Näytetään tekstit, joissa on tunniste kortit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kortit. Näytä kaikki tekstit

lauantai 15. huhtikuuta 2017

Paljon tuulesta temmattua ja laidasta laitaan!

Nyt on lankalauantai ja Sulon 1-vuotis päivät, joten aloitetaan niistä!


Sulolla oli aamulla niin riehakkaat aamubileet koirapuistossa kolmen muun nuoren kanssa, että ruokailun jälkeen ei oikein jaksanut poseerata. Otti possun kainaloon ja pötkähti lepäämään.


Äidin jäännöslankojen hyväksikäyttöä. Yhdet sukat tein siskolle ja ne matkaavat tänään Espanjaan, joten kuvia ei ole. Hänellä on laattalattiat, jotka ovat kylmät, siksi villasukat oli toiveissa ja tottahan minä tein. 


Pätkä ja Pitkä

Viime viikonloppuna olin Helsingin aikuisopistossa kokeilemassa luovaa kudontaa. Ensin valittiin lankoja..


...ja sitten vaan kudottiin! Hauskaa, olisi saanut kestää kauemminkin!



Tuloksena syntyi noin 20 cm leveä ja 26 cm pitkä teos. 


Kemistä hankitusta koripallokankaasta syntyi pussukka tai oikeammin kaksi samanlaista. Tikkaus on nimeltään korisukka.



Ostin hauskaa eläinkangasta ihan vaan kivojen kuvien vuoksi.  Pidän näistä rennosti piirretyistä eläimistä. Kangas on tukevaa puuvillaa, kuitenkin lisätukena ohut huopa. (Koska ketulla on niin laihat jalat, että se voisi muuten kaaduta.)


Teje oli tehnyt ihania, värikkäitä aurinkolasi- ja kännykkäkoteloita ja tein sitten oman versioni aurinkolaseille. Samalla mallilla olen joskus aiemmin tehnyt kännykkäkoteloita. Näissä on kiinnitystä hoitamassa magneettinappi ja tukea antamassa ohut huopa. Nalle Puh kankaasta tehty on erimallinen, siihen sopii aika pullukat lasit.


Sain jokin aika sitten ystävältäni Miljalta hyvän palan tätä hänelle ylimääräiseksi jäänyttä ihanaa Marimekon Nalle Puhia. Aurinkolasikotelon lisäksi tein kankaasta pienen pussukan ja korttikukkaron, josta possu on aikeissa ottaa jonkun maksukorteistani. Varmaan laikoo lähteä ostamaan Sulolle lahjaa. Täytyy antaa eläintarvikekaupan kantiskortti mukaan! Kankaasta on vielä tulossa pieni pussukka ja ehkä pieni olkalaukku kännykälle ja kukkarolle.


Tämä on niin pitkä postaus, että maista välillä Babaa! Jos on hyvin tehty, maku on herkullinen. 



Yksi pääsiäisltabletti tuli tehtyä ja onneksi äiti halusi ottaa sen. Mitä minä yhdellä tekisin ja useampia ei huvita tehdä. Samaan sarjaan tuli myös kortti. Luultavasti päätyivät äidin serkun pöytään. Kanan mallin näin Hollolan kirjastossa, jossain käsityölehdessä.


Herkkulakosta huolimatta, tai ehkä juuri siksi, meillä on suklaamunia siellä täällä!


Kulhon kankaiden välissä on liimaharsolla kankaisiin kiinnitetty ohut laukkuhuopa. Kaava on kuin kukka terälehtineen ja nämä terälehdet sitten nostetaan ylös niin, että reunat osuvat vierekkäin ja leveällä siksakilla kiinnitetään yhteen. Pääsiäisen jälkeen kevätkylvöissä voin käyttää kulhoa hattuna suojaamaan hataraa päätä liialta kuumudelta. Hieman kuin riisviljelijät pelloillaan. 


Monessa veneperheessä ollaan jo tulisilla hiilillä, kun pitäisi päästä pohjaa maalaamaan ja kylkiä kiillottamaan. Nämä veneet on jo vesillä ja aika kovaan myrskyyn joutuivatkin.


Keulat keikkuvat!


Puput lähtivät saareen viemään munalastia saarelaisserkuille! Iso on syönyt ahneuksissaan kaikki munat ja on niin turvoksissa, hyvä että veneeseen mahtuu.



Hurjassa aallokossa matka taittuu nopeasti, toivottavasti veneet ei hörppää vettä ja puput lasteineen pääsevät turvallisesti perille. 
Kesällä näissä veneissä voi mökillä laittaa tarjolle patonkia, keksejä ja vaikka ruokapöytään haarukat ja veitset tai servetit. Tietenkin vene sopii myös suikaksi isopäisille ihmisille.



