Näytetään tekstit, joissa on tunniste jotain muuta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jotain muuta. Näytä kaikki tekstit

tiistai 22. kesäkuuta 2021

Farkut päässä ja jalkojen alla

Juuri ennen lomalle lähtöä iski ompeluinnostus! 

Farkkuja on ollut esillä jo pidempään, mutta kun en oikein osannut päättää, teenkö mekon vai mitä, niin keksin tehdä maton. Sitä ei voi tietenkään pukea päälle, mutta sen päällä voi tallustella.


Heti aamutuimaan kävin puistelemassa maton ulkona. Se oli hyvin pölyinen, vaikka oli ihan uusi! Muutoin tuli vaakaraitaa paitsi molempiin päihin laitoin pienistä palasista kootun reunuksen. Hapsujakin ajattelin, mutta hylkäsin aika nopeasti.




Matosta tuli oikein kiva, minulla on nyt sininen kausi menossa. Johtuu varmaan siitä, että tekisi mieli uimaan ja melomaan tai mihin tahansa viileiden vesien äärellä tapahtuvaan. Muutama entisten mustien farkkujen lahje pääsi mukaan. Ei enää pikimustina, vaan hienosti harmaantuneina. En ole koskaan ajatellut, että jotkut farkutkin harmaantuu vanhetessaan samoin kuin joidenkin hiukset. 
Matto on 60 cm leveä ja 130 cm pitkä, erittäin sopiva siihen mihin sen suunnittelin. No tietenkin. Olisihan se ollut typerää tehdä liian iso tai pieni, kun paikan tietää.


Yritin saada enemmän räsymattofiilistä ompelemalla vaaleita siksak-raitoja sinne ja tänne. Jonkun lahkeen käytin nurja puoli ylöspäin saadakseni vaaleampaa raitaa.


Päällisen taustaksi mietin vaikka mitä. Päädyin kuitenkin tähän ikivanhaan Portugalin lomalta noin 30 vuotta sitten ostamaani pyyhkeeseen. Tuli täydellinen kierrätysmatto! Jos kaipaat ideoita isolle farkkukasalle, tee retkipeite. Farkku on vahvaa ja kestää rajujakin retkiä. Seuraavaksi taidan tehdä retkipeiton, vaikka en retkelle menisikään. Aina on kuitenkin hyvä olla varautunut.


Kenen lienee farkut pääsivät  minun päähän. Fidassa oli yhtenä päivänä eurolla monellaisia farkkuja ja ihastuin tähän kuivoon.


Tässä näkyy väri ja paisley-kuvio paremmin.




Tänään tein työpäivän melkein kokonaan parvekkeella. Kun lämpötila kohosi liikaa, siirryin sisälle. Kun pidin nuo verhot alhaalla, pysyi lämpötila kohtuullisena. Viiniköynnös on venynyt pituutta kovasti. En tiedä, pitäisikö se leikata. Muraatti pyrkii vankilastaan ulos.


Tämän pelargonian kukka on kaunis.



Tämmöiset naruamppelit oli muodissa joskus nuoruudessa ja itsekin sellaista yritin värkätä. Tämä on ihan ostotuote, mutta jotenkin olen hieman kiinnostunut makramee tekniikalla tehtävästä Saaristo-valaisimesta. Sellainen kurssikin olisi Taito Etelä-Suomessa.

Ja se loma alkaa juhannuksesta. 

Oikein ihanaa juhannusaikaa ja loma-aikaa ja työaikaa ja vapaa-aikaa ja kaikkia muitakin aikoja!

 


maanantai 11. toukokuuta 2020

Istahda kukkapenkkiin!

Järjestin ihan itse itselleni parin tunnin huonekalun tuunauskurssin.
Toisen roska on toisen, ei nyt aarre, mutta idean herättäjä. 



Ikean kulahtanut, homeinen jakkara ei juuri houkuta istahtamaan. Etenkin, kun jalat huojuivat ruuvien löystyttyä. Se tietenkin helpotti niiden irrottamisessa. Tytär löysi entisen naapuritaloyhtiönsä roskalavalta tämän ja pari muuta jakkaraa.


