Näytetään tekstit, joissa on tunniste marttailu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste marttailu. Näytä kaikki tekstit

tiistai 10. toukokuuta 2016

räsymatto, pentu ja siltä väliltä muuta höpöhöpöä

Tämä "Räsymatto-neule" piti esitellä jo ennen Vappua, mutta oli hieman muita kiireitä silloin. 


Olen neulonut takkia varmaan kaksi vuottta, ellei kauemminkin ja hyvin vaihtelevalla innolla. 


Jokaiselle riville vaihdoin uuden värin eli ei kahta kerrosta peräkkäin samalla värillä. Paitsi ihan reunoissa on vaalealla langalla neulottu kaksi kerrosta peräkkäin. Ainaoikein neule on sopivan helppoa ja siitä tulee hyvin räsymaton näköistä pintaa.


Ja sehän aiheutti melkoisen langanpäättelysession!


Napit on ihan täydelliset! Ostin ne vuosi sitten Karnaluksin matkalta ihan tätä nuttua ajatellen. Nekin oli tosin kateissa, enkä viitsinyt edes etsiä. Seuraavana aamuna tiesin ihan tosta vaan, missä ne on. Kätevää!


Mökkinaapurille tein vappulahjaksi pienen farkkupussukan. 
Toisella puolella on vielä taimivaihe menossa, mutta ahkeran kastelun jälkeen


kehäkukat alkavat kukoistaa.
Pussukan sisältä löytyi siemenpussi. Tietysti kehiksiä.


Uudenmaan kädentaitomarttojen kanssa kipaistiin Kiasmaan tuossa huhtikuun lopulla. Meille oli varattuna opastus ja erityiskohteena brasilialaisen Ernesto Neton työt. Tämän "huvimajan" sisällä oli uskomattoman rauhaisa tunnelma, vaikka paikalla olleet rummut sekä kitara olivat lasten käsissä. Yrttien ja mausteiden tuoksu loi hieman mystistä tunnelmaa. Tällainen olisi kyllä niin ihana paikka jossain luonnon helmassa. Neto on tehnyt (ehkä teettänyt) tämän Amazonin alkuperäiskansoihin kuuluvan huni kuin-kansan innoittamana. Neto pyrkii saamaan töihinsä jo vuosikausien ajan samoja elementtejä; luonnon ykseys, aistillisuus, kokemuksellisuus ja positiivisen energia luominen. 


Kauniita sateenkaaren värejä! 


Jos voisitte vaikka kaikki yhdessä tehdä minulle tällaisen majan paksusta puuvillakuteesta sormivirkkauksena, kutsuisin teidät kaikki tupaantuliaisiin! Ensin tekisitte isoja ympyröitä, joita muutama taitava yhdistelijä sitten liittäisi taidokkaasti toisiinsa. Tupareissa tarjottaisiin jotain miedompaa juomaa kuin se, mitä Neto olisi keskustelutilaisuudessa Suomen poliitikoille halunnut tarjota. Se olisi avannut kielenkannat ehkä liiaksikin ja siksi toisekseen, sellaisen juoman ainesosat ovat Suomessa kiellettyjä. Koko tilaisuutta ei sitten järkätty ollenkaan. Minä kyllä järjestäisin oikein kivat partyt!


Tai edes tällaisen lekottelupaikan haluaisin. Ei tarvitsisi olla noin monelle hengelle mitoitettu, ehkä vain kahdelle. Tuo selän alla oleva paksu osa oli täytetty mustilla kumisilla palloilla. ja siinä oli oikein rentouttavaa lepäillä.


Jos mökiltä tai jostain varaston ylähyllyltä löytyy vanhoja muovikippoja, ämpäreitä, lautasia, kulhoja ja mukeja, niistä voi askarrella pihalle kirjavan taideteoksen ihan naapureidenkin iloksi. Myös Tupperit käy materiaaleiksi.


Tämän teoksen Happy Happy on rakentanutkorealainen Choi Jeong Hwan. Näiden seassa sai kävellä, mutta aika helposti muutamat esineet meni pois paikoiltaan.


