Näytetään tekstit, joissa on tunniste karkkipaperit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste karkkipaperit. Näytä kaikki tekstit

perjantai 15. huhtikuuta 2016

tosi lapsellista,

monessakin mielessä.
Tänään olin Helsingin messukseskuksessa Martta-puuhissa. Se ei ollut lainkaan lapsellista, mutta siellä oli iso halli täynnä lapsellisia. Tietysti, kun sillä puolen oli lapsimessut. Juu, kyllä. Niillä veitikoilla on ihan omat messut. Minä olin Kädentaitojen puolella, ihan eri hallissa. Kädentaito Marttojen osastolla opastettiin tekemään mm. paperiperhosia, virkattuja kukkia hypistelymuhveihin, vanhoista t-paidoista matonkudetta ja samasta materiaalista sai saumurilla surauttaa itselleen kesäpipon! Ja ne hypistelymuhvit oli niin ihania!


Olin talkoolaisena aamupäivän ja se oli todella kivaa hommaa! Jos ei olisi ollut muuta jo aiemmin sovittua, olisin voinut olla koko päivän. Mukavia ja asioista kiinnostuneita ihmisiä on oikein kiva opastaa. Minusta on varmaan pikkuhiljaa kehkeytymässä tosi kova Martta. Tein itselle harmaasta t-paidasta tuommoisen kulmikkaan pipon. 


Eihän se pipo tuossa litteänä oikein miltään näytä, mutta päässä se on hauska. Hieman kamera peittää näkymää, mutta parempaan en pystynyt. Olin juuri tullut venerannasta ja olin umpijäässä, siksi olen pukeutunut kaikkeen, mitä oli kotona nopeasti saatavilla! 


Yski naapuri tuli ihan innoissaan kertomaan, että on nähnyt erikoisia perhosia. Wau, innostuin ensini, mutta tarkemmin katsottuna ne perhoset oli oikeasti suutelevia kettuja! Voi, voi, ei tainnut rouva oikein tietää näistä meidän eläimistä ja niiden tavoista.


Naapurin rouva ei uskonut ennen kuin näytin hänelle kettujen kuvia. Kerroin, että nyt on ketuilla lemmen leikit mielessä ja kevään kiihkeät suutelot ovat alkaneet.


Sen sijaan minä saatoin esitellä naapurin rouvalle ison, keltaisen perhoseni. Hän oli ihan äimän käkenä moisesta koreudesta. Siinä samalla, kun kerran rouva oli kuin tarjolla, pyysin häntä mannekiiniksi uudelle kesäpipolleni. Toki hän ystävällisenä ihmisenä suostui.


Nyt voit nähdä pipon kunnolla. Jos suinkin kynnelle kykenet, mene huomenna ja sunnuntaina kokeilemaan, minkälainen pipo sinulta syntyy! Itse menen sunnuntaina hengailemaan, katselen käsityöjuttuja ja niitä lemmikkejä <3


Nyt ollaan jo niin lapsellisissa meiningeissä, ettei enempää voisi!
Tämä peitto menee tyttären hyvälle ystävälle, entiselle naapurintytölle. Tai oikeammin kummilahjana hänen vauvalleen. Ja kummi on tytär, en suinkaan minä.
Osaan eläimistä löytyi ohjeet Töölön Tilkkupajasta ostamastani Elishabeth Hartmanin Fancy Forest-kirjasesta, loput olen aikaisemmin ostanut/ladannut Lornan sew fresh quilts-blogista ja kukkaset on joko kurssilta saadusta mallista muokattuja tai Lempin mallilla tehtyjä. Peiton koko  on 97 cm x 73 cm.


Lapsi on tyttö, kuten ehkä arvasitkin. Takapuolen linnulta puuttuu vielä silmä. Taidan tehdä sinisen, kuten saajallakin on. Vuorikangas on aivan ihanansuloista pientä kukkaa. Tikkasin vapaalla koneompelulla jonkinmoisia kukkia. Jouduin käydä ostamassa uuden vapaatikkausjalankin kesken kaiken. Välivanu on bambua, muistelen niin.


Olen todella tyytyväinen tähän työhön. Sammakkoa jouduin hieman operoimaan, kun en pitänyt sen silmien tienoosta. Silmäleikkauksen jälkeen hänen ilme kirkastui ja pääsi mukaan ryhmään. Laitoin sen vielä katselemaan tuota kilpikonnaa. Oikeasti samppi odottaa hidasta kaveriaan. Taas.