Etelä-Helsingin kansalaisopiston Tilkkukurssille saimme kaikenmaailman kangasnäytteitä pitseistä puuvillan kautta sifonkiin. Ja kaikkea siltä väliltä. Otin muutamia sifonkeja ihan ilman sen kummempaa ajatusta. Tämä näytti hieman retrolta ja ihastuin siihen.


Ensin jalat irti, sitten pienen hionnan jälkeen pohjamaali ja päälle lisää valkoista maalia. Kangasta oli juuri sen verran, että sain tämän isohkon pyörylän sillä päällystettyä. Näin se jakkara puhkesi kukkaan, vaikka ulkona satoi räntää. Minusta tästä tuli söpö kukkapenkki. Ja on jotain katseltavaa, jos nuo parvekkeen livekukat ei vaikka jaksaa kauaa elää.


Minusta tämä kangas on aivan ihana ja mitä parhain kesähuoneen jakkaraan. Kankaan kiinnitin vesiohenteisella lakalla ja kiinnityksen jälkeen sivelin vielä kolme kerrosta lakkaa. Minulla olisi vielä pari jakkaraa, joille voisi tehdä samat temput. Täytyy vaan osua oikeanlainen kangas kohdalle.


Istumisen lisäksi jakkara toimii näppäränä apupöytänä. Sohvan edessä on pieni marmorinen shakkipöytä (jota olen inhonnut tosi vahvasti, mutta nyt se on saanut armon olla minun ihanassa kesähuoneessa, joka on siis entinen jouluhuone eli lasitettu parveke), mutta jos sohvalla istuu useampi henkilö, toiseen päähän tarvitaan pieni paikka, jolle voi laskea kupin tai lasin.
Ja kyllä nyt suututtaa tuo kylmyys. Haluaisin istuskella kesähuoneessa. Ja kaikki pörriäisetkin on varmaan kangistuneet ja kohmeessa. Vaadin äkkiä lämpimiä päiviä.


Sulo on aina ajan tasalla. Heti kun räntäsade alkoi, hän haki jääkarhun ja vei sen sängylle katselemaan ulos. Yritti virkistää jääkarhua talvisella säällä eilisen lämpimän jälkeen. Myöhemmin hän esitteli joulupukkiaan.

Hyvää alkanutta viikkoa!




maanantai 23. syyskuuta 2019

Pieni ja vielä pienempi

Yhtä ja toista on tullut tehtyä, mutta mitään en tänne blogiin ole onnistunut laittamaan. No nyt tulee pari pientä työtä, jotka eilen ompelin.


Suurempi näistä töistä on tämä pussukka. 
Leikkelin 2" neliöitä lähinnä vaaleahkoista kankaista ja surauttelin niitä yhteen.
Vetoketju on metriketjua. Siitä on tullut ykkös suosikki pussukoihin!
Teen sen ketjun yhdestä puoliskosta, näppärää kuin mikä!


Ooh, tällä puolella ei olekaan kaikki niin vaaleaa!


Paitsi  tuo muumi, sehän on tosi vaalea. Tavallaan aika outoa tuo vaaleus. Muumit kuitenkin nukkuu talven ja valvoo kesän, jolloin luulisi muumienkin hieman ruskettuvan. Vuoren ja päällisen välissä on tietenkin se ohut laukkuhuopa. Tikkasin huovan päälliseen vaalealla Aurifilin peruslangalla suoraa saumaa 1/4" ommelten reunasta.


Toinen ompelus on avaimen perä.



Vaikka on ihan pieni työ, kyllä tämänkin tekemiseen aikaa meni. Marimekon raidallinen kangas ohut vanu, O-rengas ja Berlin-nauha. Siinä tarvikkeet.



Sain tänään tyttäreltä synttärilahjaksi lapaskirjan ja lankakeriä.
Hän oli ollut reissussa Ruotsissa ja kirja on sieltä, tietenkin ruotsiksi. Suunnittelinkin joku päivä sitten, että pitäisi kai mennä lainaamaan jotain ruotsinkielistä. Nyt ei tarvitse.


Olisko nämä tilkkuilijalle sopivat lapaset ne ensimmäiset, jotka tekisin?





keskiviikko 26. joulukuuta 2018

joulukalenterin viimeiset laatikot



Aaton aattona laatikossa oli ja on yhä edelleen chenille leikkuri. Eihän tällaista kukaan arvannut, en minäkään olisi.