Oikein iloista Pääsiäistä!

keskiviikko 14. joulukuuta 2016

14 joulukuuta joulukortit postiin!

Hei, tänään pitää laittaa joulukortit postiin, jos haluaa lähettää ne joulumerkeillä, niillä edullisemmilla. Posti on l u v a n n u t toimittaa tänään postitetut kortit jouluksi perille! Ja tänä vuonna!
Mahtaakohan postin tarjoamat muut palvelut toimia paremmin kuin tuo perinteinen jakelu? Vai haetaanko mummo kävelylle illan suussa sovitun klo 13 sijasta? Tai tiskit jää huuhtomatta, lumet luodaan vahingossa naapurin takapihalta? En tiedä. Ei ole kokemusta enkä usko hankkivani postin palveluja koskaan, sen verran epäluotettavaa sen toiminta minun silmissä on. Siitä huolimatta tuossa pöydällä odottaa punainen kuori postilaatikkoon pääsyä.


Raidallisia kuusia hulpioista. Ensimmäinen kuusi on sankassa lumisateessa, toinen tähtikirkkaassa yössä ja kolmannessa on satanut lunta syksyn ruskeiden lehtien päälle. Nyt on Helsingissä satanut hieman lunta, toivottavasti pysyisi.


Kangasmetsään kasvoi pari kuusta lisää.


Sulo ei ole tänään yhteistyökykyinen, eikä halua näyttää mitään lelua eikä oikein itseäänkään. Paitsi tuon hammashymyn, jota tuntematon vosi luulla irvistykseksi.



Sulo järkyttyi kun näki, että parhaat kaverit on vangittu!
Nyt ne istuvat jo saunan lauteilla kuivumassa ja Sulo käy niitä katsomassa.
Ehkä ensi kerralla on sitten puhtaita kavereita näytettävänä. 



Eilen oli Syyringin "pikkujoulut" Eijan luona perinteiseen tapaan nyyttärimeiningillä. En ole juuri koko syksynä käynyt tapaamisissa, joten oli hauska nähdä ladyja, vaikka kaikki ei paikalla olleetkaan. Tein sinne jouluisen Pavlovan. Päällä on samaa luumu, kaneli, kermavaahto-seosta kuin välissä ja koristeena paahdettuja mantelilastuja, piparia ja puolukoita.


Emännälle vein jouluhauen. Oli niin eläväinen, 
että täytyi sitoa nauhalla tuohon alustaan kiinni!




lauantai 2. toukokuuta 2015

pienelle ihmiselle

Tytär oli kutsuttu työtoverinsa luokse joihinkin "vauvajuhliin" ja tarjouduin tekemään ihmettelyn kohteelle pienen lahjan. Olin jo aikisemmin ilman erityistä tarvetta tilannut Onni ja Ilona-liikkeestä kangaskuponkeja, joissa on vauvoja kiinnostavia kuvioita. 


Voit testata sisäisen vauvasi tason. Kauanko jaksat tuijotella kuvia ja innostaako ne sinut jokeltelemaan ja hymyilemään niille? Täytyy sanoa, että itse en ihan hurjasti villiintynyt, mutta onhan nuo jollain tavalla aika söpöjä. Noita kuvia oli useampia peräkkäin ja tähän otin kolme.  Taustaksi laitoin valkoista puuvillakangasta ja jokaisen kuvan kohdalla erillinen pala ohutta huopaa. Reunustin työn valkoisella kanttinauhalla. Tein myös pieniä kangaslenksuja yläreunaan ja päätyihin. Niihin voi pujottaa nauhan ja laittaa kuvat roikkumaan vaikkapa pinnasängyn reunoihin. Tai sitten taittaa kolmion muotoon ja laittaa yhden "sivun" kerrallaan katseltavaksi. 


Tein samantein vauvan vanhemmille totuutta heijastelevan kortin. 

Leppoisaa lauantai-iltaa!

perjantai 13. joulukuuta 2013

joulukalenterin 13. luukku





Tänään on viimeinen hetki laittaa 0,65 € merkillä varustetut joulukortit (postin punaisessa kuoressa) postiin. 
Sain tehdyksi kaikkiaan kymmenkunta korttia. Kuusi- ja sydänaiheisia useimmat, muutama kynttilä ja sitten tuo jääkukkakortti. Annoin kaikki kortit äidille, koska hän oli näitä tilannut. Itse lähetän kaupan kortteja, enimmäkseen Joutomaan kortteja.




sunnuntai 1. joulukuuta 2013

joulukalenterin 1. luukku

Mietin ja mietin, että ehdinkö ja jaksanko laittaa joulukalenterin tänä vuonna. Sitten tajusin, että ei ole aikaa mietiskellä. Täytyy ryhtyä toimeen, jos aikoo luukkuja avata. Marraskuu vilahti niin nopeasti, etten ehtinyt oikein tajutakaan. Olisin voinut hieman valmistautua tähän kalenterihommaan, mutta eiköhän tämä tästä jotenkin etene.
Joulukuun ensimmäisen päivän kunniaksi yksi joulukortti.



