivät vie, usuttavat vaan tuonne ties minkälaisten kalojen ja levien joukkoon, mutta en mene. Jos emäntä tai isäntä alkaisi metsästää ja ampuisi vaikka sorsan, nauraisin partaani, kun joutuisivat itse uimalla sen noutamaan. Saalin rannalle tuoneelle antaisin hyvät kehu-haukut ja heittäisin tassulla ylävitoset."

Siinäpä sitä satua tällä kertaa.

Mukavaa viikonloppua!

Onnea etsimässä

on yksi ihanimmista Marimekon mustavalkoisista kankaista. Arvaa miksi? 

No siksi kun siinä on taloja ja mökkejä!

En edes muista, koska olen tämän kankaan ostanut. Oli iloinen ylläri, kun kaivelin muita Marimekon kankaitani ihan muuhun tarkoitukseen ja tämä Onnea etsimässä odotti pinon alimmaisena. Löysin onnen!

Vaikka kankaassa on mökkejä, niin se on niin katu-uskottava, että laukun kanssa kehtaa kulkea kaupungilla. Vaikka Helsinkiäkin suuremmissa cityissä. Ja pienemmissä, kuten Tikkurilassa tai vaikka Turussa. Kuvassa on pieni pussukka. Oli ihan puolipakko saada nuo söpöt talot johonkin esiin ja niin syntyi tärkeä pussukka. Käytän aina pientä pussukkaa varsinaisessa laukussa. Siellä on kaikki tärkeät tavarat, jotka on helppo siirtää toiseen veskaan ottamalla vaan pussukan ja heittämällä sen uutteen matkakaveriin. Muistelen, että viime vuonna minua ärsytti tuo pussukka-sana ihan hierveästi. Tänä vuonna suhtaudun siihen neutraalimmin. Vuodet eivät ole veljiä. Voisiko tuota nyt käyttää tässä tapauksessa? Olkoon, kun tuli sanottua. Eli voi, jos haluaa. Olen aika suopea itselleni kaikessa.

Toiselta puolelta näyttävät tällaisilta. Molemmissa on päällinen tikattu harvakseltaan laukkuhuopaan, laukussa tikkaus näkyy hieman paremmin. Huopa on aika ohutta, mutta siitä tulee sopivan napakka laukkuihin ja pussukoihin. Veska on 24 cm korkea ja saman verran leveä, eikä kapene ylöspäin. Pohja on melkein 6 cm. Sisäpuolella molemmilla sivuilla taskut. Meikki- tai muutarvikepussi on 16, 6 cm leveä ja 11 cm korkea. Pohja melkein 4 cm. 

Näistä molemmista tuli niin ihanat, että voisin nukkua niiden kanssa. Taidan nyt tässä paljastaa yhden jutun. Aina kun onnistun tekemään jotain sellaista, josta pidän kovasti, otan sen illalla makkariin ja laitan sen niin, että voin katsella sitä sängystä käsin. Jos se on peitto, nostan sen vaatehuoneen oven päälle, mekot henkarissa samaan paikkaan ja pienemmät työt joko yöpöydälle tai sitten toiselle pikkupöydälle. Sitten luen jotain kirjaa tai lehteä ja aina välillä katson tekelettä. Joskus katselen pidempäänkin ja mietin, olisiko voinut tehdä jotain toisin, lisää tai paremmin. Nämä pääsivät makkariin. Voi olla, että toiseksikin yöksi. 

Vuoriksi laitoin sitten hieman väriä, ihanaa pinkkiä! Taskunsuihin ompelin kaitaleet päälliskankaasta. Näyttää sisälmys hieman ryhdikkäämmältä.

Ukko-koira änkesi mukaan, kun lähdin kamera kainalossa näitä teoksia kuvaamaan. Siinä se sitten otti aurinkoa nurmikolla ja välillä katseli huvittuneena, kun asettelin pussukkaa naapurin pojan prätkän satulaan. Odotti varmaan, että häntä vaan kuvattaisiin, mokoma linssilude. Tuossa kuvassa ilme on kuitenkin semmoinen hyvin välinpitämättömyyttä tavoitteleva. Ihan kuin olisi just herännyt.

Minulla kävi hyvä tuuri! Olin hieman onnea etsimässä  Annen Cafe Mea Maria-blogissa ja siellä oli arpajaiset. Pääsin pronssille ja voittopaketista löytyi saksankielinen tilkkulehti, ihanaa "kirjoituskangasta", pitsipötkö ja kankaan päällä olevan valkoinen pitsinen perhonen. Kankaasta teen jonkinlaisen pussukan itselleni, Irma jo sitä ehti kyselemään tuolla aiemmassa postauksessa. Luultavasti semmoisen kiristysnyörillisen. Myös pitsinauhaa laitan siihen koristeeksi. Perhonen voi nyt leijua vielä vapaana, kunnes sille löytyy hyvä virka. Lehteä luen iltaisin, vaikken saksaa osaakaan. Siinä näytti olevan yhtä ja toista mielenkiintoista, noin alkuvilkaisulla huomasin. Kiitos Anne tuhannesti kivasta palkinnosta!