Sitkeys palkitaan! Helena tarjosi sormustimia monta kertaa ja kyllähän minulla niitä on, vaikka harvoin käytän. Olen tosi surkea sormustimien kanssa. 


Tässä on minun hieno kirjanpito joulukalenterin arvauskisasta.
11 laatikon sisältöä ei arvannut kukaan ja oikeita arvauksia tuli 14. Yhtenä päivänä oli kaksi oikein arvannutta. 7 eri ihmistä onnistui ainakin kerran arvaamaan oikein ja Helena jopa 5 kertaa! Pirkko, Tilkkuilo ja Irma osuivat  kahdesti oikeaan ja Kristiina, AnniK ja  Salme kerran. Muutama arvailija jäi harmillisesti ilman osumaa, mutta sellaista elämä on.

Kiitokset kaikille arvaajille! 
Tämä oli minulle kiva kalenteri toteuttaa. Oli oikein hauskaa lukea kaikkia arvauksia ja muita kommentointeja! Yleensä lähes aina vastaan kommentteihin, mutta nyt päätin olla sanomatta mitään. Paitsi muutamaan kommenttiin vastasin, mutta vastaukset eivät koskeneet arvauksia. 
Nyt alan hikoilemaan palkintojen kanssa!

Minulta puuttuu vielä Pirkon ja Salmen osoitteet.
Laittakaapa yhteystietonne: marletekee at gmail.com 

Palkinnot postitan lähitulevaisuudessa. Voi olla, että vasta ensi vuonna!


Minulla on useampia joulukalenterin kaltaisia, pieniä puisia laatikostoja, joiden etupuolen olen päällystänyt. Tämän laatikoston olen maalannut valkoiseksi, hieman kulahtaneeksi ja laatikoiden etupuoleen liimasin FQ-kangasta. Tämä kangas on FinnQuiltin (Suomen tilkkuyhdistys) omaa kuosia ja tarkasti katsottuna Q-kirjaimen sisällä on Suomen kartta. Näistä kankaista tein ruskeana sisätossut ja mustavalkoisesta espadrillokset. Niistä ei tullut oikein hyvät, mutta tossut ovat mainiot, jalassa nytkin. Malli on Tone Finnngerin kirjasta Tildan tapaan.


Päälisen ja flanellivuorin välissä on ohut puuvillavanu, pohjassa laukkuhuopa. Ulkopohja on aitoa nahkaa, eikä ole yhtään liukas. Tossuja voi tehdä vierastossuiksi tai omalle porukalle. Kankaita vaihtelemalla saa jokainen mieleisensä ja söpöyttä saa laittamalla koristeeksi rusetit tai vaikkapa vanutäytteiset sydämet.



Ja ne uudet linnut. Kokomustissa (no onhan sillä lehtikuvio kyljessä) oleva on suolapurkki ja pallokuvioinen pippuripurkki.

keskiviikko 19. joulukuuta 2018

Joillekin se arvaaminen on helppoa!



Kelpaisiko tuo ikivanha karhunlanka tikkauslangaksi?


No kyllä sillä jotain voi tikata, joten Helena oli arvannut oikein! Muut rullat onkin tyhjiä. Puiset rullat on niin kivan näköisiä, etten ole raaskinut heittää roskiin.
Onnittelut Helenalle, tämä oli jo neljäs oikein häneltä.



Ei ole enää montaa laatikkoa jäljellä. Tämän jälkeen 5 laatikkoa.
Kun arvaat tämän ruusulaatikon sisältöä, kirjoita vain ja ainoastaan yksi asia, mitä arvelet täällä olevan. Muuten diskaan surutta, jos on arvauksena on lista esineitä. 


Nyt olen ottanut saumurin esiin ja surautellut lastenvaatteita.
Kankaat on kivoja ja pieniä vaatteita on kiva tehdä.


Tontun kurkistelee jo kovasti!
Tämä kurkistelee uuniin, josko paistokset olisi valmiita ja pääsisi hommiin eli patalapun virkaa hoitamaan. Käsi laitetaan tuosta tonttuhatun ja kasvojen välistä sisälle ja naamapuoli jää kämmenselkää suojaamaan, ettei sekään pääse palamaan. Kyllä tämä myös tarkkailee, ettei sinne kommentteihin mitään tavaralistoja kirjoitella!






lauantai 15. joulukuuta 2018

joulukalenterissa on ihan rumia juttuja, mutta muuta värikästä kyllä löytyy

Nyt ei mene hyvin kenelläkään tällä arvausrintamalla, muuten kyllä varmasti menee oikein hyvin.