Yritin valita suosikkieläintä, mutta pidän kaikista. Ehkä eniten kuitenkin pupusta ja perhosesta. Ja noista kaikista muista. Ja kilpparille taidan tehdä vielä suun.


Aloitin viikonlopun tänään olemalla noilla messuilla, venehommissa ja illalla teatterissa katsomassa (toistamiseen) Kiviä Taskussa. Huomenna tavataan IG-ryhmän kanssa Kampissa ja sunnuntaina messuilla katselen sitä ja tätä.

Tee kuten minäkin, vietä hauska viikonloppu kivojen juttujen parissa!


sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

pieni pala makeasta elämästäni


Edellisessä postauksessa herätti kiinnostusta DaCapo-pussukan vetoketjuun laittamani pieni karkki. Tässä on tarjolla ohje tuon namun tekemiseen.



Ensimmäisenä täytyy syödä mieleisessä kääreessä oleva namu. Ehkäpä useampikin, jos paperi sattuu repeämään työn edetessä, niin on uutta matskua varalla. Sitten taitat paperin toisen pään avaamiseen tarkoitetun osan paperin sisäpuolelle ja taittelet muun paperin ihan karkin muotoon. Ennen kuin suljet paperin, laita sen sisään nauha, joko yksinkertainen (esim. kirjanmerkkiä varten) tai kaksinkertaisena (vetoketjun koristeeksi). Tee nauhan toiseen päähän solmu ja laita se karkkipaperin sisään. Nyt kiepasuta karkkipaperi kiinni ja aseta se kaksinkerroin asetetun kirkkaan muovin väliin niin, että muovin taite on karkin alareunassa. Muovina käytän Tilkkutarhasta ostamaani kristallimuovia, mutta Eurokankaan pöytäliinan suojamuovikin käy. Se on vaan aavistuksen verran ei-niin-kirkasta.

v

Ompele koneommel karkin ympäri. Kannattaa käyttää muoville sopivaa paininjalkaa, sellaista teflonista, se luistaa hyvin. Leikkaa muovi karkin muotojen mukaan noin muutaman millin verran ompeleen vierestä. 
Varo leikkaamasta nauhaa poikki!


Näistä syntyy näppärästi kirjanmerkkejä ja vetskareihin koristuksia.


Kirjanmerkkeihin tarvitset pienet puuhelmet nauhan toiseen päähän. Tai edes yhden.
Nyt voit vihdoinkin ostaa sille kummilapsellesi, ystävällesi, äidillesi, veljellesi, sedällesi tai serkullesi sen hyvän kirjan, tehdä kirjanmerkin ja pussillisen hänen herkkukarkkeja synttärilahjaksi! 
Karkkipusseja joudut ostamaan kaksi, koska toisesta pussista otat yhden ja teet paperista kirjanmerkin sinne kirjan väliin. Sitten voit syödä loputkin karkit. Toisen pussin pidät avaamattomana lahjan saajaa varten.
Vielä ihanampi lahjasta tulee, jos ostat kirjan itsellesi ja otat yhdestä karkista paperin ja teet kirjanmerkin. Laitat kirjan, merkin ja loput karkit lahjapussiin ja viet sohvan tai parhaimman nojatuolin viereen. Käyt kettämässä kahvit tai teet  ja unohdat koko jutun. Sitten menet kupposen kanssa sohvalle ja ilahdut tavattomasti ihanasta lahjapaketista, joka sinua odottaa!
Sitten vaan nautit! Tosi helppoa ilahduttaa itseään! Ja miten kivaa se on.


Olin perjantaina lapsuudenystäväni (ei kuvassa) kanssa Kevät-messuilla Helsingin messukeskuksessa. Katseltavaa riitti ja maisteltavaa myös. En pääse mistään tapahtumasta ilman Kolatun Ruskaa, aivan ihanaa paistettua munajuustoa!  Se on niin hyvää, kun pannulla hieman lämmittää hunajan kanssa. Ja hunajaakin ostin pienen purkin, oikein rommilla maustettua! Ruskan lisäksi ostin Kolatun Martan. Hänen toinen nimi on Cheddar. 