Moikka ja mukavaa loppuviikkoa!

PS. Jos haluat kurkata Vallisaareen ja Kuninkaansaareen, tyttären blogissa on upeita kuvia. Ensi kesänä sinne pitäisi olla vapaa pääsy kaikille, mutta nyt vain erityisryhmät pääsevät opastetuille kierroksille.

kukkarolle koti ja loputonta laukkuilua

Kukkaroarvonta on suoritettu ja onnettarena toimi jälleen mies. Hän on oikein hyvä siinä. Antoi minulle nostamansa lapun ja lähti hakemaan autoa korjaamolta. Tytär valitsi turkoosilla pohjalla olevat kukkaset ja oikein oli arvattu useamman kerran. Lauralla taisi olla myös Kettunen mielessä, mutta kun ei kortit mahdu, niin ei sitten. Onni potkaisi tällä kertaa Askartelin itte-blogin Kirstiä. Ei onneksi kovin lujaa, ihan pieni kukkaro täältä lähtee Kirstille, kun saan osoitteen ja sen, minkä hän noista jäljellä olevista haluaa. Eli ruskea kansansatu, ruskea kettu (ei mahdu kortit) tai vaaleanturkoosi perhonen.  

Onnittelut Kirstille! Ja kiitokset kaikille hyviä arvauksia laittaneille. 

Olen innokkaasti katsonut Taimitarhan vointia ja kysellyt, tarvitaanko vettä, lannoitetta vai mitä haluatte. Kaikki taimet ovat oikein tyytyväisiä ja voivat hyvin. Siinä taimitarkkailun välissä olen ommellut muutaman laukun. Malli sama kuin muissa viimeaikaisissa laukuissa on ollut.

Turkoosi-pinkki-violetti olivat väritoiveet ja eiköhän niitä tästä laukusta löydy. 

Toisella puolella on hieman erilaista. Pidän tuosta vasemmalla reunalla olevasta ruotsalaisesta oliosta. Se on oikeasti asunut Ruotsissa ja tullut tyttären muuttokourmassa Suomeen. Sille voi aina nähdessä huikata: Hej lilla Tumme! 

Kaatuneesta laukusta näkee sivukappaleen tikkauksia hyvin. 

Seuraava laukku onkin aivan eri värimaailmasta. Sinapinväristä, vihreää ja muita luonnonläheisiä värejä. Kuten eim. halkopinoa.

Kuinka ollakaan, varastoistani löytyi sopivan värinen pallero vetskarinauhan päähän killumaan. Joskus, jos ei olisi mitään tekemistä, voisi ihan vaan istua alas ja käydä läpi kaikki ompeluhuoneen purkit ja purnukat. Voisi löytyä paljon unohtuneita aarteita.

Samoja kankaita hieman eri järjestyksessä.

Pohjan ja sivut tein samasta kankaasta. Tikkasin ympyröitä niin paljon, että melkein alkoi pyörryttää. Jos on liikaa karusellissa, siitä tulee huono olo. Aina, jos meinasi niin käydä, menin katsomaan Taimitarhaa. Muuten, aika hieno sattuma, että se ei ole mikä tahansa matkalaukku, missä minun taimet kasvaa, vaan ompelukoneen säilytyslaukku! Matkaompelukoneen! Niin hienoa. Minulle ei tullut mieleenkään tuollainen mahdollisuus. Mutta kun melko moni siitä tuolla kommenteissa mainitsi , samoin instagramissa, niin alkoi minunkin muistista löytyä hataria kuvia, että lapsena ollessa olen nähnyt tätini vaatekaapissa samanlaisen laukun.  No niin, mutta mielestäni tikkaukset ovat erittäin onnistuneet.

Ukko-koira odottaa, että sille avattais ovi. Huomenna vien hänet Viikin pieneläinsairaalaan. Ukolla on kasvain vatsassa ja siksi tuosta mahanalustasta puuttuu karvat. Ukko on ollut jo ultraäänessä, mutta humenna otetaan ohutneulanäytteet. Voi pientä.

Tuolla yhdessä blogissa aina kerrotaan, mitä kaikkea ihanaa herkkua hänen tytär on tehnyt! Me oltiin eilen meidän tyttären ja hänen avomiehensä tupaa tarkastamassa ja siellä oli aivan ihania herkkuja pöytä täynnä. Laura on todella hyvä leipuri! Tullut mummoonsa. Otin kuvia kännykällä, mutta niitä ei ole missään. Kyllä ihan raivostuttaa! Jos näette niiden kuvien leijailevan tuolla jossain, niin  katsokaa ja ihastelkaa! 