Talvella kompuroin parin reiän verran ja ulkoiluhousun polvi vaati paikkausta. Olin säästänyt pienen palan mustaa ulkoilukangasta, mutta en sitä enää löytänyt. Etsin tavoistani poiketen monestakin kohdesta, kunnes päätin, että paikkaan ihan millä tahansa. Ja kun käteen ensimmäisenä osui musta trikoopala Tuska-festarin t-paidasta (ei minun), niin se oli sillä selvä.


Tämä sopi mitä parhaiten, koska polvessa oli aika kova tuska kaatumisen jälkeen. Ehkä kuvastakin näkyy sen alapuolella oleva siksakkaus suoran viillon korjauksena. Kai semmoisen ompeleminen ihan ilman puudutusta tuntui pahalta.

 

Eilen kävin katsomassa Humpilassa meidän uutta, tulevaa perheenjäsentä. 
Kovin ovat vielä pötkyläisiä vauvoja, mutta reippaasti mönkivät toistensa ja pehmolelujen päällä, kunnes kaatuivat väsyneinä ja nukahtivat heti. 
Kesäkuun alussa käydään sitten hakemassa poika kotiin.

Lämmintä viikkoa ja suuret kiitokset, kun jaksatte kommentoida niin mukavasti!

tiistai 19. huhtikuuta 2016

tilkkunäyttelyssä ja inspiroitumassa villakirjonnasta

Tänään käväisin katsomassa Kantin galleriassa Ulla Vehkaperän tilkkupeittojen näyttelyn. Näyttelyn nimi on Ruokaperräiset ja paikka sijaitsee Humalistonkatu 4:ssa. Näyttely on avoinna tämän kuun viimeiseen päivään asti. Tässä muutama työ maistiaisiksi.


Tämän työn nimi on Kaiken maailman liput.
Hänen jokaiseen työhön liittyy tarina, joita on luettavissa tarjolla olevista kauniista esitteistä. Tämä on ihan suosikki, koska on niin valoisa! 


Kalastaja-papan muistoksi- peitto viehättää merellisyydellään. Majakat ja veneet vetoaa minuun aina.


Edellisen peiton keskustan kompassi on ikäänkuin laivan pyöreässä ikkunassa ja hauskoja yksityiskohtia ovat nuo siniset napit. 


Lapsuuden nalle.
Työt ovat lähestulkoon jokainen päätynyt henkilölle, jolta Ulla on saanut jonkun työssä olevan kankaan.
Kannattaa mennä katsomaan koko näyttely, jos on mahdollisuus. Minusta tämä oli jotenkin hyvää mieltä tuova, intiimi näyttely.


Taas on marttailtu!

Tänään olin Kädentaitomarttojen illassa tutustumassa Vapaaseen villakirjontaan. Kaikki villi ja vapaa kiinnostaa aina!
Tästä käsityömuodosta meille oli kertomassa Ruotsissa asuva suomalainen Tiina Kiveliö.
Hänellä oli mukana paljon omia töitä ja ne ei todellakaan olleet pelkkää villalangan menoa kankaan läpi ja toiselta puolen takaisin!


Tähän kuvakollaasiin kokosin kuvia vuodenajoista laulun sanojen kera.


Ja tästähän tuo kollaasikuvan laulu alkaa. Ihania nuo kaikki maassa möyrivät pikkuruiset eläimet. Ei siinä varmaan punkkeja ole, onneksi.



Harrastuksen alkussa voi kokeilla rannekkeiden tekoa.


Kun taidot kehittyvät, kuvat eivät enää pysy raamien sisällä!


Tämä on yksi suosikeistani. Sudenkorennon siivet ovat jotain ohutta kangasta ja kehyksen kirjava kangas kravattia. Taustana Tiina käyttää paljon mm. vanhoja pöytäliinoja.


Ja tämä lintutaulu se vasta hulppea olikin!