Kortteja pitää tehdä lisää, mutta nyt on valmiina vain tämä ainokainen. Koneeni tekee taas  ikävän näköistä siksakkia. Tehköön vaan, saa sekin joskus kiukutella.
Hyvää ensimmäistä adventtia!

lauantai 15. joulukuuta 2012

joulukalenterin 15. luukku

Joulukortit isossa punaisessa kuoressa piti laittaa postilaatikkoon jo 13. päivänä ja niin minä teinkin. Yritin torstaina aamulla tunkea omaa kuortani Kampin postilaatikkoon, mutta ei mahtunut. Eikä mahtunut toiseenkaan. Illalla töistä tullessa Ruoholahdessa oli postilaatikko, joka ahnaasti nielaisi kitaansa minun joulukortit. Nyt niitä lajitellaan jossain päin Suomea.
 
 
Pidän taloista ja puista. Kortteihin valitsin puut. Joulukortit eivät ole ihan perinteisiä eivätkä edes kovin jouluisia. Mutta jos niissä lukee toisella puolella että Jouluiloja! niin silloin ne on heti virallisia joulukortteja.


perjantai 26. lokakuuta 2012

minikukkaro



Innostuin tekemään kortteja, mutta pohjamateriaalia ei sitten riittänyt kuin yhteen korttiin. Hyvä että edes siihen, sillä tarvitsin yhden ihan välttämättä. Vanha ystäväni, siis ystävyys on vanhaa, me emme, täytti muistini mukaan eilen vuosia ja halusin laittaa hänelle synttärikortin. Tosin nyt kyllä mietin voiko ystävyys olla vanhaa, jos ne ystävyys-ihmiset eivät olisi vanhoja. Kyllä kai voi, ei sitä joka asiaa tarvitse niin tarkasti ottaa.







No ei tämä semmoinen perinteinen onnittelukortti ole, toteutetaan niitä perinteitä jossain muualla. Kortti sopii ystävälleni hyvin, koska synttärit ovat syksyllä ja tässä on syysasuisia puita. Pöllöhän kuvastaa viisasta ja me olemme tutustuneet koulussa, jossa viisastuimme yhdessä monta vuotta. Laitoin pienen lahjankin.







Kuvasin lahja-kukkaron yhtenä aamuna kiireessä Hesarin päällä ja nyt kun latasin kuvan koneelle, huomasin siinä olevan synttärilahjaan sopivaa tekstiä.

Mukavaa viikonloppua kaikille!

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

sieniä kuin sateella



Sieniä löytyy vielä vaikka millä mitalla, vettä ja lämmintä on riittänyt ainakin eteläisessä Suomessa. Siksipä tein kaksi sienipiirakkaa.









Kunhan hieman jäähtyvät, laitan postipaketissa menemään ystäväpariskunnalle kiitokseksi isosta laatikollisesta sieniä. Mukaan laitan tietenkin sienikortin.







Oikein mukavaa alkavaa viikkoa! Ei välitetä mitään, vaikka koko ajan saitaiskin.

maanantai 8. lokakuuta 2012

sadonkorjuuta



Useassa blogissa on ollut monenlaista syksyn satoa esillä. Toinen on säilönyt sieniä, jotkut sukkia ja kuka mitäkin. Minä säilöin tämmöiset pienet omenakukkarot. Pienempi on kolikoille, 8 x 6 cm, siihen ei edes kortit mahdu. Isompaan, 11,5 x 8 cm, mahtuu kortteja ja rahaakin. Jos sattuu olemaan.



Isompi kukkaro lähtee ulkomaille pieneksi syyspiristykseksi tämän syys-puut kortin kanssa.





Kortin puut on kiinnitetty liimaharsolla ja varmuuden välttämiseksi vielä ommetu suorahkolla koneompeleella. Lentelevät lehdet ovat vapaasti koneella piirreltyjä.

Minun pienessä omenapuussa ei ollut vielä yhtään omppua, mutta ehkä ensi vuonna sitten. Ilman omenoita ei ole tarvinnut olla, ystävät ja naapurit ovat niitä tuoneet. Ihan paras herkku omenista on kauraomenapaistos vaniljakastikkeen kanssa. Tätä paistosta teimme koulun kotitaloustunnilla ja se taitaa olla ainoa, mitä köksän tunneilta on jäänyt mieleen. Ehkä juuri sen maistuvuuden ja helppouden takia.