Jos tekstissä on poikkeuksellisen paljon puuttuvia kirjaimia, se johtuu siitä, että kaadoin hienoa sokeria näppikseen ja jotkut kirjaimet tulivat hieman jäykiksi. Ehkä tämä rakkine sai sokeritaudin. Voisin murentaa pari miehen diabetespilleriä ja siroitella ne sokerin perään.  

Iloiset kiitokset kommenteistanne! Luen niitä usein iltasaduksi itselleni.

Kesä on melkein jo täällä!

räsymattoja

Minusta kakki räsymatot ovat aivan ihania. Sekä uudet että vanhat. Jos asuisin jossain valtavan suuressa talossa, hankkisin ne matonkutomispuut. Tietenkin olisin jostain oppinut käyttämään niitä niin, että syntyisi toinen toistaan hienompia mattoja. 

Tässä vaiheessa, kun ei ole niitä kudontapuita eikä juuri taitojakaan, täytyy tyytyä "vähän sen näkösiin" juttuihin. 

Tulin iloiseksi, kun silmiini osui tämä räsymattoinen tukeva puuvilla. Näin sen samantien pinkeinä farkkumallisina shortseina, joiden lahkeensuut jätetään huolittelematta ja hieman jopa puretaan niin, että lankoja pikkaisen roikkuu. Tämän idean annoin ihan ilmaiseksi myyjälle, joka oli nuori, notkea ja pitkäsäärinen huitukka. Hän innostui ideasta ja mallaili kangasta vyötäisilleen. Täti-ihmisenä pidättäydyn kaikista mikroshortseista. Toinen näky oli tämä pieni veska solmittuine hapsuineen. Semmoisen voi täti-ihminenkin tehdä. Kivan näköinen yksiväristen vaatteiden kanssa. Luulisin.

Kalalangasta vielä hupsuhapsu vetskarin pienen vetimen käyttöä helpottamaan.

Kun nyt tälle räsymatto tielle lähdettiin, niin läväytetään kaikki peliin! Aloin tehdä itselleni "räsymatto villatakkia". Innoituksen sain Sanna Valtasen Jämälanka kirjasta. Siinä on ohjeet räsymatto tunikaan, mutta en minä sellaista halua. Villatakin tahdon minä. Tämän valmistumisella ei ole mitään aikarajaa, ehkä syksyksi tai ens vuonna. Lankoja löytyi omasta varastosta kasapäin, mutta ainahan siinä käy niin, että jotkut kauniit, kirkaat värit loppuu kesken. Hieman olen ostanut kirppiksiltä pieniä nöttösiä. Valmiina on takakappale ja etukappaleet jo kainaloissa! Olen ollut aika ahkera tämän kanssa ja siksi epäilenkin, että innostus saataa hiipua piakkoin.

Yhdet Räsymattosukat on valmistuneet, siis neulomisen osalta. Kaikki langanpäät on päättelemättä. 

Tässä kaikki yhteiskuvassa, semmoisessa perhepotretissa.

Myös Ukko-koira halusi perhepotrettiin uuden pikkukoiransa kanssa. Veikkaan, että pikkukoiralta irtoaa kohta kieli tai korva, ne on Ukon mielestä hyviä kantokahvoja. 

Aurinkoisia päivä!

Hei söpöliini!

Tervehdys kesälomalaiselta! 

Vihdoinkin, kun löysin kadonneet kassinkaavat, sain tehdyksi kaks söpöliiniä. Nyt on kateissa yksi tilkkupeiton päällinen. Punainen oli etukäteen tilattu ja se on niin samanlainen vuorta myöten kuin joskus aiemmin itselleni tekemä. No jaa, onhan tässä nyt se läppä, vaikka en ole läppäihmisiä ollenkaan.

Kangas Marimekkoa, sitä topakkaa. Pieni sydännappi läpässä on koriste, sillä läppä pysyy kovassakin menossa paikallaan magneettilukon avulla.

Samalla kaavalla ja läppäkin mukana. Puskissa ujosteleva laukku sai erilaiset kantohihnat kuin punaposkinen serkkunsa. Nämä sangat ovat ihan kiinteästi ommeltu ja sisällä on jonkinlaista pyöreää narua. Kangasta oli niin hintsusti, ettei yhtään pidempiä kantovempeleitä olisi saanut. Nämä ovat juuri sen mittaiset, että voi kivasti olalla kantaa.