Linnut ovat ihan uusia lajeja, kuten tuo keltainen utelias (nyfinken). Huomaa, miten hieno on omenapuu! 


Entä tämä hienostelija! Upea brobyyripukuinen kaunotar.


Toiset ne vaan ihailee itseään peilistä.

Nyt en muista, oliko tämä yksi niistä ns. mysteeritöistä, joihin tulee kerran viikossa uusi ohje. Vastaavanlaisia mysteerejä tilkkuilun puolella on vaikka kuinka paljon, mutta enpä olisi arvannut, että kirjojatkin sellaisia harrastaa. No en tiedä harrastetaanko Suomessa, mutta muissa pohjoismaissa kylläkin. Melkein tekisi mieli osallistua.


Mustalle villakankaalle kirjottu jääkarhu kantaa selässään peuraa, jonka selässä istuu pieni punarinta. Tällaisen tyynyn jos osaisi tehdä, niin olisin onnellinen. Olen kyllä jo pelkästä katselustakin. Lumihiutaleiden keskellä on pienet peilit, siksi ne loistavat kirkkaasti.


Vaikka miten on jääkarhu, niin tuskin on ollut viileä turkki noiden pistojen jäljiltä. Veikkaanpa, että siinä on neula käynyt aika kuumana!
Tiinan taulut Pinterestissä ja jos vaikka kovastikin innostuit, yksi kiinnostava blogi on Broderiakademin

Omat käsityöt on nyt jääneet puolitiehen, mutta jotain pientä olen saanut valmiiksikin. Annoin miehelle etukäteisnimpparilahjaksi villasukat, jotka saivat lämpöisen vastaanoton ja pääsivät käyttöön heti.


Lanka on Taito-shopista ostettua, ehkä TeeTee-Pallasta. Ole nyt tarkka ja katso, miten terät ovat erilaiset! Toisessa kerässä oli lankaa jatkettu solmimalla ja solmusta se jatkuikin ihan väärästä kohtaa. Ei haittaa kauheasti, mutta vähän kuitenkin.


Miehellä on uudehko kännykkä ja sen myötä oli syntynyt tarve oikean kokoiselle kotelolle. Ei hän mikään hirvestäjä ole, mutta valitsi tämän kankaan kuitenkin. Arvaa miksi? No annoin tasan kaksi vaihtoehtoa ja toinen oli niin riemunkirjava, että tiesin sen olevan ihan mahdoton vaihtoehto. Mutta hän sai kuitenkin itse valita ja on oikein tyytyväinen valintaansa. Tarvittaessa kännykän voi ripustaa kaulaan roikkumaan. Läppä pysyy kiinni tarran avulla. Jälleen kerran vuoren ja päällisen välissä on ohut laukkuhuopa. Siis aina ja jokapaikassa. 

Tekisi mieli mennä pöyhimään villa- ja muita lankavarastoja. Vanhoja pöytäliinoja minulta löytyy ja monia muita kummallisia materiaaleja tuollaista luovaa kirjontaa ajatellen. Nyt on vaan kello jo niin paljon, että lienee paras kaatuilla tuonne sängyn puoleen.

Mukavaa loppuviikkoa!


perjantai 15. huhtikuuta 2016

tosi lapsellista,

monessakin mielessä.
Tänään olin Helsingin messukseskuksessa Martta-puuhissa. Se ei ollut lainkaan lapsellista, mutta siellä oli iso halli täynnä lapsellisia. Tietysti, kun sillä puolen oli lapsimessut. Juu, kyllä. Niillä veitikoilla on ihan omat messut. Minä olin Kädentaitojen puolella, ihan eri hallissa. Kädentaito Marttojen osastolla opastettiin tekemään mm. paperiperhosia, virkattuja kukkia hypistelymuhveihin, vanhoista t-paidoista matonkudetta ja samasta materiaalista sai saumurilla surauttaa itselleen kesäpipon! Ja ne hypistelymuhvit oli niin ihania!