Ihania tulppaaneja oli ihan meren verran ja olipa siellä meressä yksi ankkakin.


Jos minulla olisi kasvihuone, en uskaltaisi päästää sinne pupuja. Näethän itsekin, miten viekkaasti tuo pinkkiasuinen katsoo. Varmaan iskee hampaansa narsisseihin heti, kun porukat lähtee messuilta. Semmoisia ne ovat.


Tämän kummallisen peikon edessä oli lampi, jonne sai laittaa tarjolla olevista veneistä yhden, kunhan ensin teki veneeseen toivepurjeen. Helppoa kuin mikä, piti kirjoittaa toive valmiiksi leikatulle paperille ja laittaa se kiinni kaarnaveneen mastoon. Katselimme muiden toiveita. Siellä oli toivottu ruusutarhaa, auringon paistetta, taloa ja sydän.


Olimme kovasti etsiskelleet Fiskarsin osastoa, eikä vaan löydetty. Siksi meidän toive oli löytää Fiskarsin osasto ja oksasaha.
Ja se toimi! Osasto löytyi heti.
Ehkä se oksasaha-toive olisi pitänyt laittaa toiseen veneeseen, kun sitä ei Fiskarsin osastolta löytynyt. Eli yksi toive yhteen veneeseen! Seuraavalla kerralla tiedetään tämäkin.


Me molemmat ladyt ostettiin tuommoiset porkkanansiemenpussit. Joku varhainen lajike ja luomua. Hieman mietityttää, kun ohjelapussa mainitaan porkkanalla olevan vihollisia, joita vastaan pitäisi pystyä taistelemaan. Pahimpia ovat porkkanakemppi ja porkkanakärpänen. Luulen, että kärpäsestä selviän, mutta se kemppi. Se voi olla vaikka miten iso ja käydä jopa puutarhurin kimppuun, jollei joka hetki osaa olla varuillaan. Saa nyt nähdä, uskallanko viljellä näitä ollenkaan. Olisihan se raskasta koko kesä istua astalon kanssa kempin pelossa. 


Mutta herneenversot kasvaa! Ei ole lainkaan vihollisia, ellei minua lasketa mukaan.
Olen maistellut ja niin hyviä ovat, etten ehkä muuta enää syö.
Nyt on jo sadonkorjuun aika.

Keväistä viikkoa!

keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

niin aurinkoista!

Tosin vain kankaiden väreissä. Ulkona sataa vettä. Se on oikin hyvä asia katupölyjen takia. Ne ajelehtivat kivasti kohti viemäreitä.


Ystävä tarvitsi uudelle kännykälle suojuksen ja toiveena oli kirkas väri, ehkä oranssinen. Päällimmäinen on tämä tilattu pussukka ja alla ihan huvin vuoksi tehty.  Kankaat ovat Marimekkoa, paitsi vuori jotain muuta. Välissä ohut laukkuhuopa ja tikkaus suoraan koneen uumenista. Loivia aaltoja.


Pidän ehkä enemmän näistä kääntöpuolen kankaista. 


Toinen ystävä halusi antaa pikkulahjoiksi ystävilleen "avainmukeja" ja ehdottomasti Marimekon kankaista. Ainakin yksi näistä matkaa Kanadaan. Sinne niitä on mennyt jo aiemminkin. Tein yhden yli tarpeen, hänelle kevätlahjaksi ja arvasin ihan oikein, hän valitsi itselleen punaisen. Nämä on siitä erikoisia mukeja, että ne täytyy pestä joko käsin tai pyykkikoneessa, mutta EI missään nimessä astianpesukoneessa!


Olen aloittanut viljelyt. Pitkulaisessa vuoassa on basilikaa (vasen laita), ruohosipulia (keskustan pitkät heinät) ja persiljaa (onnettomat oikealla). Ohjeessa sanottiin, että kun pienokaiset ovat 5-6 cm korkeita, niistä valitaan kaksi parasta jatkamaan kasvamista ja muut voi istuttaa toisiin ruukkuihin. Valkeassa astiassa on herneitä. Kasvatan niitä vain sen verrran, että kun ovat sopivan mittaisia versoja, syön ne. 
Palataan käsitöihin.