Katsopas läpän sisäpuolta, sieltä löytyy salatasku. Ajattelin, että tänne sopii vaikka matkakortti, jonka voi heilauttaa lukijalle ilman sen esiin kaivamista. Ja kuvasta näkyykin, että myös tämä läppä pysyy paikallaan, kun juoksen siihen hiivatin bussiin täyttä ravia. No en kyllä ehkä pidä tätä itselläni, mutta joku toinen voi juosta. 

Huijausnappi tai kaksikin. Vaaleanpunaisesta irroitin kiinnityslenksun ja liimasin mustan päälle.

Vuoren ja päällisen välissä on ohut, mutta napakka huopa. Tuon sydänrivin kohdalta voi pujottaa kätensä taskuun.

Ukkokin kuljeskelee puskia pitkin. Hän ei kovin ylpeänä esittele lenkkareitaan ja uutta korva/pääverkkoaan. Verikorva uusiutui heti. Furunkoloositassut ovat ehkä paranemaan päin.

Jossain kohdin käväisin halpajunalla (ennen oli halpalentoja, nykyään halpajunia)  Wexlerissä Lahdessa. Tarve (?) oli vaaleapohjaisista kankaista ja jotain taustakangasta. Nämä kai täyttää vaatimukset.

Taito-kaupassa ihastuin näihin kanttikauhoihin. Käyttökohde on vielä hyvin, hyvin avoin.

Ilomantsin reissulla pysähdyttiin Savonlinnassa. Se on suloinen kesäkaupunki! Siellä pitsi silmään se, että ihmiset olivat hyvin pukeituneita. Oopperajuhlat tietenkin vaikuttaa pukeutumiseen ja näinkin yhdellä herralla ihanan,  paikkaan ja aikaan sopivan solmion.

Kuvausluvan pyysin ja herra ihan mielellään poseerasi. Sanoin kyllä, että otan vain päättömän kuvan. Kaikin puolin hieno, kelpaisi varmaan monelle miehelle, tähän kun liittyi kiva ja mutta aivan liian pitkä tarina tässä kerrottavaksi.

Vaikea valita!

Mielelläni näkisin itseni tässä istuskelemassa jääkahvilla. Leivoksista en puhu mitään.

Yövyimme tässä Wanhan Apteekkarin talossa Kerimäellä. Ihanan kaunis paikka!

Krimäen uimarannan hiekassa oli paikallisten lapsosten taidetta.

Sukukokous pidettiin Ilomantsin Parppein pirtillä. Suvun juuret juontaa rajantakaiseen Karjalaan ja moni meistä on ortodoksi. Ennen varsinaista kokousta, joka ilokseni kesti vain tovin, pidettiin pieni hartaustilaisuus pirtin vieressä olevan pienen tsasounan pihalla.

Pirtissä meno oli iloista ja ihmiset innoissaan pitkästä aikaa tapaamistaan sukulaisista. Riehakas tunnelma pisti himmelitkin heilumaan! 

Kaukaisimmat sukulaiset tulivat Siperiasta. He taittoivat 5703 km:n matkan autolla. Seurueessa oli isovanhemmat, heidän poika vaimoineen sekä pariskunnan juuri aikuistunut poika. Serkkuni on tämän nuoren Nikitan FB-kaveri ja Nikitan äiti antoi meidän pöytäseurueen naisille muistoksi kaulakorut. Olin tällaisessa sukujutussa mukana ensikertaa ja ensikertalainen myös Ilomantsissa. 

Täälläkin yövyimme ja majoitus oli sen verran erikoinen, etten sano siitä yhtään mitään : / 

Pirtillä oli karjalainen pitopöytä monine herkkuineen. Kun muut alkoivat pienten kisailujen jälkeen tanssimaan, minä ja tytär suunnattiin kameroiden kanssa kohti korkeuksia.

Minä en kiivennyt kumpiakaan portaita, vaan käytin hissiä.

Kaikenlaiset hauskat kuvat vilistivät ohi hissin seinässä sen noustessa ylös.

Maisemat olivat mielettömän upeita! Kamerat napsahtelivat aika tiuhaan. En ole tuollaisissa vaaramaisemissa ennen ollutkaan. Tämä oli Pappilanvaara.

Paikka oli Hermannin viinitilan Viinitorni.

Tämä, että olin tuolla tornissa, on hyvin merkityksellinen juttu ja siksi sitä täytyy hehkuttaa. Uskalsin ihan muina miehinä kuljeskella tuolla tornin ulkotiloissakin! Minulla on korkeanpaikan kammo ja ylensä en pysty menemään tuommoisiin paikkoihin ollenkaan. Nyt vaan päätin, että en välitä enkä ajattele missä olen ja onnistuin yli odotusten! Ja tosiaan, syy tähän huikeaan rohkeuteeni ei ole lasissa oleva kupliva, minä olin se kuski.

Nautitaan kesästä!