Olin talkoolaisena aamupäivän ja se oli todella kivaa hommaa! Jos ei olisi ollut muuta jo aiemmin sovittua, olisin voinut olla koko päivän. Mukavia ja asioista kiinnostuneita ihmisiä on oikein kiva opastaa. Minusta on varmaan pikkuhiljaa kehkeytymässä tosi kova Martta. Tein itselle harmaasta t-paidasta tuommoisen kulmikkaan pipon. 


Eihän se pipo tuossa litteänä oikein miltään näytä, mutta päässä se on hauska. Hieman kamera peittää näkymää, mutta parempaan en pystynyt. Olin juuri tullut venerannasta ja olin umpijäässä, siksi olen pukeutunut kaikkeen, mitä oli kotona nopeasti saatavilla! 


Yski naapuri tuli ihan innoissaan kertomaan, että on nähnyt erikoisia perhosia. Wau, innostuin ensini, mutta tarkemmin katsottuna ne perhoset oli oikeasti suutelevia kettuja! Voi, voi, ei tainnut rouva oikein tietää näistä meidän eläimistä ja niiden tavoista.


Naapurin rouva ei uskonut ennen kuin näytin hänelle kettujen kuvia. Kerroin, että nyt on ketuilla lemmen leikit mielessä ja kevään kiihkeät suutelot ovat alkaneet.


Sen sijaan minä saatoin esitellä naapurin rouvalle ison, keltaisen perhoseni. Hän oli ihan äimän käkenä moisesta koreudesta. Siinä samalla, kun kerran rouva oli kuin tarjolla, pyysin häntä mannekiiniksi uudelle kesäpipolleni. Toki hän ystävällisenä ihmisenä suostui.


Nyt voit nähdä pipon kunnolla. Jos suinkin kynnelle kykenet, mene huomenna ja sunnuntaina kokeilemaan, minkälainen pipo sinulta syntyy! Itse menen sunnuntaina hengailemaan, katselen käsityöjuttuja ja niitä lemmikkejä <3


Nyt ollaan jo niin lapsellisissa meiningeissä, ettei enempää voisi!
Tämä peitto menee tyttären hyvälle ystävälle, entiselle naapurintytölle. Tai oikeammin kummilahjana hänen vauvalleen. Ja kummi on tytär, en suinkaan minä.
Osaan eläimistä löytyi ohjeet Töölön Tilkkupajasta ostamastani Elishabeth Hartmanin Fancy Forest-kirjasesta, loput olen aikaisemmin ostanut/ladannut Lornan sew fresh quilts-blogista ja kukkaset on joko kurssilta saadusta mallista muokattuja tai Lempin mallilla tehtyjä. Peiton koko  on 97 cm x 73 cm.


Lapsi on tyttö, kuten ehkä arvasitkin. Takapuolen linnulta puuttuu vielä silmä. Taidan tehdä sinisen, kuten saajallakin on. Vuorikangas on aivan ihanansuloista pientä kukkaa. Tikkasin vapaalla koneompelulla jonkinmoisia kukkia. Jouduin käydä ostamassa uuden vapaatikkausjalankin kesken kaiken. Välivanu on bambua, muistelen niin.


Olen todella tyytyväinen tähän työhön. Sammakkoa jouduin hieman operoimaan, kun en pitänyt sen silmien tienoosta. Silmäleikkauksen jälkeen hänen ilme kirkastui ja pääsi mukaan ryhmään. Laitoin sen vielä katselemaan tuota kilpikonnaa. Oikeasti samppi odottaa hidasta kaveriaan. Taas.



Yritin valita suosikkieläintä, mutta pidän kaikista. Ehkä eniten kuitenkin pupusta ja perhosesta. Ja noista kaikista muista. Ja kilpparille taidan tehdä vielä suun.


Aloitin viikonlopun tänään olemalla noilla messuilla, venehommissa ja illalla teatterissa katsomassa (toistamiseen) Kiviä Taskussa. Huomenna tavataan IG-ryhmän kanssa Kampissa ja sunnuntaina messuilla katselen sitä ja tätä.