Taas on syöty Da Capoa! 
Jos ostaisi pussillisen Da Capoja tarkoituksena antaa ne ystävälle pikku viemisenä, ei haittaisi yhtään, jos olisi syönyt ne vahingossa. Papereista voi tehdä pussukan ja antaa sitten sen. Ystävä olisi varmasti siitä jopa iloisempi ja sitä paitsi hän olisi kuitenkin saattanut olla allerginen suklaalle tai pähkinälle, jota on saatettu käyttää samalla tuotantolinjalla. Hän olisi salannut allergian muilta. Ja tietenkään minä, etkä sinäkään, söisi pähkinöitä siinä omalla tuotantolinjalla ompelukoneen äärellä. Syödään niitä sitten kun pussukka on valmis.


Sisuskin on pirteä, vaikkakin hyvin tyhjä. 


Seisoma-alaa on noin 4 senttiä.


Kävin Didrichsenin museossa Kuusisaaressa katsomassa "olipa kerran neuvostotaide"-näyttelyn. Kuva on yksityiskohta Sergei Jakobtsukin työstä Saamelaisnaiset. Ihan mielettömän ihana työ täynnä pieniä yksityiskohtia. Pidän ihan jo siitä paikasta. Kivahan siinä olisi asustella, meren äärellä.


Tämän kuvan laitan ihan vaan siksi, että siinä kiteytyy koko tämä blogi. Juttua aidasta, aidan seipäistä ja ihan kaiken vierestä.

Rattoisaa loppuviikkoa!

keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Räsymatot rullalla!

Mutta en minä mattoja ulosvientiä varten rullaillut, ihan muuten vaan.



Varmaan ainakin 10 vuotta sitten ajattelin, että tarvitsen puikkokotelon. Se olisi paikka, josta puikot aina löytyisivät. Ihan heti ei puikot kotia saaneet. Mutta kun ystäväni tarvitsi pitkille puikoilleen kotelon, tai kaksikin, innostuin tekemään samantein kotelon myös omille pitkille puikoille ja sukkapuikoille omansa.



En vielä tiedä, mikä näistä on minun, koska ystävä saa ensin valita mieleiset ja minä otan sen ylijääneen. 


Sisustus on simppeli, eihän näissä kummoisia juttuja tavritse olla. Kolot puikoille ja tietenkin olisi voinut kirjoittaa kolon kohdalle, minkä numeroiset puikot kussakin osastossa kuuluu olla. Mutta kun ei ole numerointia, voi vaihdella paikkoja. Kolmoset ei välttämättä halua olla kasien vieressä ja silloin ne voi siirtää vaikka kakkosten viereen. Nuo minun mallina olevat puikot on kaikki jotenkin vinoja ja yhdeltä puuttuu puoliso. He ovat ns kasvaneet erilleen. Poismuuttaneesta ei ole mitään tietoa. Voi olla jopa katkennut.


Lampaat pääsi koristamaan yhtä puikkokotia. Voihan niistä yrittää nyhtää villaa ja alkaa kehrätä, jos oma lanka loppuu. Vuorin ja päällisen välissä on ohut laukkuhuopa.




Omien pikkupuikkojen koti on nyt tässä!
Kankaan sain nimpparikangasvaihdossa Tilkkuilolta ja tämä pötkylä löytyy varmasti lankakorista vaivatta. Ja tässähän on melkein kuin palloja!  Kiinnitys hoituu napilla, kun sopivan väristä nyöriä ei ollut tarpeeksi, enkä jaksanut semmoista kankaasta alkaa tehdä.


Sisustus hieman turkoosiin heilahtava. Oikeassa reunassa on yhdet laihaakin laihemmat kepit. Ne on kokoa 1,5 ja lyhyet. Olen ostanut muutamat lyhyet puikot ja ne on tosi käteviä juuri siinä mitä yleensä neulon eli sukkia tehdessä. Lyhyinä heppuina ne olisi uponnut omaan koloonsa, mutta lyhensin niiden koloa ompelemalla kolmen oikeanpuoleisen kolon alaosaan poikittaisen ompeleen. Ja eikä tässä vielä kaikki! Kuvasta puuttuu yksi erityisen loistokas päähänpisto.