Laatikon kangas on kaunis, mutta tavarat aika rumia. Mutta hyvin tarpeellisia aina silloin, kun niitä tarvitaan. Nyörin stoppareita synkissä sävyissä. No siniset on kirkkaita, sentään.


Minä arvaan, että tämän vihreän laatikon sisällön kyllä joku arvaa oikein.
Ehkä juuri sinä!


En malttanut olla kokeilematta kopan tekoa! Uusimmassa Tilkkulehdessä oli Syyringin kiltalaiset Ritva ja Tiina tehneet ohjeet koppaan. Idea on se, että päällystetään alle 2 cm leveällä kangaskaitaleella esimerkiksi lippunarua. Kaitaletta pyöritetään pätkissä narun ympäri ja kun valmista on tarpeeksi, ommellaan siksakilla narua yhteen. Voi aloittaa tekemälllä pyöreän pohjan tai vaikka soikean. 
Voit katsoa jonkun opetusvideon ensin, niin minunkin olisi pitänyt.


En ihan tarkkaan vielä tiedä, mikä tämän tehtävä tulee olemaan. Ensin se saa esiintyä hedelmäkulhona. Siinä se on hyvä. 


Hieman lisää harjoittelua ja niksejä muotoiluun, niin hyvä tulee.


Ritvan tekemissä kopissa olen nähnyt hänen päättävän työn tuommoiseen kierukkaan ja kokeilin samaa. Näyttää etanalta.


Harmittaa, että tämä kaunis vaalea osa jäi pohjaan. Siitäkin mokasta voisi ottaa opiksi seuraavalla kerralla. Semmoisen huomion tein narua päällystäessä, että trikoo on helpompi materiaali. Se on taipuisaa, joustavaa eikä siitä lähde lankoja. Kokeilin tavallista puuvillaa ja minua hieman ärsytti sen langanpätkät ja tönkköys. Ehkä niihinkin tottuu! Ompelulangan värilläkin saa varmaan hieman kivaa aikaan. Ehkä kokeilen jotain typerää väriä tai sitten hienoa.
Katsotaan mitä syntyy. Ensin täytyy päällystää narua. 

perjantai 14. joulukuuta 2018

joulukalenterin perjantai-illan terävät ja iso vihreä!


Nyt ei kukaan arvannut, että laatikossa on tavallisia hakaneuloja. Nyt on tosi hyvä, että olen kerännyt kaikki perushakaneulat yhteen paikkaan. Aikaisemmin niitä oli siellä ja täällä, mutta kun tuli tarve, yhtään en löytänyt.


Mitä mahtaa piileksiä tässä laatikossa?
Mieti ja laita arvauksesi  kommentteihin, saatat osua oikeaan ja voittaa jonkun kivan palkinnon.


Tiistaina kerroin, että olen tehnyt Tilkkulehden ohjeella Sulon pallon lisäksi omenia. Ensimmäisestä omenasta näytti tulevan hieman suuri ja jätin sen kesken ja otin pienimmän kaavan ja sainkin aikaiseksi kivoja coktailomenoita. Näin tämän jättiomenan mahdollisuuden jonain muuna. 


Olisi siitä saanut Sulolle toisen pallon, ison vihreän kuulan tai meloonin, mutta tykkään tehdä kasvoja, joten joku eläin siitä sitten tuli.
Tässä vaiheessa se on vielä sukupuolineutraali, mietin vaatetusta. Vaikka eihän ne vaatteet sitä sukupuolta määrittele! Ja onhan tässä vielä päättämättä sekin, että minkä rodun edustajasta on kyse. Eli rotuneutraali otus. Tuleeko kissa vai karhu. Jos olisi koira, korvat olisi pitänyt tehdä lurpiksi. 