Tee kuten minäkin, vietä hauska viikonloppu kivojen juttujen parissa!


sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

siis ihan mitä tahansa

pitää sisällään tämä postaus. Niin on paljon taas asiaa.
Meillä oli Syyringissä puhetta ja joillain kuviakin ompelupaikoistamme ja kangaskaapeista yms. tärkeistä jutuista. Minä en tietenkään ollut mitään nurkkiani kuvaillut, mutta tässä nyt esittelen yhden käsitöihin liittyvän hyllyn.


Oikeasti tämä hylly kuuluisi olla toisin päin, niin että alhaalla oleva tanko  olisi ylhäällä ja sen takana sitten lautasia. Tämä oli heitetty jonkun kevätsiivouksen yhteydessä taloyhtiön siirtolavalle ja minä aloin heti oikein kovasti tarvita sitä. Nyt hylly on pullolaan lasipurkkeja, joissa on nappeja ja nauhoja. Pienissä peltirasioissa on helmiä ja sen sellaista. Oikealla sivulla roikkuu puuvillanyöriin puojettuna nauharullia.



Killassa oli myös juttua siitä, miten kukin säilyttää ompelulankojaan. Minulla tikkauslangat oli ennen neliskulmaisessa, ihan fiksussa purkissa. Se oli liian pieni langoille ja kun kirpparilla oli myynnissä 3 Karhumuovin pyöreää, kannellista purkkia euron kappale, näin heti tikkauslangat niissä. Ihan ei kaikki rullat näihin mahtuneet, joten täytyy alkaa tikata, että saa ylimääräiset rullat käytettyä.

On täällä käsitöitäkin tehty, vähän joka laatua.
Tuossa jokunen aika sitten oli KässäMarttojen kahvilassa tarjolla oppia kirjovirkkaukseen. Keräsin kotoa löytyneet muutamat puuvilla- bambulangat mukaan, sopivan virkkuukoukun kävin ostamassa Snurresta.


Ensin opettelin tällaisen kukan ja siihen reunat niin, että siitä tuli neliö.


Paikan päällä osasin tehdä kirjovirkkausta ihan väärin, joten purin kotona sen viritelmän kokonaan. Virkatut kukkaneliöt virkkasin yhteen ja niiden ympärille oikeaoppista kirjovirkkausta ja syntyi tämmöinen pikkuinen työ ilman sen suurempia suunnitelmia. Ehkä siitä joskus tulee pienen jakkaran päälle pehmustus. En tiedä. Aika rumat värit. Hyi.


Näistä kyllä olen ylpeä! Malli on sama, mikä on siinä kästyöaiheisessa postimerkissä, jossa mummeli neuloo näitä sukkia. Ruususukkia. Ovat oikein kuumat, kun on kaksi lankaa koko työn ajan. Olen tosi yllättynyt, että selvisin tällaisesta kirjoneuleesta ilman hermokohtauksia, melkeinpä täysin coolina. 


Hyvällä ystävälläni oli helmikuussa nimpparit ja hän oli minulle ystävänpäiväkortin lisäksi lähettänyt yhteistä herkkua eli salmiakkia. En ihan löytänyt salmarikangasta, mutta sinne päin olevaa. Siitä värkkäsin nimpparilahjaksi tuommoisen reilun kokoisen "lompakon". Salmiakkijauhoa laitoin pussiin, kun en tuollaista lasipurkkia voinut siihen hätään lähettää.


Sisällä on vetoketjullinen tasku, muuten sulkeutuminen tapahatuu magneettilukon avulla.


Teje esitteli blogissaan ihania muunneltuja tuulimyllyblokkeja. Myös Tiinatei-blogissa oli innostuttu samaisesta mallista. Olen 4-5 vuotta sitten tilkkukurssilla tehnyt tällä mallilla pienen liinan ja samoilla kaavoilla aloitin tätä peittoa. Tein mallit lihakaupanpaperista ja silittelin niitä kankaisiin. Aika hidasta  puuhaa. Ensin ajattelin tuhota kaikki keltaiset kankaat. Niitä oli vähän, joten mukaan tuli hieman sinnepäin-kankaita. Sitten siirryin pinkkien pinoon. kokeilin myös turkooseja, mutta ei niitä tähän voinut liittää.