Pieni neuletilkku, johon olen laittanut silmukkamerkit! Siitä sitten vaan ottamaan, kun tarve iskee. Täytyy sanoa, ettei kovin usein ole iskenyt. Mutta nyt ajattelin niitä ripustella sukanvarteen ihan huvikseen. Olis niin pro! Ompelin tilkun kepein pistoin kiinni ja tietenkin ensin neuloin sen. Siinä on mm. oikeita silmukoita eniten ja sitten nurjia. Ne Marttojen hyväntekeväisyyssukat vein tänään pois, siis ne oli valmiit. Ei niistä tullut kuvia otetuksi. Olen jo tehnyt yhdet toiset sukat ja vauvan sukat ja koko ajan täytyy tehdä sukkia, kun on kiva ottaa noita puikkoja ja laittaa paikalleen. Vauvan sukat on parhaita, kun valmista syntyy nopeasti ja taas voi asetella puikot kotiin päättelyn ajaksi ja sitten ottaa ne uudestaan esiin. Oikein mukavaa. Oikeat tosineuloosissa olevat kanssasisaret varmaan haluaisi puikkokoteloon myös osaston kierroslukumittarille, langanohjaimelle ja puikkomittarille. Minä en niitä tarvitse ja ne vain rumentaisi minun puikkojen asuntolan sisustusta.


Eikö ole ihana sikamainen vuorikangas tässä DaCapo-tuotteessa!  "Salkku" suljetaan magneettinapilla. Sen piti olla iPadin koti, mutta onkin liian pieni, tehdään iPadille uusi paikka ja tämä säilöö tärkeitä papereita. Kamala kuvata näitä karkkipaperituotteita, kun valo heijastuu ikävästi. Se on tosin vain taidottomuutta, mutta silti. Vaikka luonnonvalossa kuvaa, niin sama juttu. En jaksa kuvankäsitellä.


Pistin kukat paleltumaan kanervien kanssa.


Moni jo huokailee kevään perään, hyppäsin sen yli suoraan kesään ja kakkarapellolle. Farkun lahkeisiin liimaharsolla ja suoralla väärällä ompeleella aplikoidut päivänkakkaroiden serkut kukkivat aina. Toinen on mansikkakakkara ja toinen joku muu. 


Pussukoiden toinen puoli oli aika ankea ja sinne kuvittelin taskut ja kun toiseen löytyi kiva merkki, täytyi toiseenkin etsiä jotain sopivaa. Onnksi löysin tuon silitettävän postimerkin. Se on noin 25 vuotta vanha. Tein silloin tyttärelle lähes kaikki vaatteet ja muistan laittaneeni yhden merimiesvärityksellisen collegepaidan rintamukseen samanlaisen merkin. En ollut aikeissa lähettää lasta minnekään, mutta merkin laitoin varmuudeksi, jos kuitenkin. Toisessa merkissä lukee The Good Life is Right Here!
Täytyy uskoa.

tiistai 29. joulukuuta 2015

urheilijoille sukkia ja makeaa elämää



Eilen sain Marttalasta sähköpostia, jossa kaipailtiin sukkien tekijöitä. Lähdin lennosta keskustaan hakemaan lankoja ja ohjetta. Pelkäsin jääväni ilman. En ollut ennen käynytkään Lapinlahdenkadulla Marttojen toimitiloissa. Olen niin tuore Martta. 


Minun sukkien tekeminen on usein semmoista räpeltämistä ja värit vaihtuvat lennossa. Näistä kaikki tekevät samanlaiset sinivalkoiset raitasukat. Sukkien tekemiseen oli pyyntö tullut Suomen Olympiakomitealta ja sukat menevät Suomen nuorille urheilijoille. 50 paria jäi Uudenmaan Martoille neulottavaksi. Kamalaa, jos mun pitäisi tehdä ne kaikki! Aikaa on tammikuun loppuun asti. Urheilijoilla, nuorillakin, on usein aika iso jalka. Sukista tulee noin 42-43 kokoiset. Hyvin lähti käyntiin neulonta, sain eilen myöhäisillalla tehtyä jo melkein koko varren yhteen sukkaan. Olis kyllä tosi kiva, jos olisi saanut tehdä toisistakin väreistä, mutta Suomen väreillä mennään. Ihan kiltisti. Tuossa ylemmässä kuvassa näkyy valkoisen kerän vyötteen alla tuommoinen Marttojen lappunen. Siihen kirjoitetaan toiselle puolelle sukan tekijän nimi ja se sujautetaan sukan sisään. Tekisi mieli kirjoittaa, että "Olet mielestäni tosi hyvä urheilija". Olis tietty aika noloa, jos se saaja ei olisikaan hyvä, vaan olisi jäänyt kiinni dopingista ja vaikka huumeistakin vielä. No en kirjoita mitään, muuten minut varmaan erotettaisiin Martoista ennen kuin oikein olisin ehtinyt päästä koko hommaan sisään. Olisin pikamartta. Ei edes puhuta tästä hullusta ajatuksesta mitään. 

