Lauantaina hyvin, hyvin aikaisin lähdin junailemaan itseäni kohti Seinäjoen kädentaitomessuja. Matka meni todella nopeasti ja perillä päätin köpötellä Areenalle ihan omin jaloin. Aurinko paistoi ja tuuli repi hiuksia. Järkyttävä ja outo asia paljastui sisäänpääsyn jälkeen; Areenassa ei ollut vartioitua narikkaa. Koska olin menossa illalla ystävän luokse yöksi, minulla oli hieman isompi kassi, kameralaukku ja kaikki. Ei ollut muita vaihtoehtoja kuin raahata kasseja ja takkia mukana. Se oli ihan kamalaa! Sitten törmähdin Kotolivingin ständille. Siellä oli askartelua aikuisille. Askarsin kirjekuoren ja kortin ja mikä ihaninta, Marianna otti kassit ja takkini säilytettäväksi! Alla kaunis kirjekuori, outo kortti ja jääkaappimagneetti, jonka myös tein jossain toisessa paikassa.
Isot kiitokset Anulle ja Mariannalle. Jos olisin raahannut kamojani koko päivän mukana, kädet olisi venyneet jotain kymmenen senttiä ja elämästä olisi tullut todella hankalaa. Kaikki hihat olisi pitänyt jatkaa ja siinä olisi ollut kamala työ. Ja aina ihmiset olisivat kuiskineet, että siinä menee se pitkäkätinen.
Ihan yhtä tärkeää kuin kankaiden hypläily, oli tapaaminen Klappeklipp -blogin kirjoittajan kanssa. Aivan ihana tyyppi, jonka kanssa oli hauska jutella hieman sitä ja tätä. Sain Klippaajalta kauniissa pussissa pienen, suloisen ja hyvin tärkeän lahjan.
Jee, nyt minut huomataan!
Huomaa, miten hauskasti tuo punainen nauha on laitettu. Koska minulta katosi edellisellä viikolla takissa roikkunut heijastin, tämä henkivakuutus pääsi heti hommiin. Kiitos Klappeklipp, muistan sinut aina hyvin sydämellisenä ystävänä!
Ennen tapaamistamme olin ollut hyvin hillitysti, enkä riehaantunut ostamaan juuri mitään. Kun olin kahvittelun lomassa päässyt tutkimaan Klippaajan kangasostoksia, alkoi oudosti poltella. Kun erosimme, harpoin melkoisen reippaasti PeeKaan kankaiden luo. Pitkistä jaloista on joskus hyötyä. Klippaajalla oli muutama kangas, joita huomasin tarvitsevani, joten ne nappasin ensimmäisenä. Onneksi ei ollut ruuhkaa, sain ihan rauhassa tehdä valintaa. Siellä oli nähtävänä Klippaajan tekemä vihreä kassi ja voin vannoa, että se on vielä kauniimpi luonnossa. Ihan järjettömän siistiä jälkeä. Ei semmoista tavallinen ihminen osaa tehdä.
No niin, mitäs sanot? Ihan parhaita, kauniita, viehättäviä ja ties mitä!
Vanhanajan puisten lankarullien päät ovat kauniita kankaanakin. Nuo kaksi oikeanpuoleista kangasta ovat hieman huvittavia, semmoisia flanellipyjaman näköisiä. Ovat kyllä tilkkupuuvilloja. En tiedä miksi noin kovasti olen tärissyt, että kuvasta tuli epäselvä.
Nyt kun olin saanut lankavarastoihini tyhjää tilaa, hankin sinne muutaman pötkylän lankaa täytteeksi. Näistä teeteen cacaoista on tarkoitus tehdä poncho. Lanka on ihanan pehmeää lenkkialpakkaa. En nyt alkaisi edes arvailemaan, koska ja kenen toimesta työ valmistuu. Ostin myös ohjeellisen lankapaketin. Nämä Rakkaat Rasat kuvittelen tekeväni tässä pikapuoliin vuoden loppuun mennessä.
Tilpehöörejä hankin hieman. Mustaa nauhaa kassien hihnoiksi, garbiinihakoja, tikkauslankoja ja mininappeja tarvitaan tuon tuostakin.
En olisi ikinä uskonut, että törmään yhteenkään tuttuun noilla lakeuksilla. Mutta niin vaan kävi sunnuntaina, kun ystäväni halusi näyttää minulle Lakeuden Risti kirkon. Siellä Mai Maatuskainen roikkui opasteessa kuin paraskin akrobaatti! Hän halusi palata Helsinkiin ja oli aikonut liftata sinne. Ostin hänelle lipun samaan junaan ja niin reissasimme kotiin kahteen pekkaan.
Nyt on erittäin kaunis ruska täällä etelässäkin. Yhtään ruskakuvaa en tähän laita, vaan mene itse ulos ja katso. Mene valoisaan aikaan, silloin näkyy paremmin.
Mukavaa loppuviikkoa!