Tämä pikkuliina on tehty samalla mallilla, mutta blokkien väliin olen lisännyt ohuet kaitaleet. Olin ollut siskon luona Tunisiassa ja ihastellut siellä kaikkia mielettömiä kaakeleita. Halusin saada tähän liinaan kaakelitunnelmaa, siksi nuo välikaitaleet. Ne esittää kaakeleiden välisä saumoja.


Heivasin työstä joitain rumia blokkeja pois ja nyt työ on tässä vaiheessa. Työtapa tuntui liian hitaalta ja siksipä kyselin sähköpostitse apuja. Aioin hankkia kurviviivaimen ja ohjeet sen käyttöön. Mutta mistä?


Vastausta ei tullut, mutta kaikki löytyi lopulta hyvinkin helposti. Viivaimen ostin Ullakasta ja hain sen samantien, kun heidän toimipiste tuossa lähellä on. Myös ohjevihko saapui sekunnissa koneelleni. 


Tein yhden koeblokin uudella vempaimella. Siitä tulee isompi. Kelta-pinkit ovat 7", mutta mustavalkoharmaa onkin peräti 9"! Muutenkin on eroja tekotavassa. Pienemmässä  keskilehdyköiden välissä olevat valkoiset tai värikkäät palaset on tehty 3:sta kappaleesta, kun taas isommassa tehdään jokaisen lehdykän sivuille omat suikaleet eli yhteen blokkiin 8 kpl. Olen aikeissa tehdä kummipojalle päiväpeiton. Hänen huoneen värit ovat ovat musta, harmaa ja oranssi. Niistä samoista väreistä + valkea tulee peittokin. Mietin nyt ensin ja kokeilen, olisiko näppärämpi tehdä kuitenkin tuon vanhan blokin kaavoilla, mutta uuden kokoisena. 


Keskiviikkona Tilkkukurssilla sain hieman lahjoja! Kvilttaaja-blogin Milja antoi muovikassillisen pieniä ja hieman isompiakin hänelle tarpeettomia tilkkuja ja Lea Neula ja Puikko-blogista raitakankaita keskeneräistä Fasset-työtäni varten. Ja bonarina ympyröitä varten Hello Kitty-kangas, jos vaikka joskus sattuisi olemaan tuollainen päivän fiilis.

Eilen haahuilin Messukeskuksessa kameroita ja valokuvia ihaillen ja muutaman luennon kuunnellen. Tietenkin kävin katsastamassa 3 vs 3 pelit korisosastolla ja tutustumassa lajin uutuuksiin. Fillariosasto oli kiinnostava. Polkupyörät on jotenkin niin ihania. Lähes kaikki muukin oli kiinnostavaa, jopa golfia katsoin hieman toisella silmällä. Se johtui kyllä siitä, että veli ja sen vaimo pyöri koko ajan golf-osastoilla. Tänään olin Kädentaitoja katsomassa Wanhassa Satamassa. Kaikkein hienoin juttu oli yksi esiliina. Se vaan oli niin upea, että mikään ei ollut niin hieno. Ei mikään. Ja oli niitä esiliinoja useita, hieman erilaisia. No kankaat on tietty aina hyviä ja joitan ostikin, lähinnä tuohon kummipojan peitteeseen sopivia. Ja Taito-lehden, ihan pari kerästä sukkalankaa ja kierrätyshuopaa. Aion tehdä todella hienot tossut, saas vaan nähdä koska.


Tämä on koskikara. En tunne sen tarkemmin, mutta kovasti sukelteli. Kivan näköinen kaveri, vaikutti hyvin iloiselta linnulta.

Toivotaan, että kaikille tulisi aurinkoinen viikko!