********
Onneksi tuo ainakin viikon kestänyt karkkipäivä on ohi ja on palattu kuriin ja järjestykseen! Ei sentään ihan kerrasta poikki, vaan semmoinen hiljalleen laskeutuminen sokerittomaan elämään. Tai vähäsokeriseen.


DaCapo on yksi parhaista ja Fasun Parhaat toinen.


Nämä ovat reilun kokoisia, olisivat sopineet  paljon ehostusta tarvitseville meikkipusseiksi, mutta annoin ne joululahjoiksi ihan hyvännäköisille naisille. Sisälle karkkeja.   
Tein näihin kovaan käyttöön tarkoitettuihin pussukoihin kangaspohjan. Pohjan leveys on n. 3 " ja kankaaseen tikkasin ohuen laukkuhuovan, muualla sitä ei tarvita. Olen huomannut, että terävät kristallimuovikulmat, jollaiset pussukan pohjaan muodostuu, kuluu helposti puhki ja seuraavaksi sitten puhkeaa paperit. Kangas kestää! 


Osallistuin kesällä Cafe MeaMarian bogin arpajaisiin ja palkinto sieltä kopsahti. Paketissa oli kaunista vintage-pellavaa, pitsinauhaa, perhonen ja saksalainen tilkkulehti. Aavistelin jo silloin, että teen itselleni pienen kiristysnyörillisen säilytyspussukan. Ja niin teinkin. Tänne voin laittaa vaikka sukkiksia, kun lähden matkalle. Tai jos lähtisin sukkahousumatkalle.


Joulun aikaan kokeilin pussukkaa hyasintin piilopaikaksi ja hyvin meni kukka piiloon. 

Hyvää vuodenvaihtoa kaikille!

lauantai 7. marraskuuta 2015

Hämärä Lumo

Piti kirjoittaa siitä, mitä tein keskiviikon tilkkukurssilla, mutta en koko työtä ole näköjään kuvannut, joten antaa olla.  Kerrotaan sitten seuraavasta päivästä.
Torstaina lähdettiin Neula & Puikko-blogin Lean kanssa retkelle naapurikaupunkiin Vantaalle. Lea tuli meille ja tästä autoilimme kohti Korsoa. Minulla on aina ollut tuonne Vantaalle meno vaikeaa, paitsi fillarilla. Tikkurilaan osaan autoilla hyvin, mutta kaikki muu on ihan sotkussa. Tilanne ei ollut torstaina yhtään aiempia kertoja parempi. Meidän auton gps map oli hieman oikukkaalla tuulella, eikä neuvonut meitä Tuusulantielle, mikä olisi ollut nopein reitti. Sitten se hyytyi kokonaan. Meni ihan oudoksi eikä sanonut sanaakaan. Siellä me kyyhötettiin Kehä kolmosen sillan alla bussipysäkillä ja yritin herätellä sitä henkiin. Siihen näytön ruutuun oli alas tullut joku outo kuviotu nauha. Se alkoi jo kesän jälkeen elvistelemään englannin taidoillaan. Aiemmin puhui suomea, mutta kai meidän loman aikana kävi kurssit ja nyt puhuu vain englantia. Onneksi kännykkä pysyi järjissään ja sillä navigoitiin oikeaan paikkaan.  


Monitoimitalo Lumossa keskityimme vantaalaisten Tilkkutiiraajien näyttelyyn. Yläpuolen työ oli heidän näyttelyesitteessään. Se on nimeltään Uudesti syntynyt ja tekijänä Pia Korppi.


Töitä oli ripustettu seinille sekä tällaisiin tilanjakajiin. Ne oli varmaan siivoojan jäljiltä ihan toisissaan kiinni ja Lean kanssa hieman levittelimme seinämiä, että töitä pääsi katselemaan paremmin. 