Ehkä tästä tulee isona runoilija, on semmoinen hieman seesteinen katse. Omenan kannaksi olin ommellut oranssia nauhaa, jonka taitoin kaksin kerroin ja ompelin siitä roikotuslenkin. Tyypillä on vartaloon ja päähän nähden hieman heikot jalat ja saattaa olla, etteivät ne oikein kanna. Silloin voi avustaja ottaa nauhalenkistä kiinni ja auttaa. Vastasyntyneillähän on suhteessa vartaloon kookas pää. Eikä tämä tyyppi kovin vanha ole, ehkä puolituntia. Ennen silmiä ja suuta tämä näytti avaruuden vihreältä pieneltä mieheltä. Vaikka onkin aika iso, 45 cm pitkä. Sulo oli hauska, kun ompelin tätä. Se istui koko ajan vieressä ja kun aloin tunkea vanua päähän ja raajoihin, hän oli ihan tulessa. Nuolaisi jalkaa tai kättä, jos vain ylsi. Täytyy olla tarkkana, ettei Sulo nappaa otusta, sen jälkeen sitä ei voisi antaa kenellekään.

sunnuntai 9. joulukuuta 2018

joulukalenterin eilinen laatikko

Nyt on isosti ongelmia, kun kommentointi ei ole kaikilta onnistunut, enkä itsekään saa kommentteja auki. Pyörii, pyörii, mutta ei vaan aukea. : (


Joka tapauksessa paljastetaan, että laatikossa oli D-renkaita ja myös pyöreitä renkaita. Jahas, onnistui tuolta hallinnan puolelta saada kommentit näkyviin, siellä se oli Tilkkuilonkin kommentti! Kukaan ei tänään osunut oikeaan, ehkä seuraavalla kerralla sitten.


Tämän keltaisen laatikon sisältö pitäisi osata arvata.
Kyllä joku sen varmaan arvaakin!


Tilkkulehdessä oli pallon lisäksi ohje myös narukoriin. Kiltaystäväni Ritva on niitä tehtaillut ja silloin tällöin olen päässyt ihan kädestä pitäen katsomaan sellaista. Nyt kun ohje on ja lisä tutorointia Ritvalta saatu, kävin ostamassa lippunarua ja liimapuikon. Löytyi ihan tästä kyliltä, ei tarvinnut edes rautakauppaan mennä. Leikkasin trikoopaloista nauhaa ja pyörittelin. Valmista on jo varmaan yhtä koria varten. Saa nähdä minkä mallinen tulee! 


Sain miehen synttärilahjaksi tarkoitetut sukat valmiiksi. Ei ihan kahta kuukautta myöhässä. On ollut niin paljon kiinnostavampia hommia kuin sukan tekeminen. Ensimmäinen syntyi nopeasti, mutta se toinen. Silkkaa tylsyyttä. En edes viitsinyt katsoa, että tulisi samalla lailla värit. Tai oikeastaan, toinen kerä oli erilainen, siinä oli ruskeaa, jota toisessa kerässä ei ollut lainkaan. Ei haittaa, hyvät sukat tuli.

perjantai 30. marraskuuta 2018

joulukalenteri

 En ollut vähääkään ajatellut joulukalenterin tekoa, mutta kun kaupassa oli puoleen hintaa oivallinen kalenterin runko, niin mikä ettei?


Töihin mennessä piipahdin yhtenä päivänä Granit-liikkeeseen ja näin siellä puisen lokerikon. Kysyin hintaa ja myyjä sanoi, että kun on enää muutama, niin ovat puoleen hintaan. Sopi minulle hyvin. Myyjä kysyi, tiedänkö jo mitä laitan latikoihin. Sanoin, että en, mutta tiedän mitä teen laatikoille.


Maalaan sen valkoiseksi ja laatikoiden etupaneelit päällystän kankailla.
No siitähän tuli ihan kelpo kalenteri kuitenkin. Laatikot toimivat luukkuina ja ne on täytetty kaikenlaisella ompeluun ja käsitöihin liittyvillä pienillä tarvikkeilla.
Näin syntyi Tilpehöörikalenteri.


Ensimmäinen luukku on sininen kukka. 
Laatikon koko on 7 x 7 cm ja syvyys 10 cm. Ei ihan suuria juttuja mahdu, mutta käsityötarvikkeissa löytyy paljon pientä ja tärkeää tilpehööriä.
Arvaatko, mitä ekassa laatikossa on?