Vitriineissä oli paljon pieniä töitä, kasseja ja pussukoita joka lähtöön. Tuo päärynäkangas on niin ihanaa! Parempaa kuin oikeat päärynät!


Ja entäs tämä! Niin suloinen ketunpoikanen, että. Se katsoi minua koko ajan anovasti suoraan silmiin. Olin kuulevinani, että se pyysi oäästä ulos. En voinut rikkoa lasia, joten pikkuinen jäi sinne. Toivottavasti ne antaa sille ruokaa siitä ruokalasta.


Tämä iso, ehkä ihan sängynpeitoksi riittävä pöllö on Iris Marttisen työ nimeltään Here´s looking at you. Aika mahtava lintu, tuon minä bongaisin luonnossakin heti. Näyttelypaikkana Lumo ei lumoa. Siellä oli niin hämärää, että olisi pitänyt olla omat valonheittäjät. Valokuvani olivat aika surkeita, olisin tarvinnut irtosalaman. Vitriineissä olevia töitä on myös vaikeahko kuvata heijastusten takia ja nekin oli hämäriä, yhdestä jopa lamppu palanut. Paras mennä paikan päälle ihastelemaan. Mukana oli myös kauniita, käsinommeltuja ja tikattuja töitä.


Korsossa on Tähtikirppis. En tiedä mistä se on saanut nimensä. Kävimme tietenkin katsomassa mitä "tähtiä" täältä löytyy. No ei meille mitään, mutta joku entinen seeprafani oli kyllästynyt raitoihin ja pannut kaiken mustavalkoisen myyntiin.


Komeen värinen kone!


Lea tarjosi Cafe Korsossa kunnon pullakahvit! Oli hyvät peruspullat. Kotimatkalla käytiin vielä Tammiston Kontissa. En ollut ennen siellä käynyt ja puoti oli oikein siisti, valoisa ja avara. 


Karkkipäivän kunniaksi tummaa Geishaa. Olis kyllä ihanaa!


Eikä vaaleanpunainenkaan pahaa ole. Tämä on semmoinen pikkulaukku, jossa voi kuljettaa passia, kännykkää, lompakkoa ja sen sellaista pientä tavaraa. Sisällä on tasku ja avainnauha.


Geishan takapuolella on myös tasku, oikein vetoketjullinen.


Ja kyniä varten purkki Fasun sinisestä, sitäkin tekis nyt mieli. Ei vaan ole yhtään suklaata meillä, pelkkiä papereita.


Sain heti perjantaiaamusta ihanalta ystävältä tuomisia Berliinistä! Rakastan talokankaita, kirjoituskankaita ja pallokankaita! Kiitos tuhannesti Tuula, Helmi ja vielä Paulikin!


Perjantaina kävin tyttären kanssa katsomassa Hannes Heikuran näyttelyn End of The Road Virka galleriassa. Se on auki huomenna viimeistä päivää. Yläpuolen kuvassa on kuitenkin Rut Brykin Arabialle tekemä upea keramiikkatyö. Yhtä upea kuin hänen suunnittelemat tyynyt yms käsityöt. Kyllä on ollut taitava ihminen.


Keskustasta matkasimme Pasilaan, molemmat omille teillemme. Minä menin messukeskukseen ja haahuilin siellä koko lopun päivän. Molla Millsin virkkauksia ihailin oikein tarkasti. Olisi aika mellevää osata virkata tuollaisia geometrisia kuvioita. Koska olin saanut niin upeat kankaat heti aamusta, ei minulla ollut suurtakaan kangashimoa. Ei oikeastaan ollenkaan. Kävin tervehtimässä melkein kaikkia eläimiä, katsomassa metsäkonetta, maistelemassa juustoja ja ostamassa niitä, katselemassa hienoja ompelukoneita mukavan rouvan esittelemänä ja sen sellaista. Siitä outletista en juuri piittaa. Illalla olin ihan poikki ja olisin voinut mennä nukkumaan jo kasilta, mutta en mennyt. Tänään oli taloyhtiön pihatalkoot ja siellä oli hyvää aikaa haukotella. Oli vaan aika kylmä, olisi pitänyt tehdä hommia rivakammin.

Hyvää Isänpäivää!